Nuorena vitsa

Mitä lapset ja nuoret saa tehdä koulujen käsityötunnilla ?
On sanottu, että koulujen opettajat ja rakennusmestarit (anteeksi vain) olisivat syypäät siihen, että on ruvettu tavoittelemaan väärin käsitettyä herraskaisuutta. Se näkyy siinä, että opettajat opettaa oppilaitaan valmistamaan kaiken maailman mallisia huonoa kaupunkilaistyyliä osoittavia kalusteita, joilla ei ole mitään yhteyttä tervehenkisen maalaiskodin kanssa. Maalaisten vanhat tuvankalusteet olivat kauniita kamareissakin; nyt ovat niiden sijan anastaneet kalusteiden irvikuvat. Miksi pitää nikkaroida epämukavuutta käytännöllisyyden kustannuksella?
On ymmärrettävää että opettajankin on täysin mahdottomuus kehittyä kaikilla niillä aloilla, jotka kuuluvat hänen ammattiinsa.
Käsityöt on luovaa työtä ja sitä pitäisi koulussa olla tarjolla opetusaineena. Sen kun nuorena oppii, niin siitä tulee hyvä tapa, ei tarvitse kädet ristissä tollottaa telekkari nurkkaa ja säästyy monelta pahalta.
Käsitöistä jää näkyvä jälki ja siitä tulee se paljonpuhuttu hyvä mieli.
4287
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ja puntareita tehdä oppilastöissä?

Äänestä

Käsityötunteja on niin vähän, että ei siellä ennätetä enää edes koronaa tekemään.

Juttuhan on niin, että ei niitä kauniita vanhoja pirttikalusteita arvosteta, kun kansa on aivopesty ostamaan maskuista ja paskuista kovalevyroskaa ja uusimaan nahkasohvakalustonsa viiden vuoden välein.

Äänestä

Ei parempaa ajanvietettä ole lapsille, nuorille ja aikuisille. Ken oppii käsitöitä tekemään on monesta ilkeydestä pois. Hyödyllinen harrastus.
Opettajat tulee valita taidon ja koulutuksen perusteella.
Jos lapset jää tuosta taidosta paitsi, niin on heillä miettiminen mihin milloinkin ryhtyisi.

Äänestä

vissiin peukalo keskellä kämmentä ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


väännettävä kirjoitti:

Mitä lapset ja nuoret saa tehdä koulujen käsityötunnilla ?
On sanottu, että koulujen opettajat ja rakennusmestarit (anteeksi vain) olisivat syypäät siihen, että on ruvettu tavoittelemaan väärin käsitettyä herraskaisuutta. Se näkyy siinä, että opettajat opettaa oppilaitaan valmistamaan kaiken maailman mallisia huonoa kaupunkilaistyyliä osoittavia kalusteita, joilla ei ole mitään yhteyttä tervehenkisen maalaiskodin kanssa. Maalaisten vanhat tuvankalusteet olivat kauniita kamareissakin; nyt ovat niiden sijan anastaneet kalusteiden irvikuvat. Miksi pitää nikkaroida epämukavuutta käytännöllisyyden kustannuksella?
On ymmärrettävää että opettajankin on täysin mahdottomuus kehittyä kaikilla niillä aloilla, jotka kuuluvat hänen ammattiinsa.
Käsityöt on luovaa työtä ja sitä pitäisi koulussa olla tarjolla opetusaineena. Sen kun nuorena oppii, niin siitä tulee hyvä tapa, ei tarvitse kädet ristissä tollottaa telekkari nurkkaa ja säästyy monelta pahalta.
Käsitöistä jää näkyvä jälki ja siitä tulee se paljonpuhuttu hyvä mieli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu