Aarnihaudan vartijat

siis tarkoitin tietysti, että voisiko se kivikasa olla aarnihauta.

kerrottiin aarnivalkeista,sen nimi oli muistaakseni "Myytillisiä tarinoita."Siinä kirjassa kerrottiin myös muista yliluonnollisista ilmiöistä,joihin ihmiset ennenvanhaan yleisesti uskoivat,esim. enteistä,kummituksista,luonnonhengistä ym.
Lainasin sen kirjastosta,en muista kuka sen oli kirjoittanut.
Siinä kirjassa muistaakseni kerrottiin että siihen paikkaan on kätketty aarre missä aarnivalkea palaa.

Virvatulet tai aarnivalkeat ovat tulia tai valonlähteitä, joita havaitaan yleensä pimeässä asumattomilla alueilla lähellä maan- tai vedenpintaa tai aivan pinnassa. Virvatuli on muodoltaan joko liekin kaltainen, valopallo tai hahmoton. Virvatulia on eri värisiä. Joidenkin virvatulten kerrotaan hyppelehtivän, vaappuvan tai huojuvan, tai jopa liikkuvan paikasta toiseen. Kerrotaan usein, että virvatulet katoavat tai pakenevat kauemmas, kun niitä lähestyy.

Virvatulia esiintyy yleensä samoilla paikoilla tai alueilla toistuvasti, ja joillakin paikoilla niistä on pitkät kansanperinteet. Virvatulet ovat yleensä hiljaisia, ja niitä nähdään hiljaisilla seuduilla. Virvatulen on jopa kerrottu kadonneen, kun on pidetty kovaa ääntä. Toisaalta joihinkin aarnihautoja koskeviin kansanperinteisiin liittyvät paikalta kuuluvat oudot äänet.

Sana virva tarkoittaa jotakuinkin väreilyä, häilymistä ja lepattamista. Virvatulet vaikuttavat monista luonnottomilta tai yliluonnollisilta. Tästä syystä virvatuliin liittyy paljon kansantarinoita ja myyttejä. Tiede tarjoaa erilaisia teorioita virvatulten selittämiseksi.

Aarnihaudat ovat kansanperinteen tuntemia paikkoja, joihin on haudattu aarre. Virvatulien, aarnivalkeiden, aarretulien eli aarreliekkien uskottiin toisinaan palavan paikoilla, joilla oli aarnihauta.

Monin paikoin aarnihautojen käsitettiin olevan hiidenkiukaita eli röykkiöhautoja. Tämä uskomus oli varmaan syntynyt siitä, että usein röykkiöhaudoissa oli vainajan mukaan pantuja arvoesineitä, joita toisinaan löydettiin. Joskus aarnihaudan uskottiin olevan salaperäisellä kentällä tai aukiolla, joskus taas suossa tai lahdenpohjukassa.


Tarinoita aarteita vartioivista olennoista on tunnettu muuallakin. Tässä Irlantilainen taruolento laskee kultaansaAarnihaudalla saattoi olla vartijanaan haltijamainen olento, josta voitiin käyttää nimityksiä Aarni tai Kratti. Olento saattoi maata aarteen päällä sitä vartioiden, tai puhdistaa arvometalleja liekillä, jolloin näkyi virvatuli. Kaikkiin tarinoihin aarnihaudoista ei kuitenkaan kuulu tällaista olentoa.

Tarinat kertoivat ihmisten paenneen vainoja, ja jättäneen aarnihautoihin kalleuksiaan. Aarre saattoi olla esimerkiksi rahoja kuparikattilassa. Joskus myös alueella asuneiden lappalaisten tai taruolentojen kerrottiin lähdettyään jättäneen aarnihautoihin aarteita.

Useissa tarinoissa aarnihautoja tehdessä oli pantu sellainen uhri (ks. uhrin pano), että aarteen saisi ylös vain tiettyjä tunnustekoja tekemällä tai vain tiettyyn aikaan. Eräs tunnusteko oli jonkun rautaesineen heittäminen aarreliekkiin. Erään aarteen saattoi taas nostaa vain hautaajan omalla kädellä, ja tämän takia käsi varastettiin hänen haudastaan.

Varsinkin juhannusyönä ajateltiin virvatulten merkitsevän aarretta. Virvatulen ilmaantuminen aarnihaudalle saattoi merkitä myös otollista aikaa saada aarre nousemaan maan kätköistä, tai jopa sitä, että aarre oli jo kohonnut esiin.

Usein aarretta merkitsevän virvan kerrottiin olevan vihreä tai sininen. Harvinaisia kertomuksissa aarnihautoihin yhdistettyjä ilmiöitä ovat aarnihaudalta kohoava savu tai oudot äänet, jopa aavemaiset ihmisäänet. Yleensä kertomuksiin virvatulista ei kuitenkaan kuulu savua tai ääniä.

Jos mies oli rikas, saatettiin hänen maillaan arvella olevan aarnihaudan, josta mies kävi aika ajoin nostamassa lisää kalleuksia.

Kratti
Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kratti tai Skratti on huutava kummitus, joka makaa maahan kätkettyjen aarteiden ja rahakirstujen päällä niitä halliten ja vartioiden. Samantapainen on myös Aarni. Nimi Kratti tullee ruotsin sanasta skratt (nauru). Mikael Agricolan mukaan Kratti kuului hämäläisten palvomiin haltijoihin. Sigfridus Aronus Forsiuksen 1500 tai 1600-luvulla kirjoittaman runon mukaan Kratti on yksisilmäinen, ja lahjoittaa rikkautta palvojalleen.

Kummitus, aave tai haamu on uskomuksissa kuolleen ihmisen tai eläimen sielu, joka kulkee elävien maailmassa, usein samoilla paikoilla kuin eläessään. Tätä elävien maailmaan jäämistä kutsutaan kummitteluksi. Kummittelevien sielujen väitetään usein yrittävän saattaa loppuun jotain tehtävää, joka jäi elämässä tekemättä, tai kärsivän rangaistusta pahoista teoistaan. Kummitusten katsotaan usein olevan jonkinlaisessa välitilassa, kuolleina, mutta kykenemättöminä siirtymään esimerkiksi Helvettiin tai taivaaseen. Kummitustarinoita löytyy ympäri maailmaa.