ARC sitten taas lähti Las Palmasista kohti Karibiaa. Mukana muutama suomalaisvenekin.
ARC lähti
kohti Karibiaa
303414
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
suomalaisten kesken maaliintulon järjestykseksi?
Xialla monojen nopeimpana - en oo kyllä tsiikannu listaa moneen viikkoon...
on, että kärjessä ovat tasaväkisinä
Xia ja Meritähti.
Selvästi noiden perässä tulevat
MeriMyyräX ja Pauliina
Kaikki suomalaiset on cruising-luokassa, joten cruisailkoon rauhassa.
huomiostasi. Tuota emme olisi ilman apuasi huomanneet.
Tietenkin veneissä on tutkittu sääkarttoja ja mietitty miten etelään tänä vuonna kannattaisi mennä ennenkuin pasaati löytyy. Tämän hetken ennusteen mukaan ensimmäisen viikon ajan voisi olla aika kevyttä keliä, mikäli suuntaa tavanomaiselle reitille eli aluksi Kap Verdeä kohti ennenkuin kääntää "rhumb linelle" kohti S.Luciaa.
Uskon, että venevauhdin suhteen tasaväkisten veneiden keskinäinen järjestys riippuu aika ratkaisevasti säätietojen soveltamisesta. Sääkarttojen seuraamiseen auttaa, vaikka ARC:lla on tavanomainen sääpalvelunsa.
vähän ajattelikin. Eipä kestä kiittää.
Eikö yleensä silloin sanota että oli paska kisa tai ettei ollut tosikisa, kun itse pärjättiin huonosti? Monesko muuten olit, kun osallistuit ARC:iin?
Eihän Suursaari tai Gotland Runttikaan ole varsinainen "tosikisa", koska niihinkin osallistuu amatöörejä. VOR taitaa olla niitä harvoja tällä hetkellä käynnissä olevia tosikisoja - määritelmästä riippuen.
Itse olen pitänyt kisaa kuin kisaa tosikisana, kun olen osallistunut. Ei pärjää, jos ei yritä. ARC ei ole poikkeus.
vene jonkin luokan vaikka harvemmin sen kilpasarjan.
Yleensä täällä Suomessa sekä alan lehdet että tämä keskustelupalsta ovat arvostaneet nuo voitot hyvin korkealle. Niin minäkin teen, haastava ja vaativa kilpailu kaikissa luokissa.
Säännöt cruising-luokissa poikkeavat hieman tavallisista kisasäännöistä, ovat kuitenkin selkeät ja yksiselitteiset.
ARC on maailman suurin avomerikilpailu. Kisa on vaativa, jotain aivan muuta kuin esim. Helsinki-Tallinna Race.
suomalaisista mutta koko kisan nopeimmaki veneeksi veikkaan Riot Gunboat 66 Brian Linehan IRL . Onko muita ehdotuksia ?
Muutamat kärkiveneet ovat painelleet läntistä kurssia, esim. Silandra V, Swan 76, kurssi oli 284 astetta. Suomalaiset näyttäisivät lähteneen perinteiselle reitille; MerimyyräX ajaa kurssia 228.
Viikon päästä nahdään kumpi reittivalinta tulee tuulien kannalta edullisemmaksi. Itse veikkaisin, että sittenkin tällä kertaa kannattaisi pysytellä lähellä rhumb lineä startista lähtien. ...olishan se kiva taas seilata...
välissä on nyt usean päivän ajan pysyvä tyyni alue, joka laajenee pohjoiseen. Nopeimmat pohjoista reittiä ajavat veneet ehtinevät sen yläpuolelta hyvässä tuulessa, mutta muiden meno tyssännee huomenna.
Useimmat kiertävät tuota tyyntä alakautta.
MerimyyräX ei aja ehkä riittävän alas ja joutunee tyyneen tai sitten ottaa tänään suunnan etelään.
Meritähti näyttäisi onnistuvan sopivasti.
Pauliina on ajanut aivan turhan alas Afrikkaa kohti ja eteni 1. vrk aikana vain 2 nm Karibian suuntaan.
Xia ei ole mereltä saanut sijaintitietoja ilmoitettua, vaikka nettisivuilla kehui testissä olleensa 1 ensimmäisistä onnistuneista, harmi.
Siellä on englannin lipun alla seilaava Tenereza liikkeellä suomalaismiehistöllä. On yleensä pärjännyt hyvin, mutta tietysti miehistö on vaihdellut...
Täälläkin jotain ARC rallysta
http://personal.inet.fi/yritys/merivuokko/historia.htm#merivuokko kuvia
riviä ARC:sta, mutta Pera Dunckerin muistelmia kyllä. Hauskaa luettavaa.
Hjallis osallistui johonkin Atlantin ylityskilpailuun (muistaakseni) "valmistautuessaan " BOC:iin.
Ylitys kesti 30 vrk 50-jalkaisella Swanilla.
Kolumbuksella taisi mennä ekalla kerralla 21 vrk, laivaston pienin vene oli Nina, pituus samaa luokkaa kuin Belmontilla, painoa tosin moninverroin enemmän. Ja huonona puolena oli, että matka tehtiin hurrikaaniaikana (perillä 12.10.92)
Sija Vene
93. Meritähti (Bavaria)
111. Merimyyrä (X)
113. Tenareze (Swan 57, suomalainen miehistö)
150. Xia (X)
203. Pauliina (Diva)
on tuota listaa parempi, eivät ole ilmoittaneet tämän päivän sijaintia. On kai lähellä Xia:n paikkaa.
on pistänyt raadin mietteliääksi.
ovat painelleet klungana aika eteläistä reittiä. Kärkiveneet lähti heti läntiselle kurssille rhumb-linen pohjoispuolelle.
Kumman ratkaisun olisit itse tehnyt? Mietityttää tosiaan, kun katselee sääkarttoja. Ehkä pohjoisesta pääsee pläkän ohi pasaatiin.
Keli on ollut kevyttä ja useimmat ehkä ajavat spinnuilla.
pohjoisen kautta pläkän ohi ja saavat muutaman päivän päästä kunnon kyytiä. Mutta vain ne nopeimmat, muut jumissa.
Pohjoinen on riskireitti, varovaisena olisin mennyt etelän kautta kuten kaikki suomalaiset. Mutta ne veti aluksi turhan suoraan etelään, Pauliina ja Tenareze pahiten, nyt kärsivät siitä.
..kysymys on se, milloin kannattaisi kääntyä rhumb linelle.
XIA tänään 43., Meritähti 56, MerimyyräX 58...
veneitä kirjattu, nyt noin 90% niin:
ARC:n tilanne näyttää suomalaisittain jo paremmalta nyt, kun 4 vrk ajettu
61. Xia (X 43)
74. Meritahti (Bavaria 46)
75. Tenareze (Swan 57)
78. Pauliina (Diva 39)
79. MeriMyyräX (X 37)
Samassa nipussa kaikki, Xia hiukan edellä.
Sarjatilastoissa kaikki ovat sijoilla 4.-8. Ihan Ok.
on vauhti säilynyt: X-40 Optim´x oli hienosti kolmantena. Silanda V (Swan 76) yhä kärjessä.
meni taas suomalaisten kärkeen.
73. Meritähti (Bava)
76. Xia______ (Äksä) 3 nm
84. Tenareze (Swan) 23 nm
106. MerimyyräX (Äksä) 56 nm
???. Pauliina (Diva) ei päivittänyt
Jännä nähdä miten riskin otto pohjoisella reitinvalinnalla onnistuu. 24h ennusteessa tuulinuolet ovat suoraan vastaan ja kurssit kääntynevät etelään.
pohjoista kautta ajaville on huomenna pariksi päiväksi eteen muodostuva lähes pläkä. Taitaa etelästä tuleva DreamCatcher (Swan 82) päästä tilapäisesti johtoon, ylihuomenna?
NC 515 Up Chuck on sijalla 19 kovien raaserien joukossa. Vuorokausimatka 174 mpk!
Lienee kokoluokkansa mukavin vene miehistölle ja kulkeekin noin hienosti.
Up Chuckilla liittyy melkoinen riski.
On ajanut parhaalla VMG:llä piittaamatta siitä, että tulee huomenna alueelle, jonne on syntymässä laaja lähes tyven alue. Tai joutuu yöllä kääntämään 60 astetta sivuun ainakin vuorokaudeksi.
on jotain merkitystä?
En kritisoi kommenttiasi, mutta ihmetyttää kun täällä puhutaan poikkeuksetta vain venemerkeistä. Joku venemerkki on hitaampi tai nopeampi kuin joku toinen venemerkki. Eikö tasoituskertoimet ole eri veneiden vertaamista varten?
Hienoa, että "Up Chuck" seilaa hyvin. Onhan se sentään suomalaisvalmisteinen vene. Mutta hienoa on myös kipparin ja miehistön suoritus! Nauticatillakin siis pärjää, jos osaa purjehtia ja tekee taktiset päätökset oikein.
Mukavuudesta en osaa sanoa, koska en ole koskaan purjehtinut Nauticatilla. Ainakin pienemmissä malleissa voisi kuvitella kansityöskentelyn olevan miehistölle epämukavaa kapeiden kansitilojen takia (spinnumanöövereitä lienee ollut tiheään jo tähänkin mennessä). Minkälaiset mahtavat olla meripunkat?