Lisätietoa

käsittelevään keskusteluun.
Ennen on maalla rakennettu hyvin, puusepät on saaneet aikaan paljon kauniimpaa kuin meidän aikanamme. Ellei nykyinen suunta muutu, niin kauniita kansallisia rakennuksia saadaan kohta enää nähdä vain museoista.
Aikamme on niin politiikan värittämä, että maallikot harvoin joutuvat kiinnittämään huomiota
todellisiin kauneusarvoihin, eritoten kun on kysymyksessä rakennukset ja niiden sisustaminen.
Miten monta vanhaa kaunista taloa on vandalisoitu ellei kokonaan turmeltu kaikenmoisilla rumentavilla lisärakennuksilla.
Eihän ennenkään ollut arkkitehtejä, jotka olisivat neuvoneet rakentajia, eikä heitä kaivattukaan. Silloin oli maalaisväestöllä enemmän sielua kuin nyt.
Työ tehtiin rakkaudesta itse työhön.
Rakkaus kehitti muodot.
Tämänpäivän ihmiset kuvittelee, että maalla pitää olla samanlaista kuin aivan toisissa olosuhteissa elävällä kaupunkilaisella.
Eri tarpeiden ja ympäristön eroavaisuutta ei huomata.
On osoittautunut, että se, mikä kaupunkitaloissa on komeata, eriskummallista ja liiallista/silmiinpistävää on vaikuttanut maalaisrakentajaan valtavammin kuin yksinkertainen kauneus ja rauhallinen ulkoasu.
Entisaikaan pidettiin vaatimattomuutta ja yksinkertaista koristelua arvossa.
Täytyy samalla muistaa, että on välttämätötä pitää eri ammatit erillään toisistaan, meidän on opittava ymmärtämään, että maanviljelijä on maanviljelijä, käsityöläinen on käsityöläinen jne. Siihen suuntaan on pyrittävä, että päästään mauttomuudesta ja epätaloudellisista hairahduksista johon maalaistemme rakennustaide ja taito on joutunut.
Tällä ei tarkoiteta sitä, että kaikessa pitäisi palata vanhoihin oloihin.
Nykyään seinät rikotaan suurilla ja monilla ikkunoilla. Niiden takia huoneet kadottaa kodikkuutensa ja käy mahdottomaksi huonekalujen oikea asettaminen seinien vierustoille.
Onkohan todellakin niin, että vanha arvostelukyvyltään terve maalaisaisti on tullut niin arkiseksi ja pinnalliseksi ja epäkodikkaaksi, kuin nykyinen maalaisrakennustaide osoittaa ?
Täytyy kysyä: Miksi me ihmiset emme ole paremmin hoitaneet esivanhemmilta perimiämme kalliita aarteita: kauniita rakennuksia ja huonekaluja.
Asian ymmärtämys on saatava maalaiväestön keskuudessa hereille. Tässä suhteessa olisi nuorisoseuroilla yhä vielä nytkin suuri ja tärkeä kulttuuri tehtävä.
Se mitä tässä on sanottu tarkoittaa sitä, että pyrittäis väärältä tieltä pois.
Tämän luettuanne sanotte: Haapavesi on kaupunki.
Ainakin yhden sukupolven ajan tämä pitäjä mallaa ihan tavallita maalaiskuntaa.
2183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

esitän eriävän mielipiteeni.

Äänestä

tyhjentävästi tuotu oikea asia esille.
On ohjetta rakentajille ja purkajille. Hyvä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

maaseudun rakennuskysymystä kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu