ikävää

tämän Ahdas portti ja monta muuta nimimerkkiä joita hän käyttää.
Tällainen terrorismi mädättää ensiksikin Jumalan rakkauden sanoman ja toiseksi koko foorumin tarkoituksen.
Ehdotan että ne jotka ovat samaa mieltä allekirjoittaisvat tämän ,ja pyydettäisiin sulkemaan hänen pääsynsä näille sivuille.
812574
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 81

Vanhimmat

Kyllä on ihmeellistä vainoa ihmistä kohtaan, joka julistaa Jeesusta Kristusta syntisen pelastajaksi!

Missä on SINUN rakkautesi lähimmäistä kohtaan? Toisilta vaadit sellaista, mihin itse et kykene!

Muistelehan, missä rakkautta vaaditaan? Juuri silloin kun sitä ei ansaita.

Ahtaan portin tekstien tarkoitus on kirkastaa Kristusta ja polkea farisealaisuutta sekä ansiokristillisyyttä, joka ei pelasta! Se työ kumpuaa rakkaudesta toisten kuolemattomia sieluja kohtaan.

Muistele mitä Jeesus sanoi Fariseuksille ja kirjanoppineille!

Pelkkä silittely myötäkarvaan ei varmasti avaa kenenkään Hengen silmiä.

Ota malka pois silmästäsi, ennenkuin alat kaivamaan rikkaa veljen silmästä!

Vielä lopuksi mainitsen, ettei hän itseään kauppaa, vaan HERRAA JEESUSTA KRISTUSTA; VAPAHTAJAAMME!

Pinnallinen siveys peittää alleen raadollisen saastaisen, katkeroituneen syntisen. Ota sinäkin Jeesus sydämesi valtiaaksi ja saat puhdistetun sydämen ja kiitollisen mielen.

Äänestä
  • he he

    Äänestä

* täytyy olla konkreettinen esimerkki
** vastapuoli ei ole kyennyt ainakaan viim.
½ vuoden kirjottamaan mitään asiallista
argumenttia eslest uskosta
*** kaveri on härskisanainen, mutta opillisesti
valitettavasti oikeassa

Äänestä
  • annamme anteeksi meidän velallisillemme.

    On kurjia pyhiä, jotka eivät voi antaa anteeksi eivätkä unohtaa lähimmäisensä velkaa. Niin he ansaitsevat ettei Jumala ole vain antamatta heidän velkaansa anteeksi, vaan Hän osoittaa heille myös epäsuosion, ettei anna heidän koskaan tulla tuntemaan velkaansa. Kovia sanoja, eikö totta?

    Oi sinä ulkokullattu väärä ihminen, jos olisit lähimmäisesi ystävä, niin vaikenisit etkä niin halukkaasti ja mielihyvin levittäisi lähimmäisesi onnettomuutta.

    Sinä muuttaisit kirotun paheksumisesi sääliksi ja lempeydeksi, niin että puolustaisit häntä, vapauttaisit hänet velasta, peittäisit hänen syntinsä ja saattaisit muut vaikenemaan, rukoilisit Jumalaa hänen puolestaan, varottaisit häntä veljellisesti ja auttaisit häntä nousemaan.

    Lopulta sinä itse myös saisit näin muistutuksen ja kehoituksen ajatella pelolla omaa puutteellisuuttasi, josta pyhä Paavali lausuu: "Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei lankea." Mannaa Jumalan Lapsille M. Luther

    Ahdas Portti on elävässä uskossa yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden. Näin hän on moneen kertaan itse todistanut. Voitko sinä, tämän palstan aloittaja sanoa itsestäsi samoin?

    Äänestä

  • Härskeille jumalattomilöle olen härski.

    Jumalan lapsille olen lempeä.

    Äänestä

  • Ahdas portti kirjoitti:

    Härskeille jumalattomilöle olen härski.

    Jumalan lapsille olen lempeä.

    Ongelma on kuitenkin siinä, että sinä määrittelet kuka on jumalaton ja kuka on Jumalan lapsi.

    Äänestä

  • Ahdas portti kirjoitti:

    Härskeille jumalattomilöle olen härski.

    Jumalan lapsille olen lempeä.

    Hyvä hyvä

    Äänestä

  • Siinäs kuulitte.

    Äänestä

  • niinkuin mekin kirjoitti:

    annamme anteeksi meidän velallisillemme.

    On kurjia pyhiä, jotka eivät voi antaa anteeksi eivätkä unohtaa lähimmäisensä velkaa. Niin he ansaitsevat ettei Jumala ole vain antamatta heidän velkaansa anteeksi, vaan Hän osoittaa heille myös epäsuosion, ettei anna heidän koskaan tulla tuntemaan velkaansa. Kovia sanoja, eikö totta?

    Oi sinä ulkokullattu väärä ihminen, jos olisit lähimmäisesi ystävä, niin vaikenisit etkä niin halukkaasti ja mielihyvin levittäisi lähimmäisesi onnettomuutta.

    Sinä muuttaisit kirotun paheksumisesi sääliksi ja lempeydeksi, niin että puolustaisit häntä, vapauttaisit hänet velasta, peittäisit hänen syntinsä ja saattaisit muut vaikenemaan, rukoilisit Jumalaa hänen puolestaan, varottaisit häntä veljellisesti ja auttaisit häntä nousemaan.

    Lopulta sinä itse myös saisit näin muistutuksen ja kehoituksen ajatella pelolla omaa puutteellisuuttasi, josta pyhä Paavali lausuu: "Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei lankea." Mannaa Jumalan Lapsille M. Luther

    Ahdas Portti on elävässä uskossa yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden. Näin hän on moneen kertaan itse todistanut. Voitko sinä, tämän palstan aloittaja sanoa itsestäsi samoin?

    Siinäs kuulitte

    Äänestä

Että tälläinen panettelu ei ole, ainakaan kristillistä rakkautta. Eikä mistään kotoisin, voi tässä tapahtua niinkin, että on astuttu Jumalan varpaille, ja hän ei jätä rankaisematta sitä joka hänen sanansa rikkoo.

Nyt kysynkin, missä kohtaa Ahdas portti on rikkonut Jumalaa vastaan, ellei sellaista löydetä, katsotaan että saa jatkaa kirjoittelua. Kunhan se on asia pohjaista. niin kuin se on ollut tähänkin asti .

Eipä taida leena k , Jäljet vielä kestää. Ei ei ketään rangaista siksi, että hän on suora ja rehellinen ja kirjoittaa asiat hyvin. Niin kuin aikaisemmissakin kannanotoissa on tullut esiin, on hieman härski, mutta sen tarkoitus, on herrättää meitä.

Ei sen pahempaa, nyt kysyn kuka on se joka pystyy heittämään ensimmäisen kiven . En minä ainakaan, ja vähän kierosti katson sitä toistakin .

Äänestä
  • MUTTA ET NÄE MALKAA OMASSA SILMÄSSÄSI?

    Eräät unohtavat oman velkansa ja suurentavat lählmäisensä velan niin suureksi, että saattavat häpeämättömästi sanoa: Minä en tahdo antaa hänelle anteeksi, kerätään nimiä ja potkaistaan pellolle, mokoma!

    Nämä ihmiset kantavat parrua, jopa monia parruja silmissään eivätkä näe niitä, mutta eivät voi unohtaa tikkua tai varpua lähimmäisensä silmässä. He eivät toisin sanoen havaitse omaa syntiään, jonka ovat tehneet Jumalaa vastaan, mutta punnitsevat lähimmäisen syyllisyyden suuren suureksi.
    He tahtovat Jumalan antavan heille anteeksi heidän suuren velkansa, mutta itse eivät jätä kostamatta pienintäkään velkaa!

    He tulevat syyllisiksi Jumalan käskyä vastaan juuri siinä, että he eivät tahdo antaa anteeksi, vaan KOSTAVAT itse.

    Totisesti Jumala on ihmeellinen tuomioissaan: Se ihminen on suurempi syyllinen, joka ei anna anteeksi kuin se, joka on tuottanut vahingon ja kärsimyksen!

    Jeesus käytti sanoja Te kyykäärmeen sikiöt!

    Vähän kun raaputtaa siveän ihmisen pintaa, jonka perustus on ulkokullaisuudessa ja itsevanhurskaudessa, alkaa vaino Kristuksen oppia kohtaan: Yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden! Kiitos Jeesus rakkaudestasi.

    Äänestä

  • Ei vaikuta teutatess'in tekstiltä.

    Äänestä

  • Tunnustan !

    Äänestä

  • joka on veljesi silmässä kirjoitti:

    MUTTA ET NÄE MALKAA OMASSA SILMÄSSÄSI?

    Eräät unohtavat oman velkansa ja suurentavat lählmäisensä velan niin suureksi, että saattavat häpeämättömästi sanoa: Minä en tahdo antaa hänelle anteeksi, kerätään nimiä ja potkaistaan pellolle, mokoma!

    Nämä ihmiset kantavat parrua, jopa monia parruja silmissään eivätkä näe niitä, mutta eivät voi unohtaa tikkua tai varpua lähimmäisensä silmässä. He eivät toisin sanoen havaitse omaa syntiään, jonka ovat tehneet Jumalaa vastaan, mutta punnitsevat lähimmäisen syyllisyyden suuren suureksi.
    He tahtovat Jumalan antavan heille anteeksi heidän suuren velkansa, mutta itse eivät jätä kostamatta pienintäkään velkaa!

    He tulevat syyllisiksi Jumalan käskyä vastaan juuri siinä, että he eivät tahdo antaa anteeksi, vaan KOSTAVAT itse.

    Totisesti Jumala on ihmeellinen tuomioissaan: Se ihminen on suurempi syyllinen, joka ei anna anteeksi kuin se, joka on tuottanut vahingon ja kärsimyksen!

    Jeesus käytti sanoja Te kyykäärmeen sikiöt!

    Vähän kun raaputtaa siveän ihmisen pintaa, jonka perustus on ulkokullaisuudessa ja itsevanhurskaudessa, alkaa vaino Kristuksen oppia kohtaan: Yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden! Kiitos Jeesus rakkaudestasi.

    Näin se on

    Äänestä

Allekirjoitan ja olen kanssasi samaa mielipuolta. Estäkäämme hänen pääsynsä näille sivuille, vaan miten? Varastaisimmeko hänen tietokoneensa? Syndi sekin.

Äänestä
  • Halveksittavaa! Todella.

    Äänestä

  • nimimerkkiä????? kirjoitti:

    Halveksittavaa! Todella.

    Siksi, että, olen teutatess, kunnes toisin todistetaan?

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    puuttuu!
    En kyllä ymmärrä, miksi niin kovin haluat olla hän! Hyvä, että joku ies fanittaa :-)

    Äänestä

  • Voit olla samaa mielipuolta, estäisin jos voisin, tommoset kirjoitukset, luuletko olevasi Fiksu, Fariseus sinäkin olet, syntiä meinaan sano JA. aikanaan on nimimerkki varkauskin .

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    Siksi, että, olen teutatess, kunnes toisin todistetaan?

    Vain Jumalan silmissä, olen oikea teutatess.

    Muut ovat varkaita ja ryöväreitä .

    Äänestä

Ahtaalla portilla näyttää olevan joukko kannattajia, jotka ovat jääneet yksin tänne kirjoittelemaan. Samalla kaikki muut ovat poistuneet sivuilta.
Ei tänne paljon jaksa kirjoitella, koska saa sellaista roskaa päällensä, jota ei kohtaa edes jumalattomien kohdalta.

Äänestä
  • Mikä on sinun sanomasi, mitä muuta tahdot täällä julistaa, kuin omaa pyhyyttäsi? Ihailet omia hedelmiäsi ja kun "peiliin katsot, näet Kristuksen", kuten itse olet kirjoittanut, tosin siitä on jo jonkin verran aikaa kulunut.
    En sano tätä pahalla, mutta missä on ristisi?

    Äänestä

  • remppis kirjoitti:

    Mikä on sinun sanomasi, mitä muuta tahdot täällä julistaa, kuin omaa pyhyyttäsi? Ihailet omia hedelmiäsi ja kun "peiliin katsot, näet Kristuksen", kuten itse olet kirjoittanut, tosin siitä on jo jonkin verran aikaa kulunut.

    heistä, jotka heittävät Ahtaan portin päälle kikkareita? Yleensä siihen saa vastauksen ja naurumerkit päälle. ( )))) ) Hänelle on uskonvanhurskaus Sanan mukaan tasan kirkastunut, ja sitä hän täällä tahtoo todistaa. YKSIN USKOSTA; YKSIN ARMOSTA; YKSIN KRISTUKSEN TÄHDEN!
    Miksi siitä suututaan?
    Mikä pistää suuttumaan?
    Kas, vanha aatuhan se.

    Huomaatko, minun ei tarvitse kuin kirjoittaa nimi kirjoittajan kohdalle, niin saan veljiemme syyttäjän kimppuuni.
    Missään muualla en saa näin ala-arvoista kohtelua, kuin Lestadiolaisten sivulla.

    Kun katson näitä teidän sivujanne,niin ne ovat täynnä riitaa ja jumalatonta kielenkäyttöä. Valitettavasti muutama yksilö saa sen aikaan.

    Olen käynyt kaikilla eri seurakuntien keskustelu sivuilla, ja esikois lestadiolaiset erottuu niistä parhaiten. Valitettavasti vaan negatiivisella tavalla.

    Eikö näillä sivuilla pitäisi levittää evankeliumia (ilosanomaa)? Nyt ne levittää kurjuus ja tuomio sanomaa.

    Äänestä

  • ei tunne huolta kirjoitti:

    Ei asialliseen tekstiin suututa, vaan siihen karvaaseen veteen joka on seassa.

    Äänestä

  • en ole sen kanntaja.
    sun opetukses on kumminkin räikeästi Raamattua vastaan. mistä muutes johtuu et esaT ja theoforos käy samalla kupilla?

    Äänestä

  • remppis kirjoitti:

    Mikä on sinun sanomasi, mitä muuta tahdot täällä julistaa, kuin omaa pyhyyttäsi? Ihailet omia hedelmiäsi ja kun "peiliin katsot, näet Kristuksen", kuten itse olet kirjoittanut, tosin siitä on jo jonkin verran aikaa kulunut.
    En sano tätä pahalla, mutta missä on ristisi?

    oikein!

    Äänestä

  • Esa T kirjoitti:

    Huomaatko, minun ei tarvitse kuin kirjoittaa nimi kirjoittajan kohdalle, niin saan veljiemme syyttäjän kimppuuni.
    Missään muualla en saa näin ala-arvoista kohtelua, kuin Lestadiolaisten sivulla.

    Kun katson näitä teidän sivujanne,niin ne ovat täynnä riitaa ja jumalatonta kielenkäyttöä. Valitettavasti muutama yksilö saa sen aikaan.

    Olen käynyt kaikilla eri seurakuntien keskustelu sivuilla, ja esikois lestadiolaiset erottuu niistä parhaiten. Valitettavasti vaan negatiivisella tavalla.

    Eikö näillä sivuilla pitäisi levittää evankeliumia (ilosanomaa)? Nyt ne levittää kurjuus ja tuomio sanomaa.

    Mikset menisi ihan sinne, missä muutkin omaan pyhyyteensä ihastuneet kirjoittelevat?
    Evankeliumin sanomaa väheksyy tuo Kristusvastainen onnistumisen apoteoosi.

    Äänestä

  • Esa T kirjoitti:

    Huomaatko, minun ei tarvitse kuin kirjoittaa nimi kirjoittajan kohdalle, niin saan veljiemme syyttäjän kimppuuni.
    Missään muualla en saa näin ala-arvoista kohtelua, kuin Lestadiolaisten sivulla.

    Kun katson näitä teidän sivujanne,niin ne ovat täynnä riitaa ja jumalatonta kielenkäyttöä. Valitettavasti muutama yksilö saa sen aikaan.

    Olen käynyt kaikilla eri seurakuntien keskustelu sivuilla, ja esikois lestadiolaiset erottuu niistä parhaiten. Valitettavasti vaan negatiivisella tavalla.

    Eikö näillä sivuilla pitäisi levittää evankeliumia (ilosanomaa)? Nyt ne levittää kurjuus ja tuomio sanomaa.

    Osa totuutta, Veljiemme syyttäjä oli saatana, ja veljeni oli Kristus .

    Sanot käyneesi kaikilla eri seurakuntien, keskustelu palstoilla ! En vain uskaltasi, mitä on sanottu siitä, Sehän on hernerokkaa, voisiko se kelvata meille, en usko vaan se pitää olla Jumalan sanaa vahvimmillaan .

    23.11,- 08 . Oli tuomio sunnuntai ja niistä puhutaan silloin . Sitten Evankeliumista .

    Jo muut on hernerokkaa, niin mitä täällä oleva riita, toisten syyttely ja tuomitseminen sitten on. Se on sian rapaa.

    Laittakaa muutamat häirikkönne kuriin, niin maineenne voi aikanaan korjaantua.
    Kristityt tunnistaa Hengen hedelmistä.

    Muttei missään sanota että niillä jotain tienattaisiin, vaan ne ova niitä joista Herra sanoo, viimeisellä tuomiolla, olet niitäkin tehnyt, jolloin uskovainen sanoo, milloin minä olen niitätehnyt. Ymmärrätkö enempi salassa kuin näyttäen , tai kehuen .

    Äänestä

  • kaksi tai korkeintaan kolme eri kirjoittajaa saattaa olla hän mukaan lukien haukkumassa esikoisia.

    Äänestä

  • Esa T kirjoitti:

    Huomaatko, minun ei tarvitse kuin kirjoittaa nimi kirjoittajan kohdalle, niin saan veljiemme syyttäjän kimppuuni.
    Missään muualla en saa näin ala-arvoista kohtelua, kuin Lestadiolaisten sivulla.

    Kun katson näitä teidän sivujanne,niin ne ovat täynnä riitaa ja jumalatonta kielenkäyttöä. Valitettavasti muutama yksilö saa sen aikaan.

    Olen käynyt kaikilla eri seurakuntien keskustelu sivuilla, ja esikois lestadiolaiset erottuu niistä parhaiten. Valitettavasti vaan negatiivisella tavalla.

    Eikö näillä sivuilla pitäisi levittää evankeliumia (ilosanomaa)? Nyt ne levittää kurjuus ja tuomio sanomaa.

    Mutta huomaa hyvä ystävä hyvä ettei nämä Jumalan lasten päällekantat kulje puhtaat jauhot kainalossa. He haukkuvat omat työntekijätkin ja vanhimmatkin. Todellisuudessa repivät itsensä irti seurakunnan yhteydestä.

    Tästä Johan Raattamaa sanoo:....."Näkee väärän jumalisuuden oikeana ja oikean vääränä ja näyttää tämän vielä etsille sieluille oikean kristillisyyden vääränä. Tästä me huomaamme ettei sellainen voi olle esikoistenseurakunnan ystävä".

    Täältä tosiaan saa väärän kuvan Esikoisuudesta. Tuolla eräässä aloituksessa on parempi kuvaus esikoisuudesta siinä oli linkki erään kristityn kertomus seurakuntaan tulostaan Jumalan lapseksi.

    Olisi mielenkiintoista käydä keskustelua esim. sähköpostilla voisin enemmänkin valottaa tämän palstan taustoja.

    Äänestä

  • Ihanat ovat sinun asuinsija... kirjoitti:

    Sen vaikuttavan .

    Äänestä

Keskustelussa ei saa."Kirjoittaa rasistisia tekstejä, rasistiset ilmaukset ovat ehdottomasti kiellettyjä."

Rasismia on myös sananvapauden rajoittaminen, siksi jokaisesta toista halventavasta tekstistä voi tehdä ilmoituksen ylläpitoon.

Eiköhän häirikkö itse lähde, kun kirjotus aina poistetaan!

Äänestä
  • Täällä näitä rasisteja piisaa, jotka yrittävät Ahtaan portin sananvapautta terrorisoida. Eivät rassukat ymmärrä muuta kuin sen, että tukirakenteet horjuu ja pelko iskee.
    Niiden pitääkin sortua, että Jeesus voi tulla sydämen asukkaaksi.

    Äänestä

  • rääsytveke kirjoitti:

    Täällä näitä rasisteja piisaa, jotka yrittävät Ahtaan portin sananvapautta terrorisoida. Eivät rassukat ymmärrä muuta kuin sen, että tukirakenteet horjuu ja pelko iskee.
    Niiden pitääkin sortua, että Jeesus voi tulla sydämen asukkaaksi.

    Täälon paljo kavereit

    Äänestä

Ahdas portti on mun kaveri.

Äänestä
  • kiinni portin pieliin rääsyistäsi. Kaikkia sinäkin Luojan luoma kaverinas pidät. Muista, että seura tekee kaltaisekseen!

    Äänestä

  • Vakka kantensa valitsee! kirjoitti:

    kiinni portin pieliin rääsyistäsi. Kaikkia sinäkin Luojan luoma kaverinas pidät. Muista, että seura tekee kaltaisekseen!

    Ei ei ei ei, rääsyillä sisälle mennään, ei juhlapuvulla. Täytyy olla saastane vaate.

    Liity seuraamme ni saat kunno vaatteet.

    Äänestä

Kuunnelkaa Ahdasta porttia.

Äänestä

Tälläinen terrorismi perustuu valheeseen, Kerro miten se voi mädättää , miten se tapahtuu, kun minun mielestä ei mitenkään Jos joku on Jumalallisen sanan saanut, sitä ei maallisilla voi pahentaa.

Kertoisitko mikä on Foorumin tarkoitus.

Äänestä

Kyllä hän on ollut ennenkin ulos heitettynä täältä, ei mitään uutta täällä sama peli jatkuu vuodesta toiseen. Lisäksi hän on saanut portti kiellon eräältä toiselta palstalta luultavasti loppuiäkseen.
Juu ei muuta kun pihalle lumiukkojen sekaan.

Äänestä
  • Kuin sinä GO HOME! Ketään ei ulos sysätä, sinä tiedät sen syntinen saa armon, missä on sinun armo. Kysyn vain

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    Kuin sinä GO HOME! Ketään ei ulos sysätä, sinä tiedät sen syntinen saa armon, missä on sinun armo. Kysyn vain

    Katumatttomat ja armonvarkaat eivät saa mitään anteeksi.

    Vain nöyrille ja katuvaisille kuuluu Jumalan armo ei kenellekään muulle.

    Äänestä

  • Minä antaisin "Ahtaan portin" olla.
    Sillä mitäpä pantteri täplilleen voi, "Ahdas porttikaan" heikolle itsetunnolleen ja mitättömyyden tunteilleen, joista lähteistä kumpuaa usein kaikenlainen "härskiys" ja "terrorismi".

    Onko "Ahdas portti" narsisti tai käyttäytyykö narsistisesti, on kysymys, johon en ota kantaa.
    Tässä linkissä kuvataan narsistin piirteitä, mutta ovatko ne "Ahtaan portin" piirteitä, saa päättää jokainen tykönään (jos kiinnostusta riittää):
    http://www.healingeagle.net/Fin/Quotes/NarcisChar.html

    Minusta "Ahtaalla portilla" on myös viisaita ja rakentavia ajatuksia, joita luen kiinnostuneena.

    Sitä paitsi täältä ei ole ketään kovin helppoa sulkea pois. Esimerkkinä eräs kirjoittaja, joka on kirjoitellut "politiikka"-palstoilla. Häntä on usein yritetty sulkea pois. Hän käyttää nk. "tor-salausta", jonka avuin hän saa ajatuksensa julki, sulusta huolimatta, kuten hän on kertonut.

    Äänestä

  • Juuliska kirjoitti:

    Minä antaisin "Ahtaan portin" olla.

    Ei se siitä parane, että Ahtaan portin saatte
    pois palstalta.

    Mitä teillä on antaa tilalle?
    Se on nähty: ei mitään!

    Eihän teillä ole parin fraasin lisäksi yhtään ainoaa sanaa Raamatusta, millä te omaa uskoanne
    puolustatte!

    Eihän kukaan kaipaa sitä teidän perinneuskoanne, joka on pelkkää hattaraa!

    Äänestä

  • Leenu... kirjoitti:

    Katumatttomat ja armonvarkaat eivät saa mitään anteeksi.

    Vain nöyrille ja katuvaisille kuuluu Jumalan armo ei kenellekään muulle.

    Onko Leenu nöyrä?
    Tietääkö Leenu olevansa tarpeeksi nöyrä, että varmaan sitten kelpaa Isä Jumalalle?

    Äänestä

  • kuulkaa! kirjoitti:

    Ei se siitä parane, että Ahtaan portin saatte
    pois palstalta.

    Mitä teillä on antaa tilalle?
    Se on nähty: ei mitään!

    Eihän teillä ole parin fraasin lisäksi yhtään ainoaa sanaa Raamatusta, millä te omaa uskoanne
    puolustatte!

    Eihän kukaan kaipaa sitä teidän perinneuskoanne, joka on pelkkää hattaraa!

    Ei ole sinunkaan kirjoituksessasi yhtään ainoaa sanaa Raamatusta, millä omaa uskoasi puolustat. Perinneuskoa tai ei, siitä minulla ei ole tietoa. Mutta mikäli uskosi on kristillisyyttä, sillä on pitkät perinteet, noin kaksituhatta vuotta.

    En ole vielä nähnyt aikaa, ettei "Ahdasta porttia" - tai mitä nimimerkkiä hän käyttääkin, täällä olisi.

    Koskaan en ole ollut häätämässä tältä palstalta ketään, en "Ahdasta porttiakaan". Oli hän millainen "narsisti" hyvänsä.

    Jos sinä et jotakin kaipaa, se ei tarkoita, etteikö kukaan muukaan kaipaisi. Puhut suuremmalla suulla kuin sopivaa on.

    Noinko olis?
    En puolusta sinulle mitään, kun ei ole tarpeen.

    Puhun yleisellä tasolla palstasta:
    Ahtaan portin vastustajilla ole mitään sanottavaa uskosta ja mihin se perustuu. Ei sitten yhtään mitään.
    Puhun tasan oikeankokoisella suulla: perinneuskon hattaroita ei kukaan täällä kaipaa.
    Se on istumista tyhjän päällä ja pitämistä ilmasta kiinni. Sinulle se lienee elämä ja autuus?

    Äänestä

  • mullekin!!!! kirjoitti:

    Onko Leenu nöyrä?
    Tietääkö Leenu olevansa tarpeeksi nöyrä, että varmaan sitten kelpaa Isä Jumalalle?

    Onko ahdas portti nöyrä?
    Itse ylpeys on ennen nöyrä, kuin ahdas portti!

    Äänestä

  • Juuliska kirjoitti:

    Minä antaisin "Ahtaan portin" olla.
    Sillä mitäpä pantteri täplilleen voi, "Ahdas porttikaan" heikolle itsetunnolleen ja mitättömyyden tunteilleen, joista lähteistä kumpuaa usein kaikenlainen "härskiys" ja "terrorismi".

    Onko "Ahdas portti" narsisti tai käyttäytyykö narsistisesti, on kysymys, johon en ota kantaa.
    Tässä linkissä kuvataan narsistin piirteitä, mutta ovatko ne "Ahtaan portin" piirteitä, saa päättää jokainen tykönään (jos kiinnostusta riittää):
    http://www.healingeagle.net/Fin/Quotes/NarcisChar.html

    Minusta "Ahtaalla portilla" on myös viisaita ja rakentavia ajatuksia, joita luen kiinnostuneena.

    Sitä paitsi täältä ei ole ketään kovin helppoa sulkea pois. Esimerkkinä eräs kirjoittaja, joka on kirjoitellut "politiikka"-palstoilla. Häntä on usein yritetty sulkea pois. Hän käyttää nk. "tor-salausta", jonka avuin hän saa ajatuksensa julki, sulusta huolimatta, kuten hän on kertonut.

    Paljastuit heti, EIHÄN KUKAAN VOI TUNTEA TOISEN TUNTEITA.

    Sitä paitsi palsta ei ole tarkoitettu valheiden kirjoittamiseen toisista kirjoittajista, vaan lestadiolaisuudesta keskustelemiseen.

    En ole ollenkaan mitätön vaan Jumalan silmäterä. Aivan ihmeellisellä tavalla hän on johdattanut minun elämääni.

    En tunne sinun tunteitasi. Voin vain kertoa herättämistäsi vaikutelmista.

    Vaikka onnistut toisinaan närkästyttämään myös minua, kärsivällistä ihmistä, en silti pidä siitä, että jotakuta - vaikkapa sinua - vastaan aletaan nostattaa mielipiteitä ja häätää pois palstalta.

    Varmistaakseni sen, että pystyt pitämään puoliasi täällä ja pysymään palstalla - teki ylläpito millaisia päätöksiä hyvänsä -, mainitsin ns. "Tor-salauksesta", jota mm. joidenkin tiukasti kansalaisiaan valvovien maiden (esim. Kiinan ja Pohjois-Korean) toisinajattelijat käyttävät, kun haluavat saada tekstinsä internetiin julki, valvonnasta (ylläpidosta) huolimatta. Suomi24:n "Politiikka"-palstoilla on joskus myös kerrottu netti-linkki, josta tämän Tor-salausohjelman voi ladata. Tuskin tämmöiseen tilanteeseen tällä palstalla koskaan joudutaan, että todella tarvitsisit jotakin salausohjelmaa. Minua vain harmittavat jo häätämispuheet, siis koko tämä ketju.

    Pitäisi keskustella lestadiolaisuudesta, eikä toisista kirjoittajista.

    Kyllähän minä onnistun närkästyttämään sinua ja muitakin, olet oikeassa, sehän kuuluu elävään elämään. Kaikki ihmiset osaavat närkästyttää toinen toisiaan, - varmaan sinäkin. :-) Minua ei haittaa meuhkaamiset, tunnen ihmisen henkisiä "sisuskaluja" jo sen verran.
    Kiva kuitenkin että ilmaisit puolustavasi yhtäläisiä oikeuksia kaikille kirjoittajille.

    Ainoastaan omavanhurskaat, omahyväiset ja itseänsä pettävät ihmiset kieltävät itsessään asuvan pahan. Siksi he ovatkin hyvin aktiivisia osoittelemaan toisia sormellaan ja hankkimaan jopa bannauksia totuutta puhuville ihmisille.

    Olen jo antanut anteeksi, siksi en kirjoita yksityiskohdista sen enempää. Vaihdoin sen vuoksi palveluntarjoajaa, kun ajattelin että bannaus on lopullinen. olen nykyiseen tyytyväinen. siksi uskon että sekin oli Jumalan johdatus.

    Usko taikka älä, mutta en todellakaan ole sellainen ihminen mitä kirjoituksista voisi päätellä. Lisäksi olen huomannut että minun piikkiini laitetaan paljon sellaisia kirjoituksia joita en ooe kirjoittanut.

    Ahdas portti 25.11.2008 klo 16.39

    Ja sinäkö olet se puheenvuoroja jakava sensuuri? Omat mielipiteesi ja foorumissa kirjoittamiesi tekstien perusteella et ole keskustelukelpoinen persoona, häirikö, kuten minäkin...

    Keskustelen tässä juuliskan kanssa. En ymmärrä miksi sinä tähän keskusteluun sekaannuit?

    Tuliko jokin väärinkäsitys?

    Tämän kirjoitti Holkeri

    Äänestä

  • Ahdas portti kirjoitti:

    Keskustelen tässä juuliskan kanssa. En ymmärrä miksi sinä tähän keskusteluun sekaannuit?

    Tuliko jokin väärinkäsitys?

    Ethän sinä täällä Juuliskan kanssa keskustele, tämä on yleinen keskustelupalsta.
    Kommenttisi on ylimielinen.

    Äänestä

  • Eslestlukija kirjoitti:

    Seuraa viivoitista, näet näet että asialla on vale teuta

    Valitettava tosiasia on nimittäin se, että nettiketin vastaisesti tällä palstalla suolletaan jatkuvasti toisista kirjoittajista valheellista halveksivaa ja sopimatonta tekstiä.

    Äänestä

  • teu 1 kirjoitti:

    Seuraa viivoitista, näet näet että asialla on vale teuta

    Sama häirikkö suoltaa täällä eri nimimerkeillä jatkuvasti disinformaatiota, - saadakseen aikaan hämmennystä, epäsopua ja mielipahaa.

    Äänestä

  • teu 1 kirjoitti:

    Tämän kirjoitti Holkeri

    Oletko huomannut että häirikkö alkaa toimintansa maanantaina , kun koulun tietokonetunnit alkavat?

    Äänestä

  • Ahdas portti kirjoitti:

    Oletko huomannut että häirikkö alkaa toimintansa maanantaina , kun koulun tietokonetunnit alkavat?

    Mutten ymmärrä kenen koneelta ne jatkaa viikon loppuna .

    Äänestä

  • Ahdas portti kirjoitti:

    Olen jo antanut anteeksi, siksi en kirjoita yksityiskohdista sen enempää. Vaihdoin sen vuoksi palveluntarjoajaa, kun ajattelin että bannaus on lopullinen. olen nykyiseen tyytyväinen. siksi uskon että sekin oli Jumalan johdatus.

    Usko taikka älä, mutta en todellakaan ole sellainen ihminen mitä kirjoituksista voisi päätellä. Lisäksi olen huomannut että minun piikkiini laitetaan paljon sellaisia kirjoituksia joita en ooe kirjoittanut.

    Joutuneet enenvässä määrin, mutta ehkä me olemme sen verran saaneet Kristukselta apua, että pärjätään .

    Äänestä

  • Ahdas portti kirjoitti:

    Olen jo antanut anteeksi, siksi en kirjoita yksityiskohdista sen enempää. Vaihdoin sen vuoksi palveluntarjoajaa, kun ajattelin että bannaus on lopullinen. olen nykyiseen tyytyväinen. siksi uskon että sekin oli Jumalan johdatus.

    Usko taikka älä, mutta en todellakaan ole sellainen ihminen mitä kirjoituksista voisi päätellä. Lisäksi olen huomannut että minun piikkiini laitetaan paljon sellaisia kirjoituksia joita en ooe kirjoittanut.

    kun saa olla aina anteeksiantajana?

    Äänestä

  • mukavaa kirjoitti:

    kun saa olla aina anteeksiantajana?

    Tiesitko että Raamattu ei juurikaan puhu anteeksi pyytämisestä, mutta sitäkin enemmän sydämestä asti tapahtuvasta anteeksiantamisesta.
    Paljon vähemmän olisi esimerkiksi psykosomnaattisia sairauksia, murhia ja muilutuksia, jos anteeksiannnosta edes vähän opittaisiin.

    Pirulta en tule anteeksi anomaan sen tekemiä julkuuksia tällä palstalla. Pistä tämä nyt sinne sairaaseen ja pirulliseen mieleesi häirikkö.

    Äänestä

Rakkaus, kaiken se kärsii... Jos joku turhautunut täällä haluaa purkaa pahaa oloaan, niin antaa tulla lunta tupaan... Ei esikoiset ole koskaan kauneudella pilattu, vaan karkeat sanat, haisevat vaatteet ja monilla mätäpaisella on esikoiset koristettu. Mutta kuitenkin armahdettuja, kuin Lasarus.

Äänestä

aina vääntää..

Äänestä
  • Ei vakuta järkevätä, eikä viisaalta, eikä tosikristittyjen sanailulta .

    En ole vielä lukenut yhtään anteeksi pyyntöä, tollaisten ryöppytysten päältä . Vaikka teillä on nm. sana se voidaan jäljittää. Siellä on käytetty sellaisia sanoja ja vomkaisuja, että lievästi sanottuna asita, muuten ei ole klaarit.

    Jään odottamaan, katsokaa ettette odtuta liian kauan, viimeisenä päivänä kun Keristus tulee, on sanottu: Se päivä tulee liekehtivänä kuin tulinen uuni. Kaikki röyhkeä't ja pahat ovat silloin oljenkorsia. Se päivä tulee ja styttää ne kaikki liekkiin - sanoo: Herra Sebaot - eikä niistä jää jäljelle juurta eikä vartta .

    Äänestä

  • teu 1 kirjoitti:

    Ei vakuta järkevätä, eikä viisaalta, eikä tosikristittyjen sanailulta .

       Kokonaisuudessaan tamä eilinen
    teu 1 25.11.2008 klo 14.48
    Ei vakuta järkevätä, eikä viisaalta, eikä tosikristittyjen sanailulta .
    En ole vielä lukenut yhtään anteeksi pyyntöä, tollaisten ryöppytysten päältä . Vaikka teillä on nm. sana se voidaan jäljittää. Siellä on käytetty sellaisia sanoja ja vomkaisuja, että lievästi sanottuna asita, muuten ei ole klaarit.
    Jään odottamaan, katsokaa ettette odtuta liian kauan, viimeisenä päivänä kun Keristus tulee

    Voivoi, herra teu 1! Oikolukisitko tekstisi ennen lähettämistä? Kuka tai mikä on Keristus?

    Äänestä

tämä luettavaa nimimerkkiä käyttävä,ehdottaisin että ne jotka ovat samaa mieltä allekirjoittaisivat tämän ja pyydettäisiin sulkemaan hänen pääsynsä näille sivuille.

Äänestä
  • Ja pyydellä toinen toiseltä anteeksi. Olen ainajoutunut tekemään ensimmäisen työ, ja niin teen sen nytkin. Jaksatteko kantaa vielä minua Kristittynä .

    Äänestä

  • teu 1 kirjoitti:

    Ja pyydellä toinen toiseltä anteeksi. Olen ainajoutunut tekemään ensimmäisen työ, ja niin teen sen nytkin. Jaksatteko kantaa vielä minua Kristittynä .

    Pyydetään vaan toisiltamme anteeksi ja tehdään kaikki yhdessä parannus,niin että maailma saa tuntea meidät kaikki siitä että rakastamme toisiamme.

    Ystävällisyys ja lempeys, olkoon se mistä nämä sivut tunnistetaan. "Rakkaus peittää paljotkin viat."

    Kun olemme ystävällisiä toisillemme ja rakastamme silloinkin kun ollaan eri mieltä, niin silloin Kristus on keskellämme.

    Äänestä

  • Jospa poistuisit itse palstalta?
    Tai etkö kykene olemaan avaamatta kirjoituksia, joiden uskot aiheuttavan itsellesi mielipahaa?
    Olet ilmeisesti mielestäsi huomattavasti parempi ihminen kuin tämä "Ahdas portti", jonka haluat häätää pois. Sinun sopisi kuunnella Herran omaa sanaa (Matt.9: 12-13):

    "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Menkää ja tutkikaa, mitä tämä tarkoittaa: 'Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja.' En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä."

    Äänestä

  • Juuliska kirjoitti:

    Jospa poistuisit itse palstalta?
    Tai etkö kykene olemaan avaamatta kirjoituksia, joiden uskot aiheuttavan itsellesi mielipahaa?
    Olet ilmeisesti mielestäsi huomattavasti parempi ihminen kuin tämä "Ahdas portti", jonka haluat häätää pois. Sinun sopisi kuunnella Herran omaa sanaa (Matt.9: 12-13):

    "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Menkää ja tutkikaa, mitä tämä tarkoittaa: 'Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja.' En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä."

    Jos tuohon malliin jatkat, niin voit saada minusta ystävän. {:-)) Yksi lastenlapsistani on nimeltään Julia, häikäisevän kaunis ja syvällinen tyttö.

    Äänestä

  • Ahdas portti kirjoitti:

    Jos tuohon malliin jatkat, niin voit saada minusta ystävän. {:-)) Yksi lastenlapsistani on nimeltään Julia, häikäisevän kaunis ja syvällinen tyttö.

    Ahdas portti 26.11.2008 klo 01.43

    Ilmeisesti ei ole tullut isovanhempiinsa?

    Äänestä

  • Giuliania kirjoitti:

    Giulianalle tiedoksi, että lapset ovat tulleet vanhempiinsa, jotka ovat herttaisia ja sydämellisiä ihmisiä, ulkoisesti ja sisäisesti kauniita. Puhumattakaan lapsenlapsista, kaikki hyvä kertaantuneena näkyy heissä!
    Herra siunatkoon ja varjelkoon heitä!

    Äänestä

  • remppaemma kirjoitti:

    Tuo on loukkaava ja ilkemielinen heitto.
    Miten voi vaatia toiselta hyvää käytöstä, jos itse kirjoitat tuollaista?

    Äänestä

  • remppaemma kirjoitti:

    Giulianalle tiedoksi, että lapset ovat tulleet vanhempiinsa, jotka ovat herttaisia ja sydämellisiä ihmisiä, ulkoisesti ja sisäisesti kauniita. Puhumattakaan lapsenlapsista, kaikki hyvä kertaantuneena näkyy heissä!
    Herra siunatkoon ja varjelkoon heitä!

    remppaemma 26.11.2008 klo 13.04

    Lapset ovat varmasti tulleet vanhempiinsa, vaan olikin kysymys isovanhemmsta? Kertoihan tämä nimi merkki..mikälie, että hänellä on enkeleitä lapsenlapsina! Se ei kait tarkoita sitä, että isovanhin olisi täysipäinen? Ei ainakaan kirjoituksista päätellen? Siunausta lapsenlapsillesi!

    Sama häirikkö on touhunnut sadoilla eri nimimerkeillä koko syksytalven täällä.

    Kuten sanoin, älä sekaannu minun viesteihini enää ikinä!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

luettavaa kirjoitti:

tämän Ahdas portti ja monta muuta nimimerkkiä joita hän käyttää.
Tällainen terrorismi mädättää ensiksikin Jumalan rakkauden sanoman ja toiseksi koko foorumin tarkoituksen.
Ehdotan että ne jotka ovat samaa mieltä allekirjoittaisvat tämän ,ja pyydettäisiin sulkemaan hänen pääsynsä näille sivuille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu