katsekontakti koiraan?

kuinka?

monessa paikassa kerrotaan, että katsekontakti koiran kanssa on tärkeä juttu. Minun koirani se vaan menee eteenpäin, nuuskii maata, eikä ole näkevinäänkään minua. Joskus, kun sanon esim istu, katsoo minuun ja kun kehun, alkaa häntää heiluttaa.
Miten saisin kontaktin koiraani?
Ensin lenkki ja sitten vasta opetetaan juttuja? Lenkillä on niin paljon haisteltavaa ym mielenkiintoista, ettei malta katsoa minuun päinkään?
Olenko ihan hakoteillä?

13

3539

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • opetetaan

      kotona. Koira ei voi osata juttuja automaattisesti, jos ei niitä opeta ensin.
      Opeta vaiika ruokakupilla tai ulko-ovella. Koira ei saa ruokaa ennenkuin katsoo sinua silmiin, ei kuppia. Sama kun olette lähdössä ulos, ovi ei aukee ennen katsekontaktia.
      Odota että koira tarjoaa kontaktia itse.
      Tämä vaatii kärsivällisyyttä niinkuin muukin koirankoulutus.
      Kun koira osaa tämän hyvin kotona, siirry omaan pihaan tai muuhun paikkaan missä ei ole muita houkuttimia. Ja vasta viimeisenä paikkaan missä on muita koiria ja paljon häiriötä.
      Lenkillä vaadin kontaktia vaan satunnaisesti ja lyhytaikaisesti. Koulutuskentällä koiran pitää pysyä kontaktissa koko ajan.

      • Lärtsy

        Mitäs tehdä siinä tapauksessa jos koira onkin erittäin "villi", eli kun olet ruokakuppi kourassa toivomassa katsekontaktia koira Todellakin huomaa sinut; hyppii vasten ym tavoin on riehaantunut ilosta että saa ruokaa..? Koska eihän koiran riehaantumista tulisi plakita. Tuleeko vain odottaa kärsivällisesti että koira rauhoittuu..? Vai? Onko muita vinkkejä?


    • tapa!

      helppo tapa opettaa koiralle kontaktin salat on seuraava.

      ota jokin koiralle mieluinen herkku käteen, näytä sitä koiralle ja pistä käsi nyrkkiin. anna koiran haistella kättäsi ja yrittää ottaa nami. mutta avaa nyrkkisi vasta kun koira katsoo sinua silmiin, edes hetken! ole nopea, sinun täytyy keretä antamaan herkku juuri sillä hetkellä kun koira vilkaisee sinua. kun koira on tajunnut tämän, voit alkaa vaatia pidempää kontaktia ennen kuin avaat nyrkin.

      älä anna koiralle tämän jälkeen mitään ilman katsekontaktia.

    • -ison koiran omistaja-

      Meillä helpotti seuraavan harjoittelun käyttäminen katsekontaktin vahvistamiseen:

      kotona kesken arkiaskareidenkin toteutettavissa, kun koira touhuilee omiaan eikä kiinnitä sinuun huomiota, ota makupala mukaasi ja mene koiran näköetäisyyden ulkopuolelle. Jos mahdollista, laita nami hampaittesi väliin, tai vaihtoehtoisesti sormiesi väliin lähelle kasvojasi, käy kyykkyyn selkä koiran tulosuuntaan päin, ja kutsu koiraa kontaktisanalla (meillä se on koiran nimi).

      Kun koira tulee luoksesi, sen on tehtävä töitä päästäksesi kasvojesi lähelle (mikä on kunnon kontaktinottoa) kiertämällä sinut, ja saadakseen namin läheltä kasvojasi.

      Tämä on helppo jippo vahvistaa kontaktia, ja oman koiran kohdalla olen huomannut sen, että ko. harjoittelujen alettua koira ottaa lenkilläkin heti kontaktia nimensä kuullessaan.

      Kannattaahan sitä ainakin siis kokeilla!

      • pallon heittoleikiä

        opetin niin, että en heittänyt palloa ennenkuin katsoi minua. Koira odotti hievahtamatta milloin pallo heilahtaa ja kun se ei liikkunut vilkaisi lopulta ihmeisään minua, että mikäjuttu tämä nyt on, ja silloin salamana pallo lähti ilmaan. Kyllä se siitä. Keksit vain omalle koirallesi sen oikein tavan opettaa tämän. :)


    • Nasu-

      Otetaan esimerkiksi vaikka tilanne jossa olette lenkillä. Joka kerta kun sun koira ottaa suhun katse kontaktin niin palkitse se jollain tavalla (kehumalla, makupalalla). Kun olette lenkillä ole tarkkana siitä, että aina kun koira ottaa sinuun pienenkin kontaktin, palkitse. Kyllä se kontakti koiran kanssa löytyy kunhan teet sen koiralle kannattavaksi! :) Sinnikkyyttä :)

      • emma

        Koulutuksssa oikein ajoitettu palkitseminen/rankaiseminen on kaiken A ja O.

        Koira oppii nopeasti, jos palkinto tulee juuri sillä samalla sekunnilla kun se toimii oikein. Se onkin kouluttajalle haastavinta, vaikkei äkkipäätä luulisi.

        Ikävä kyllä, usein näkee, että koiraa esim. moititaan vielä kun se on jo lopettanut sopimattoman käytöksen. Esim. koira haukkuu ja vetää hihnassa pyrkien toisen koiran luo. Omistaja vaatii koiraa luokseen ja rauhoittumaan. Kun koira sitten tulee, niin vielä vaan omistaja marmattaa vihaisella äänellä eikä kehu luoksetulosta, vaikka juuri niin pitäisi silloin tehdä. Ei ihme, jos ei koira ymmärrä mitä siltä oikein halutaan. Teki sitten niin tai näin, aina saa moitteita.

        Ajoitusta kannattaa harjoitella oikein ajatuksen kanssa. On hienoa nähdä se älynväläys koiransa silmissä, kun se hoksaa mikä on homman nimi =)


    • allisoni

      Mä oon tehny alussa niin että makupala kumpaankin käteen, annan koiran haistaa, nostan kädet sivuilleni suoraksi (koira tuijottaa käsiä) ja kun koira vilkaiseekaan minua silmiin, heti makupala ja paljon kehuja. Kun alkaa sujumaan, voit rueta pidentämään aikaa jonka katsoo silmiin.
      Meillä neiti hoksi aika pian ja nyt kun lenkilläkin puhuttelen, katsoo heti silmiin. :)
      Toinen koira oppi jo että ruokakuppia annettaessa istui ja tapitti silmiin koko ajan..
      Vaikka sanotaan että koira tuntee uhaksi sen kun katsotaan silmiin niin en allekirjota, riippunee koirasta, meillä ainakin voi paljon lukea koiran ajatusmaailmaa kun katsomme toisiamme silmiin. :)

    • yhteistyö-

      Jos puhutaan pelkästä kontaktista, ei pelkästä katsekontaktista, on se nimenomaan sitä yhteistyötä koiran kanssa. Koira tahtoo tehdä asioita ohjaansa kanssa.

      Eli koiran kanssa touhuamalla saa myös sitä yhteistyötä parannettua ja sitä kautta koira alkaa hakemaan katsekontaktia. Kontaktiharjoitukset, nami nyrkkiin jne ovat erittäin hyviä, mutta kontaktia parantaa myös ihan leikkiminen koiran kanssa, jokapäiväiset iloiset koulutushetket. Jo se että omistaja ottaa lenkillä muutamat iloiset juoksuaskeleet saattaa innostaa koiraa tulemaan siihen lähelle katsomaan josko tulisi jotain muutakin hauskaa.

      Sitä voi myös piilottaa koiran lempilelun metsään ja löytää sen yhdessä koiran kanssa yms kivoja juttuja joista koira oppii että ulkonakin kannattaa pitää yhteyttä hihnan päähän.

      • yhteistyö-

        Lisäisin vielä tuohon yhteen edellisen kirjoitajan mainintaan että sanotaan että koira kokee uhaksi sen että katsotaan silmiin. Vieras koira voi näin tehdäkin, suora tuijotus on uhkaava ele koirien maailmassa.
        Mutta näillä kontaktiharjoituksilla koiralle nimenomaan opetetaan että silmiin katsominen on hauskaa. Mutta en minä omia koiriani esimerkiksi tuijottele minuuttikaupalla silmiin. Riittää että koira katsoo minua, en minä katso koiraa.
        Toinen koirani jopa ahdistuu siitä ja kääntää hyvin äkkiä katseensa pois eli opetuksesta huolimatta, jotkut koirat tosiaan eivät pidä siitä että niitä tuijotetaan.

        Minä luen ennemmin koirieni elekieltä, kuin tuijottelen niitä silmiin ja mietin mitä ne ajattelevat.

        Ja kuten mainitsin, kontakti on muutakin kuin se katsekontakti. Eli jos yhteistyö on kunnossa, koirakin tottelee ja oppii asioita mielellään.


    • TietääMistäPuhuu

      "Minun koirani se vaan menee eteenpäin, nuuskii maata, eikä ole näkevinäänkään minua."

      Kun koirasi tekee näin, niin katsotko sitä suoraan silmiin, odottaen kontaktia?
      Sillä jos teet näin tiedän mistä käytös johtuu : )

    • Koira- 98

      Meillä koira katsoo ilman käskysanaakin silmiin (ei todellakaan vihaisesti!) oma-aloitteisesti. Opeta sille katsekontaksi näin: mene rahalliseen paikkaan joss ei ole ärsykkeitä/häiritsevää. Ota nami käteesi ja sano "katso", kun koira edes vilkaisee sinua, kehu sitä ja anna nami! Koira kyllä katsoo silmiin viimeistään kun se odottaa sitä ja katsoo sinua kysyvästi. Onnea peliin :)!

    • Anonyymi

      Meidän koira on katsonut suoraan silmiin pennusta saakka... Nyt jo 15v

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      27
      3019
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe