Olisi mahtavaa kuulla kokemuksia siitä kuinka akne, vaikea sellainen on saatu paranemaan. Vai onko niin ettei se ole mahdollista, ettei sellaista parantunutta ole olemassakaan. Palstalta harvoin saa lukea kokemuksia onnistumisesta. Tai sitten on niin, että ne jotka ovat voittaneet taistelun, eivät enää vieraile näillä sivuilla, vaan mielellään siirtyvät muille palstoille =)
Missä olette
kaikki parantuneet?
7702
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
oon syönyt 2 roa kuuria, eka kesti vuoden ja iho parani täydellisesti, ei jäänyt kuin punaisia jälkiä naamaan, ja nekin haalistui kuurin myötä et iho oli aika täydellinen, ennen siis oli tulehduksellinen akne, pahoja syviä märkäpaiseita. Noo kuurin jälkeen meni 3kk kun alkoin otsaan tulla finnejä, ei tilanne ollut niin paha kuin ennen mutta hain toisen kuurin ja söin sitä 3kk. Iho parani taas täysin. Aloitin kuurin jälkeen astavita kuurin 2kps päivässä, ja tuli pari kolme finniä naamaan, ja sen jälkeen on tullut yksittäistä pientä finniä, veikkaan että astavitasta johtui kun se pahentaa ihoa aluksi, nyt kuukauden oon syönyt ja kuurista on 1,5kk ja iho on hyvä toistaiseksi. Saa nyt nähdä miten jatkossa menee.
En ole kuullutkaan tuollaisesta Astavitasta. Onko se lääkärin määräämä vai luontaistuote? Vähän aina pelottaa nuo pahenemisvaiheet lääkkeissä, kun silloin on niin vaikeaa mennä töihin. Tuskallista kärvistellä päivä kun tietää näyttävän aika hurjalta...
Mutta jos apua lopulta on, voisi sen ohimenevän vaiheen kestääkin... sattuisi vaikka loma-aikaan...
ihan luontaistuote on kyseessä, maksaa alle 30e. Pitää kuulemma syödä sen 2kps päivässä että auttaa, vaikka purkissa lukee 1, eli tuo purkki riittää kuukaudeksi, mutta jos tuo oikeasti auttaisi niin on sen arvoista. Onhan tääkin yksilöllistä, joillakin auttaa joillain ei. Mut kun menee tohon laajaan hakuun ja kirjottaa astavita niin löytyy paljon hyviä kokemuksia sekä ihonhoito- että akne-sivuilta niiltäkin jotka on syönyt monta lääkekuuria, kuulemma joku ihotautilääkäri jopa suositellu joillekin tuota. No itse en valitettavasti osaa sanoa vielä tosta mitään, kun roa kuurista on vasta 1,5kk, mutta tuun vaikka ens vuoden alussa raportoimaan miten iho voi..
Kiitos vinkistä. Laaja haku antoi heti tosi monta sivua tietoa tuosta tuotteesta. Jos nykyinen lääkitykseni ei auta, kokeilen tuota...
Lopetin vuosi sitten 8 kk kestäneen isotretinoiinikuurin (Roaa vastaava siis). Muutama kuukausi sen jälkeen lopetin samaan aikaan aloitetut e-pillerit. Pelkäsin, että nyt se naama taas räjähtää. Ja tulihan noita finnejä muutama, mutta ei ollenkaan sellaisia kystisiä ja kipeitä, onnekseni.
Muutamia näppyjä siis tulee, mutta ne eivät juurikaan häiritse. Ovat jo seuraavana päivänä hävinneet. Uskon, että itselläni ihon hyvinvointiin vaikuttaa kunnon yöunet, sekä tasaiset ruokailuajat. Minä(kin) olen pyrkinyt vähentämään sokereiden määrää, peruna ja pasta on helppo ollut jättää pois alkuunsa. Toivon ja luulen, että tästä on apua, vaikken osaakaan asiaa selittää. :/
Ei aknesta parannuta... finnit tulee aina takas viimestään parin vuoden päästä kuurista. Itekki oon taas tässä ja voishan maksan pistää taas koetukselle niin ens kesän sais olla taas niin ettei naamaansa tarvis hävetä.
Itse olen syönyt monet Roacutan kuurit. Sitten otin Astavitan käyttöön (2 kaps./vrk). Ensin akne vähän paheni, kun kuona-aineet lähtivät erittymään mutta nyt 3 kk:n käytön jälkeen ihoni on parempi kuin ennen teinivuosia. Suosittelen kokeilemaan!
Kati 27v