Meillä 2,5v ja 5kk ikäiset koirat, isohkoa rotua.
Lenkkeillessä koulutan nuorempaa ettei saa vetää, törmätä jokaisen vastaantulijan luo, syödä roskia ym. ym. Ja nyt on tuo vanhempikin koira alkanut kenkkuilla lenkeillä ja alkanut äristä vastaantuleville uroksille. Joudun siis kouluttamaan molempia yhdessä ja erikseen.
Mutta kyllä ottaa päähän, kun juuri silloin, kun koittaa opettaa kaunista ohittamista, niin se vastaantulija antaa koiralleen vain lisää hihnaa ja päästää sen tulemaan tosi lähelle. Miksi?
Yleensä nämä tolvakkeet ovat miehiä, kaiken ikäsiä, mutta yhteistä on, että kaikilla on pienirotuinen koira siinä fleksin päässä. Siinä minä sitten yritän saada jo koulutetun, mutta jostain syystä taantuneen, ison koirani ja vastaantulijasta villiintyvän pentuni ohittamaan riekkumatta.
Kun olen sanonut, että älä viitsi päästää niin lähelle, kun yritetään opetella tässä, niin vastaukseksi olen saanut, että pitääkö ottaa iso koira jollei sitä hallitse!
Kukaan koira ei opi asioita yhdessä yössä, vaan koulutukseen menee aikaa. Siksi ohikulkijoiden pitäisi ohittaa AINA muut koirakot provosoimatta.
Tiedän, ettei täällä palstalla mariseminen asioita miksikään muuta, kunhan purin pahaa mieltäni.
Lenkkeillessä koulutan nuorempaa ettei saa vetää, törmätä jokaisen vastaantulijan luo, syödä roskia ym. ym. Ja nyt on tuo vanhempikin koira alkanut kenkkuilla lenkeillä ja alkanut äristä vastaantuleville uroksille. Joudun siis kouluttamaan molempia yhdessä ja erikseen.
Mutta kyllä ottaa päähän, kun juuri silloin, kun koittaa opettaa kaunista ohittamista, niin se vastaantulija antaa koiralleen vain lisää hihnaa ja päästää sen tulemaan tosi lähelle. Miksi?
Yleensä nämä tolvakkeet ovat miehiä, kaiken ikäsiä, mutta yhteistä on, että kaikilla on pienirotuinen koira siinä fleksin päässä. Siinä minä sitten yritän saada jo koulutetun, mutta jostain syystä taantuneen, ison koirani ja vastaantulijasta villiintyvän pentuni ohittamaan riekkumatta.
Kun olen sanonut, että älä viitsi päästää niin lähelle, kun yritetään opetella tässä, niin vastaukseksi olen saanut, että pitääkö ottaa iso koira jollei sitä hallitse!
Kukaan koira ei opi asioita yhdessä yössä, vaan koulutukseen menee aikaa. Siksi ohikulkijoiden pitäisi ohittaa AINA muut koirakot provosoimatta.
Tiedän, ettei täällä palstalla mariseminen asioita miksikään muuta, kunhan purin pahaa mieltäni.
Vastaukset 24
Vanhimmat
koira, joka on luonteeltaan todella villi. Kyllä ärsyttää kun mummot (minun kokemuksen mukaan nimenomaan mummoikäiset tekevät tätä) päästävät oman pikku fifinsä muitta mutkitta haistelemaan, kun meillä on vedonestokoulutus menossa.
Eikö ihmiset osaa lukea toisen kasvoilta, kuka haluaa antaa koiransa haistella muita ja kuka ei. Itse pyrin aina ohittamaan muut koiranulkoiluttajat niin, että otan koiran toiselle puolelle, jota nämä muut koirat kulkevat ja kiristän tahtia enkä ota katsekontaktia. Eikö normaalin ihmisen kuulu tästä ymmärtää, ettemme ole seurustelutuulella? Rasittavaa tosiaan, kun koulutushetki menee toisten takia piloille.
Välillä koko homman pilaavat myös ihan koirattomat mummot tai lapset, jotka alkavat lässyttää koiralle ja silittelemään sitä. Silloin koira saa hyppimällä ja vetämällä juuri sitä huomiota, jota se haluaakin.
kokemuksesta että idiootein narun toisessa päässä roikkuja on vanhoilla koirakäsityksillä elävä mies jolla narun jatkeena keikkuu rottwailer.
Olen myös puolivuotiaan pikkupaimeneni kanssa törmännyt juuri tuohon ongelmaan. Kun koira on todella epäluuloinen ja haukkuu jokaiselle vastaantulijalle (ei siis ole menossa hakemaan rapsutuksia, vaan ilmoittaa vieraasta ja yrittää ajaa pois), joudun todella tekemään töitä, että saan ohitustilanteissa koiran huomioimaan itseni. Sitten tullaan koiran kanssa ihan "iholle" ja selitetään, että "tämä meidän muppe on ihan kiltti, kyllä se voi tulla leikkimään". Tai tullaan ilman koiraa vastaan (melkein yhtä vaikea tilanne) ja aletaan lässyttää, että "voi kun se on arka, tule vaan tänne, ei minua tarvitse pelätä, päästä vaan se haistelemaan". Ja tuntuu, että kaikki ohitusharjoitukset menee ihan hukkaan.
sinun kiinni olevien koirien luo ei tulo sanktioita,kuin kenties mahanpuruja koirillesi:=)
Käytin tuossa päivänä muuanna laumistani pihalla kuseksimassa, ja naapurin täti tuli oman muffensa kanssa vastaan, naapurin muffe (joku ajokoiraseropi, eli ei mikää kitukasvunen) veti ku heikkopää ja oli kuristua remmiinsä.
muorihan löysäsi remmiä ja mää tuumailin että voitko sää ottaa sen muffes siitä kauemmas ku me ei nyt aleta seurustelemaan (itellä siis vuotikas opiskeliapenikka joka haluais kovasti tutustua kaikkiin).
Naapurihasn se siinä tuumie että on nää haistellee ennenki ku miehes oli koiraa ulkoiluttamassa nii ei nää tappele, ja ku ne nii haluaa haistella.
mää siihe sitte että tämän koiran haistelut onki minusta kiinni, että nyt voit vetää sen muffes siitä kauemmas ku mää en halua että se nyt haitelee.
tämä rupee mulla hulluna huutaan kuinka koira pitää sosiaalistaa tai siitä tullee iha pöhölö.
mää muorille tuumin että mää kyllä sosiaalistan sitä, mutta en juuri nyt ja sun muffes kanssa, ku nyt opetellaan ohittamista ;)
tokiha se mun turre veti kans ku heikkopää, mutta mää sitte mietin että mun koira vetää koska se on vielä pentu... mikähän on muorin tekosyy ;P
täti tuli kerran sit vastaa ku mulla oli tää rähinäroope mukana (oli pari viikkoa hoijossa nii joha alako ärinä uuestaa (uskokko että ottaa päähän)), kummasti sen ei tarvinukkaa sosiaalistua sen muorin koiran kanssa xD
Meidämpä naapurinmammalla on pikkiriikkinen kääpiösnautseri, ja kun meidän musti oli vielä pieni, kyseinen mamma yritti kans saada näitä meidän koiruuksia ystävystymään...
Tuon naapurin käppärisnaukka =) on hihnassa ihan kuin järkensä kadottanut: vetää etukäpälät ilmassa henkitorvensa merimiessolmuun, eikä sen haukkuminen ole enää mitään kaunista kuultavaa, kun pää on vuoraantunu valkosen vaahdon uumeniin..
Noh, tämä meidän nalle kun on isommaksi kasvavaa sorttia, saksanpaimenkoira, niin KAS KUMMAA kun tänä päivänä meidän jäbän ollessa 8,5kk tuo naapurinmamma ei meilläkään enää ole niin tuputtamassa pienen merimiessolmuilijan ystävyyttä... =D
Kauhulla kirmaa takaisin sisälle, jos on samaan aikaan liikenteessä, vaikka meidän musti ei ole ikikuuna päivänä päästänyt ilmoille aggressiivisia elkeitä...
Noh, päästiimpähän ainakin yhdestä tuputtajasta mekin...
taukki tai jotain. höh?
... sinä olet jos et huumoria ymmärrä.
Ihan hauska juttu, mutta koirat eivät perusta kokoerosta. Olkoon vastakkain Tanskandoggi ja Tiibetinspanieli, se kummalla on enemmän luonnetta määrää tahdin. Ihminen ajattelee niin hassusti, että isompi on voimakkaampi!
Eikös ollutkin hauska...
Mutta tuo "kauhulla kirmaa sisälle" viittasi siihen omistajamummuun, ei toki hänen koiraansa! =D
Tuo kääpiökoirahan hulluna räksyttäen kiskoo luoksemme, mutta MUMMO on ihan kauhuissaan, ja kirmaa koira kainalossaan takaisin sisälle, mikäli on samaan aikaan lähdössä liikekannalle.
Toki tiedän, ettei koirat valikoi toisiaan koon perusteella, mutta on niitäkin fifejä, jotka isompia pelkää =(
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=102&conference=1500000000000090&posting=22000000039537127
Jos kiinnostaa, käy lukaisemassa minun käsitykseni ison koiran omistamisesta/kouluttamisesta, sillä samaa pähkäilen minäkin...
En nimittäin itsekään ymmärrä, minkä ihmeen takia sen vastaantulevan pitää saada päästää kielloista huolimatta se joko pikkuinen fifi tai vähän isompi bongo siihen oman, vielä koulutuksessa olevan koiran luokse.
Eivätkö ne muut vastaantulijat koirineen ole muka koskaan koiraansa kouluttaneet? Eivätkö ne näe/ymmärrä puhetta, että KOIRAA KOULUTETAAN PARHAILLAAN ja siitä kannattaa mennä ohi ihan muina miehinä, ettei aiheudu kummallekaan hankaluuksia...
Vaan kun ei mene jakeluun niin ei mene...
Ei sillä ole mitään tekemistä sen asian kanssa, että on ottanut liian ison koiran, eikä sitä hallitse.
Eihän sitä tietenkään hallitse, kun se KOULUTUS on edelleenkin vähän niin kuin meneillään eli toisin sanottuna täysin kesken..
Eikä tule sitä päivääkään, milloin homma olisi hanskassa, kun näitä pällistelijöitä, urkkijoita, telläytyjiä ja pätemisen tarpeessa olevia kanssakoirakoita on tiet tulvillaan..
No, onneksi ne eivät kotiin tuppaudu, missä muu koulutus tapahtuu... =/
Arvelinkin, että kohtalontovereita löytyy. Tuskin olisin ainut maailmassa, jonka harmina nuo tyrkyt törttöilevät.
Mutta onneksi parempiakin päiviä pentu-ja koulutusaikaan mahtuu =) vaikka välillä hammasta purraan.
Tsemppiä vaan kaikille!
Minä kyllä suoritan ohitukset vaikka juosten jos edes näyttää siltä että se fifi sieltä olisi tulossa. Kummasti ne omatkin koirat siinä innostuvat minusta kun mamma pistääkin yhtäkkiä juoksuksi ja vaikka hyppelehtii siinä samalla.
Turha siihen on jäädä ihmettelemään ja sättimään sen kun painaa tilanteesta pois ja mielellään ennen kuin edes on tilannetta.
En ole huomannut mitään eroa sukupuolilla tai iällä tai koiran rodulla, että päästääkö joku koiransa luoksemme vai ei. Tai siis nykyään, yrittääkö päästää tai meinaako? Kaupunkialueella on suurempi todennäköisyys törmätä toisiin koiriin kuin maalla.
Pitää uskaltaa sanoa reippaalla äänellä. Ei ole pakko -heti- suuttua tai raivota. Muuten lisäät oman koirasi rähinää.
"ÄLÄ PÄÄSTÄ koiraasi luoksemme". Riittävän painokkaasti sanottuna.
Meissä suomalaisissa on sitä vikaa, että puhistaan ja puhkutaan ja ahdistutaan ja kuvitellaan, että toinen ymmärtää ilmeitä.
Voihan sanoa, että oon nyt niin ärtysä, etten jaksa seurustella. Opetellaan tässä ohitusta tms.
Tai menee vaan kuin juna eteenpäin ja repii koiran perässään.
Jos toinen ei tottele puhetta vaan laskee hihnaa pidemmäksi niin nakkaat räminätölkillä ja rähjäät oikein kunnolla. Samalla pidät tai ainakin yrität pitää oman koirasi takanasi.
Mikä ero näissä rähinöissä on?
Jos vain tiuskit ja pulssi nousee, etkä kuitenkaan tee mitään dramaattista, koirasi voi kokea, ettet pärjää tilanteessa se haistaa adrenaliinisi ja sen täytyy ärähtää. Jos siis omasi on rähinöijä.
Jos taas aktiivisesti häädät vieraan koiran kunnon rähinällä, osoitat koirallesi, että sinä pärjäät näissä tilanteissa ja suojelet myös koiraasi.
Näin olen toiminut ensimmäisten vuosien epävarmuuden ja vikinän jälkeen.
Kun viimeksi tuli karkurikoira haukkuen ja rähjäten kohti meitä niin koirani jäi suosiolla paikalleen seisomaan häntä pystyssä. Se tiesi, että minä hoidan rähjäämisen ja ajan vieraan koiran pois. Niin tein ja matkaa jatkettiin. Siinä pitää levittää kätensä ja päästellä perkelettä ja vielä kun nakkaa tölkillä niin on ihme jos toinen tulee uhittelemaan.
Olen myös siirtynyt ajoissa tien toiselle puolelle jos näyttää tulevan vaanijakoira vastaan tai joku jonka tiedän rätkättävän koko ajan.
Kun kouluttaa omaa koiraa ohituksiin niin on turha tehdä liian hankalia kohtaamisia jos vain voi väistää, edes joskus.
Tuota ei ole tullut vielä kokeiltuakaan =)
Meillä tosin tuo juoksuksi pistäminen saattaa päätyä siihen, että makaan rähmälläni tasan siinä paikassa, missä juoksuksi aloin pistää =D Meidän mustilla kun on sellainen taipumus, että kun mamma pistää juoksuksi, se kirmaa kahva edellä siihen kohtisuoraan eteeni pomppimaan kuin vieterijänis...
Noh, sitten tuon juoksemisen voi naamioida maastoutumiseksi makaamalla paikallaan... Tosin entäs se koira...? ;)
Näinhän se on.
Mutta juurikin usein ongelmana on se, että vaikka kuinka selvällä suomen kielellä sanoo "ÄLÄ PÄÄSTÄ KOIRAASI LÄHELLE" sen toisen on NIIN vaikea ymmärtää, ja lyhentää sitä hihnaa, vaan pian se vieras koira on kuin onkin siinä oman jalan juuressa..
En tajua mikä siinä niin on vaikeaa..
Ja täällä meillä päin, vaikka kaupungin taajaman/keskustan alueilla pyöritään, ympyrät on niin pieniä, että jokainen koiran taluttaja on vähintäänkin kasvoiltaan tuttu, jotta ei siinä ensimmäisenä tule mieleen alkaa sen koiralle ärjymään oman lauman johtajan asemassa..
Tosin eivät niin tuttuja puolestaan ole nämä vastaantulijat, että yhteisymmärrys olisi niin vallitsevaa, että vaikeilta tilanteilta vältyttäisiin..
Jos meillä huomataan täällä vastaan tulevan sellaisen koiran josta on tiedossa, että järjestää rähinän (koska meidän poika osaa olla kauniistikin, eikä ole AINA ensimmäisenä ärisemässä kenellekään) niin jos mahdollista, me lähdemme toiseen suuntaan seuraavasta pistosta ennen vastaantulijaa..
Jos oma koira kuitenkin on jo sitä hihnakäyttäytymistä oppinut, miksi sitä pilaamaan näiden tiettyjen vastaantulijoiden takia, jos tilanteen voi jotenkin vain väistää..
Eri asia on taas se, jos koiraa vasta opetetaan hihnakäyttäytymiseen, silloin tilanteita välttämällä ei pääse puusta pitkään, koska onhan koiran JOSKUS saatava opetella ihan käytännössä, miten se toinen (rähisijä)koira ohitetaan...
Hmm...
Niin, kuulosti ensin minunkin mielestä hyvältä idealta tuo juoksuksi pistäminen. Mutta käytännön toteutus vaatii näkojään, ainakin meiltä, vielä harjoittelua, heh.
Äsken lenkillä vastaantuleva "keski-ikäinen mies ylämaan terrieri"-yhdistelmä alkoi uhkaavasti lähestyä fleksin kela suristen, niin minä hoputin molemmat koirani hölkkäämään.
2-vuotias roikale innostuikin ja otti oikein spurttia, mutta pentu jäikin terrieriä moikkaamaan. Minä jouduin isomman kiskottavaksi ja pentu kaatui kyljelleen hihnan kiristyessä. No, onneksi vanhempi koira heti hoksasi, ettei me pysytty sen vauhdissa ja se pysähtyi heti.
Eli vielä pitää harjoitella tuota kikkaa.
Räminätölkkia ja karjumista en aio ottaa repertuaariin, vaan yritetään vielä näillä rauhanomaisilla keinoilla. Sen olen kuitenkin huomannut, että järkipuhe ei noille tyrkyille mene perille. Lisätään siis ohituksissa vauhtia ja ehkä otan isompia namuja mukaan, jospa se houkuttelisi pentuakin enemmän pysymään porukassa. Pikkunamut ison lapasen sisällä ei ole näköjään tarpeeksi kiinostavia.
Rauhallisia ja sopuisia ohituksia =)
Juuri tähän pyritään: koira vain odottaa, että lauman puolustaja ajaa hyökkääjän pois. Kuvasit miten koirasi jäi vain odottamaan häntä pystyssä ja antoi sinun hoitaa tilanteen. Ihanteellista.
Itse mietin kerran, kun sattui moka, jota ei olisi pitänyt päästä tapahtumaan, että onko sitten niin hyväkään? Olin puolustajana kerran auttamatta jäljessä ja mokasin täydellisesti. Eli koirani oli mökin pihalla isäni kanssa ja minä sisällä. Ulkoa alkoi kuulua ääntä (isäni huutoa, koiran rähinää, en ole varma) ja ryntäsin pihalle. Kuistilla toinen koira joka oli pentu vielä, ryntää vastaan ja sisälle, toinen ei kerennyt karkuun kun isokoinen seropi kävi päälle selvästi "tappakseen". Meidän koira vain lankesi maahan selälleen ja lipoi pirusti huuliaan yritellen tyynnyttää hyökkääjää. Ei lipominen auttanut, vaan isäni joutui hakkaamaan kättäpidemmällä hyökkääjän irti koirasta. Pahoilta vammoilta säästyttiin, koska isäni oli melko lähellä, muttei niin lähellä, että olisi päässyt estämään koko hyökkäyksen.
Mutta mietin, että olisiko meidän koira antanut tappaa itsensä vain siinä maaten? Kooltaan ei olisi belkkari narttu välttämättä tälle urokselle pärjännyt, mutta luulisi, että olisi jossain vaiheessa kai yrittänyt? Koskaan en kyllä aioi ottaa selvää, sen päätin....
Koira ei siis selvästi edes pyrkinyt puolustamaan itseään, vaikka huomasi varmasti itsekin varsin pian, että tämä hyökkääjä ei sosiaaliseista säännöistä välitä ja päälle käy vaikka miten alistuu, vaan odotti vain, että kyllä ihmiset hoitavat... Tilanteesta ei jäänyt koiralle haavoja pahempia vaurioita tai traumoja, sillä kyllä ihmiset hoitivatkin, minä lähinnä vain pidin ääntä, mutta fyysisen työn teki isäni. Mutta lamaantuisiko se myös jos ei olisi ihmisiä lähellä? Tälläkin hetkellä koirat ovat keskenään pihalla, kuulisinko välttämättä jos siellä tälläkin hetkellä olisi hyökkäys käynnissä?
pysyvätkin selkäni takana niin eivät ne alistu vaikka toinen koira pääsisi niiden luokse. Ainahan en ole niin lähellä koiria, että ehtisin yllättävässä tilanteessa niiden edelle.
Ne vain ovat edelleen terhakkaana häntä pystyssä eivätkä provosoidu rähjäämisestä. Sen sijaan vieras rähjäten päälle tullut koira yllättäen pysähtyi koska omat koirani osoittivat rohkeutta ja peräänantamattomuutta. Haisteli hetken ja kutsuin koirani pois. Sen kummempaa ei käynyt.
Jos koirani olisi ollut johto asemassa niin luulen, että tappelu siinä olisi tullut.
karkottanut niin pentukin oppii, että emäntä hoitaa tilanteen. Jos joku ihminen siitä trauman saa niin voi nääs nääs.
Meillä on kuuden kuukauden ikäinen koira, joka ei enää kiinnostu muista koirista. Ei tarvita namujakaan.
Aika rauhassa saadaan nykyään kävellä ja onnistuu ne ohituksetkin. Mutta siis tuo räminätölkki on ollut hyvänä apuna kun vastaan tuleekin irtokoira. Yllättävän usein nekin saavat ihan itsekseen tulla tutustumaan oman emäntänsä mielestä. Ärjyä ja tölkki siihen nenän eteen niin saat vastakin kulkea rauhassa, eikä kyseinen koira enää yritä tehdä tuttavuutta teihin.
-"Jos joku ihminen siitä trauman saa niin voi nääs nääs."
Ei räminätölkistä kai kukaan traumoja saa, mutta varmasti kummastelee sellaisen heittelijää. Kuka on jotain noin älytöntä keksinyt?
Meillä ohittaminen parantunut namuilla ja rivakalla vauhdilla. Eivät koirani näytä minua mitenkään nössönä pitävän, vaikken karju ja paisko rämiseviä tölkkejä. Tykkäävät iloisista namuhetkistä ja unohtavat ohikulkevan koiran.
Mielestäni on ilkeää koiran pelottelua tuollainen rämistely. Omasi 6kk:n ikäinen on varmaan säikähtänyt nahoistaan, kun olet heittänyt kovalla metelillä jotain ja vielä huutanut päälle. Ei varmaan uskallakaan kiinnostua muista. Toivottavasti käytät vähän pehmeämpiä metodeja muussa koulutuksessa.
Sinun (tai jonkun muun) olisi pitänyt kouluttaa se nuorempi koirasi 2 vuotta sitten, ei nyt. Nyt on liian myöhäistä.
Kyllä vanhakin koira "uusia temppuja oppii", mutta ei sitä enää voi koiran kouluttamisen tarkoittamassa mielessä enää kouluttaa. -vetämisen lopettaminen, roskien syönnin lopettaminen yms. olisi pitänyt tosiaan tehdä silloin kuin koira oli pentu.
lie sääki oot tuon kuullu, ku paikkaansa se ei ainakaa pidä x)
2vuotias ei oo es rehelllisesti sanottuna aikuinen, joten sen kerkiää opettaa vielä hyvinkin. Ja myöhäistä EI OLE KOSKAAN :)
Lue nyt oikein ajatuksen kanssa eka viestini ja kommentoi sitten uudelleen.