pikkujoulu aika

eilen olin viihteellä, mukaani tarttui yksi perheenäiti ja äsken lähti perheensä luokse. miehensä yritti soitella koko aamun mut meil oli muuta puuhaa. jotenkin tuli paska fiilis kun ajattelee itsensä "yökaverin" miehen asemaan. eipä ole ollut aiemmin tapana ottaa varattuja naisia yökylään. älkää perheelliset pettäkö puolisojanne!!!
9759
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

NIIN JA LAPSET HUOLLISSAAN MISSÄ ÄITI VIIPYY.

LIHAN KUTINA SAA ÄIDIN NIIN HIRVEÄÄN TEKOON,KUIN VIERAASEEN SEXXIIN.

KIRKASSILMÄ PIENET NÖKÖNENÄT ODOTTAA ÄITIÄ KOTIIN.LUULIS ÄIDIN OLEVAN LIKASEN OLONEN,LIKA JOKA EI PESEMÄLLÄ LÄHDE.

Äänestä

ja että itse kadut varatun ottamista mukaan. Kaikesta huolimatta tsemmppiä ja hyvä, että ajattelet pettämisestä noin. Moni perhe on ajautunut pettämisten takia varsinaiseen helvettiin.

Äänestä
  • eihän syy ole pettäminen vaan syy on siellä mikä aiheuttaa sen.

    Äänestä

  • ole syy kurjuuteen kirjoitti:

    eihän syy ole pettäminen vaan syy on siellä mikä aiheuttaa sen.

    ihan humaluuttaan ja ajattelemuuttaan toisen miehen tai naisen mukaan ja katuvat sitten jälkikäteen. Voi olla ihan onnellinen liitto ja perhe-elämä, mutta silti juhlahumussa varsinkin kirotuissa pikkujouluissa sattuu aika paljon näitä hairahduksia.

    Äänestä

  • edellinen kirjoitti:

    Aika tyhmää syyttää pikkujoulu tapahtumaa jos hairahtaa. Mites risteilyt esim. risteilyn/ laivan vika kun taas hairahdin..parempi kun on kotona leipomassa pullia ja hyräillen joululailuja ja ajatellen omaa kultaansa.

    Äänestä

Ja kotonä äidillä taas viikkoja pää kipeänä ja iskä saa ehkä jouluna tai juhannuksena

Äänestä
  • JUU.PETTÄMISEN JÄLKEEN LIITTOSI EI OLE ENÄÄ SAMA,SE HIERTÄÄ JA KUNNIOITUS TOISEEN MENNYT.

    PETTÄMINEN VAIKUTTAA SUHTEESEEN VAIKKA TOINEN EI SIITÄ TIETÄISIKÄÄN,USEIN PETOS JOHTAA EROON.

    Äänestä

  • SANOO ERKKI kirjoitti:

    JUU.PETTÄMISEN JÄLKEEN LIITTOSI EI OLE ENÄÄ SAMA,SE HIERTÄÄ JA KUNNIOITUS TOISEEN MENNYT.

    PETTÄMINEN VAIKUTTAA SUHTEESEEN VAIKKA TOINEN EI SIITÄ TIETÄISIKÄÄN,USEIN PETOS JOHTAA EROON.

    Eiköhän se isi ole joka odottaa vaimoaan kotiin pikkujoulusta pikkutunneilla tai vasta aamulla vaimo sitten saapuu, yli ajetun näköisenä. Nyky aikana se on pienin riesa, mutta jos taudin vielä saa ja tartuttaa isiin ja lapsiin. Pahimmassa tapauksessa pomo pyytää vielä sanssi kierrosta kevät talvella.

    Äänestä

  • ottaisit asiaksesi hoidella hellästi sitä päänsärkyä. Ihan ilman sivuhoitoja! Seuraavalla kerralla ja ehkäpä kohtakin voit löytää yllättäen itsesi autuuden kukkuloilta

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pettämisaika kirjoitti:

eilen olin viihteellä, mukaani tarttui yksi perheenäiti ja äsken lähti perheensä luokse. miehensä yritti soitella koko aamun mut meil oli muuta puuhaa. jotenkin tuli paska fiilis kun ajattelee itsensä "yökaverin" miehen asemaan. eipä ole ollut aiemmin tapana ottaa varattuja naisia yökylään. älkää perheelliset pettäkö puolisojanne!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu