Mille kustantajalle laittaisit tekstisi tarjolle, jos oletetaan, että tekstisi olisi proosaa, nyt valmis ja voisit lähettää vain yhden kirjeen postissa?
Niin joo, ja miksi valitsisit juuri sen kustantajan?
Niin joo, ja miksi valitsisit juuri sen kustantajan?
Vastaukset 81
Vanhimmat
Se on yksi hailee kuka jättää käsikirjoituksesi lukematta.
Jos lähetät isommalle kustantajalle, niin he lähettävät paperiplunttasi takaisin. Siinä on se etu, että voi sirotella käsikirjoitukseesi kuituja tai hiuksia. Muutamat, ns. tippaklubin jäsenet, ripsauttelevat liimapisaroita joka sivulle.
Tästä on se etu, että tiedät varmasti, ettei käsikirjoituksesi ensimmäistäkään sivua ole luettu, kun se tulee takaisin.
Pienet kustantajat ainakin avaavat sivuja enemmän. Lukemisesta ei sitten tiedä.
Koko prosessin voi simuloida kotioloissa: heität käsikirjoituksen roskakoriin ja kirjoitat itsellesi vuoden kuluttua "ei sovi kustannusohjelmaan"-kirjeen.
Simuloinnilla saa ihan samat V-vibat.
aaaahhaaaaaahhahhahhaaaaaaaahhhhhhhhhhhhhhhh !
missä huitsukankuusosessa te taas välillä piileskelittekään
hianoo
Vporukkaa on täällä taas........
joko se joulu meni
eiku
tuli
?
Riippuu ihan millaisesta proosasta olisi kyse, eli tyyli, genre, jne. ja pyrkisin valitsemaan kustantajan ja ennen kaikkea kustannustoimittajan, joka kenties kyseisestä genrestä voisi jotain ymmärtää.
Yhden kustannustoimittajan tunteminen nykäyttää kässärin vasta seuraavalle "tasolle", jossa sen lukee toinen henkilö.
Kukaan ei tiedä, mikä kirja myy, eikä kukaan halua olla yksin väärässä. Sen vuoksi kustannustoimittajat toimivat sarjakytkentänä.
Jos sarjassa on joku tuttu, niin siirrytään promillen kymmenysosien asteikolta prosentteihin. Jos olet jo onnistunut joskus myymään jotain, asteikko on kymmenissä prosenteissa.
Suosittelen kyllä WSOY:lle laittamista. Isolla talolla on hallinnassa Suomen mediat ja heillä on hyvä apurahajärjestelmä, joka tukee myös uusia kirjailijoita talossa. Usein esikoinen ei ole suuri menestys, mutta toisaalta... toisinaan esikoinen saa paljon huomiota ja silloin Suomen suurin kustantamo voi auttaa paljon markkinoinnin eteenpäin viemisessä jos kentällä on nostetta kirjan suhteen.
Miksi?
Olen itse WSOY:n kirjailija.
niiden jonot on ruuhkautuneet ja vastausta ei tule tämän elämän aikana.
"Isolla talolla on hallinnassa Suomen mediat"
Aivan, Helsingin Sanomien kulttuuritoimitus on WSOY:n jatke.
No joo, kolme kuukautta oli musta ihan suhteellisen hyvä aika odottaa. Kirjoitin sen aikana rauhassa seuraavaa romaania eteenpäin. Kärsivällisyys on aina hyve kirjailijan työssä ja mihin tässä olisi kiire?
"Isolla talolla on hallinnassa Suomen mediat"
Ensin julkaistaan pääasiassa paskaa ja sitten kehutaan arvosteluissa, pääasiassa paskaa.
Lisäksi pimitetään ja vaijetaan pienkustantajien hyvistä teoksista.
Arvostelijoiden moraalista ei voi edes puhua.
valitettavan totta. WSOY:n kupla on puhkeamassa, vaikka he eivät itse sitä vielä huomaa. Monessa paikassa WSOY:n kirjailijana oleminen ei ole mairitteleva ominaisuus. Pienet alkavat olla sattuneesta syystä huomattavasti arvostetumpia. Suuri ei ole aina kaunista. Eikä se ole aina paras jolla on kovin ääni.
Harvoin asiaa sanotaan näin suoraan.
Tuollaisella on juridiikassa ihan oma terminsä.
ei julkaisisi wsoy:n kautta, ottaisi 40 000 euron markkinointipanostusta vastaan eikä wsoy:n myyntikanavia eikä suostuisi alistamaan kirjaansa hesarin pällikriitikoille.
kierin lattialla :D
jos ei mitään itse työhön liittyvää kivaa ole tarjota. Jostain kumman syystä Södikalla on ihan helvetin huono henki, eikä se ole mikään salaisuus.
Yllättävän monelle kirjailijalle muuten ihan oikeasti se oma luomus on tärkeämpi kuin markkinointi ja mahtavat myyntikanavat.
Valistunut lukija on hakenut kritiikit muualta kuin Hesarista jo pitkään.
Niin, minusta kirjailijoiden motiivit kirjoittamiseen ja julkaisemiseen ovat hyvin erilaisia. WSOY on vain yksi kanava ja sopii sellaiselle, joka on tottunut olemaan töissä isossa yrityksessä, jonne pienempi kirjailija helposti hukkuu.
Ei pienemmissä kustantajissa mitään vikaa ole. Mutta mielestäni ei ole mielekästä laittaa kustantamoita vastakkain - isompien kustantamoiden kulttuurituottamisen lähtökohdat ovat erilaiset kuin pienempien. Kumpikaan ei sulje pois sitä, että kyseessä on työpaikka, joka pyrkii tuottamaan sitä kulttuuria, jota heille tarjotaan. Pitkälti kustantamot toimivat heille lähetettyjen käsikirjoitusten ehdoilla.
Omalla kohdallani halusin lähestyä WSOY:tä sen takia, että muuan tuttavani on myös kirjailijana talossa ja sain häneltä positiivisen kuvan talon kustannustoimittajista. Kirjailijan kohdalla tämä on usein tärkeä seikka, suhde tekstinsä lukijaan.
Miten sinusta kulttuurintuottamisen lähtökohdat eroavat suurissa ja pienissä kustantamoissa? Olen tästä ainakin osittain samaa mieltä, mutta haluaisin kuulla perustelusi.
Niin ja, kirjailijalle kustantamo ei ole työpaikka. Kustannustoimittajalle on.
Niko Aulan luotsima Loki-kirjat on minusta malliesimerkki omalaatuisesta kirjallisuuden tuottamisesta niin kotimaisen kuin käännöskirjallisuuden osalta. Nikon motiivit ovat käännöskirjojen, käsikirjoitusten valinnoissa olleet hyvin erilaisia verrattuna vaikkapa WSOY:n valintoihin. Tämä ei tee minusta WSOY:tä ´paremmaksi´, ´pahemmaksi´tai nosta Loki-kirjoja johonkin eliittiin. Kunhan vain kysymys on erilaisesta näkökulmasta kulttuurituottamiseen.
WSOY:llä on paljon lahjakkaita kotimaisia kirjailijoita, esimerkiksi Panu Tuomi, Pentti Holappa, Pekka Kejonen, Mirkka Rekola, Johanna Venho, Kirsi Kunnas jne. Tokihan WSOY:n puolella on monentasoista tekstiä, mutta nekin siis suunnattu erilaiseen käyttötarkoitukseen kuin myyvä viihdekirjallisuus.
Toki, kustantamo on työpaikka vain omille tekijöilleen. Kirjailija on aina alihankkija, jolle kustantamo toimii tilaajana. Minusta se on ihan toimiva malli. Toisaalta, teen myös muitakin töitä kuin kirjailijan töitä.
Niin varmaan teetkin.
Kirjailijan tuloilla ei elä.
1 kustannustoimittaja = 18 kirjailijaa noin keskimäärin
Södikalla on kaksi tulonlähdettä: Remes ja Tervo. Nuo muut ovat vain painolastina.
Ajattelen, että taidetyö on työnä luonteeltaan ja motiiviltaan erilaista kuin ansaitsemistyö. Intohimo kieleen, taidekokonaisuuden luomiseen ja kirjallisuushistoriaan sukeltamiseen, kommunikointiin ovat erilaisia asioita elämässäni kuin virkatyön tarjoamat (usein varsin ennalta määritellyt) työkuviot. Siksi kirjailijan työni painopiste on taiteessa, ei myynnissä tai markkinoinnissa.
Olisikohan taidetyö luonteeltaan ajallemme vierasta - kutsumustyötä?
Niin, onhan kaikenlaista ongelmaa osalla ihmisiä WSOY:ssä, mutta en yleistäisi. Ensinnäkin sitä on kirjailijana hyvin pienen porukan kanssa tekemisissä, lähinnä oman kustannustoimittajansa kanssa ja sekin kommunikaatio kulkee s-postitse asiallisesti ja sovittujen aikataulujen puitteissa.
Siltaloiden lähtö tietenkin sekoitti pakkaa, mutta sehän on vain hyvä asia. Uuden luominen vaatii aina vanhojen ajatusten vauhdittamista uusilla ihmisillä.
tiedämme miten Nikon firmalle kävi. Niko on hyvä tyyppi ja hänen työnsä arvokasta edelleen, nyt freelancer-pohjalta. Onneksi muita Loki-kirjojen tapaisia firmoja on yhä hengissä ja lisää tulee. Niin pitääkin.
En missään nimessä kyseenalaista WSOY:n kirjailijoiden lahjakkuutta. He eivät ole vastuussa kustannusyhtiönsä imago-ongelmista. WSOY on muuttunut viime vuosina paljon, eikä tutusta talosta ole helppo lähteä, eikä mitään syytäkään, jos omalla kohdalla asiat ovat hyvin.
Keskustelu alkoi kuitenkin siitä, mikä kustantamo uuden kirjailijan kannattaisi valita, jos mahdollisuus olisi. Jos olisin lähettämässä ensimmäistä käsikirjoitustani kustantamolle, niin yrittäisin ajatella asiaa mahdollisimman avarakatseisesti. Stockmannille on helppo mennä jouluostoksille, koska se on niin itsestäänselvä ja näkyvä, mutta pienistä putiikeista voi saada jotain paljon laadukkaampaa ja omaperäisempää.
ja maailmassa kuule aika moni tekee ihan päätyönään sitä kutsumustyötä. Niin "taidetyötä" (?) kuin muutakin.
Yhteiskunta voi olla pääpiirteiltään markkinahakuinen, mutta yhteiskuntahan olemme me, eikä Katainen tai Sukari. On aika pitkälti oma valinta mihin lähtee mukaan ja kuinka toimii. Niin kauan kun "taidetyö" mielletään askartelupaskarteluksi sen vuoksi, että se on kutsumus eikä siitä sen vuoksi tarvitsekaan maksaa, ei mikään muutu. Esim. lääkärin ja opettajan työstä kuitenkin maksetaan oikein palkkaa.
joku roti se olla pitää! Mieluummin vaikka omakustannan.
Koen taideammatin enemmän korvaukseltaan keikkaluonteiseksi kuin lääkärin tai opettajan työn. Kutsumus ei tietenkään sitoudu taidealaan, mikä tahansa ammatti voi kenelle tahansa ammatinharjoittajalle olla se oma kutsumus. Ja tuskin kutsumus sitoutuu maksettuun korvaukseen. Onhan vapaaehtoistyökin kutsumustyötä - jos niin halutaan.
Valinta onkin elämämme tärkeä peruste.
Omakustantaminen on aina yksi vaihtoehto, omakustannekirja kuitenkin näkyäkseen vaatinee runsaasti taloudellisesti sijoittamista ja kirjallisuuden markkinointialan tuntemusta sekä suhteita yksityisiin kirjakauppoihin ja kirjakauppaketjuihin.
minä
Nykyiset "kirjailijanimet" kertovat, että kirjat eivät kulje painettaviksi lähetettyjen käsikirjoitusten perusteella. Ja nykyisen "kirjallisuuden" tason ja pääasialliset teemat voi todeta nopeasti avaamalla muutamat kirjallisuuden nimissä esiintyvät tuotteet kirjakaupassa. Kauhutasapainoa haetaan määriä lisäämällä, sillä savijalat vapisevat jo pahasti. Planeetan realiteetit ovat ehdottomat, hyvä niin.
Onko kokemusperäistä tietoa tapauksesta, että joku olisi lähettänyt kässärin kustantamoon ja se olisi oikeasti luettu ja vain sen tason perusteella julkaistu.
Olisi kiinnostavaa tietää.
"Sokerisakke"
mutta taitavat sellaiset tarinat olla vain markkinaosaston keksimiä, kiinnostavia legendoja uran alkutaipaleista.
Loppujen lopuksi siellä taustalla kuuluu aina olevan joku sukulainen, tuttu tai tutun tuttu vähintään, jonka suosituksesta kertomus on otettu tarkempaan syyniin.
:/
Pienet kustantamot lukevat, koska ne etsivät sitä kultakimpaletta, joka tekee niistä ison kustantajan.
Iso kustantaja ei yleensä edes selaa kässäreitä. Liimaa kässärin sivut liimatipalla yhteen, niin näet, miten teostasi kohdellaan! (Ehdolla, että vaivautuvat palauttamaan)
Tiedän useitakin tapauksia.
Pistää sitten nimiä peliin ja jonoksi asti!
S-thden maine on täällä jo himmentynyt mustaksi aukoksi.
(Pitäisikö minun vastavuoroisesti olla huolissani rekisteröimättömien keskustelijoiden maineesta?)
Nimiä löydät ihan itsekin kustantajien nettisivuilta, mutta siltä varalta että nettiyhteytesi pätkii, tässä muutama nimi: esim. Katri Lipson, Riitta Pulkkinen, Jari Tervo, Mika Waltari.
Eikös Pulkkinen ollut aikaisemmassa keskustelussa esimerkkinä kirjailijasta, joka sai raakileensa luettavaksi juuri sukulaisensa/tuttunsa avulla? *muistelee*
Tervo oli jo varpaanpäällään sisällä toimimalla ensin Iltiksen toimittajana ja saavuttamalla menestystä runojen rustaajana. *muistelee edelleen*
Lipsonista en osaa sanoa, ehkä hän olisi esimerkki kirjailijasta, jonka kässäri on luettu ja huomattu ihan pelkästään sen kirjallisten ansioiden vuoksi. Tulevaisuus näyttää, löytyykö sieltäkin takaa jotain muuta.
- Saa korjata, jos olen väärässä. Tarkoitus ei ole missään nimessä levittää väärää tietoa, vaan osallistua keskusteluun vajavaisen muistin kanssa. -
Lipson keräsi hylsyjä ihan kunnioitettavan määrän, jopa Södikalta.
Tervo taas on peräisin HeSan toimittajakoulusta. Hän on siis Sanoma-konsernin sisäpiiristä. Södikalaiseksi voi syntyä valitsemalla oikeat vanhemmat tai ryhtyämällä esim. y.m. koulun kautta. Nythän Sanoma luukuttaa Tervoa aivan kun se olisi yksi kolmesta suomalaisesta kirjasta(Remes, Tervo, Lispon). Muutahan ei juuri markkinoida.
Kristian Korpi alias Mika Waltari ei saanut kauhunovellejaan mitenkään "sopimaan kustannusohjelmiin".
Jos valitsee minkä tahansa tunnetun kirjailijan, ovat he tietysti lopulta päässeet kirjoineen kustannusohjelmaan. Valitse vaihteeksi joku niistä miljoonista, jotka ovat tarjonneet kässäreitään ilman, että heidän teoksensa olisi koskaan painettu. Noissa miljoonissa on varmasti painetuksi tulleita parempia kirjoja. Niitä vain ei ole kukaan lukenut.
Armas seringvi voi yhden asian suhteen huokaista helpotuksesta. Nimellisteholtaan 25 megan väyläni ei pätki.
Aijaa, etsit siis kirjoittajaa, jolla ei ole ennestään minkäänlaista taustaa mistään asiasta. Se onkin vaikeampi homma. Jokainen kirjoittava ihminen on tietääkseni tehnyt jotain ennen käsikirjoituksen valmistumista.
Tosiasia kuitenkin on, että lahjakkuuden ja taidon avulla on vaikeampi edetä, juin suhteilla.
...niiden suhteiden rakentaminenkin. Jos epäilee, että suhteilla ylittyy jullkaisukynnys ja tavoittelee julkaisemista, niin kannattanee panostaa niiden suhteiden luomiseen.
Totuus kuitenkin on, että jos mitään ei osaa, mitään ei saa, eikä mihinkään pääse.
Mikä tässä kateuden vuodatuksessa oli se pointti, josta meidän kaikkien pitäisi mielestäsi ottaa opiksi?
Saan julkaistuksi kaiken, minkä haluan.
Se, mikä v-tuttaa on toimiminen yhden konsernin ehdoilla. Sanoma painaa, kustantaa, jakelee, myy ja esittää kaiken kukkuraksi vielä arvostelutkin.
No juu, luovasti luovien Sanoma konsernin voi ositain ohittaa, mutta se onkin jo sitten toinen juttu ja vaikuttaa myyntiin.
Tässä haetaan varmaankin tämän aikakauden tilannetta. Waltari eli ajassa, jossa asiat olivat toisin. Mitä tulee toimittajakirjailijoihin, he tuskin menevät m i n n e k ä ä n hattu kourassa.
sie taijat olla sellane tyhjän pyörittämä äijä ko täälä kalatat joutavaa. siun ois pitänä elää sillo ko oli kova elämä, mu kyl sekii aika täs tulee.
Onnea sinulle, hyvä juttu, mutta kerro ihmeessä ensijulkaisun taustaa. Menikö kädestä käteen, suusta suuhun vai postista jonoon. Olisi kiinnostavaa tietää.
Osaaminen ei todellakaan näy kaikissa esikoiskirjoissa tai muissakaan julkaistussa kirjoissa.
Katri Lipsomin Kosmonautin käsikirjoitus kävi huhujen mukaan usealla kustantajalla.
Miten käy todella lahjakkaan kirjoittajan?
Hänelle ymmärrystä ei enää riitä kustannuspiireissä. Työtä saa tehdä verissäpäin julkaisun eteen. Samaan aikaan toiset porskuttavat eteenpäin suhteilla.
Jo pomppas.
Missähän rinnakkaisessa maailmassa tuon kirjoittaja elää?
Taas on uusi vuosi edessä ja taas mennään päätoimittajalta ja kustantajalta toiselle amaokkia juosten. Joka vuosi on saatava raamisopimus hinnoista ja ehdoista. Taloustilanteen huomioiden voi vain kuvitella hinatkehityksen suuntaa.
Hyppäsin tietysti suhteilla suoraan esikoiskirjan yli.
Se, joka väittää, ettei Suomessa ole korruptiota, ei ole toiminut päivääkään kirja-alalla.
Nythän käy mielenkiintoiseksi. Sinulla on varmaan antaa jokin konkreettinen esimerkki.
"Se, joka väittää, ettei Suomessa ole korruptiota, ei ole toiminut päivääkään kirja-alalla."
Minä en tätä kirjoittanut, mutta se on myös minun mielipiteeni.
Suhteita luomalla ja niitä käyttämällä pääsee julkaisukynnyksen yli, joillakin nämä suhteet tulevat kodin perintönä.
Seksisuhteitakaan ei pidä unohtaa.
Jotkut (esikois)teokset ovat niin kertakaikkisen huonoja, että niitä ei ole voitu saada julkisuuteen muuten kuin suhteitten avulla.
Korruptiota pahimmasta päästä on myös oman konsernin kustantajan kirjojen kritiikitön kehuminen saman konsernin kulttuurisivuilla.
Minä muuten olen jo julkaissut; pienkustantajalla.
Jaa se olikin vain mielipide, minä jo ennätin innostua.
Mielipiteethän tunnetusti perustuvat johonkin, jos eivät muuhun niin mielikuviin.
Olisi ollut mukava saada lukea tästä asiasta jotain faktaa.
on väärä sana tässä yhteydessä, mutta kyllä sukulaisuussuhteiden ja julkkiksuuden kautta voi saada kirjansa helpommin/nopeammin/varmemmin läpi kuin ei-kenään. tätä mielikuvan oikeellisuutta tuskin kukaan tohtii täysin tyrmätä.
eikä kukaan niin uuno ole, että alkaa nimetä, edes arvailemalla, tiskin alta kustannussopimuksen saaneita avoimella palstalla.
nimiä mainiten, ja saada syyte oikeudessa.
Pysyykö kirjallisuuden taso hyvänä, jos pienen maan kirjailijat ovat sosiaalisesti taitavia? Kyllä kai kirjallisten ansioiden pitäisi olla se, mikä julkaisun ratkaisee.
Yritys on tilivelvollinen vain omistajilleen. Jos sellainen haluaa suosia veljenpoikienkumminkaimaa, niin se käy vallan hyvin.
Kilpailunrajoitukset ja arvostelukappaleiden myynti taas ovat sellaisia asioita, joita voi halutessaan viedä juridiseen suuntaan.
kirjailijat, jotka vuosi toisensa jälkeen saavat tuotantonsa julkaistuksi, vaikka myyntiluvut eivät päätä huimaa, eikä pärstä näy naistelehtien sivuilla? Suurin osa suomalaisista ammattikirjailijoista kuuluu tähän ryhmään.
Joskus on vaikea ymmärtää tämän palstan vainoharhaisuuden määrää.
On tosiaan yleinen käsitys, että tutun kirjailijan tai sukulaisen suosituksilla olisi jotain merkitystä kun yrittää saada teostaan julki. Se on kuitenkin täydellinen harhakuvitelma.
Jokaiselle kirjailijalle on joku lähiomainen tai tuttu tätä ehdottanut. Mutta kun se ei mene niin. Sillä ei ole yhtään mitään merkitystä mitä joku talossa sisällä oleva kirjailija suosittelee. Eikä kukaan itseään kunnioittava kirjailija sellaiseen edes alentuisi, sillä siinä menisivät omat kasvot täydellisesi.
minkä ihmeen vuoksi joku haluaisi kustantaa jonkun kumminkaiman huonon teoksen? Luuletko todella, että "kirjoittanut Jari Tervon serkunpoika" olisi taloudellisesti kannattava iskulause tai edistäisi firman taiteellista arvostusta?
Edes käsikirjoituksen lähettäneiden nimiä ei lueta, ennen kuin teksti on käsitelty. Vain sen tasolla ja sopivuudella kustannusohjelmaan on merkitystä. Jos olet Johanna Tukiainen, niin joku B-luokan lafka voi julkaista nolon opuksesi, mutta tämä on kirjallisuuspalsta.
julkaistut kirjat sitten ovat niin huonoja?
makuja on monia eikä mikään teos ole absoluuttisen hyvä.
Vai oliko sulla mielessä joku tietty teos ja se, millä tavalla huonous siinä ilmenee?
että onko se, että jokin teos on sinusta huono todiste siitä, että kirjoittaja on päässyt julkaisemaan sukulaisuussuhteen perusteella?
ainakin.
kuten se kuuluisa entinen tyttö, että jos joku joskus jossain jotain, mutta kun kukaan koskaan ei missään mitään, vaan aina vaan.
me itse pääkallon paikalla olijat emme tietenkään näe emmekä kuule mitään. Emme tiedä mistään mitään.
Nettikeskustelujen wannabet tietävät paremmin miten omat uramme ovat edenneet, ja miten homma toimii, miksi joku hylätään ja toinen hyväksytään. Näinhän se tuppaa kaikilla yhteiskunnan aloilla olemaan.
Kirjailijaksi haluava neito on kansanopiston kirjoituslinjalla.
Eräänä viikonloppuna kaksi nuorta kirjailijaa tulee pitämään esitelmiä kynäilijöille.
Kynäilijäneito näyttää näille tekstejään ja menee saunaan kirjailijoiden kanssa ja on muutenkin auliisti näiden nuorten miesten käytettävissä.
Sovitaan, että neito lähettää tekstinsä tiettyyn kustantamoon, jossa kirjailijat lukevat lähetettyjä käsikirjoituksia.
Kun tuttu käsikirjoitus saapuu kustantamoon, tuttu kirjailija esilukee sen ja lähettää kehityskelpoisena eteenpäin.
Järjestetään tapaaminen, jossa neito saa kustannusjohtajankin vakuuttuneeksi käsikirjoituksensa kehityskelpoisuudesta.
Kun käsikirjoitusta ja neitoa ollaan käsitelty riittävän kauan, käsikirjoitus julkaistaan kirjana ja neito esitellään esikoiskirjailijana.
Mitäänsanomaton kirja hukkuu mitättömään massaan.
eiks siinä Kauko Röyhkän
kirjassa
Job
ole tämä just rautalangasta väännetty
vai muistanko
jotenkin väärin
?
Mutta ei sitten sen enempää.
1. Kustantamojen lausunnonantajista noin promille on kirjailijoita.
2. Lausunnonantaja ei koskaan valitse itse tekstiä, jonka saa uettavakseen.
3. Jos kyseessä on julkaisematon teksti, lausunnonantaja ei saa kirjoittajan nimeä tietoonsa.
4. Lausunnonantaja ei tee päätöstä teoksen julkaisempisesta. Hän ainoastaan kertoo oman mielipiteensä teoksesta, julkaisupäätös tehdään ihan muualla.
5. Lausunnonantajalle ei kerrota otetaanko teksti tuotantoon.
6. Kustannuspäätös tehdään yksinomaan tekstin perusteella. Neitonen ei saa tilaisuutta vakuutella kustannusjohtajaa teoksensa julkaisukelpoisuudesta.
7. 95% kirjailijoista ei koskaan tapaa kustannusjohtajaa muulloin kuin kustantamon virallisissa tilaisuuksissa ovella kättelemässä.
Niin ja vielä se alku: Kaksi nuorta kirjailijaa eivät lue kynäilijäneidon tekstiä, joita heille kyllä tarjotaan tämän tästä. Tämä linja on yhtenäinen, tavallaan sanaton sopimus kirjailijoiden kesken. Pääsyy on se, ettei aika riitä, ja kaikenlaisten tekeleiden lukeminen on äärimmäisen rasittavaa.
Saunaan kirjailijanuorukaiset voivat tytön kanssa mennä, mutta jos tyttö kuvittelee sen perusteella saavuttavansa muuta kuin kunnon (?) panon, niin hän on aika tyhmä.
Kirjailijat itse ovat lukemassa tulevia kustannettavia teoksia ja päättämässä niiden julkaisemisesta? Saako oikein nimen, missä näin toimitaan?
Ja minkä ihmeen tähden he söisivät omaa leipäänsä, ja pikku panon palkkioksi julkaisuttaisivat tyttöpolon huonon kirjan? Ja että ihan kustannusjohtajan puheille tämä likka päästettäisiin kesäopiston saunakeikan perusteella?
Ihan oikeesti, lintsaa vähemmän sieltä koulusta.
n. 20 vuoden takaa.
Jos näin on, niin kerro kustantamo. Otan selvää puhutko totta.
panevat ja hyväksikäyttävät sitä neitosta estoitta ja siitä tehdään kirjailija isolla K:lla, vai? Näinkö se tosiaan menee? Joskus vai aina? Ne tytöt, jotka julkaisevat esikoisiaan ovat todella hyvän näköisiä, sitäkö se on? Miten meikä pallinaama tyttö sitten pärjää? Ei ainakaan kasvoillaan, pitänee sitten tarjota enemmän ala- kuin yläpäätä, kässäristä viis minkälainen se on?
Kuulostaa huvittavalta tämä spekulointi. Onko sitä niin vaikea uskoa todeksi, että nuorella, kauniilla naisellakin voisi olla kirjallisia lahjoja?
Kuulostaa siltä, että tämä mahdollisuus on tyystin unohdettu.
Onneksi en liimannut kustantamoille meneviin saatteisiin kuvaani enkä paljastanut ikää. Olisi voinut tulla sopimattomia ehdotuksia.
mihin markkinaan se sopii. Jos se on anglosaksista viihdettä sille ei saa kustantajaa Suomesta. James Bond, Kadonneen aarteen metsästäjät, Teräsmies, Batman, McLeanin, Ludlumin, Crightonin kirjat . .. ei mitään jakoa saada tällää ulos.
Perustele, miksi ei saa kustantajaa?
Siksi aloin myydä sitä oman firman kautta. Lähetin vuosi sitten luonnoksen 13 kustantajalle tarkoituksella tiedustella yhteistyökuvioita, kuten ison talon hyvä kustannustoimittaja jne. Kaikki palauttivat kohteliaasti kieltäytyen yhteistyöstä paitsi Wsoy ja Gummerus eivät edes vastanneet.
Toisaalta kirjani, Amiraali, ei ole kovin suomalainen vaikka se pääosin täällä tapahtuukin. Se on tyylipuhdasta anglosaksista trilleri-viihdettä. Olen yrittänyt kirjoittaa sen huolellisesti ja hyvin ja olen käyttänyt hyviä avustajia ja neuvonantajia ja olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen.
Projektin tehoa ajatellen tarjouskierros vie muutaman kuukauden aikaa harakoille, kun oletin saavani lukuisia kustannustoimittaja-tarjouksia eri taloista ja päätin odottaa sen aikaa.
Nyt olen kiitollinen kohtalolle, koska en ikinä olisi ruvennut kustantajaksi ilman tätä pakkotilannetta. Jos joku suomalainen kustantaja lukee tämän, periaatteessa Suomen markkinan paperikirjasta voisin otaaa vastaan tarjouksia, sillä ajatukseni on että en lainkaan kustantaisi paperia, en kotona enkä viennissä.
Eli vastauksena kysymykseesi: jos kirja on sellainen kuin täällä julkaistaan, joku 10 suurimmasta lienee ok; jos se on kv markkinaan rakennettu, suoraan ulos, täällä ei näyttäisi toimivan. Onkohan Waltarin Sinuhe viimeinen poikkeus. Rautaista kv viihdettä, mutta meni myös täällä kuin häkä.
Ja valmistaudu siihen että kaikki on vaikeaa ja sitten vielä vaikeampaa. Ellet ole taistelija, vaihda alaa.
Käsitän miten kauhean totta tuo kuvio on! Yritä myydä Swahn Jakartassa saaristossa paikallisille... Yritä myydä operaattori-vapaa kännykkä Yhdysvalloissa... Yritä myydä pianistin ura miehelle joka jo tienaa 5k kuukausipalkkaa, vaikka hän olisi huippukyky.
Tottuminen johonkin, mukavuuden halu. Suomalaisella kirjalla on mediaaninsa.
Amiraali menee maailmalla hyvin. Ole huoleti. Suomen markkina on alle mittavirheen kokonaisuudessa.
Kyllä minä pidin kovasti. Erikoinen ja asenne aivan vieras kotimaisessa kirjallisuudessa. Pää ja rinta pystyssä, kansainvälinen ilmapiiri, todellisia suuria kansainvälisiä asioita, ei siis sinänsä edes fiktiota. Tyyli on kirkasta kuin Saint-Exuperyllä, siitä puuttuu melkein kokonaan hienostelu kielellä. Asioita vain ilmaistaan. Ja selkeästi. Kirjailijalla on vanhan suvun ääni? Kaikki on nähty ja korkealta koettu vuosisatojen aikana .
Tekstissä on aivan oma suuruuden ja selkeyden karisma.
Kiitos kovasti!
Kauniisti sanottu, Birgitta!
Amiraali tuntuu jakavan mielipiteet jyrkästi. Välimuotoja ei ole. Se halutaan survoa suohon, jopa niin että minut henkilönä halutaan survoa suohon, tai se kolahtaa.
On kuulemma ensimmäinen lajiaan Suomessa ja ehkä koko Pohjois-Euroopassa. Ei kavele omaa napaa vaan puuttuu maaimantapahtumiin, vaikka on trilleri ja tapahtuu enimmäkseen Suomessa.
KIRJAILIJA-ALOKKAILLE.
Suomessa on viime vuosikymmenet toinen toistaan plagioivien kirjoittajiien keskinkertaista tekstiä. Eivät ole juurikaan säväyttäneet. Mainostamalla saadaan paskakin tuoksumaan parfyymilta. Kustantajat vielä tappelevat ns.kirjailijoistaan. Uusien, todella hyvien tekstien kirjoittajat painetaan kellaritasanteelle housuihin kusevan kustannustoimittajan alustaksi pikkujoulujuhlien päätyttyä. Ja kaikki sen kirjallisuuden Finlandia-palkinnon voi saadakin. Tasokkain teksti ei ole kertaakaan voittanut. Jos haluaa voittaa ison kirjallisuuspalkinnon, päästä myyntilistojen kärkisijoille ja saada tunnettavuutta, niin siitä vain ovelasti kopioimaan muutoksia tehden tekstiin jokin aikaan ja paikkaan hyvin nivoutuva jo julkaistu teksti. Ei kai se Oksanenkaan nyt aivan omin päin kirjoittele teoksiaan. Ei tietystikään. Historiaa lukemalla saa oman kirjansa huomattavan pitkälle kustantajan pöydällä. Voi tietysti olla niin varma omista kyvyistään, siis itsevarma, että tekstinsä saa julkaistua silloin kun haluaa. Minä ainakin olen niin tehnyt ja tulen tekemään. Kaikki tekstit kelpaavat jonnekin, sekä suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi kirjoitetut em. vain mainitakseni. Pekoral-genren lyriikkaa olen kokeillut, uppoaa kuin häkä!
Mikä se mahtaa olla
kustantamojen
marssijärjestys tänä päivänä. Että mille ja milloin niitä kässäreitä sitten oikein
lähettäisi.
Vai eikö lähettäisi...
Otavalla on hyvin itsenäisesti hallussaan asiat (ulkomaan sopparit, markkinointikanavat, kirjakauppaketjut jne.). WSOY lienee yhä vieläkin sekaisin isklutuksesta, kenties menee vielä enemmän sekaisin, kun se lopulta fuusioidaan Tammen ja Bonnierin sulatusuuniin.
Teos on laatukustantamo, joka tuottaa miinusta ja saa ainakin vielä tuottaa sellaista, kiitos Herlinin kulttuurimyönteisyyden.
Siltala pelaa varman päälle laatutallikirjailijoilla ja uskaltaa ottaa kiinnostavia esikoisia esille.
Avain oli kiinnostava, kunnes kotimainen osasto ja lopulta käännöksen fiktiopuolikin lakkautettiin.
Like on Like. Jos teksti sopii siihen brändiin, asia lienee ok.
Karisto on nostanut profiiliaan, erityisesti lastenkirjallisuuden puolella. Gummerus on yhä outoa mössöä.
Hyvä analyysi.
Like on Like :D