Miten te muut olette päässeet yösyönneistä??? Meillä tyttö kohta vuoden eikä millään meinaa ymmärtää että maitobaari on öisin kiinni =( Ei ole syönyt enää puoleen vuoteen tissiä mutta pulloa haluais juoda yöllä 2-4 kertaa.
Tankataan illalla puuroa ja sängyssä vielä pullollinen maitoa mutta tuntuu ettei vaan riitä???
Tyttö on muutenkin tosi huono nukkuja... heräilee öisin huutamaan vähän väliä kun tuttu putoaa tai muuta. Nukkuu suurimman osan yöstä meidän välissä vaikka oma sänky on meidän sängyn vieressä, ei vaan uskalleta alkaa siirtämään kun on öisin vihdoin saatu nukahtamaan. Alkaa omassa sängyssä heti huutamaan kun huomaa heränneensä sieltä, ja sitten ei nukahda ilman että saa sitä maitoa =( Kertokaa mikä avuksi????
Ei auta että muka vaan pitäisi kättä selän päällä ja rauhoittelisi takaisin uneen kun tyttö ei pysy edes makuulla vaan seisoo sängyssä ja itkee... olen myös kokeillut ottaa syliin ja rauhoittaa siihen mutta siinä vaan herää ja jos joskus on rauhoittunut niin herää heti kun yritän laittaa takisin omaan sänkyyn. Auttakaa... mitä teen???
Alan olla itse ihan töttöröö kun en ole nukkunut kunnon öitä ties koska =(
Tankataan illalla puuroa ja sängyssä vielä pullollinen maitoa mutta tuntuu ettei vaan riitä???
Tyttö on muutenkin tosi huono nukkuja... heräilee öisin huutamaan vähän väliä kun tuttu putoaa tai muuta. Nukkuu suurimman osan yöstä meidän välissä vaikka oma sänky on meidän sängyn vieressä, ei vaan uskalleta alkaa siirtämään kun on öisin vihdoin saatu nukahtamaan. Alkaa omassa sängyssä heti huutamaan kun huomaa heränneensä sieltä, ja sitten ei nukahda ilman että saa sitä maitoa =( Kertokaa mikä avuksi????
Ei auta että muka vaan pitäisi kättä selän päällä ja rauhoittelisi takaisin uneen kun tyttö ei pysy edes makuulla vaan seisoo sängyssä ja itkee... olen myös kokeillut ottaa syliin ja rauhoittaa siihen mutta siinä vaan herää ja jos joskus on rauhoittunut niin herää heti kun yritän laittaa takisin omaan sänkyyn. Auttakaa... mitä teen???
Alan olla itse ihan töttöröö kun en ole nukkunut kunnon öitä ties koska =(
Vastaukset 11
Vanhimmat
mutta poika on 9 kk ja imetän vielä. Aivan mahdotonta rumbaa öisin. Ei jaksa ruveta poikaa siirtämään kun juuri saanut rauhoitettua. Tuskin kyse kuitenkaan on nälästä....liittyiskö liikkumiseen yms. levottomat yöt. Mutta pirun rankaa on, väsyttää aina niin kamalasti. Ja poika herää aina aamusin puoli seitsemän. Ja isosisko vaatii tottakai omansa ja pitääkin huolehtia. Kyllä kanssa mietin, että milloinkahan saisi nukkua...Päiväunetkin poika nukkuu aikas huonosti.
Joo meilläkin tyttö menee yöunille 19-20 ja herää joka aamu kuin kello tasan kuudelta =) Päiväunia ottaa vielä kahdet mutta nekin on pituudeltaan vaan noin puoli tuntia joskus harvoin jopa tunnin.
Voimia sinullekin... tiedän tosiaan että on rankkaa!
Toivottavasti saatais joltain muilta jo tämän kokeneelta joitain hyviä nevoja tai jotain vinkkiä millä tätä yörauhattomuutta saatais helpottumaan.
Uskon myös että johtuu varmaan jotenkin liikkumaan oppimisesta kun meillä opittiin kävelemään kuukausi sitten ja nyt on aika menoa, toisaalta meillä on ollu kyllä tällasta yörauhattomuutta melkein aina... tytöllä oli ihan vauvana myös koliikkia =(
NEUVOJA KIITOS... =)
tämän tassuttelun nimeen, mutta itse henk.koht. olen nyt niin väsynyt etten jaksa ajatella koko asiaa. Miehen kanssa oli aamulla puhetta, että hän yrittää poikaa nyt aina siirtää omaan sänkyyn jos se auttaisi. Vaippa myös usein on valskannu...pitänee siirtyä housuvaipoisr¨ta teippivaippoihun. Meillä samat iltarutiinit, joten siinäkään ei ole korjaamista. Olen vain tullut siihen tulokseen, että jotkut lapset ovat vain vaativimpia / persoona on omanalainen ja sitten kun ei jaksa yöstä ja päivästä toiseen niin äkkiähän he oppivat nämä palvelut...Meilläkin poika nukkuu kivasti vain puolen tunnin tirsoja päivällä. Juu, mielellään kuulisin vinkkejä mutta tassuttellua en jaksa tällä hetkellä..on paukut ihan lopussa.
Meidän poika on 9kk. Näillä toimilla saatiin yöt rauhoitettua. En tiedä toimiiko teillä, mutta tuskin on haitaksi kokeilla.:)
1.Älä anna enää sängyssä maitoa. Sänky ei ole ruokapaikka. Maito annetaan jo puuron jälkeen/aikana.
2.Iltapalan jälkeen pestään vielä hampaat (jos niitä on) tai naama. Se on iltarutiini ennen nukkumaan menoa, ettei ruokailu ole aina se viimeinen nukkumaan menoon liittyvä juttu.
3. Jos lapsi jää itkemään illalla sänkyyn, silitetään häntä hetki. Sen jälkeen poistutaan huoneesta ja odotetaan 5 minsaa ennen kuin mennään takaisin.
4. Jos lapsi yhä itkee, mennään takaisin ja silitetään lasta. Ei nosteta syliin! Ollaan hetki lapsen luona, ja poistutaan taas, oli lapsi sitten rauhoittunut tai ei.
5. Odotetaan 10 minsaa. Jos lapsi yhä itkee, toistetaan kohta 4. Tästä eteenpäin lisätään aina 5 minsaa. Lasta ei nosteta syliin.
6. Jos lapsi herää yöllä, toimitaan samoin kuin illalla. Lasta ei nosteta syliin, eikä anneta maitoa.
7. Tämä tyyli toimii 3-7 päivän kuluessa. Joskus tuntuu taatusti raskaalta kuunnelle vain lapsen itkua, mutta kun tietää että lapselle on oikeasti kaikki hyvin ja hän on turvassa, niin jaksaa jatkaa. Jos systeemistä lipsuu, eli nostaa syliin tai antaa maitoa, niin homma alkaa taas alusta...
Meillä poika rauhoittui kolmessa päivässä. Nykyään nukkuu 10 tuntia putkeen! Voin siis suositella.
Tsemppiä ja tahdonvoimaa.
edellisen kanssa.
Pieniä vauvoja hoidettaessa ehkä tärkein vanhempien ominaisuus on ns. responsiivisuus. Tällä tarkoitetaan sitä, että vauvan itkuun pitää aina reagoida, koska vauva ei kykene jäsentämään ympäristöään niin hyvin, että voisi käsittää miksei itkuun vastata. Vauva ei itke koskaan turhaan, vaan itku on aina hälytysmerkki. Vanhemmat oppivat vähitellen erottamaan lapsensa itkun eri sävyjä. Kipuitku on kovaa ja kimeää, kun taas nälkäitku vähitellen voimistuvaa.
Vauvat voivat itkeä paitsi nälkäänsä ja janoaan, myös erilaista epämukavaa oloa (kipu, palelu, kuumuus, vaipanvaihdon merkiksi, sairaus, hampaat jne). Vauva osaa itkullaan ilmaista kaipaavansa myös seuraa tai syliä. Jo aivan pienet vauvat tarvitsevatkin muiden ihmisten seuraa, vaikka eivät vielä osaakaan leikkiä. Lasta ei voi liiaksi pitää sylissä.
Vauva rauhoitetaan katsomalla silmiin eikä lasta pidä kääntää selin aikuiseen nähden, sillä katsekontakti on jo aivan pienelle lapselle elintärkeä. Monesti katsekontaktin merkitys tuntuu unohtuvan: levoton lapsi ei aina rauhoitu sylissä ollessaan, jos katsekontakti puuttuu. Pientä vauvaa ei voi liiaksi hemmotella, ja vastaamalla nopeasti vauvan antamiin merkkeihin taataan se, että vauva tuntee itsensä tervetulleeksi tähän maailmaan. Sellainen vauva, jonka itkuun ei reagoida ei tunne oloaan turvalliseksi. Se ilmenee tyypillisesti esimerkiksi univaikeuksina ja yleisenä tyytymättömyytenä (ns. vaikea vauva).
Mitä vaikeampi vauvan temperamentti on, sitä tärkeämpää on, että vanhemmat herkistyvät kuuntelemaan vauvan antamia signaaleja. Tyypillistä on, etteivät tällaiset ns. vaikeahoitoiset vauvat viihdy itsekseen vaan haluavat syliin, nukkuvat vain lyhyitä jaksoja ja itkevät jäädessään yksin. Tämä on kuitenkin täysin normaalia, eikä sitä pitäisi sekoittaa esimerkiksi koliikkiin. Vaikean vauvan pitäisi saada olla vanhempien sylissä mahdollisimman paljon, jotta perusturvallisuus kehittyisi, mikä mahdollistaa sen että vauva oppii vähitellen olemaan tyytyväinen myös itsekseen. Vauvaan ei saa kyllästyä, vaikka mikään ei tuntuisi riittävän, sillä se vain pahentaa tilannetta. Toisaalta ongelmatilanteen laukeaminen saattaa jo olla lähempänä kuin arvataankaan. Hoidon laiminlyönti aiheuttaa vauvalle jatkuvan stressin, joka voi kärjistää ongelmia.
Lapsen uni-valverytmi muotoutuminen tapahtuu hitaasti, eikä suuria muutoksia tarvitse yrittää toteuttaa yhtäkkiä. Vauvan unirytmi siirtyy joka tapauksessa vähitellen enemmän aikuisia miellyttävään suuntaan, joten joskus siihen puuttuminen liian aggressiivisesti voi pahentaa tilannetta. Monesti vanhempia helpottaa tieto siitä, että suurin osa univaikeuksista on ohimeneviä ja lyhytkestoisia, eikä aina tarvita lainkaan toimenpiteitä niistä selviytymiseen. Vain vanhempien oma mielikuvitus on rajana sille, kuinka he voivat itse yrittää auttaa toistensa jaksamista. Ratkaisua ei siis tarvitse yksinomaan hakea vauvan puolelta, vaan myös aikuiset voivat keskenään pohtia tapoja, joilla ongelma voitaisiin ratkaista. Tällaisia ovat mm. makuuhuoneiden uudelleenjärjestely, valvomisvuorot, päiväunet, lapsenhoitajat, isovanhemmat, perhepedit, vierekkäin nukkuminen.
Realistisetkin ennakko-odotukset esim. esikoisvauvan tai läheisten ystävien vauvojen tuomat mallit voivat johtaa vanhemman harhaan, mikäli hän yleistää niitä uuteen tulokkaaseen. Vauvat ovat kerta kaikkiaan tavattoman erilaisia ja he kukin tarvitsevat omanlaistaan tukea kypsymiselleen ja jäsentymiselleen. Vauvaan kiinnitetyt odotukset siitä, kuinka paljon tai kuinka pitkiä aikoja hän nukkuu, kuinka usein tai kuinka paljon hän syö tai kuinka vireä ja aktiivinen – tai passiivinen ja vaatimaton - hänen tulisi olla, voivat lisätä vanhemman ahdistusta omasta kyvystään synnyttää ja kasvattaa hyvä lapsi.
Vanhemman ja vauvan välinen temperamenttinen yhteensopivuus on aina suhteellista. Jos lapsi on erilainen kuin vanhempi olisi odottanut tai toivonut, vanhemman on saatava apua kasvaakseen uuteen tilanteeseen. Lapsi ei voi muuttua paitsi tukahduttamalla itsestään oleellisia puolia. Vaikeissa yhteensopivuusongelmissa monet lapset joutuvat tekemään niin, ja he kehittävät itselleen Donald Winnicotin kuvaaman epäaidon minuuden (false self).
Vanhemmalle on jäätävä myös riittävästi aikaa henkiseen valmistautumiseen. Tätä aikaa voivat syödä yhtä lailla työn vaatimukset tai taloudelliset huolet kuin vauvan ennenaikainen syntymäkin. Puuttuva valmistautuminen, huoli lapsen terveydestä ja turvallisuudesta sekä tilanteen äkillisyys kuormittavat pienten keskosten vanhempia erityisesti. Kotiutumisen jälkeen keskosilla on paljon säätelyvaikeuksia, myös unihäiriöitä.
Sekä valmistautumisen vaiheessa että vastuullisen vanhemman roolin ottamisen jälkeen vanhemmat tarvitsisivat paljon apua ympäristöltään. Nykyinen yltiöyksilöllinen kulttuurimme ei tätä useinkaan salli. Todetaan, että ”On sitä aiemminkin ja vaikeammissa oloissa lapsia kasvatettu”, ja nuoret, kokemattomat vanhemmat jäävät vaille ymmärtävää ja psyykkisesti kannattelevaa yhteisöä.
Tyypillisen uniongelman keskeisin hoito on vanhemman itseluottamuksen parantaminen. Hänen on voitava kokea pystyvänsä auttamaan vauvaansa ja kestämään todellisuuden mukana tulevia harmeja, kuten oman uupumuksen ja vauvan tarpeen ristiriitaa. Hänen on saatava tietää tehokkaista tavoista tyynnyttää ja rauhoittaa lasta ja tukea hänen fysiologista tasapainoaan. Hänen on voitava olla varma iltarutiinien arvosta ja niistä kiinni pitämisen tärkeydestä lapsen tahdon lisääntyessä ja toiveiden moninkertaistuessa. Hänen on kyettävä joustamaan empaattisella tavalla sairastavan, hampaitaan potevan tai muussa kehitystehtävässä ärtyvän lapsen erityistarpeille.
Hänen on myös saatava kuulla, ettei lopullista voittoa tai tappiota ole vanhemmuudessa, vaan tilanteita voi aina muuttaa toivomaansa suuntaan asteittaisesti, kun pysyy itse luotettavana eikä aseta lapselle liian suuria kertaluonteisia kehitysvaatimuksia.
Unihäiriöiden hoitomallit
Unihäiriöiden hoito ei ole erityisen vaikeata, koska suurin osa lapsista ehdollistuu nopeasti ja melko helposti uusiin käytäntöihin. Kaikissa malleissa keskeistä on totuttaa lapsi ehdollisen oppimisen kautta siihen, että yö ja päivä erottuvat selkeästi toisistaan, ja että sosiaalinen aika on päivällä. Mallit eroavat lähinnä siinä, kuinka paljon apua lapselle annetaan uuteen rytmiin sopeutumisessa.
Unihäiriöiden hoidosta käytetään yleensä nimitystä unikoulu. Unikoulu on nimenä muistutus siitä, että lapsi oppii siinä uusia taitoja, mutta yhtä tärkeätä olisi korostaa vanhempien tarvetta ja mahdollisuutta oppia. Koko lapsen kasvun aikana vanhempien on pystyttävä tasapainoilemaan kasvun kahden elementin jännitteessä: toisaalta luottamuksen ja turvallisuuden perustan vahvistamisessa, toisaalta oman elämän hallinnan, kompetenssin vahvistamisessa. Eri unikoulumallit eroavat siinä, kuinka ne näkevät tämän jännitteen.
Perinteisin malli, jota usein kutsutaan huudatusunikouluksi, lähtee siitä, että lapsen yöllinen heräily ja lohdun tai avun vaatiminen on manipulatiivinen yritys ottaa tilanne hallintaan. Kieltäytymällä kuulemasta lapsen ”vaatimuksia” vanhemmat ”näyttävät hänelle kaapin paikan” eli opettavat, että vanhemmat määräävät ja lapsen on sopeuduttava riippumatta siitä, miltä se lapsesta tuntuu. Jättäessään lapsen yksin huutamaan huoneeseen, kun hänen on vaikea saada unta, vanhempi ajattelee auttavansa lasta itsenäistymään. Useissa tapauksissa tämä toimii ja parin kolmen yön jälkeen lapsen heräily vähenee.
Mallin ongelmana on ensinnä se, että temperamenttisesti hyvin vahvat lapset jaksavat protestoida yksin jättämistä tuntikaupalla ja harvan vanhemman vaistot antavat myöden näin selkeälle lapsen viestille. Siinä joutuisi kieltämään itseltään sen perusajatuksen, että lapsen viesti omasta kokemuksestaan on todellinen ja siihen kuuluu ainakin jollakin tasolla vastata. Toinen ongelma on kiinnittymistutkimusten havainto siitä, että lapset yleistävät kokemuksensa vanhempien tavasta vastata heille heidän tarvitessaan apua tai lohtua.
Toistuvissa kokemuksissa, joissa vanhemman vastaus on torjuva tai hylkäävä, lapsi kehittää välttelevän kiinnittymissuhteen, jolloin merkittävä osa hänen omasta kokemuksestaan jää jakamatta vanhempien kanssa. Näiden lasten sisäinen maailma kehittyy kognitiivista hallintaa korostaen vailla yhteyttä suureen osaan lapsen omia tunteita, erityisesti pienuuden, avuttomuuden, pelon ja lohdun tarpeen tunteita.
Pystyyn nouseva vauva on vaikeampi saada rauhoittumaan uneen kuin makuullaan pysyttelevä. Samalla vauva on vakiinnuttamassa valikoivaa kiinnittymissuhdetta vanhempiinsa. Vauvan havahtuminen erillään olemiseen lisää pelkoa nopeasti.
Kiinnittymissysteemin vakiintuminen 6–10 kk:n iässä on vaihe, jossa olisi erityisen tärkeätä välttää lapsen turvallisuudentunnetta horjuttavia kiinnittymistraumoja. Monet vanhemmat oivaltavat tämän vaistomaisesti ja tuntevat epäluuloa yleisesti toistettua ohjetta kohtaan antaa lapsen huutaa huutonsa yksinäisyydessä. Huudattaminen toki johtaa usein siihen, että lapsi on oppinut nukkumaan yksin – ihminen on nopeasti ehdollistuva olento. Hän on kuitenkin samalla oppinut karvaan läksyn siitä, ettei hänen kokemustaan hädästä aiotakaan kuulla.
Tämän ikäinen lapsi ei pysty manipuloimaan toisia, vaan hän ilmaisee oman kokemuksensa tilanteesta ja odottaa siihen vastattavan. Vastauksen laatu vaikuttaa hänen sisäistyvään perusoletusmalliinsa siitä, kuinka aikuiset ja nimenomaan hänelle tärkeimmät aikuiset suhtautuvat häneen. Lapsen hädän ilmausten sivuuttaminen vahvistaa välttelevää, avun tarpeet tukahduttavaa kiinnittymismallia, joka rajoittaa lapsen tunne-elämän myöhempää kehitystä.
Tässä erityisen vaikeassa vaiheessa vauvat tarvitsevat paljon apua omien tunteiden säätelyssä. He tarvitsevat läsnäoloa, mutta omien unensäätelymekanismien vahvistamiseksi yön ja päivän pitämistä selkeästi erillään, selvästi toisistaan erottuvina. Keskeistä on välttää stimulaatiota öisin (ja tarjota vuorovaikutuksellista stimulaatiota paljon päivisin). Puolen vuoden ikäinen lapsi ei normaalitilanteessa tarvitse lisäruokaa yöllä, mutta hän tarvitsee kiinnittymisen kohteittensa tuomaa turvallisuuden tunnetta. Siksi lapsen luo meneminen, rauhallinen puhe (”nyt on yö, nyt nukutaan”) ja tasainen kosketus, selän ja takamuksen rauhallinen painaminen tyynnyttää lasta.
Yksin nukkumisen vaikeuksissa ja siirtymäkohteen käytössä korostuu länsimaisen vanhemmuuskulttuurin erityinen vaikeus. Pyrimme korostamaan lapsen itsenäisyyden ensisijaista arvoa ja tukemaan kaikkea kehitystä, joka saa hänet selviämään jo varhain omillaan. Tämä ei kuitenkaan ollut ihmislajin kehityksellinen, evolutiivinen päämäärä, vaan lapseen on virittynyt vahva taipumus varmistaa kiinnittymisen kohteen läsnäolo ja läheisyys oudoissa ja uhkaavissa tilanteissa, joista pimeys on biologisesti keskeisin.
Nukkumiskäyttäytymisen tutkijat ovat todenneet, että siirtymäkohde tunnetaan ilmiönä ainoastaan teollistuneessa Euroopassa ja sen kulttuuria omaksuneissa maissa. Muualla, jossa pienet lapset nukkuvat läheisessä yhteydessä vanhempiinsa, äidin ulkopuoliselle kohteelle ei ole tarvetta. Lähellä nukkuminen näyttää toisten tutkimusten mukaan myös vähentävän lapsen heräilyä synkronoimalla lapsen ja äidin unirytmejä ja hengitysrytmejä toisiinsa. On näyttö siitäkin, että yhdessä nukkuminen vähentäisi kätkytkuoleman riskiä, koska lapsen hengityksen säätyminen äidin tahtiin vähentäisi äkillisen, hengityskatkokseen liittyvän hapen puutteen vaaraa. Vierellä nukkuminen on kuitenkin meidän kulttuurissamme paheksuttua, eikä meillä ole kulttuuriin liittyviä suojarakenteita vanhempien suhteen säilymiselle tässä tilanteessa vireänä.
huudattaa vauvojaan ja vielä suosittelee muille samaa.Mulle ei tulis koskaan mieleen huudattaa vauvaa tuolla tavalla.
Minä en myöskään kannata huudattamista ja siksi kysyinkin neuvoja... meillä ei mysökään toimi tämä ns. tassuttelu kun tyttö itkee ihan hysteerisenä kunnes nukahtaa kun saa maitoa, eli ihan turha sanoa että pidät vaan kättä selällä.... koekiltu on.
Ja sanon vielä senkin että tyttö on muutenkin aika vilkas ja saa kyllä rakkautta ja haleja syliä varmasti riittävästi, eli sylin puutteesta meillä ei ole kyse.
päästään jos vieroituksesta on kyse. Yksin en suosittele jättämään itkemään. Oletko kokeillut tarjota vettä pullosta. Esikoisen kohdalla onnistui se. Tottakai hän protestoi aluksi kun annoin vain vettä mutta muuteman yön jälkeen hän ei vaivautunut enää huutelemaan veden perään. Toisella auttoi tassuttelu. Hän on myös 11kk ja imetän häntä n klo 06 aikaan mutta aiemmin annan vain "lämmintä kättä". :) Sänky on vieressä ja silittelen häntä, jos hän herää itkeskelemään.
11kk osaa jo kiukutella ja protestoida jos asiat eivän mene hänen mukaansa joten voit varautua itkuun, teit mitä hyvänsä. On sitten eriasia jätetäänkö vauva yksin vai lohdutetaanko pettymysten tullessa. Suosittelen veden tarjoamista ja silittelyä ... vaikka protestointia tulisikin.
En koe sitä huudattamisena, koska tällä systeemilla pojan itku loppui paljon nopeammin, kuin edes takaisin syliin nostamalla. Vähemmällä itkulla siis loppupeleissä selvittiin. Nykyään poika menee nukkumaan hymy huulilla ja jokellellen.:)
Emmekä itse keksineet nukutustapaa, vaan luimme siitä saamastamme vauvanhoito-oppaasta. Suositellaan tätä tyyliä siis hyvinkin paljon.
Koen tärkeäksi, ettei lasta hylätä. Siksi onkin hyvä, että tässä tyylissä lasta silitetään 5 minsan jälkeen. Näytetään että on aika rauhoittua.
Jos lapsen itku on erilaista (vanhempana erottaa erilaiset itkut) ja vähääkään epäilisin lapsen olevan kipeä tms, niin tietysti toimisin toisin. Ihan vain yliväsynyttä lasta on kuitenkin paras pitää sängyssä ja silittää.
Meidän poika ei ole ollut kova itkemään ennen kuin joskus puoli vuotiaana alkoi ilta/yö itkut. Nyt hän on taas hymyilevä kaveri illalla ja yölläkin. Tietysti siis suosittelen oppimaani systeemiä.:)
Kirjoitin jo yhden vastauksen, mutta se hävisi... Älä ihmettele, jos tuleekin lähes samaa tekstiä tuplana.
Luimme systeemistä saamastamme vauvan hoito-oppaasta. Sitä suosittellaan siis myös kirjassa.
Koen tärkeäksi sen, että vauvan luo mennään välillä silittämään, ja osoitetaan että on aika rauhoittua. En osaisi jättää vain huutamaan pitkiksi ajoiksi. (Sekin oli yhden ranskalaisen kirjan mukaan hyvä tapa nukuttaa...)
Enkä todellakaan koe kertomaani systeemiä huudattamiseksi. Sehän nimenomaan vähensi ja lyhensi itkun aikaa huomattavasti. Jos itku olisi erilaista (ja senhän vanhempana erottaa) ja epäilisin vähääkään että lapsi on kipeä tms, niin toimisin toisin. Yliväsynyttä ja levotonta lasta ei mielestäni kuitenkaan kannata nostaa sängystä ylös.
Vastaavia nukutustapoja on suositeltu myös joissakin tv-ohjelmissa ja muissa yhteyksissä. En usko että se siis on ainakaan haitallinen lapselle. Jossakin vaiheessa lapselle pitää kuitenkin rajoja ruveta asettamaan, toki oman ikänsä mukaisesti. Kuitenkin reilusti yli puolivuotias osaa jo olla vaativa, joten jos kaikessa antaa periksi, niin se kostautuu myöhemmin.
En ole vapaan kasvatuksen kannattaja. Rakastan lastani yli kaiken, ja sydäntä loukkaa, että joku ajattelee minun/meidän huudattavan lastamme tahallaan. Asiahan meni aivan päin vastoin. Tämä tyyli ei ehkä sovi kaikille. Eihän meilläkään toiminut se ikuinen syliin nostelu. Mutta saahan tätä suositella kokeiltavaksi, kun itsellä on hyviä kokemuksia.
On ihanaa kuin aurinkoinen poika jää jokeltelemaan sänkyynsä illalla ja nukahtaa naurahtaen. Aamulla hän herää hymy korvissa, kun näkee äipän tai iskän naaman! Voisiko parempaa lopputulosta toivoa, kuin onnellista lasta.:)