Oon tässä potenut masennusta viitisen kuukautta,tällä kertaa.(edellisen kerran 1,5 vuotta sitten) alussa olin pohjalla, ajattelin itseni tappamista ja jopa yritinkin, heikolla menestyksellä kuitenkin.
Hain apua ja nyt käyn psykologila ja olin kolme kuukautta sairaslomalla ja elämä alkoi parantua... mutta kun työt aloitin omassa yrityksessäni, kaikki asiat olivat ja ovat edelleen päin puuta ja niitä olen yrittänyt selvittää mutta sellaisin tuloksin että kohta olen pahemmassa jamassa kuin aikaisemmin.
Asuntolainammekin muutin vaimoni nimiin, jos minulle vaikka jotain....Tuntuu kuin elämällä ei olisi enää mitään annettavaa.... Ja nämä yöt ovat niin piinallisia..., unta ei saa kuin lääkkeillä ja sitten on seuraavan aamun vintti himmeenä ja sekaisin.....
Vaimokaan ei ymmärrä tilaani, on kuin ei olisi mitään vialla. Eikä välttämättä kohta olekaan...
Hain apua ja nyt käyn psykologila ja olin kolme kuukautta sairaslomalla ja elämä alkoi parantua... mutta kun työt aloitin omassa yrityksessäni, kaikki asiat olivat ja ovat edelleen päin puuta ja niitä olen yrittänyt selvittää mutta sellaisin tuloksin että kohta olen pahemmassa jamassa kuin aikaisemmin.
Asuntolainammekin muutin vaimoni nimiin, jos minulle vaikka jotain....Tuntuu kuin elämällä ei olisi enää mitään annettavaa.... Ja nämä yöt ovat niin piinallisia..., unta ei saa kuin lääkkeillä ja sitten on seuraavan aamun vintti himmeenä ja sekaisin.....
Vaimokaan ei ymmärrä tilaani, on kuin ei olisi mitään vialla. Eikä välttämättä kohta olekaan...
Vastaukset 1
Vanhimmat
Samat fiilikset täällä ! Tuntuu että elämä on pelkkää suorittamista ja tulosvastuuta; päivästä ja vuodesta toiseen. Mietin nyt tätä elämäni prioriteettia: mikä on tärkeintä ?
Sairaslomalle tekisi mieli jäädä ja tiedän että varmaankin pitäisi, mutta asia pelottaa ja arveluttaa, lähinnä taloudellisesti, mitä sairasloman jälkeen ? Samaan työhön palaaminen tuntuu vastenmielisestä, jos sitä työpaikkaa nyt enää olisikaan, sillä olen ollut ko työssä n vuoden verran.
Mutta se on tämä elämäni tärkeysjärjestys; onko tärkeää että taloudellinen tilanne säilyy samana vai onko tärkeää että saan elämästäni taas kiinni ja löydän ehkä riittävän onnellisuuden ?
Sanomattakin selvää että jälkimmäinen, mutta on vaikeaa on tehdä tälläisiä päätöksiä; ympäristön paineet, mitä muut ajattelevat jne
Koitan löytää itselleni "paskaako siitä mitä muut ajattelevat ja minä olen tärkeä eikä niinkään elintaso johon perheemme on tottunut
( joka on normaali)" fiiliksen ja tehdä sen minkä haluaisin eli ottaa sairalomaa ja aikaa itselleni ajatella mitä haluan tehdä loppuelämän.
Käyn terapiassa ja se on auttanut jäsentämään ajatuksia. Suosittelen sinullekin jatkuvaa keskusteluyhteyttä ammattilaiseen. Mun vaimon rupeaa olemaa aika kypsä tähän meikäläisen masennukseen eikä enää oikein jaksa tätä mun väsymystä, oon sille taakka.
Kuitenkin on niin että meillä jokaisella on oma elämä, joka on meidän, minun ja josta en todellakaan ole velkaa kellekkään tai että mun tarvitsee tehdä hommia voimieni äärirajoilla jotta toisilla olisi asiat hyvin. Ei mun tarvitse uhrautua muiden puolesta, tämän alan pikkuhiljaa ymmärtää.
Zemppiä ja voimia sinulle, muista että elät ennekaikkea itsellesi ja hyvin monella ihmisellä vanhan menettämisestä on seurannut jotain paljon valoisampaa ja parempaa, jota ei tiennyt olevaan olemassakaan. Ei anneta periksi, uskon ja haluan uskoa että huominen tuo tulleessaan hyvää, kun muistaa että elämä on yhtä arvokas ja tärkeä juuri itselle ja omat tunteet ovat tärkeimmät.