Sainkin stoorin jo tänään valmiiksi ja laitan sen tänne..:) Tästä saatto tulla aika sekava, mut ei voi mitää... Joo toivottavasti pidätte, enjoy..;D
Kaikki oli sinistä ja koko kuvio ilmeisen
hidastunut. Vulpix raotti silmiään ja näki ympärillään taistelevan Rayquazan, joka taisteli urhean Steelixin kanssa. Hän vilkaisi toisaalle, jossa näki Umbreonin tappelemassa Magbyä vastaan. Kaikki tämä tapahtui hidastettuna pienessä valoympyrässä Vulpixin ympärillä. Punaruskea kettu vilkaisi amulettiaan, joka hohti hohtamistaan. Hän kuuli vielä äänen " Tule Vulpix, on sinun aikasi "
- Ei eiii!!!!!!!!!!!! Vulpix huusi ja tunsi kivun katoavan ja valokehä alkoi hiljalleen pienentyä ja hidastus katosi. Vulpix oli taas taistelussa mukana. Hän loikkasi Umbreonin viereen ja hymyili.
- Valmiina? Vulpix kysyi ovelasti ja Umbreon nyökkäsi. Musta ja punainen pokemon puskivat voimakkaasti Magbyä mahaan ja tulipokemon kaatui. Steelix oli tällävälin hoidellut Rayquazan muutamalla kivivyöryllä. Steelix jäi tuijottamaan kahta pokemonia, jotka taistelivat Magbyä vastaan. Umbreon ja Vulpix hajaantuivat ja Magby ei tiennyt kumpaan iskeä. Hän synnytti suuren tuliringin ja jäi itse keskelle. Umbreonin taklaus yritys epäonnistui kuumalla tavalla.
- Liian kuumaa minulle, se sanoi. Vulpix sinun on pärjättävä yksin! Umbreon huusi ja horjahti vähän polttavasta kivusta. Vulpix loikkasi pelokkaana ringin keskelle. Se kesti polttavat liekit, koska oli itse tulityyppiä. Magby tuijotti julmasti Vulpixiin, jonka katse oli vähintään yhtä uhmakas.
- Tämä on nyt meidän välinen juttu! Vulpix huusi ja päästi tulihiilloksen valloileen. Magby teki samoin. Näytti siltä, ettei kumpikaan aikonut luovuttaa ja tulihiillos vain voimistui molemmilla.
- Vulpix! Pidä pintasi! Umbreon huuteli. Vulpix vilkaisi Umbreoniin, joka oli vähän kyljestä haavoittunut. Minä voitan, Vulpix mietti ja päästi kaikki tulenlieskat valloilleen, mitä saattoi syntyä hänen pienestä suustaan ja Magbyn liekki heikkeni.
- Ei voi olla...! Magby kauhisteli ja hänen liekkinsä oli pienentynyt. Vulpix lopetti äkkiä ja kiihdytti vauhtiaan pika hyökkäyksen tekemiseksi. Se osui magbyyn ja pieni punainen pokemon oli voitettu. Pian Vulpixin edessä oli vaan pieni tuhkakasa ja samanlainen musta sarvi, kuin aikaisemmin muilla mustilla pokemoneilla oli, heidän kuoltuaan.
Vulpix lyyhistyi maahan ja Steelix ja Umbreon keräänntyivät hänen ympärilleen.
- Oletko kunnossa? Umbreon kysyi.
- Sinä voitit Magbyn! Steelix iloitsi.
- Niin tein, kiitos sinulle Umbreon, Vulpix hymyili ja kohtasi mustan pokemonin silmät.
- En minä mitään tehnyt, Umbreon toisteli, mutta huomasi samalla olevansa rutistuksen omaisena. Vulpix halasi Umbreonia tiukasti.
- Kyllä sinä teit paljonkin, kiitos, Vulpix sanoi ja hymyili Umbreonille, joka vastasi hymyyn hymyllä.:)
- Löysin kartan ja Sarven! Espeon huusi kauenpaa ja saapui pian kolmikon eteen. He eivät edes huomanneet Espeonia ja Espeon hymähti. Hän tuijotti Steelixiin, joka hymyili kahdelle halailevalle pokemonille.
- Ollanko täällä jo valmiita jatkamaan? Espeon asteli kolmikon lähietäisyydelle ja ne purskahtivat nauruun.
- Mille te nauratte? Espeon kysyi hölmistyneenä.
- Missä olet ollut? Steelix kysyi.
- Minä etsin kartan ja valkoisen sarven, jonka Magby ja Rayquaza pudottivat hyökätessä kimppuunne, Espeon selitti.
- Etkö tiedä mitä on tapahtunut? Vulpix kysyi ja päästi vihdoin Ubreonin sylistään.
- E- een, missä Magby ja Rayquaza ovat? Espeon kysyi.
- Kaikki on hoidossa, Vulpix hoiteli Magbyn ja minä Rayquazan, Steelix selitti.
- Mitä Umbreon teki? Espeon kysyi tylsistyneenä.
- Auttoi minua, Vulpix sanoi väliin.
- No hiukan kannustusta ja kaikki tuli hoidettua hyvin, Umbreon iski silmää Vulpixille.
- Mille te nauroitte? Espeon kysyi.
- Kaikelle tälle, mitä täällä on tapahtunut ja sitten sinä ilmestyt jostain, etkä juuri tiedä mitä viimeisen viidentoista minuutin aikana on sattunut, Umbreon virnisti ja hymyili huvittuneesti.
- Nyt meillä on kuitenkin kartta ja kivi, kiitos minun, Espeon sanoi ilmeikkäästi.
- Sinun? kolmikko kysyi yhdestä suusta.
- Vitsi se vain oli, Espeon sanoi ja purskahti nauruun. Muut alkoivat pikkuhiljaa hekottaa perässä, kun tajusivat, ettei Espeon ollut tosissaan.
Pian nelikko saapui Slowkingin luolalle, jossa kaikki oli hiljaista. He eivät nähneet ketään missän. Heidän ympärillään oli vain pieni vanha nuotion jäämä.
- Sytytä tuo, Steelix ehdotti ja Vulpix teki työtä käskettyä.
- Mitä hyötyä siitä on? Espeon kysyi.
- Tulee yö ja pimeä, Umbreon sanoi ja nelikko kävi makuulle nuotion ääreen.
- Olen väsynyt, Vulpix hieroi unisesti silmiään ja lössähti makaamaan.
- Niin me kaikki, Umbreon sanoi hiljaa ja haukoitteli.
- Kai te olette, kun taistelitte, minä olen pirteä, kuin pidgey, Espeon virnisti.
- Olisit jos olisit taistellut, niinkuin me muut, Umbreon sanoi väsyneesti.
- Mitä tuo muka tarkoitti?! Espeon kiihtyi ja vilkaisi murhaavasi Umbreoniin.
- Ensikerralla saat luvan osallistua taisteluun, Umbreon lisäsi ja katsahti vähintään yhtä kovan katseen ystäväänsä.
- Mikä sinä olet minua määräämään, minä teen mitä haluan! Espeon lisäsi kiihtyneesti.
- Todentotta, kun me muut taistelemme niin sinä vain laiskottelet! Umbreon murahti.
- Enpäs!
- Kylläpäs!
- ENPÄS!
- KYLLÄPÄS!!
Steelix ja Vulpix vilkaisivat toisiaan väsyneesti.
- RAUHAA!!! Vulpix korotti ääntään ja Espeon ja Umbreon hiljenivät.
- Meidän on vedettävä yhtä köyttä, jos haluamme selviytyä täällä, Steelix sanoi niin rauhallisesti, kun pystyi hermojaan hallitsemaan.
- Aivan sama, mutta en jaksa yksinkertaisesti sinua enää Umbreon! Espeon sanoi väliin.
- En minäkään sinua enää! Umbreon kiihtyi.
- HILJAA!!! Steelix huusi niin lujaa, kuin jaksoi.
- Auts, tuo sattui jo korvista, Vulpix piteli tassuillaan kahta korvaansa. Ne olivat todella saaneet kärsiä Steelixin huudon jäljiltä.
- Kinastellaan aamulla, mutta minä en nyt jaksa muuta, kuin nukkua.. Sopiiko?! Vulpix ehdotti ja haukotteli väsyneesti. Espeon ja Umbreon erkanivat toisistaan ja vilkaisivat toisiaan paheksuvasti.
- Mitä me nyt tehdään, kun Slowking on kuollut? Steelix kysyi väsyneesti ja sai vastaukseksi Umbreonin haukotuksen.
- Mietitään sitä, mutta nyt nukutaan, minä ainakin rupean, Umbreon sanoi ja kävi Vulpixin vierelle nukkumaan ja vilkaisi vielä vihaisen katseen Espeonin suuntaan. Steelix kiertyi rullalle ja Espeon jäi yksin seisomaan nuotion eteen.
- Ja päätitte jättää minulle nuotion? Espeon hymähti ja vilkaisi merelle. Saari oli jotenkin kasvanut. Viimekerralla tuo kivi oli veden peitossa, mutta nyt se on kuiva. Espeon vilkaisi komikkoa, ja kolme pokemonia nukkuivat sikeästi.
- Saari? Onko se kasvanut? Espeon mietti ja käveli lähemmäs rantaan. Äkkiä alkoi tuulla kovaa ja Espeon ei pystynyt näkemään tuulessa hyvin. Meri alkoi käydä uhkaavasti ja läheiset palmut heiluivat. Äkkiä keltainen salama välähti taivaalla ja sen jälkeen Espeon tunsi pinkillä ihollaan jotain märkää...
- Alkaa sataakkin vielä, Espeon murahti ja loittoni rannasta. Nuotio oli sammunut, eikä Espeon pystynyt liikkumaan myrskyssä kovin nopeasti.
- Herätkää! HERÄTKÄÄ! Espeon huusi ja kolmikko nousi valppaasti, mutta väsyneesti ylös.
- Mitä tapahtuu, en näe mitään? Umbreon tuiskaisi.
- Missä olette? Steelix hamuili ja yritti erottaa komea pientä ystäväänsä myrskyssä. Kohta paksu harmaa sumupilvi kohosi saarelle ja kaiken tuulen ja myrskyn lisäksi kukaan ei nähnyt mitään.
- Oikeasti missä olette? Vulpix huuteli hieman sekavana.
- Umbreon en näe oletko se sinä? Espeon kysyi ja tarttui johonkin. Se jokin liikahti pian Espeon hahmotti suurikokoisen Blastoisen edessään.
- Ei hyvä, Espeon sanoi itsekseen ja alkoi juosta.
- Juoskaa täällä on mustia pokemoneja! Espeon huusi tajuttuaan Blastoisen murhaavan kylmän katseen.
- Missä te olette??!! Umbreon huuteli saamatta vastausta. Espeon tavoitti pian jotain vihreää ja tajusi sen olevan ruskean hiekan sijasta nurmikkoa. Steelix oli tällävälin jo pitkällä metsässä. Hän mateli eteenpäin näkemättä kunnolla mitään. Pokemonit erottivat vain mustat hahmot sumun keskellä, metsän ja maan lisäksi. Steelix vilkuili huolestuneena ympärilleen ja huuteli muita, saamatta vastausta. Vulpix taas oli saavuttanut Slowkingin luolan, jossa ei sumua ei ollut.
- Ihmeellistä, Vulpix sanoi tajuttuaan, että yhtäkkiä näkikin jotain. Luola oli kotoisa ja seinällä paloi pari soihtua.
- Voi kunpa muutkin selviäisivät tänne... Vulpix mietti murheellisena.
- Apuaa!! Umbreon! Vulpix missä olette? Steelx kuuletko tai kuuleeko kukaan? Espeon huusi metsaän keskellä juostessa eteenpäin. Hän vilkaisi taakseen, missä hän ei juuri erottanut muuta, kuin puiden ja maan rajan.
Piakkoin Vulpix havahtui. Joku oli tullut luolan suuaukolle. Se oli Umbreon, väsyneenä ja voimattomana myrskystä.
- Olet kunnossa!? Vulpix ilostui ja halasi vapisevaa Umbreonia.
- M...m..i...-ssä muut ovat? Umbreon kysyi kankeana sekaisin äskeisestä taivarruksesta.
- Olet ihan jäässä... Vulpix yritti lämmittää Umbreonia ja sytytti pienen oksan palamaan.
- kiitos, siellä on ihan kauhea ilma, niin kylmä ja märkä, Umbreon sai sanottua.
- Tiedän, onneksi löysin heti luolaan, Vulpix sanoi ja vilkaisi myrskyyn.
- Missä muut ovat? Umbreon kysyi sitten toivuttuaan Vulpixilta.
- Espeonin huutoa kuulin vähän, mutta se hukkui sumuun... Steelixistä en tiedä, Vulpix selosti.
- Ei Espeonin niin väliäkään, Umbreon sanoi sitten hiljaa.
- Tiedän, että ette pidä toisistanne hirveästi, mutta et saisi silti sanoa noin. Umbreon hiljeni hetkeksi ja vilkaisi Vulpixiin.
- Miten tuo myrsky ei jouda tänne luolaan? Umbreon kysyi ja Vulpix pudisti päätään. Ehkäpä luolassa oli jotain erikoista.
- Tätä luolaa suojelee eräs taika, kuului ääni Vulpixin ja Umbreonin takaa. he kääntyivät ja näkivät Belsin, Ponytan ja pienen Spinarakin edessään.
- Bels! Umbreon ja Vulpix ilostuivat.
- Tämä on vanhan Slowkingin luola ja hän oli lisäksi mahtava säiden tuntia, niinpä hän langetti tänne taijan, mihin ei yksikään myrsky yltäisi.
- Siksi tänne ei tuule, Ponyta lisäsi.
- Eikö teitä ole enemmän? Spinarak kysyi ja vilkaisi valittuihin.
- Steelix ja Espeon eksyivät, Vulpix sanoi.
- Tuohon myrskyyn on turha mennä tappamaan itseään, nukkukaa yön yli ja menkää sitten, Bels ehdotti ja osoitti Vulpixille ja Umbreonille paikan jossa he voisivat nukkua.
Sillävälin...
Steelix harhaili sumun keskellä, löytämättä ulospääsyä tuosta jäisestä myrskystä.
- En näe mitään, se vaikeroi. Yhtäkkiä hän törmäsi johonkin. Se oli kallio, muuta Steelix ei kyennyt hahmottamaan. Hän alkoi kaivata luolaan pientä aukkoa, johon mahtuisi ja onnistuikin siinä. Luolasta tuli kotoisa, mutta kylmä.
- Minun täytyy selvitä täällä yön yli... Steelix sanoi itselleen ja käpertyi nurkkaan.
Espeon taas:
Espeon harhaili jossain metsän keskellä rämeikössä.
- Tämä on kamalaa!! Minä en jaksa kertakaikkiaan enää!!!!!!!!! Espeon huusi myrskyyn, mutta kukaan ei vastannut, ei edes kaiku. Espeon otti askelita toisensa eteen, mutta väsyi joka askelmalla. Sitten pieni vaaleanpunainen pokemon ei enää jaksanut, vaan lössähti rämeikköön.
- Antaa olla, minä luovun leikistä, Espeon kuiskasi itselleen ja sulki silmänsä.
" Herää! " "Herää " " Herää " "Herää Espeon ", sanoi ääni jossain kaukana tai oikeastaan hyvin kaunis ääni.
- Sinäkö taas? Espeon kysyi ääneltä ja pian hän hahmotti vaalean hahmon, saman mikä oli hänelle ilmestynyt toissapäivänä.
- Minähän se tässä, otus sanoi rennosti.
- Etkö näe, yritän hmm kuolla rauhassa! Espeon tuiskaisi.
- Tästä tulee vaikeampaa, kuin luulinkaan, otus sanoi itsekseen ja hymähti.
- Voisit edes esittäytyä, Espeon sanoi sitten.
- Anteeksi en ole esittäytynyt, olen Mew, otus kertoi viimein nimensä ja puikkelehti vaaleassa valossa Espeonin ympärillä.
- Minä en usko Celebiin, Mewiin tai mihinkään yliluonnolliseen! Sano nyt oikeasti nimesi, Espeon hermostui.
- Nimeni ei ole Mew, mutta nyt aluksi sinun ei tarvitse tietää muuta! Nouse ylös! Mew tuiskaisi ja yritti nostaa Espeonia korvasta.
- En jaksa! Espeon sanoi ja lössähti uudelleen rämeikköön.
- Nouse!
- En!
- NOUSE!
- EN!!!
Sillävälin Belsin luolassa kaikki nukkuivat, paitsi Umbreon. Se ei saanut unta. Musta pokemon poikkelehti edestakaisin pehmustettujen lehtien päällä, kunnes nousi ylös ja vilkaisi myrskyyn. Se oli pahentunut.
- Minun täytyy lähteä, Umbreon mietti.
- Täytyy auttaa Steelixiä ja Esp... Umbreon hiljeni ja tyytyi vain nielaisemaan. Hän vilkaisi Vulpixiin, joka nukkui sikeästi Belsin rinnalla.
- Palaan pian, Umbreon sanoi ja lähti liikkeelle. Hän pysähtyi luolan suulle ja vilkaisi vielä kerranluolan perälle. Kukaan ei herännyt... Kohta Umbreon käveli kylmässä tuulessa ja sateessa. Sumu oli onneksi jo vähän hälvennyt, mutta silti ilma oli vaikea...
- Minun täytyy auttaa.. umbreon sanoi itselleen ja liikkui rohkeasti eteenpäin.
Miten Steelixillä sitten:
- Täällä on kylmä, en taida selvitä, se mietti ja koitti pysyä liikkeesä.
- Minä en kestä enää, en jaksa pysyä liikkeessä, Steelix parkaisi. Äkkiä hänen edessään kävi outo valo.
- Mikä se oli? Steelix kysyi itseltään ja huomasi vieressään tutun pokemonin.
- Neo? Steelix innostui.
Ja Espeonilla?
- Oikeasti, et voi olla noin vaikea, mew tuiskaisi, mutta Espeon piti päänsä.
- onko noin itseppäistä pokemonia tavattukkaan? Mew kysyi.
- Ei! Espeon huusi kiihdyksissään, mutta sitten hiljeni. Hänen poskensa kostuivat kyynelistä ja Espeon alkoi itkeä.
- Miksi itket? Mew kysyi.
- Kaikki vihaavat minua ja kaikki rakastavat tuota Umbreonia! Espeon parkaisi ja pyyhki kyyneleensä.
- Sitäkö se onkin? Mew kysyi huvittuneesti ja laski tassunsa Espeonin olalle.
- Kukaan ei vihaa sinua, olet vain niin erilainen, kun Umbreon, Mew sanoi rauhoittavasti....
Silläaikaa Umbreon:
- Tämä on rankkaa, enpä taida kauaa pysyä pytyssä, Umbreon snaoi ja pysähtyi.
- Tämä on rankaa teille kaikille, Umbreon kuuli äänen sanovan.
- Celebi?! Ihana nähdä sinua, Umbreon innostui ja hymyili.
- Tarvitset apua Umbreon, et aina selviä yksin, Celebi sanoi.
- Autatko mina pelastamaan Steelixin? Umbreon kysyi.
- Entäs Espeon, Celebi huomauttu.
- Me emme puhu enää toisillemme, Umbreon sanoi synkästi.
- Teidän pitää yhdistää voimanne ja käyttää sitä, kunhan löydätte nuo salaperäiset kivet, Celebi selitti.
- Mutta ensin minun on löydettävä muut, Umbreon vastasi.
- niin on ja minä autan sinua...Celebi sanoi sitten ja hymyili rohkaisevasti Umbreonille...
Ja niin Umbba you will be next. Ja Steelix sä et oo lopettamas!=( Ethän..=S
Kaikki oli sinistä ja koko kuvio ilmeisen
hidastunut. Vulpix raotti silmiään ja näki ympärillään taistelevan Rayquazan, joka taisteli urhean Steelixin kanssa. Hän vilkaisi toisaalle, jossa näki Umbreonin tappelemassa Magbyä vastaan. Kaikki tämä tapahtui hidastettuna pienessä valoympyrässä Vulpixin ympärillä. Punaruskea kettu vilkaisi amulettiaan, joka hohti hohtamistaan. Hän kuuli vielä äänen " Tule Vulpix, on sinun aikasi "
- Ei eiii!!!!!!!!!!!! Vulpix huusi ja tunsi kivun katoavan ja valokehä alkoi hiljalleen pienentyä ja hidastus katosi. Vulpix oli taas taistelussa mukana. Hän loikkasi Umbreonin viereen ja hymyili.
- Valmiina? Vulpix kysyi ovelasti ja Umbreon nyökkäsi. Musta ja punainen pokemon puskivat voimakkaasti Magbyä mahaan ja tulipokemon kaatui. Steelix oli tällävälin hoidellut Rayquazan muutamalla kivivyöryllä. Steelix jäi tuijottamaan kahta pokemonia, jotka taistelivat Magbyä vastaan. Umbreon ja Vulpix hajaantuivat ja Magby ei tiennyt kumpaan iskeä. Hän synnytti suuren tuliringin ja jäi itse keskelle. Umbreonin taklaus yritys epäonnistui kuumalla tavalla.
- Liian kuumaa minulle, se sanoi. Vulpix sinun on pärjättävä yksin! Umbreon huusi ja horjahti vähän polttavasta kivusta. Vulpix loikkasi pelokkaana ringin keskelle. Se kesti polttavat liekit, koska oli itse tulityyppiä. Magby tuijotti julmasti Vulpixiin, jonka katse oli vähintään yhtä uhmakas.
- Tämä on nyt meidän välinen juttu! Vulpix huusi ja päästi tulihiilloksen valloileen. Magby teki samoin. Näytti siltä, ettei kumpikaan aikonut luovuttaa ja tulihiillos vain voimistui molemmilla.
- Vulpix! Pidä pintasi! Umbreon huuteli. Vulpix vilkaisi Umbreoniin, joka oli vähän kyljestä haavoittunut. Minä voitan, Vulpix mietti ja päästi kaikki tulenlieskat valloilleen, mitä saattoi syntyä hänen pienestä suustaan ja Magbyn liekki heikkeni.
- Ei voi olla...! Magby kauhisteli ja hänen liekkinsä oli pienentynyt. Vulpix lopetti äkkiä ja kiihdytti vauhtiaan pika hyökkäyksen tekemiseksi. Se osui magbyyn ja pieni punainen pokemon oli voitettu. Pian Vulpixin edessä oli vaan pieni tuhkakasa ja samanlainen musta sarvi, kuin aikaisemmin muilla mustilla pokemoneilla oli, heidän kuoltuaan.
Vulpix lyyhistyi maahan ja Steelix ja Umbreon keräänntyivät hänen ympärilleen.
- Oletko kunnossa? Umbreon kysyi.
- Sinä voitit Magbyn! Steelix iloitsi.
- Niin tein, kiitos sinulle Umbreon, Vulpix hymyili ja kohtasi mustan pokemonin silmät.
- En minä mitään tehnyt, Umbreon toisteli, mutta huomasi samalla olevansa rutistuksen omaisena. Vulpix halasi Umbreonia tiukasti.
- Kyllä sinä teit paljonkin, kiitos, Vulpix sanoi ja hymyili Umbreonille, joka vastasi hymyyn hymyllä.:)
- Löysin kartan ja Sarven! Espeon huusi kauenpaa ja saapui pian kolmikon eteen. He eivät edes huomanneet Espeonia ja Espeon hymähti. Hän tuijotti Steelixiin, joka hymyili kahdelle halailevalle pokemonille.
- Ollanko täällä jo valmiita jatkamaan? Espeon asteli kolmikon lähietäisyydelle ja ne purskahtivat nauruun.
- Mille te nauratte? Espeon kysyi hölmistyneenä.
- Missä olet ollut? Steelix kysyi.
- Minä etsin kartan ja valkoisen sarven, jonka Magby ja Rayquaza pudottivat hyökätessä kimppuunne, Espeon selitti.
- Etkö tiedä mitä on tapahtunut? Vulpix kysyi ja päästi vihdoin Ubreonin sylistään.
- E- een, missä Magby ja Rayquaza ovat? Espeon kysyi.
- Kaikki on hoidossa, Vulpix hoiteli Magbyn ja minä Rayquazan, Steelix selitti.
- Mitä Umbreon teki? Espeon kysyi tylsistyneenä.
- Auttoi minua, Vulpix sanoi väliin.
- No hiukan kannustusta ja kaikki tuli hoidettua hyvin, Umbreon iski silmää Vulpixille.
- Mille te nauroitte? Espeon kysyi.
- Kaikelle tälle, mitä täällä on tapahtunut ja sitten sinä ilmestyt jostain, etkä juuri tiedä mitä viimeisen viidentoista minuutin aikana on sattunut, Umbreon virnisti ja hymyili huvittuneesti.
- Nyt meillä on kuitenkin kartta ja kivi, kiitos minun, Espeon sanoi ilmeikkäästi.
- Sinun? kolmikko kysyi yhdestä suusta.
- Vitsi se vain oli, Espeon sanoi ja purskahti nauruun. Muut alkoivat pikkuhiljaa hekottaa perässä, kun tajusivat, ettei Espeon ollut tosissaan.
Pian nelikko saapui Slowkingin luolalle, jossa kaikki oli hiljaista. He eivät nähneet ketään missän. Heidän ympärillään oli vain pieni vanha nuotion jäämä.
- Sytytä tuo, Steelix ehdotti ja Vulpix teki työtä käskettyä.
- Mitä hyötyä siitä on? Espeon kysyi.
- Tulee yö ja pimeä, Umbreon sanoi ja nelikko kävi makuulle nuotion ääreen.
- Olen väsynyt, Vulpix hieroi unisesti silmiään ja lössähti makaamaan.
- Niin me kaikki, Umbreon sanoi hiljaa ja haukoitteli.
- Kai te olette, kun taistelitte, minä olen pirteä, kuin pidgey, Espeon virnisti.
- Olisit jos olisit taistellut, niinkuin me muut, Umbreon sanoi väsyneesti.
- Mitä tuo muka tarkoitti?! Espeon kiihtyi ja vilkaisi murhaavasi Umbreoniin.
- Ensikerralla saat luvan osallistua taisteluun, Umbreon lisäsi ja katsahti vähintään yhtä kovan katseen ystäväänsä.
- Mikä sinä olet minua määräämään, minä teen mitä haluan! Espeon lisäsi kiihtyneesti.
- Todentotta, kun me muut taistelemme niin sinä vain laiskottelet! Umbreon murahti.
- Enpäs!
- Kylläpäs!
- ENPÄS!
- KYLLÄPÄS!!
Steelix ja Vulpix vilkaisivat toisiaan väsyneesti.
- RAUHAA!!! Vulpix korotti ääntään ja Espeon ja Umbreon hiljenivät.
- Meidän on vedettävä yhtä köyttä, jos haluamme selviytyä täällä, Steelix sanoi niin rauhallisesti, kun pystyi hermojaan hallitsemaan.
- Aivan sama, mutta en jaksa yksinkertaisesti sinua enää Umbreon! Espeon sanoi väliin.
- En minäkään sinua enää! Umbreon kiihtyi.
- HILJAA!!! Steelix huusi niin lujaa, kuin jaksoi.
- Auts, tuo sattui jo korvista, Vulpix piteli tassuillaan kahta korvaansa. Ne olivat todella saaneet kärsiä Steelixin huudon jäljiltä.
- Kinastellaan aamulla, mutta minä en nyt jaksa muuta, kuin nukkua.. Sopiiko?! Vulpix ehdotti ja haukotteli väsyneesti. Espeon ja Umbreon erkanivat toisistaan ja vilkaisivat toisiaan paheksuvasti.
- Mitä me nyt tehdään, kun Slowking on kuollut? Steelix kysyi väsyneesti ja sai vastaukseksi Umbreonin haukotuksen.
- Mietitään sitä, mutta nyt nukutaan, minä ainakin rupean, Umbreon sanoi ja kävi Vulpixin vierelle nukkumaan ja vilkaisi vielä vihaisen katseen Espeonin suuntaan. Steelix kiertyi rullalle ja Espeon jäi yksin seisomaan nuotion eteen.
- Ja päätitte jättää minulle nuotion? Espeon hymähti ja vilkaisi merelle. Saari oli jotenkin kasvanut. Viimekerralla tuo kivi oli veden peitossa, mutta nyt se on kuiva. Espeon vilkaisi komikkoa, ja kolme pokemonia nukkuivat sikeästi.
- Saari? Onko se kasvanut? Espeon mietti ja käveli lähemmäs rantaan. Äkkiä alkoi tuulla kovaa ja Espeon ei pystynyt näkemään tuulessa hyvin. Meri alkoi käydä uhkaavasti ja läheiset palmut heiluivat. Äkkiä keltainen salama välähti taivaalla ja sen jälkeen Espeon tunsi pinkillä ihollaan jotain märkää...
- Alkaa sataakkin vielä, Espeon murahti ja loittoni rannasta. Nuotio oli sammunut, eikä Espeon pystynyt liikkumaan myrskyssä kovin nopeasti.
- Herätkää! HERÄTKÄÄ! Espeon huusi ja kolmikko nousi valppaasti, mutta väsyneesti ylös.
- Mitä tapahtuu, en näe mitään? Umbreon tuiskaisi.
- Missä olette? Steelix hamuili ja yritti erottaa komea pientä ystäväänsä myrskyssä. Kohta paksu harmaa sumupilvi kohosi saarelle ja kaiken tuulen ja myrskyn lisäksi kukaan ei nähnyt mitään.
- Oikeasti missä olette? Vulpix huuteli hieman sekavana.
- Umbreon en näe oletko se sinä? Espeon kysyi ja tarttui johonkin. Se jokin liikahti pian Espeon hahmotti suurikokoisen Blastoisen edessään.
- Ei hyvä, Espeon sanoi itsekseen ja alkoi juosta.
- Juoskaa täällä on mustia pokemoneja! Espeon huusi tajuttuaan Blastoisen murhaavan kylmän katseen.
- Missä te olette??!! Umbreon huuteli saamatta vastausta. Espeon tavoitti pian jotain vihreää ja tajusi sen olevan ruskean hiekan sijasta nurmikkoa. Steelix oli tällävälin jo pitkällä metsässä. Hän mateli eteenpäin näkemättä kunnolla mitään. Pokemonit erottivat vain mustat hahmot sumun keskellä, metsän ja maan lisäksi. Steelix vilkuili huolestuneena ympärilleen ja huuteli muita, saamatta vastausta. Vulpix taas oli saavuttanut Slowkingin luolan, jossa ei sumua ei ollut.
- Ihmeellistä, Vulpix sanoi tajuttuaan, että yhtäkkiä näkikin jotain. Luola oli kotoisa ja seinällä paloi pari soihtua.
- Voi kunpa muutkin selviäisivät tänne... Vulpix mietti murheellisena.
- Apuaa!! Umbreon! Vulpix missä olette? Steelx kuuletko tai kuuleeko kukaan? Espeon huusi metsaän keskellä juostessa eteenpäin. Hän vilkaisi taakseen, missä hän ei juuri erottanut muuta, kuin puiden ja maan rajan.
Piakkoin Vulpix havahtui. Joku oli tullut luolan suuaukolle. Se oli Umbreon, väsyneenä ja voimattomana myrskystä.
- Olet kunnossa!? Vulpix ilostui ja halasi vapisevaa Umbreonia.
- M...m..i...-ssä muut ovat? Umbreon kysyi kankeana sekaisin äskeisestä taivarruksesta.
- Olet ihan jäässä... Vulpix yritti lämmittää Umbreonia ja sytytti pienen oksan palamaan.
- kiitos, siellä on ihan kauhea ilma, niin kylmä ja märkä, Umbreon sai sanottua.
- Tiedän, onneksi löysin heti luolaan, Vulpix sanoi ja vilkaisi myrskyyn.
- Missä muut ovat? Umbreon kysyi sitten toivuttuaan Vulpixilta.
- Espeonin huutoa kuulin vähän, mutta se hukkui sumuun... Steelixistä en tiedä, Vulpix selosti.
- Ei Espeonin niin väliäkään, Umbreon sanoi sitten hiljaa.
- Tiedän, että ette pidä toisistanne hirveästi, mutta et saisi silti sanoa noin. Umbreon hiljeni hetkeksi ja vilkaisi Vulpixiin.
- Miten tuo myrsky ei jouda tänne luolaan? Umbreon kysyi ja Vulpix pudisti päätään. Ehkäpä luolassa oli jotain erikoista.
- Tätä luolaa suojelee eräs taika, kuului ääni Vulpixin ja Umbreonin takaa. he kääntyivät ja näkivät Belsin, Ponytan ja pienen Spinarakin edessään.
- Bels! Umbreon ja Vulpix ilostuivat.
- Tämä on vanhan Slowkingin luola ja hän oli lisäksi mahtava säiden tuntia, niinpä hän langetti tänne taijan, mihin ei yksikään myrsky yltäisi.
- Siksi tänne ei tuule, Ponyta lisäsi.
- Eikö teitä ole enemmän? Spinarak kysyi ja vilkaisi valittuihin.
- Steelix ja Espeon eksyivät, Vulpix sanoi.
- Tuohon myrskyyn on turha mennä tappamaan itseään, nukkukaa yön yli ja menkää sitten, Bels ehdotti ja osoitti Vulpixille ja Umbreonille paikan jossa he voisivat nukkua.
Sillävälin...
Steelix harhaili sumun keskellä, löytämättä ulospääsyä tuosta jäisestä myrskystä.
- En näe mitään, se vaikeroi. Yhtäkkiä hän törmäsi johonkin. Se oli kallio, muuta Steelix ei kyennyt hahmottamaan. Hän alkoi kaivata luolaan pientä aukkoa, johon mahtuisi ja onnistuikin siinä. Luolasta tuli kotoisa, mutta kylmä.
- Minun täytyy selvitä täällä yön yli... Steelix sanoi itselleen ja käpertyi nurkkaan.
Espeon taas:
Espeon harhaili jossain metsän keskellä rämeikössä.
- Tämä on kamalaa!! Minä en jaksa kertakaikkiaan enää!!!!!!!!! Espeon huusi myrskyyn, mutta kukaan ei vastannut, ei edes kaiku. Espeon otti askelita toisensa eteen, mutta väsyi joka askelmalla. Sitten pieni vaaleanpunainen pokemon ei enää jaksanut, vaan lössähti rämeikköön.
- Antaa olla, minä luovun leikistä, Espeon kuiskasi itselleen ja sulki silmänsä.
" Herää! " "Herää " " Herää " "Herää Espeon ", sanoi ääni jossain kaukana tai oikeastaan hyvin kaunis ääni.
- Sinäkö taas? Espeon kysyi ääneltä ja pian hän hahmotti vaalean hahmon, saman mikä oli hänelle ilmestynyt toissapäivänä.
- Minähän se tässä, otus sanoi rennosti.
- Etkö näe, yritän hmm kuolla rauhassa! Espeon tuiskaisi.
- Tästä tulee vaikeampaa, kuin luulinkaan, otus sanoi itsekseen ja hymähti.
- Voisit edes esittäytyä, Espeon sanoi sitten.
- Anteeksi en ole esittäytynyt, olen Mew, otus kertoi viimein nimensä ja puikkelehti vaaleassa valossa Espeonin ympärillä.
- Minä en usko Celebiin, Mewiin tai mihinkään yliluonnolliseen! Sano nyt oikeasti nimesi, Espeon hermostui.
- Nimeni ei ole Mew, mutta nyt aluksi sinun ei tarvitse tietää muuta! Nouse ylös! Mew tuiskaisi ja yritti nostaa Espeonia korvasta.
- En jaksa! Espeon sanoi ja lössähti uudelleen rämeikköön.
- Nouse!
- En!
- NOUSE!
- EN!!!
Sillävälin Belsin luolassa kaikki nukkuivat, paitsi Umbreon. Se ei saanut unta. Musta pokemon poikkelehti edestakaisin pehmustettujen lehtien päällä, kunnes nousi ylös ja vilkaisi myrskyyn. Se oli pahentunut.
- Minun täytyy lähteä, Umbreon mietti.
- Täytyy auttaa Steelixiä ja Esp... Umbreon hiljeni ja tyytyi vain nielaisemaan. Hän vilkaisi Vulpixiin, joka nukkui sikeästi Belsin rinnalla.
- Palaan pian, Umbreon sanoi ja lähti liikkeelle. Hän pysähtyi luolan suulle ja vilkaisi vielä kerranluolan perälle. Kukaan ei herännyt... Kohta Umbreon käveli kylmässä tuulessa ja sateessa. Sumu oli onneksi jo vähän hälvennyt, mutta silti ilma oli vaikea...
- Minun täytyy auttaa.. umbreon sanoi itselleen ja liikkui rohkeasti eteenpäin.
Miten Steelixillä sitten:
- Täällä on kylmä, en taida selvitä, se mietti ja koitti pysyä liikkeesä.
- Minä en kestä enää, en jaksa pysyä liikkeessä, Steelix parkaisi. Äkkiä hänen edessään kävi outo valo.
- Mikä se oli? Steelix kysyi itseltään ja huomasi vieressään tutun pokemonin.
- Neo? Steelix innostui.
Ja Espeonilla?
- Oikeasti, et voi olla noin vaikea, mew tuiskaisi, mutta Espeon piti päänsä.
- onko noin itseppäistä pokemonia tavattukkaan? Mew kysyi.
- Ei! Espeon huusi kiihdyksissään, mutta sitten hiljeni. Hänen poskensa kostuivat kyynelistä ja Espeon alkoi itkeä.
- Miksi itket? Mew kysyi.
- Kaikki vihaavat minua ja kaikki rakastavat tuota Umbreonia! Espeon parkaisi ja pyyhki kyyneleensä.
- Sitäkö se onkin? Mew kysyi huvittuneesti ja laski tassunsa Espeonin olalle.
- Kukaan ei vihaa sinua, olet vain niin erilainen, kun Umbreon, Mew sanoi rauhoittavasti....
Silläaikaa Umbreon:
- Tämä on rankkaa, enpä taida kauaa pysyä pytyssä, Umbreon snaoi ja pysähtyi.
- Tämä on rankaa teille kaikille, Umbreon kuuli äänen sanovan.
- Celebi?! Ihana nähdä sinua, Umbreon innostui ja hymyili.
- Tarvitset apua Umbreon, et aina selviä yksin, Celebi sanoi.
- Autatko mina pelastamaan Steelixin? Umbreon kysyi.
- Entäs Espeon, Celebi huomauttu.
- Me emme puhu enää toisillemme, Umbreon sanoi synkästi.
- Teidän pitää yhdistää voimanne ja käyttää sitä, kunhan löydätte nuo salaperäiset kivet, Celebi selitti.
- Mutta ensin minun on löydettävä muut, Umbreon vastasi.
- niin on ja minä autan sinua...Celebi sanoi sitten ja hymyili rohkaisevasti Umbreonille...
Ja niin Umbba you will be next. Ja Steelix sä et oo lopettamas!=( Ethän..=S
Vastaukset 5
Vanhimmat
Taidan kyl olla vaan tiellä... Ei kukaan jaksa lukee sitä mun paskaa... :( Taidan lopettaa...
Mä en haluis sanoa tätä, enkä mä sillä mitään pahaa tarkota, mutta NOUSE NYT HYVÄ IHMINEN/POKEMON NIISTÄ ITSESÄÄLIN LIEKEISTÄ!!! ääh, kukaan ei oo väittänyt, että ei jaksa lukea sun pätkiä, enkä mä oikein ymmärrä mistä sä sellaista oot saanut päähäs?! Kuka sit löytää sun kives?
Espeon, hihii, mä täällä naureskelin tolle Magbylle... mutta ihan hyvä pätkä----> ää, kuka mun "jumala" on? Täytyypi keksiä,,, höm höm...Mew, Celebi, (oliko Stelkulla jokin "pyhimys"-> Neo?... meenpä selaamaan pokedexin...
Eiköhän kaikille joku... Jumala tai suojelia (miksi sitä haluaakaan kutsua..xD) Mikäs Vulpalle sitten?
Steelixillä joku, Neoko?
Steelix kai voi sen itse päättää...:) Jos se nyt päättää jatkaa.... Mutta sellainen pitää kyllä paikkaansa, ettei Steelixille oikein tarinassa ole sattunut mitään erikoista... Että jos, vaikka Stelkullekkin vois tapahtuu jotain.....