Menenpä sitten mihin tahansa tilaisuuteen ,jossa on vieraita ihmisiä ,kuten urheiluhalliin,teatteriin,tai nyt viimeksi avaruus 2003 näyttelyyn koin oloni stressaantuneeksi ,hiukan jännittyneeksi,tosin se vaihteli ja hiukan ahdistuneeksi ajoittain niin etten taaskaan oikein voinut nauttia itse asioista.
Tunsin itseni tyhmäksi siellä korkeakoululaisten ja professorien seassa.
Urheilukilpailuissa en tunne itseäni tyhmäksi vaan ajattelen ,että porukka ei sulata minua jostain ihmeen syystä.
Olen melkoisen ulkona koko elämästä menepä sitten minne tahansa .Hautausmaa on ainoa paikka ,jossa osaan olla rauhallinen ihmisten keskuudessa,tai kuolleitahan ne jo on.Tosin hautausmaallakin jos joku toinen sinne tulee,saatan ahdistua,ajattelen ,että se toinen ihminen jotenkin arvostelee minua jostakin asiasta,mutten oikein tavoita mistä.
Elämäni perusajatus tuntuu olevan ,että minussa on aina jotain vikaa ja muut arvostelevat minua niistä vioista,ei pidä minusta niitten vikojeni vuoksi.
Haluaisin ,että minua arvostettaisiin ,mutta kun minussa ei ole juuri mitään arvostettavaa paitsi ehkä työpaikalla tai kotiaskareissa.No osaanhan minä urheillakin.
Mutta kun tuo äly on jäänyt puolitiehen enkä koskaan tule tajuamaan sitä kaikkea ,mitä huiput tajuavat.
Saattaisiko se auttaa ,jos hyväksyisi sen ,ettei koskaan tule loistamaan kirkaimpana lamppuna ,eikä saa optioita eikä nobeleita.
Hyväksyisi sen ,että joutuu tarkastelemaan huippujen saavutuksia katselijan roolista takapenkin äänettömänä yleisönä ,jota ei huomata.Hyväksyisi sen ,että on syntynyt huomaamattomien joukkoon ja yleisöksi tieteen alttareille.
Sekin varmaan auttaisi ,että luopuisi mahdottomasta ,eli tiede on niin pieniin osiin jakautunut,että jokainen huippukin hallitsee vain pienen sektorin.
Näyttelyssäkin jokaisen laittéen rakentamiseen oli tarvittu kapealle sektorille paneutumista ja monen kapean sektorin tietämyksen yhdistämistä.Kukaan ei niitä värkkejä ollut luonut yksin ,vaan niitten synnyttämiseen oli tarvittu suuri joukko eri alojen eksperttejä,jotka ovat paneutuneet pienelle alueelle tekniikkaa vuosikaudet. Mahtavatko hekään tuntea itseään kovin suuremmoiseksi ?
Ja onko tarpeenkaan tuntea olevansa suuremmoinen ,kunhan hoitaisi sen oman pienen sektorinsa hyvin ,niin siinä olisi tarpeeksi suuremmoisuutta.Sitäpaitsi enhän edes ole teknisen alan työntekijä ,miksi minun siis olisi pitänyt olla yhtä pätevä teknisten laitteitten rakentamisessa kuin he ovat.
Tekniikka on eittämättä yksi arvostetuimpia aloja nykymaailmassa ja heidän hohtonsa taakse moni muu ala jää varjoon.
Miksi sitten tarvitsisi olla hohdokas voidakseen elää ahdistumatta ihmisten joukossa ?
Mikähän minua oikein vaivaa?
Tunsin itseni tyhmäksi siellä korkeakoululaisten ja professorien seassa.
Urheilukilpailuissa en tunne itseäni tyhmäksi vaan ajattelen ,että porukka ei sulata minua jostain ihmeen syystä.
Olen melkoisen ulkona koko elämästä menepä sitten minne tahansa .Hautausmaa on ainoa paikka ,jossa osaan olla rauhallinen ihmisten keskuudessa,tai kuolleitahan ne jo on.Tosin hautausmaallakin jos joku toinen sinne tulee,saatan ahdistua,ajattelen ,että se toinen ihminen jotenkin arvostelee minua jostakin asiasta,mutten oikein tavoita mistä.
Elämäni perusajatus tuntuu olevan ,että minussa on aina jotain vikaa ja muut arvostelevat minua niistä vioista,ei pidä minusta niitten vikojeni vuoksi.
Haluaisin ,että minua arvostettaisiin ,mutta kun minussa ei ole juuri mitään arvostettavaa paitsi ehkä työpaikalla tai kotiaskareissa.No osaanhan minä urheillakin.
Mutta kun tuo äly on jäänyt puolitiehen enkä koskaan tule tajuamaan sitä kaikkea ,mitä huiput tajuavat.
Saattaisiko se auttaa ,jos hyväksyisi sen ,ettei koskaan tule loistamaan kirkaimpana lamppuna ,eikä saa optioita eikä nobeleita.
Hyväksyisi sen ,että joutuu tarkastelemaan huippujen saavutuksia katselijan roolista takapenkin äänettömänä yleisönä ,jota ei huomata.Hyväksyisi sen ,että on syntynyt huomaamattomien joukkoon ja yleisöksi tieteen alttareille.
Sekin varmaan auttaisi ,että luopuisi mahdottomasta ,eli tiede on niin pieniin osiin jakautunut,että jokainen huippukin hallitsee vain pienen sektorin.
Näyttelyssäkin jokaisen laittéen rakentamiseen oli tarvittu kapealle sektorille paneutumista ja monen kapean sektorin tietämyksen yhdistämistä.Kukaan ei niitä värkkejä ollut luonut yksin ,vaan niitten synnyttämiseen oli tarvittu suuri joukko eri alojen eksperttejä,jotka ovat paneutuneet pienelle alueelle tekniikkaa vuosikaudet. Mahtavatko hekään tuntea itseään kovin suuremmoiseksi ?
Ja onko tarpeenkaan tuntea olevansa suuremmoinen ,kunhan hoitaisi sen oman pienen sektorinsa hyvin ,niin siinä olisi tarpeeksi suuremmoisuutta.Sitäpaitsi enhän edes ole teknisen alan työntekijä ,miksi minun siis olisi pitänyt olla yhtä pätevä teknisten laitteitten rakentamisessa kuin he ovat.
Tekniikka on eittämättä yksi arvostetuimpia aloja nykymaailmassa ja heidän hohtonsa taakse moni muu ala jää varjoon.
Miksi sitten tarvitsisi olla hohdokas voidakseen elää ahdistumatta ihmisten joukossa ?
Mikähän minua oikein vaivaa?
Vastaukset 10
Vanhimmat
paniikkihäiriötä? Siihen kun kuuluu tuo arvottomuuden tunne, ahdistava olo ja jännittäminen.
Oletko kokenut olevasi yksinäinen vahvasti? Onko elämässäsi tapahtunut hiljattain jokin muutos,tai asia joka järkytti? Luin jostakin, että paniikkihäiriön puhkeamisen syy löytyy yleensä, noin kolme kuukautta ennen ensimmäistä tuntemusta.
Opettele rentoutumaan, kehu itseäsi suorituksistasi,tee jotakin minkä tunnet osaavasi hyvin ja urheilu on tosi hieno juttu.Pyri siihen, että et välttele tilanteita olon takia, mutta anna itsellesi myös aikaa ja rauhaa. En väitä, että olisi juuri sitä, mutta niin tutulta kuulosti.
kuukausi-kaksi kuukautta sitten sattui pojalle hankaluuksia elämässään .Voiskohan ne vaikuttaa minun sielunelämääni tällä tavalla ,että lisääntyy taas tuo -ehkä tuo paniikki oireyhtymä on paras kuvaamaan tilannetta-oireilu kohdallani ?
Siihen löytyy lääkkeet.
vaan paniikin tyyppistä. Käväisepä omalla lekuril-
lasi!
Ei todellakaan skitsofrenia. Sinunkaltaisesi pitäisi potkia pois terveydenhuollon piiristä!
jokaisen ihmisen perustarve olla rakastettu, hyväksytty ja vähän ihailtukin.
Huono itsetunto aiheuttanee kuvaamiasi tunteita.
Eiköhän jokainen suomalainen voi olla oman elämänsä tähti - jos ei niin hirveän hohdokas, niin pieni tuikku ainakin. Lähipiiri ainakin voi niitä säteitä nähdä, mutta muistavatko kiittää näkemäänsä?
Sinun tulisi arvostaa itseäsi,pohdinnoistasi huo-
maa Sinun olevan hyvin tiedostava. Tuskaneuroosi,
johon liittyy masentuneisuutta, on varmaan oikeaan suuntaan. Skitso et takuulla ole,oireesi
ovat hyvin yleisiä, joskin kiusallisia.
Ei kyllä näy tekstissäsi vihjeitä todellisuudesta irtautumisesta tai siitä riippumattomasta aistimisesta, joten tuskinpa ihan niin vakavasta sairaudesta kuten skitsofrenia ole kyse. Yhdyn edelliseen vastaajaan: sinulla tuntuu olevan huono itsetunto, jota pahentaa aika kovat vaatimukset itsellesi. Miksi se nyt sitten niin paha asia olisi vaikket Nobelia tms. voittaisikaan? Miksi sinun täytyisi olla maailman huippu, edes kapealla sektorilla?
No, luultavasti juuri nykyisen tähtikultin, taiteen tähtien, urheilun tähtien ja tieteen tähtien vuoksi monikin saattaa tuntea itsensä huonoksi TURHAAN. Meidän on aivopesty uskomaan, että koskaan ei ole tarpeeksi hyvä, ellei ole joko kaunis,laiha ja isotissinen/huippuälykäs nero/huimapäinen seikkailijaurheilija tai joku helvetin rikas ja manipulointitaitoinen toimitusjohtaja.
Valitkaamme siis mediamme, oppikaamme suodattamaan tämä paska niin ettei se vaurioita äärimmäisen arvokkaita sielujamme!
sulla on harhaluuloisuutta...