Olen tosi paljon miettinyt mitä teen itseni kanssa. Minulla on nyt uskonelämässäni, menneisyyteni vakavista psyykkisistä ongelmista johtuen, tai vähintäänkin niihin liittyvä, todella surullinen karikkovaihe. Ja olen alkanut mm. ehkäistä ettei tulisi taas lisää lapsia kun ei nykyistenkään kanssa meinaa jaksaa. Pelko on niin vahva että ehkäisystä huolimatta jännitän aivan mielettömästi raskauden mahdollisuutta. Toistaiseksi ainakin olen kerran kuussa onneksi saanut itkeä ilosta ja huomata että joku ehkä sittenkin kuuntelee. Olen rukoillut Jumalalta apua päivittäin, ja sellaista uskovaista kohdalleni joka osaisi ehkä auttaa ja käsittäisin asiat "oikein". Jokainen päivä on erittäin ahdistava olla, kun tuntee olevansa jalka toisella puolen rajaa. Itku silmässä kirjoitan tätä nytkin. Haluaisin olla kuka tahansa teistä joka pystyy yksinkertaisesti, lapsenomaisesti uskomaan, mutta se ei vain onnistu! Asia ei ole niin yksinkertainen että "usko syntisi anteeksi ja jätä synti", kun ei ole enää edes synnintuntoa, vaikka sitä rukoilee. Eikä asioita voi silloin korjata. Alkuun oli synnintunto, mutta raskaudenpelko voitti sen sata-nolla.
Tämä on todella vaikea aihe kirjoittaa minulle. Puhumattakaan siitä että kuinka vaikeaa elämä on perheen sisäpuolella. Ulkopuolisen silmissä kaikki näyttää varmaan olevan kunnossa, mutta sitä kovin tavallista arkista ilmapiiriä mikä kodissamme on, en haluaisi kellekään teistä. Keskinäinen rakkaus on sitä sun tätä. Toisista tykätään mutta se rajoittuu aika lailla siihen että kerrotaan se vain itselleen, ei toiselle. Erille muuttokaan ei ole ollut kaukana kun yhteiselämä on ollut yhtä tappelua ja tavaroiden paiskomista. Ei meidän lapsillakaan varmasti kovin tasapainoinen lapsuus tule olemaan vaikka pahin on takana, toivottavasti. Kaikkihan sitä tuntee itsensä huonoiksi ja epäonnistuneiksi vanhempina, mutta en minä olisi ikinä uskonut että tulen hakkaamaan lapsiani. Vieraille tietenkin näytetään niinkuin elämä olisi hyvin. Viikonloput ovat sellaisia että ei siinä paljon seurareissuja suunnitella tunteja etukäteen. Koko sunnuntai saattaa olla sitä että huudan ja raivoan ja puran pahaa oloani kaikkeen ketä ympärillä liikkuu kun tekisi mieli mennnä seuroihin mutta pelkään ettei sieltä taaskaan mitään saa. Tiedätkö miltä tuntuu käydä seuroissa n. 2-5 kertaa vuodessa? Ehkä et haluakaan tietää.
Monesti miettii että pääsisikö sitä paljon helpommalla kun reippaasti kieltäisi uskon ja kertoisi kotisiionille. Enkä tarkoita sitä että hylkäisin arvomaailmani. Olisi paljon helpompaa kun voisi ainakin avoimesti kertoa asioista, eikä olisi enää pelkoa leimautumisesta. Minulla on ollut jo monta vuotta tarve puhua asiat halki, mutta ei ole vielä tullut ketään vastaan joka olisi osannut auttaa ja valaista asiat niin että ne selkiävät. Nyt tuntuu että on turhaa yrittääkään kysyä apua, muiden mielestä varmaan hakisin vain hyväksyntää synnille ja ainoa tuki mitä olenkin saanut on kehoitus uskoa synnit anteeksi. Se taas ei ole niin yksinkertaista kun miltä se kuulostaa, kuten ylempänä kerroin. Jospa se Jumala herättäisi synnintunnon vielä ehkäisyasiassa. Ja minä uskon että se tekee sen jos tarpeelliseksi näkee. Tuntuu ihan tyhjältä ja semmoiselta että mitä minä tässä oikein kirjotan kun ei tästä kuitenkaan mitään edes hyödy. Paitsi sen että saa päivän pahan olon purettua itkemällä, aina sekään ei onnistu vaan menen nieleskellen nukkumaan ja toivon että aamulla ei tarvitsisi herätä enää ollenkaan.
Muistakaa kun näette että jollakin on ehkä vaikeaa niin menkää ja pyytäkää saada auttaa. Itselläni on valitettavasti sellainen kokemus että ihmiset tosi helposti hylkäävät ja alkavat jollain tapaa vieroksua sellaisia joilla menee huonosti. Meinaan välillä ihan katkeroitua kun ei ole osannut ja uskaltanut pyytää apua, ja kun ei ole saanut sellaisia ystäviä jotka olisivat osanneet auttaa ja tukea. Ei tästä tule mitään taidan lähteä nukkumaan ennenkun menee juttu vielä sekavammaksi. Muistakaa meidän perhettä esirukouksissanne. Minulta tahtoo loppua usko ihan kokonaan ja elämän ilonhetket on niin pieniä ja lyhyitä että en tiedä mitätästä tulee vielä.
Tämä on todella vaikea aihe kirjoittaa minulle. Puhumattakaan siitä että kuinka vaikeaa elämä on perheen sisäpuolella. Ulkopuolisen silmissä kaikki näyttää varmaan olevan kunnossa, mutta sitä kovin tavallista arkista ilmapiiriä mikä kodissamme on, en haluaisi kellekään teistä. Keskinäinen rakkaus on sitä sun tätä. Toisista tykätään mutta se rajoittuu aika lailla siihen että kerrotaan se vain itselleen, ei toiselle. Erille muuttokaan ei ole ollut kaukana kun yhteiselämä on ollut yhtä tappelua ja tavaroiden paiskomista. Ei meidän lapsillakaan varmasti kovin tasapainoinen lapsuus tule olemaan vaikka pahin on takana, toivottavasti. Kaikkihan sitä tuntee itsensä huonoiksi ja epäonnistuneiksi vanhempina, mutta en minä olisi ikinä uskonut että tulen hakkaamaan lapsiani. Vieraille tietenkin näytetään niinkuin elämä olisi hyvin. Viikonloput ovat sellaisia että ei siinä paljon seurareissuja suunnitella tunteja etukäteen. Koko sunnuntai saattaa olla sitä että huudan ja raivoan ja puran pahaa oloani kaikkeen ketä ympärillä liikkuu kun tekisi mieli mennnä seuroihin mutta pelkään ettei sieltä taaskaan mitään saa. Tiedätkö miltä tuntuu käydä seuroissa n. 2-5 kertaa vuodessa? Ehkä et haluakaan tietää.
Monesti miettii että pääsisikö sitä paljon helpommalla kun reippaasti kieltäisi uskon ja kertoisi kotisiionille. Enkä tarkoita sitä että hylkäisin arvomaailmani. Olisi paljon helpompaa kun voisi ainakin avoimesti kertoa asioista, eikä olisi enää pelkoa leimautumisesta. Minulla on ollut jo monta vuotta tarve puhua asiat halki, mutta ei ole vielä tullut ketään vastaan joka olisi osannut auttaa ja valaista asiat niin että ne selkiävät. Nyt tuntuu että on turhaa yrittääkään kysyä apua, muiden mielestä varmaan hakisin vain hyväksyntää synnille ja ainoa tuki mitä olenkin saanut on kehoitus uskoa synnit anteeksi. Se taas ei ole niin yksinkertaista kun miltä se kuulostaa, kuten ylempänä kerroin. Jospa se Jumala herättäisi synnintunnon vielä ehkäisyasiassa. Ja minä uskon että se tekee sen jos tarpeelliseksi näkee. Tuntuu ihan tyhjältä ja semmoiselta että mitä minä tässä oikein kirjotan kun ei tästä kuitenkaan mitään edes hyödy. Paitsi sen että saa päivän pahan olon purettua itkemällä, aina sekään ei onnistu vaan menen nieleskellen nukkumaan ja toivon että aamulla ei tarvitsisi herätä enää ollenkaan.
Muistakaa kun näette että jollakin on ehkä vaikeaa niin menkää ja pyytäkää saada auttaa. Itselläni on valitettavasti sellainen kokemus että ihmiset tosi helposti hylkäävät ja alkavat jollain tapaa vieroksua sellaisia joilla menee huonosti. Meinaan välillä ihan katkeroitua kun ei ole osannut ja uskaltanut pyytää apua, ja kun ei ole saanut sellaisia ystäviä jotka olisivat osanneet auttaa ja tukea. Ei tästä tule mitään taidan lähteä nukkumaan ennenkun menee juttu vielä sekavammaksi. Muistakaa meidän perhettä esirukouksissanne. Minulta tahtoo loppua usko ihan kokonaan ja elämän ilonhetket on niin pieniä ja lyhyitä että en tiedä mitätästä tulee vielä.
Vastaukset 40
Vanhimmat
En voi sille mitään,että mieleen tulee väkisinkin feikki.
Pyydän syvästi anteeksi jos olen väärässä.
Kirjoittaja näki Jumalan valtakunnan ja sen neuvot halpana ja halparvoisena, ja aivankuin "kurkoitteli" muita vaihtoehtoja.
Jos hän olisi vaikeassa asiassaan kohdistanut neuvomiskysymyksen "omille", kuten vl- äiti teki tuossa vähän taaempana. Niin sitten ehkä....
mutta...,niin, vaikea tässä on nyt feikintuntoista ruveta neuvomaan, kun avausta niin epäilee "aidoksi", niin vain epäilee.
sairas vl.
....olet täysi paukapää vl
nukkumaan vielä, Taisit herätä kesken unien kun noin sekavia puhut.
Nousi minullakin mieleen heti ensikirjaimista, ja siihen lukukin jäi.
Ensinnäkin: missä kohti näen Jumalan valtakunnan ja sen neuvot halpa-arvoisena? Siinäkö että haluaisin jaksaa uskoa, jaksaa käydä seuroissa, jaksaa uskoa syntinikin anteeksi?
Ja mitä tatkoitat että olisin kohdistanut neuvomiskysymyksen "omille" kuten vl-äiti teki?
Kerro miten minun olisi pitänyt kysymykseni asettaa että olisin tehnyt oikein? Olisiko pitänyt itku kurkussa ja rättiväsyneenä muistaa erikseen mainita "vastausoikeus vain vl:llä"? Olisitko sitten ollut tyytyväinen?
Juuri tällainen asenne on hyvin yleinen tosielämässäkin. Aletaan heti syyttelemään ja leimaamaan toista. Itse en ole halunnut tähän tilanteeseen. On todella kiva suhtautuminen sinullakin. Anteeksi nyt kun meinaan hiiltyä tässä itsekin...
Kirjoituksesi viestii inhimillistä hätää ja tuskaa.
On tietysti melko vaikeaa asettua sinun nahkapukusi sisään ja kuvitella, miltä sieltä käsin olo tuntuu. Joitakin ajatuksia haluan kuitenkin kanssasi jakaa.
Ensinnäkin haluan sanoa, että ehkäisyä ei missään kohdin Raamattu totea synniksi. Se on vanhoillislestadiolaisten oma keksintö, jolla ikävä kyllä ahdistetaan ja syyllistetään täysin turhaan vl-naisia.
Vaikuttaa siltä, että olet varsin vahvoissa vl-siteissä. Olet ehkä syntynyt aikanaan vl-kotiin ja saanut sitä kautta kaiken vl-opetuksen.
Eihän sinun missään nimessä uskoa Jumalaan kannata kieltää. Täysin toinen kysymys on se, että onko sinun pakko jatkaa vanhoillislestadiolaisena, jos koet sen ilmapiirin itsellesi ahdistavaksi.
Minä en tietenkään tiedä, kuinka vahvat inhimilliset siteet sinulla on vanhoillislestadiolaisuuteen. Kaikkihan me tiedämme, että kyseinen herätysliike on paljon enemmän kuin herätysliike. Se on ihmisille lapsesta alkaen syntynyt elämäntapa. Silloin voi olla täältä maalta helppo antaa ohjeita, kun siellä merellä tuulee. Eli minun on helppo sanoa, että jätä vl-herätysliike ja lähde todelliseen Kristuksen vapauteen. Mutta minä en tiedä kaikkia sinun sidonnaisuuksiasi.
Sen kyllä tiedän jo tämän palstan perusteella, että erilaisissa vaikeuksissa kamppailevan vl-henkilön saattaa olla hyvin vaikeaa löytää oikeata apua vaikeuksiinsa vl-herätysliikkeen piiristä.
Vakiovastaukset ovat: "Usko vain syntisi anteeksi", "Mahdatkohan olla enää uskomassa".
Niillä ei paljon ihmisen tuskaa hellitetä.
Lopuksi haluan vielä todeta, että älä lainkaan syyllistä itseäsi ehkäisyasialla, koska Jumala ei ole sanassaan todennut ehkäisyä synniksi. Ei tarvitse pyydellä synnintuntoa asiassa, joka ei ole syntiä.
Ole vapaa siinä asiassa!
Minä vien perhettänne Jumalan kasvojen eteen.
Siunausta askeltesi ylle!
Kaikki kirjoittamasi voi olla totta jossain perheissä. Ulkopuoliset eivät voi tietää kuinka raskasta kenelläkin on. Itse täytyy kertoa. On hyvin tärkeää miettiä kenelle kertoo, ettei jutut lähde liikkeelle ja edelleen pahenna asioita.
En voi kuvitella esikoisissa tilannetta, että ei tiedä kenelle voisi puhua. Meillä on aina sanottu, että voi kääntyä kristittyjen puoleen, jos on ongelmia.
Elävässä kristillisyydessä löytyy kaikkiin asioihin oikeat neuvot. Vaikka joskus sellaisetkin, että olisi hyvä kääntyä maallisten auttajien puoleen. Minä menisin pikimmiten sellaisen saarnaajan puoleen, johon minulla on luottamus ja jolle haluaisin purkaa sydäntäni. Joihinkin ystäviin voin myös luottaa, mutta en välttämättä haluaisi kaikkia asioita silti heille kertoa.
Ymmärrän, että voi väsyä, mutta älä satuta lapsia! Huuda vaikka ennemmin,mutta terästäydy siinä, ettet heittele tavaroita kenenkään päälle ja satuta ketään. Jos seurakunnassasi et voi kenellekään puhua, käy lääkärissä ja puhu rehellisesti väsymyksestäsi ja ongelmistasi. Lääkärit ovat meidän Herramme palvelijoita Lutherin mukaan.
Olitpa kuka tahansa, niin laitan tähän kohtaan pätkän Lutheria. Olisin pannut sen nim. "heikolle" "ehkäisymenetelmistä" -kohtaan, mutta löytää kai hän sen täältäkin. Sinä olet "feikiksi" aika viitseliäs!
Tämä ote on pienestä hartauskirjasta, enkä tiedä tekstistä enempää. Osaako kukaan tarkentaa tekstin perusteella? Olisiko jostain Valituista teoksista? Selitykseksi on turha laittaa, että oppi-isämme ei ollut tuolloin oikealla tavalla uskomassa tai ei ollut elävässä uskossa. Luostarissa munkkina hän ei ainakaan ollut enää!
Ymmärrän itse, että Luther opettaa, miten vältytään joutumasta uudelleen omavanhurskauteen. Se oli hänelle suurempi ongelma kuin tehdä hajurakoa entiseen jumalattomaan elämään karttamalla kaikkea, mikä voisi viedä ns. synninluvallisuuteen.
"...Tämä paholainen voitetaan leikillä ja välinpitämättömyydellä, ei vastarinnalla ja väittelyllä. Pilailkaa sen tähden ja laskekaa leikkiä minun vaimoni ja muiden kanssa; siten karkotatte ajatukset ja mielenne käy hyväksi...
Toisinaan täytyy juoda, leikkiä ja huvitella enemmän, vieläpä antautua siihenkin vaaraan, että tekee jonkin synnin, osoittaakseen paholaiselle vastenmielisyyttään ja halveksimistaan, jotta emme antaisi hänelle mitään tilaisuutta tehdä mitättömyyksistä omantunnon asioita. Muussa tapauksessa hän voittaa meidät, jos liian pelokkaasti huolehdimme siitä, ettemme vain tekisi syntiä.
Sen tähden jos paholainen sanoo: "Älä juo!" niin teidän on vastattava: "Juuri sen tähden, että sinä sen kiellät aion juoda vahvasti ja juonpa sitäkin enemmän". Siten täytyy aina tehdä päinvastoin kuin paholainen sanoo.
Mistä muusta syystä luulette minun juovan runsaammin, rupattelevan vuolaammin ja syövän useammin - kuten teen - jollen pilkatakseni ja kiusatakseni paholaista, joka tahtoisi pilkata ja kiusata minua?"
Ehkäisy ei ole syntiä. Jos paholainen sanoo sinulle toisin, tee kuten Luther käskee. Olenko tulkinnut väärin?
http://tiedostamaton.net/laumaelain.html
Muuta ainakin pois kotoa, jos et muuta osaa. Älä koske lapsiin äläkä vaimoosi, ennen kuin tajuat, mitä oikein teet.
Minkälaista "hyötyä" odotat? Olet varottava esimerkki siitä, miten toisia voidaan hallita...
Lasten hakkaamista et saakaan koskaan anteeksi eikä sitä kukaan voi sinulle antaakaan, ei minkäänlainen uskonsisar eikä -veli, eikä edes pappi, vaimosta puhumattakaan. Eikä sitä tosin tarvitsekaan antaa anteeksi.
Kirjoitus oli hätähuuto perheesi puolesta. Sen luottamusta et koskaan voi saada takaisin, mutta jotain tosiaan täytyy tehdä, ennen kuin saat enemmänkin vahinkoa aikaan..
Minkälaista apua sait?
Luepa vaikka kirja: Marianne Fredrikssonin "Anna, Hanna ja Johanna". Hyvä isänpäivälahja muuten:-)
Käsitin, että matkamies on nainen, koska pelkää uusia raskauksia ja synnytyksiä. Olenko väärässä?
Luin tekstin uudelleen, vaikka nimmarissa oli kyllä ...mies:-)
No, oikeestaan samantekevää, kummasta oli kysymys. Ihan yhtä väärin kummassakin tapauksessa.
Mutta ei lapsilta saa kotia viedä. Hullun "kotisiionin" kanssa niitä ei saa jättää hetkeksikään. En tiedä, mitä matkamies tekstin "kotisiionilla" tarkoitetaan.
ulosottomies, lakimies, nimismies, eduskunnan puhemies, käräjäoikeuden lautamies jne.
Kaikki voivat olla naisia.
Eiköhän avaaja ole nainen.
Ajattelin, että se kotisiion voisi olla se vl-seurakunta, jossa hän käy. Toiseksi tuli mieleeni heidän oma perhe; voisiko sekin olla kotisiion.
En ymmärrä miksi pitäisi kertoa jollekin kotisiionille, että nyt eroan teistä. Minusta jos ei jaksa tai halua käydä jossain, ei tarvitse käydä eikä tarvitse ilmoitella kenellekään. Ja menee sitten taas kun jaksaa ja huvittaa.
Ei meillä esikoisilla ole mitään ilmoitusvelvollisuuksia kenellekään, vaikka ajattelisimme eri tavalla kuin seurakunnassa opetetaan. Jos haluamme keskustella vaikka erilaisista ajatuksista ja ongelmista, niin saarnaajat ovat aina käytettävissämme. Auringon alla ei sellaisia asioita olekaan, joihin ei löydy keskustelu- ym.apua.
Ei ongelmien kanssa tarvitse jäädä yksin. Vl-akin on niin paljon, niin luulisi ystävällisiä lähimmäisiäkin löytyvän. Mutta, jos ei ole sitä todellista rakkautta lähimmäisiään, edes uskonveljiään, kohtaan, niin epäilen sellaisen uskon elävyyttä. Hedelmistään puu tunnetaan.
raskaudet ovat yhteinen asia joten kyllä niitä raskauksia voi pelätä mieskin.(Synnytysasiasta en tainnut puhua, en muista ainakaan.)
Taisit puhua raskauspelosta etkä synnytyspelosta. Siitä ovat kirjoittaneet jotkut toiset aikaisemmin. Yhteisiähän ne asiat tietenkin ovat, voimia teille!
samoin kaikkea hyvää sinulle
Jumala antaa anteeksi VANHOILLISET ei, tässä on se lämminhenkinen vanhoillisuus. Vanhoillisuudessa pienet poljetaan jalkoihin emme armahda.
ei oo kauheen naisellista silti sanoo olevansa MIES, ei mikään mies.
vähän sama kuin tämä: Terveisin Erkki, ps. olen nainen.
tulee mieleen, että kannattaakohan epäillä ääneen feikkiä kenenkään, myös meidän vl:lien.
Minusta voisi olla vähemmän feikkausta jos siitä ei puhuttaisi ollenkaan. Sillä näen että esinm uudet palstalaiset voivat oppia nopeasti feikkausta kun siitä paljon puhutaan.
Eli kun kaikki olisivat asiasta hiljaa, niin pikkuhiljaa mahdolliset feikkaukset vähenisivät ja vähenisivät.
Onko kukaan minun (vl:än), kanssa samaa mieltä?
Niin MIKSI ihmiset muka feikkaisivat?! Mikä syy hä?! Ei kai kukaan syyttä feikkaa ja en yhtään ymmärrä, mitä syytä ei-vl:illa olisi tänne feikata! MIKSI ne haluaisivat esiintyä jonain muuna kuin ovat!? Sellainen vastaus ei kelpaa, että vl:t halutaan mustamaalata, koska edelleenkin jäis kysymys, että MIKSI haluttaisiin mustamaalata. Ei ole mitään järkevää syytä, joten lopettakaa jo tuo ruikutus! Näyttää siltä, että menette ihan joukolla paniikkiin, kun täällä totuutta vilautellaan siitä niin yhteneväisestä vl-porukasta, jossa kaikkilla on kaikista oppiasioista sama mielipide (heh).
niin kauan myös epäillään "epänormaaleja" kirjoituksia feikeiksi.
on tarkoitettu lestadiolaisillekin, matkamies!Soita reippaasti sinne ja varaa aika keskusteluun. Ehdottomasti sinun on hoidettava itsesi kuntoon. Saat paremmin nukuttua ja levänneenä päiväkin piristyy (menikö sulla koko yö tuota juttua pohtiessa?), jaksat paremmin hoitaa lapsiasi ja lähteä toivottavasti sinne seuroihinkin.(Ymmärsin, että haluaisit käydä, mutta et jaksa?)
Et sinä vielä ole mitään menettänyt, uskosta puhumattakaan! Aina voi aloittaa uudestaan, kääntää uuden sivun.Ihmisinä me kaikki olemme heikkoja.
että joillakin on vielä terve suhtautuminen minunlaisiini.
Mielenterveyspalvelut ovat minulle kyllä tuttuja ja olen sitä kautta apua hakenut ja saanutkin. Mutta valitettavasti siellä ei voi valita uskovaista psykologia ja lääkäriä, jotka ehkä voisivat nähdä kokonaisuuden. Puhumattakaan neuvolasta. Ei ole kovin kivaa kuulla että neuvolassa on vaimoa neuvottu eroamaan.
Totuutta Jumala juuri haluaakin- salatuimpaan saakka. Tällaista rehellisyyttä en monessakaan paikassa ole tavannut. Oletan ja luotan siihen, että et ole feikki ja sen pohjalta kirjoitan seuraavaa:
Namikan avioliittoleirit ja seninaarit ovat yksi näitä harvoja paikkoja, joissa tällaista avoimutta tapaan. Oikeastaan olisin kiinnostunut kuulemaan lisääkin teistä miehenä ja vaimona ja perheestänne, sekä keskustelemaan kanssanne, vaikkapa aluksi sähköpostitse. Tämä on sydämeni halu ja ilmoitus.
En ole vl, mutta syntyperäinen lestadiolainen kyllä jo neljännessä polvessa 1800 luvun puolelta asti. Isäni isovanhemmat olivat jo lestadiolaisia, kuten minäkin nyt.
Omassa seurakunnassani on joitakin ihania ihmisiä jotka myös laillani ymmärtävät näitä asioita syvemmin, myös ns. lähetyssaarnaajissa heitä on. He ovat minulle rakkaita veljiä Jeesuksessa Kristuksessa. Heidän kanssaan voin myös puhua asiasta, kun asiasta. Myös avioliittotyölleni he ovat toivottaneet Jumalan siunausta.
Perusrunkona tässä asiassa on avoimuus, ja sitähän sinulla onkin (miten lie aviomiehesi laita). Ilman kolmiyhteistä Jumalaa me emme mitää voi ja siksi rukous on myös hyvin keskeinen asia. Raamattu todistaa, että missä kaksi tai kolme ovat koolla minun (Jeesus)nimessäni ja mitä ikinä anommekin Jumalata Jeesuksen nimessä, sen tulemme saamaan.
Minä tiedän ja ymmärrän omistakin kokemuksistani käsin sen, että tuon kertominen sattui sinuun, mutta minä tiedän senkin, että olet nyt juuri oikeilla lähtökohdilla. Olet tullut tänne juuri sellaisena kun sinä olet, ja näin pitääkin tehdä, vain totuus voi vapauttaa sinut.
Maailma on teeskentelijöitä täynnä ja näin he pettävät vain itseään, Jumalalle ei voi kukaan valehdella.
Mutta tosiaan, jos olette kumpikin kiinnostunut avoimesta ja luottamuksellisesta keskustelusta, minun ja mahdollisesti vaimoni kanssa, niin ilmaiskaa se, niin mietitään tarkemmin miten se tapahtuisi. Tehkää kuitenkin vain yhteisiä päätöksiä. Jumala teitä ystävät siunatkoon ja kaikesta pahasta varjelkoon!
Nimimerkkisi oli matkamies. Lähdin hätäisesti olettamuksesta, että olet nainen. Jos olet kuitenkin mies, pyydän että huomioit tämä kirjoituksessani.
Annan sinulle neuvon: koska lestadiolaiset hyväksyvät ehkäisyn terveydellisistä syistä, niin minä sinun tapauksessasi kävisin terveydenhoitajan luona. Tämä kuulostaa hieman `oudolta`, että lupa ehkäisyyn pitää hakea terveydenhoitajalta (tilanteesi kuulostaa siltä, että se olisi tarpeen), joten tuleekin mieleen, että tilanteessasi en ainakaan itse tuomitsisi ehkäisyä synniksi; terveydellisistä syistä.
Kuitenkin, jos mielestäsi (ja muidenkin) pitää käydä asiantuntijan kanssa puhumassa, niin he ymmärtävät ja ovat tietoisia meikäläisten ehkäisyasioista, joten voit avoimesti kertoa tilanteestasi.Hän varmasti sanoo, että sinun olisi hyvä pitää hengähdystauko,itsesi ja perheesi vuoksi.Tällöinhän voit ehkäistä aivan hyvällä omalla tunnolla.
Täytyy ottaa huomioon se, että psykkiset oireet voi edetä sairaudeksi, joten tee pian asialle jotain!!
Älä heitä uskoasi.Toivottavasti löydät henkilön, jonka kanssa puhua.Käy juttelemassa asiantuntijan kanssa, se auttaa varmasti!Kun saat asialle rauhan ja jonkin aikaa nauttia elämästä, niin alat ajattelemaan lapsen tuloa eri tavalla, ja otat ne vastaan mielellään.
oli mukava lukea viestisi. Olen miettinyt tosi paljon että miksi ehkäisy olisi muka väärin ainakaan nyt. Paljon puhutaan että jos on äidin henki vaarassa niin saa ehkäistä, mutta entä (kuten tässä tapauksessa) jos isän mielenterveys on vaarassa (ja välillisesti ehkä henkikin)? -tähän monet on sanoneet että masennus johtuukin ehkäisystä ja epäuskosta. Mutta entä sitten?! Mitä väliä sillä on mistä se johtuu, jos koen sen niin pelottavana asiana että tulee taas uusi raskaus ja perhe-elämä lähtee taas alaspäin, kuten raskauden aikana on ollut tapana? Asia on todellinen ongelma minulle, ja siinä ei kaunistelut auta. Näin ainakin olen kokenut ja vaikka en omalle psykiatrilleni tätä uskaltanut oma-aloitteisesti kertoa, niin hän itse otti asian puheeksi että pahimmat ajat masennuksessa ajottuvat aina loppuraskauteen ja tietenkin silloin kun lapsi on pieni. Ja myönsin että olen miettinyt ihan samaa.
Oli mukava lukea tuo viimeinen lauseesi. Olen siinä täysin samaa mieltä! Tietenkin mieleen nousee ajatus että "sehän ei ole sallittua" vl:änä alkaa ehkäistä edes väliaikaisesti... näinhän meille on opetettu, joten vaikka ehkäisen nyt, enkä koe sitä vääränä, niin siitä huolimatta tiedän että seurakunta ei hyväksy tekoani. Juuri tämän takia esimekriksi se seuroihin meno on hyvin vaikeaa, kun tietää yleisen kannan.
Älä pelkää sisareni.
Minäkin olen kipuillut samanlaisissa ehkäisyasioissa kuten varmasti niin monet muutkin. Omalla kohdallani yritin välillä kieltäytyä seksistä kokonaan, mutta ei sekään ainakaan avioliittomme kannalta ollut myönteinen asia.
Minä olen kuitenkin niin onnekas, että olen pystynyt asioista puhumaan uskovaisen ystävättären kanssa. Terveen avioparin kohdalla ehkäisy ei oikein sovi, se on syntiä, mutta sairauden olipa se sitten mielenterveyteen tai muuhun liittyvää, voi hyvällä omalla tunnolla ehkäisynkin hyväksyä. Kyllähän Jumala kehottaa meitä myös itsestämme huolta pitämään.
Tärkeintä on se, että Jumala tietää ja tuntee sinutkin. Uskovaisetkin olemme vain ihmisiä, emmekä aina kykene ymmärtämään toisiamme uskonrakkaudesta huolimatta. Helposti saatamme mielessämme tuomita toisen teon, vaikka emme edes tiedä tuon toisen todellista tilaa ja tilannetta. Sen tähden ole huoleti, sisar, äläkä anna "yleisen mielipiteen" painaa mieltäsi. Tilanteesi kuulosti todella sellaiselta, että apua tarvitset - olipa se sitten ehkäisyäkin.
Ja vielä uskoasi älä heitä. Monesti tuntuu, ettei kukaan uskovainen ymmärrä ja pitää asiat sisällänsä. Mutta puhu silti asiat sellaisina kuin ne ovat. Rukoilen puolestasi ymmärtäväistä saattomiestä rinnallesi.
kutsu mielummin vaimoani sisareksesi.
Olen samaa mieltä että selibaatti ei ole oikea ratkaisu. Ensinnäkin pidän sitä täysin ehkäisyyn rinnastettavana asiana, ja toisekseen siitä seuraa vain enemmän harmia. Kuvittele vaikka masentunut pariskunta joka ei uskalla ottaa lasta vastaan mutta haluaisi kokea läheisyyttä ja hellyyttä, kun sitä eniten juuri NYT tarvitsisivat, mutta heidän on pakko pysyä erillään jotta ei "tulisi kiusaus mennä liian pitkälle". Näin on meillä ollut. Revi siitä huumoria.
Kuka määrittelee terveen avioparin? -aivan oikein, aviopari itse! Mutta kun liikeessämme on myös erittäin jyrkkiä mielipiteitä ehkäisystä (=ei koskaan sallittua), ja jos on vielä varttunut sellaisessa ilmapiirissä, niin se ei ole helppoa antaa itselleenkään lupaa.
Hätäsi pakottaa sinut lopulta avun lähteille.
Eivät nämä asiat loputtomasti pohtimalla ja murehtimalla kuitenkaan miksikään parane. Omavoimaisuutta lienee siis vanhoillisuudessa vieläkin liikaa.
Heitä ei nimittäin näy niissä tilaisuuksissa missä näistä asioista keskustellaan ja missä kuormia yhdessä jaetaan ja kannetaan Kristuksen ristin juurelle.
Puhutko "Nokian herätys -liikkeestä" vai mistäköhän? Valaisepas nyt missä se oikea totuus on mielestäsi.
ja apua ihmisen tuskaan ei löydy ainakaan vl-herätysliikkeestä.
ei se mitään, näin arvelinkin.
mies vai nainen, kun meniaa lukijoilla olla vähän epäselvää.Kirjoituksesi kyllä kuulostaa naisen kirjoitukselta (harvemmin mies kipuilee tällaisten kanssa yms.).
Kerroit, että olet alkanut mm.ehkäisemään.Mihin muuhun tilanteesi on ajanut sinut?
Kyllä varmasti miehetkin miettivät samoja asioita kuin naiset. Ehkä ne jutut kulkevat enemmän miesten suusta suuhun, vähän kun meidän akkain juorut :)
?! kuinka niin?
Kai joku voi saadakin apua. Sekin on mahdollista. Ja onhan se niinkin kuten eräs ystäväni kirjoittaa: "Monet rakastavat liekanaruaan".
Monista ihmisistä tuntuu turvalliselta kun on lapsesta asti ollut aina samat tiukat rajat, ja yksiselitteinen, mustavalkoinen eli lapsenomainen arvomaailma, joka on täynnä itsestäänselvyyksiä. Ei tarvitse itse tehdä aikuisen valintoja, eikä ottaa valinnoistaan myöskään vastuuta.
Kaikki nenee niin kauan hyvin, kun "kiskoja piisaa", eli juna kulkee turvallisesti
totutulla radallaan.
Hätä tuleekin vasta sitten, kun juna suistuu penkereelle ja itsestäänselvyydet loppuvat siihen. Isäin perinnäis- säännöistä ei enää löydykään vastausta kaikkiin uusiin kysymyksiin.
Ei olekaan enää hätääntyneelle ja neuvottomalle muuta vastausta, kun feikki, FEIKKI,
f e i k k i, F E I K K I, tai vain yksinkertaisesti epäuskoinen.
Tämä on todella naurettavaa ja hyvin häpeällistä. Kenenkään muun kun vanhoillislestan, en ole koskaan nähnyt kutsuvan hätääntynytta, neuvotonta ja pelokasta ihmistä feikiksi.
Totuus on kuitenkin se, että laista ja lakihengestä ei löydy pelastusta eikä
lunastusta heränneelle syntiselle.
Rakkaudessa ei todellakaan ole MITÄÄN pakkoa, eikä pelkoa. - Ei siis myöskään lisääntymispakkoa.
Legalismissa on jatkuvasti seurana katkeruus, viha, ylpeys, pakko, pelko, hylkääminen ja häpeä, ja sellainen seurakunta onkin häpeän seurakunta. Siellä yhteinen pelko syyllisyys ja häpeä yhdistävät ihmisiä. Sen mitä he ovat tehneet, ja sallineet tehtävän itselleen, sen he tekevät toisillekin, eli he hylkäävät syntisen. joka ei täytä heille itselleen asetettuja tiukkoja mittoja.
Siellä on pakkoa ja törkeätä hylkäämistä koko ajan läsnä. Ja pelkoa hylätyksi tulemisesta on vielä sitäkin enemmän. Siellä hallitsee lain pakko, mutta ei Jumalan rauha.
Kun virtahepo on totta ja riittävän lähellä, (osana persoonallisuutta), niin millä IHMEELLÄ sitä uskalaisi nähdä, että JUURI SE RIKKOO minua, kun sillä on kauniisti karitsan leima otsassaan ja kauniin näköinen villa yllään, ja sen todellisen nahan sisällekään ei silloin siinä tilassa näe. Keisarilla siis näyttää olevan kauniit vaatteet.
Jotta kaikki tämä "rakkauden" valheessa eläminen paljastuisi on hyvin tärkeätä mennä toistenkin kristittyjen pariin ja nähdä se todellisuus, missä he elävät.
Siinä äkkiä väärät todistukset, ja heistä omassa seurakunnassa sepitetyt monenlaiset valheet karisevat, ja totuus alkaa paljastua. Nimittäin se, että vain Kristuksen armon varassa minäkin voin pelastua, minua ei pelasta todellakaan mikään -laisuus, eikä isäin perinnäis-säädökset.
Siitä syntyy valtava ilo ja Jumalan lapsen vapaus Jeesuksessa Kristuksessa ja rakkaus kaikkia Jeesuksen opetuslapsia kohtaan. Oman seurakunnan väkeä kohtaan, kun ei ole enää sidottu heidän ristiriitaisiin ja perin inhimillisiin mielipiteisiinsä. Ja myös niitä Kristittyjä kohtaan, jotka eivät kuulu jäseninä minun ajalliseen seurakuntaani.
ihmettelen tilannettasi.Miten vaimosi voi? Miten hän kokee raskauden ja synnytyksen.Sinuna olisin kyllä mielissään kun sinä et joudu synnyttämään ja olemaan raskaana.Oletko kokopäivätyössä? Oletko ajatellut, että se saattaa vaikuttaa jaksamiseesi?Tehkää niin että jos ey kykyne työhön, niin jäät koti-isäksi ja päästät vaimosi työhön,ellei teillä jo näin ole.
Jos ehkäisette,niin olkaa kuitenkin avoimia siitä.
Vaimo voi olosuhteisiin nähden hyvin. On jo tottunut tällaiseen.
"Sinuna olisin kyllä mielissään kun sinä et joudu synnyttämään ja olemaan raskaana."
Tulee tuosta sellainen olo että et tainnut ymmärtää kuinka vaikea tämä asia on minulle. Ei siinä paljon auta semmoiset mietteet että: onneksi en joudu synnyttämään ...muutenkin ihan riittävästi murhetta tästä minulle.