Mä sairastin lapsena lapsuusiän epilepsiaa 8-vuotiaana, jolloin oli myös viimeiset kohtaukset. Lääkitys lopetettiin 13-vuotiaana ja kaikki on menny ihan hyvin eikä mitään oireita ollut.
Kuitenkin 17-vuotiaana (kun olin ollut ilman lääkkeitä jo neljä vuotta) olin eräässä leikkauksessa/toimenpiteessä, jossa jouduin olemaan selinmakuuasennossa yli tunnin ( ilmoitettiin alun perin että suht nopea toimenpide) ja olemaan toistuvasti hengittämättä, välillä 10s välillä 30s ja kerran jopa minuutin sen takia, että eräänlaiset metallikoilit saataisiin laskimoon paikalleen (suonikohjutyyppinen ongelma vasemmassa nivusessa) sain 5 sekunnin mittaisen osittaisen tajuttomuuskohtauksen, kun piti pidättää hengitystä tuo minuutti (omasta mielestäni kohtuuton aika, vaikka olenkin urheilija). Kohtaukseen saattoi vaikuttaa myös se, että olen allerginen, ainakin joillekin, rauhottaville lääkkeille, kun pienenäkin kuulemma tulin niistä kovin aggressiiviseksi ja silloin vuosi sittenkin se tuntui aika sekavalta.
Nyt olen reilu 18v. ja mulla on toista vuotta menossa Trileptalia minimipäiväannos (6oo mg) eikä ole ollut yhtään mitään. Onko kellään tietoa, milloin tuonokokoiset annokset puretaan, jos ei ole ollut oireita?
Itse olen jostain kuullut kahdesta kohtauksettomasta vuodesta, mutta en ole varma. Rehellisesti sanoen lääkkeet tuntuvat vähän turhilta, mutta kai lääkäri tietää paremmin.
Kuitenkin 17-vuotiaana (kun olin ollut ilman lääkkeitä jo neljä vuotta) olin eräässä leikkauksessa/toimenpiteessä, jossa jouduin olemaan selinmakuuasennossa yli tunnin ( ilmoitettiin alun perin että suht nopea toimenpide) ja olemaan toistuvasti hengittämättä, välillä 10s välillä 30s ja kerran jopa minuutin sen takia, että eräänlaiset metallikoilit saataisiin laskimoon paikalleen (suonikohjutyyppinen ongelma vasemmassa nivusessa) sain 5 sekunnin mittaisen osittaisen tajuttomuuskohtauksen, kun piti pidättää hengitystä tuo minuutti (omasta mielestäni kohtuuton aika, vaikka olenkin urheilija). Kohtaukseen saattoi vaikuttaa myös se, että olen allerginen, ainakin joillekin, rauhottaville lääkkeille, kun pienenäkin kuulemma tulin niistä kovin aggressiiviseksi ja silloin vuosi sittenkin se tuntui aika sekavalta.
Nyt olen reilu 18v. ja mulla on toista vuotta menossa Trileptalia minimipäiväannos (6oo mg) eikä ole ollut yhtään mitään. Onko kellään tietoa, milloin tuonokokoiset annokset puretaan, jos ei ole ollut oireita?
Itse olen jostain kuullut kahdesta kohtauksettomasta vuodesta, mutta en ole varma. Rehellisesti sanoen lääkkeet tuntuvat vähän turhilta, mutta kai lääkäri tietää paremmin.
Vastaukset 7
Vanhimmat
jos ei kahteen vuoteen ole kohtauksia niin lääkityksen voi purkaa - näin olen kuullut.
Minäkin luulin, että lääkityksen voi purkaa kokonaan vähin erin, kun on ollut kohtaukseton kaksi vuotta.
Nyt viimeisestä kohtauksesta on 18 vuotta, ja Trileptal on silti edelleen käytössä. Tuntuu, ettei epilepsialääkityksestä pääse lainkaan irti.
neuro? Oletko ottanut puheeksi? Luulen, että ilman omaa aloitetta asiat eivät etene.
Mä jouduin aloittamaan lääkityksen uudelleen n. 15 vuoden tauon jälkeen, tosin mä sain "kunnon" kohtauksia. Ekalla kerralla sanottiin, ettei lääkitystä mielellään aloiteta, koska siitä on hankala päästä eroon. Kaipa siinä on se, että lopetus aina altistaa kohtauksille eikä sama lääke välttämättä enää toimi, jos vähennys epäonnistuu yms. Mäkin olin vanhasta kokemusta ihan, että ei se mitään, pääseehän siitä sitten eroon jos kohtauksia ei tule muutamaan vuoteen. Lääkäri katsoi säälinsekaisen ystävällisesti ja tokaisi, että tällä kertaa et pääse:)
No kuitenkin, oletko varma ettet oikeasti saanut kohtausta siinä tilanteessa? Luulisi, ettet ole ainoa joka on vastaavassa tilanteessa ja mahdollisesti selviää ilman ns. tajuttomuutta. EEG:ssäkin on muistaakseni niitä hengityksenpidätyshetkiä ja itselläni näkyy pientä "poikkeavuutta" noina aikoina, ei juuri muuten.
Siis sainhan mä tavallaan tajuttomuuskohtauksen siinä tilanteessa, mutta meinasin sitä, että lapsena sain pidempiä "kunnon" kohtauksia ja vielä toistuvasti ja se lääkitys kesti 5 vuotta. Ja tosiaan tän jälkeen oli 4 tervettä vuotta ennen tota leikkausta.
Jotenkin vaan maalaisjärki sanoo, että kyllähän tän lääkityksen pitää olla lyhyempi kun lapsena oli ihan konkreettisia sairauskohtauksia ja nyt 17v oli yksi kohtaus ja siinäkin aika paljon altistavia tekijöitä, mutta lääkärihän sen lopulta päättää.
Ekan vuoden jälkeen tosta leikkauksesta juttelin tästä asiasta neuron kaa ja se sano, että "ehhei vielä kevennetä mitään" ja että "minäkin olen aika liberaali tässä asiassa" ja se selitti jotain että YO-kirjotuksetkin on eessä ja ne stressaa yms. Ja sit se sano kans, että jotkut lääkärit pitää lääkityksiä elinikäisesti.
Toisaalta juuri vähän ennen tuota leikkausta oli terveystarkastus, jossa terveydenhoitaja sano, että ei hän ainakaan siitä olisi huolissaan, kun lääkitys on päätetty lopettaa ja "olet ollut 4 vuotta ilman lääkkeitä jo, että kyllä se itse sairaus on poissa, tietty alttius saattaa säilyä". Mutta toisaalta lääkärit on lääkäreitä ja terveydenhoitajat terveydenhoitajia...
Pitää sit ens vuonna sanoo jotain tosta kahen vuoden "säännöstä", jos neuro jotenkin reagois siihen. Olis nimittäin muutenkin ihan mukava nähä, mikä on se todellinen tilanne, kun ei ole lääkkeitä- tuli sitten kohtauksia tai ei.
Niijoo, se lääkäri kyllä sano, että vähintään kolme vuotta pitää lääkityksen kestää yhteensä. Tota kolmea vuotta kyllä ite toivonkin mutta ens vuonnahan sen sit näkee. Ja siihen purkamiseen menee kuulemma joku 4kk, kun se puretaan puolittamalla ( eli kk:n ajan puolet aamusta pois, seuraavan kk:n ajan puolet illasta jne.) mun 600mg:n päiväannos. Eihän mulla ollu sillon niissä magneettikuvissakaan mitään poikkeavuuksia ni pienenä mulle sanottiin, että se liittyy kuulemma "aivojen kypsymiseen" tai jotain sellasta mitä nyt hämärästi muistan.
itselläni oli myös sellainen nuoruusiän epilepsia, yksi paha kohtaus ja lääkkeitä söin kaksi vuotta. Mitään "vikaa" ei löytynyt ; ) ja nyt lapselleni määrättiin trileptal 600 mg kahdesti päivässä kun on ollut jonkin verran outoja kohtauksia. Lääkäri sanoi, että kaksi kohtauksetonta vuotta niin lääkitys puretaan. Saapi nähdä ; )
Sittenhän sen näkee tosiaan ja turha sitä mun on täs sen tarkemmin alkaa analysoimaan :)
Mutta sen oon jotenki pannu merkille näinä vuosina, että lääkäreiden suhtautumisessa lapsuusiän epilepsiaan ja yleensä lääkityksiin on ollut eroja, vaikken oo ollu ku muutaman eri lääkärin kontrolleissa lapsesta alkaen. Lyhyesti sanottuna tuntuu siltä että alan naiset ottaa asiat vakavemmin kun miehet, vaikka toi on kieltämättä aika yleistetysti sanottu. Jotenkin semmonen fiilis on vaan jäänyt, vaikken mä varmaan naisista vielä tähän ikään mennessä oo oppinu ottamaan kunnolla selkoa :D