miätä tehdä???

Heippa hei. Olen 28v mies, ja sattumalta tutustuin 45v ihanaan naiseen. Harrastimme seksiä ja se oli aivan fantastista, en ole koskaan kokenut sellaista mitä tapahtui. Ongelmani on, että seurustelen ikäiseni naisen kanssa, eli petin nykyistä naisystävääni, joka on vieläpä raskaana, minulle.

Nykyinen suhteeni on ollut suht hyvä, seksiä on ollut aika harvoin, mutta raskaus on saatu aikaiseksi. Ehkä mieltäni on painanut suhteen "kylmyys", tunteita olisi kyllä minun puolelta ollut, mutta naisen puolelta ei hirveästi tunteita ole herunut. Tosin hän on osoittanut välittämisen omalla tavallaan, mikä on arvostettavaa sinänsä.

Nyt kuitenkin tapasin, aivan sattumalta, itseäni paljon vanhemman naisen. Jouduimme sattuneesta syystä sänkyyn, ja en voinut mitään, koska nainen oli niin ihana ja hurmaava, että homma meni seksin puolelle. Tunsin itseni kerrankin mieheksi, jota nainen todella haluaa. Vaikka nainen oli 45v, niin hän oli todella nuorekas ja seksikäs, en voinut kertakaikkiaan vastustaa kiusausta. Tiesin tehneeni väärin, mutta olisi jäänyt harmittamaan, jos en olisi tehnyt niin.

Nyt ongelmani on se, että olen korviani myöten ihastunut tähän jumalaiseen naiseen. Miksi minulla ei ole kahta elämää, se tässä harmittaa. En millään haluaisi lopettaa nykyistä seesteistä suhdettani, jossa kaikki toimii kuin junan vessa, tylsästi mutta varmasti. Mutta toisaalta olen niin korviani myöten kiimassa tähän naiseen, joka minulle antoi elämäni rakastelutuokion, ettei kukaan voi sellaisesta edes unelmoida.

Mitä teen? En ole kertonut tapaamalleni naiselle, että seurustelen. Itseasiassa valehtelin hänelle, että olen aivan vapaa mies. Koska en halunnut säikäyttää häntä. Ja halusin itselleni miettimisaikaa, mitä teen. Olen aivan korviani myöden hullaantunut tähän ihanaan naiseen, isolla N:llä. Mutta en haluaisi pilata nykyistä suhdettani tuttuun ja turvalliseen puolisooni, joka odottaa meille lasta. Mitä hittoa oikein teen, tämä on aivan hullua. En olisi uskonut että ihastun näin totaalisesti ja aivan sattumalta, ilman mitään suunnitelmia.

En edes ollut hakemassa mitään seuraa, kunnes elämääni putkahti elämäni nainen, joka osasi rakastaa minua juuri niin kuin olin ajatellut naisen osaavan rakastaa.

Nyt pukkaa viestiä niin että heikottaa. Voiko joku olla yhden yön tutustumisen jälkeen näin tosissaan. Elämäni on yhtä kännykän piilottelua. Mutta jatkan tätä, koska en tiedä mitä haluan. Tai tiedän, haluan unelmani naista, joka ilmestyi yhtäkkiä elämääni, vain väärällä hetkellä. Apua, mitä teen???
5805
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

olla miestä ottamaan edes itsestäsi selvää. Pakenetko velvollisuuksiasi petoksen teille? Olet kirjotuksesi perusteella heikko itsetunnoltasi joten valitset mieluummin uuden suhteen vanhemman naisen kanssa (joka saa sinut tuntemaan itsesi "mieheksi") kuin että ottaisit vastuun teoistasi (siittämästäsi, vielä syntymättömästä lapsesta). Petoksesta on turha syyttää syytöntä osapuolta. Ansaitseeko tyttöystäväsi valheellisen suhteen? Olet valehdellut nyt raskaasti monelle ihmiselle, joten ansaitsetko enää mitään heiltä?

Äänestä
  • Ihanaa olla ihastunut.Mutta tilanteesi on surullinen koska et voi saada varmaankaan kaikkea tätä: vaimo,lapsi ja rakastajatar.Entä jos mietit miten voisit kehittää nykyistä suhdettasi niin että saisit kokea myös siinä samanlaisia intohimon hetkiä.Ei muuten kannata sitten ikinä kertoa nykyiselle kumppanille tapahtumasta,sen jälkeen se olisi entinen kumppani.Ja jos et saa kotona rakkautta,hellyyttä,arvostusta niin mieti 2 kertaa ennen kuin menet naimisiin.Kannattaisi jutella asioista ja kumpikin kertoa toiveista mitä haluaa suhteelta.Kaikkea hyvää elämääsi!Ole hyvä isä lapsellesi,oli tilanne mikä tahansa.

    Äänestä

Tuli surullinen olo sun naisystävän puolesta. :/Oikeastaan molempien naisystävien.

Kaikki ovat suhteen alussa hurmaavia ja elämä on yhtä seksiä. Muistat varmaan nykyisen suhteesi alkuajoilta? Parisuhde perustuu muihin asioihin, ennenkaikkea toisen huomioonottamiseen. Minä, minä, minä -asenteella ei pitkälle päästä...

Toivottavasti naisystäväsi (se raskaana oleva ja uusi) löytävät itselleen kunnollisen miehen.

Äänestä

ihastumisesi on täysin seksipohjainen, joka menee ohi jonkun ajan kuluttua. Rauhoitu ja keskity raskaana olevaan vaimoosi. Tuntuu pahalta teidän kaikkien puolesta. Ei noin olisi saanut käydä.

Äänestä

ei kukaan nuori mies ottaisi mitään vanhaa haahkaa. Heh heh, ei ihan mennyt läpi tää sun "mulli" juttusi;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mulli olen minä kirjoitti:

Heippa hei. Olen 28v mies, ja sattumalta tutustuin 45v ihanaan naiseen. Harrastimme seksiä ja se oli aivan fantastista, en ole koskaan kokenut sellaista mitä tapahtui. Ongelmani on, että seurustelen ikäiseni naisen kanssa, eli petin nykyistä naisystävääni, joka on vieläpä raskaana, minulle.

Nykyinen suhteeni on ollut suht hyvä, seksiä on ollut aika harvoin, mutta raskaus on saatu aikaiseksi. Ehkä mieltäni on painanut suhteen "kylmyys", tunteita olisi kyllä minun puolelta ollut, mutta naisen puolelta ei hirveästi tunteita ole herunut. Tosin hän on osoittanut välittämisen omalla tavallaan, mikä on arvostettavaa sinänsä.

Nyt kuitenkin tapasin, aivan sattumalta, itseäni paljon vanhemman naisen. Jouduimme sattuneesta syystä sänkyyn, ja en voinut mitään, koska nainen oli niin ihana ja hurmaava, että homma meni seksin puolelle. Tunsin itseni kerrankin mieheksi, jota nainen todella haluaa. Vaikka nainen oli 45v, niin hän oli todella nuorekas ja seksikäs, en voinut kertakaikkiaan vastustaa kiusausta. Tiesin tehneeni väärin, mutta olisi jäänyt harmittamaan, jos en olisi tehnyt niin.

Nyt ongelmani on se, että olen korviani myöten ihastunut tähän jumalaiseen naiseen. Miksi minulla ei ole kahta elämää, se tässä harmittaa. En millään haluaisi lopettaa nykyistä seesteistä suhdettani, jossa kaikki toimii kuin junan vessa, tylsästi mutta varmasti. Mutta toisaalta olen niin korviani myöten kiimassa tähän naiseen, joka minulle antoi elämäni rakastelutuokion, ettei kukaan voi sellaisesta edes unelmoida.

Mitä teen? En ole kertonut tapaamalleni naiselle, että seurustelen. Itseasiassa valehtelin hänelle, että olen aivan vapaa mies. Koska en halunnut säikäyttää häntä. Ja halusin itselleni miettimisaikaa, mitä teen. Olen aivan korviani myöden hullaantunut tähän ihanaan naiseen, isolla N:llä. Mutta en haluaisi pilata nykyistä suhdettani tuttuun ja turvalliseen puolisooni, joka odottaa meille lasta. Mitä hittoa oikein teen, tämä on aivan hullua. En olisi uskonut että ihastun näin totaalisesti ja aivan sattumalta, ilman mitään suunnitelmia.

En edes ollut hakemassa mitään seuraa, kunnes elämääni putkahti elämäni nainen, joka osasi rakastaa minua juuri niin kuin olin ajatellut naisen osaavan rakastaa.

Nyt pukkaa viestiä niin että heikottaa. Voiko joku olla yhden yön tutustumisen jälkeen näin tosissaan. Elämäni on yhtä kännykän piilottelua. Mutta jatkan tätä, koska en tiedä mitä haluan. Tai tiedän, haluan unelmani naista, joka ilmestyi yhtäkkiä elämääni, vain väärällä hetkellä. Apua, mitä teen???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu