Olen aloittanut uuden suhteen suuren rakkauteni kanssa parin vuoden paussin jälkeen. Hän on muuttunut, kovempi kuin ennen ja katkera menneille asioille, myös jossain määrin minulle. Vastapainoksi hän kuitenkin osoittaa todella välittävänsä käytännössä, mutta EI PUHU tunteistaan, vieläkään. Päätimme yrittää kuitenkin. Olin vieläkin rakastunut häneen.
Olen ahdistunut kun en saa sitä irti hänestä, että hän tunnustaisi rakkautensa, välittämisensä ja kaikkea sitä mitä ennen hän puhui minulle. Saan määräajoin raivareita. Noin 2 vkon välein kaivan kaikki asiat esiin, yritän ensi keskustellä, mutta kun hän on kovana ja ei vastaa, huudan hulluna, että miks hän ei voi puhua minulle tunteistaan vai eikö niitä ole?
Hän ei vastaa koskaan kysymyksiini... vain sen että hän tarvii luottamusta. Inttämällä saan vastauksen "tiedät että rakastan" Edellisen kerran suhteemme katkesi valitessani lasten edun ensin ja muutin heidän takiaan pois hänen luotaan, koska he tarvitsisvat minua todella. Selitin sen kyllä hänelle.
Mutta kuinka kauan hän sitä luottamuksen etsimistä tarvii. Mikä minua vaivaa, etten osaa olla kaivelematta näitä asioita ja joka kerta syntyy hirveä riitä ja suhde putoaa taas nollille. Pelätään toistemme reaktiota, vältetään koskemasta jne. Olen tuskastunut kun en tiedä mitä hän ajattelee meistä. Hän ei halua puhua tulevaisuudesta, eikä tehdä mitään suunnitelmia. Minulle ne ovat a ja o, koska olen jättänyt kaiken omani ja sukulaiset taakseni tullaksen hänen luokseen, omaehtoisesti kylläkin, mutta rakastan häntä.
Olen ihan riekaleina, kun en saa vastausta ja juuri niillä kysymyksillä vaivaan häntä ja tapan tän suhteen. Miten saan itseni aisoihin? Vai pitääkö minun saadakkaan aisoihin itseäni. Odottaminen tuntuu liian suurelta myönnytykseltä... jos hän ei sitten haluakkaan mitään?
Olen ahdistunut kun en saa sitä irti hänestä, että hän tunnustaisi rakkautensa, välittämisensä ja kaikkea sitä mitä ennen hän puhui minulle. Saan määräajoin raivareita. Noin 2 vkon välein kaivan kaikki asiat esiin, yritän ensi keskustellä, mutta kun hän on kovana ja ei vastaa, huudan hulluna, että miks hän ei voi puhua minulle tunteistaan vai eikö niitä ole?
Hän ei vastaa koskaan kysymyksiini... vain sen että hän tarvii luottamusta. Inttämällä saan vastauksen "tiedät että rakastan" Edellisen kerran suhteemme katkesi valitessani lasten edun ensin ja muutin heidän takiaan pois hänen luotaan, koska he tarvitsisvat minua todella. Selitin sen kyllä hänelle.
Mutta kuinka kauan hän sitä luottamuksen etsimistä tarvii. Mikä minua vaivaa, etten osaa olla kaivelematta näitä asioita ja joka kerta syntyy hirveä riitä ja suhde putoaa taas nollille. Pelätään toistemme reaktiota, vältetään koskemasta jne. Olen tuskastunut kun en tiedä mitä hän ajattelee meistä. Hän ei halua puhua tulevaisuudesta, eikä tehdä mitään suunnitelmia. Minulle ne ovat a ja o, koska olen jättänyt kaiken omani ja sukulaiset taakseni tullaksen hänen luokseen, omaehtoisesti kylläkin, mutta rakastan häntä.
Olen ihan riekaleina, kun en saa vastausta ja juuri niillä kysymyksillä vaivaan häntä ja tapan tän suhteen. Miten saan itseni aisoihin? Vai pitääkö minun saadakkaan aisoihin itseäni. Odottaminen tuntuu liian suurelta myönnytykseltä... jos hän ei sitten haluakkaan mitään?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Yritä olla kärttämättä rakkautta. Itse tein ihan samoin, miehellä oli vieraita naisia, ja sen jälkeen minun olisi pitänyt saada tietää, onko hän rakastunut minuun uudelleen. Tein juuri noin kuin sinä, mesoin, kärtin selvänä ja kännissä. Tämä johti siihen, että hän vain liukui pois, vaikka sen sanoi ettei halua eroa. Luulen ettei kän kyennyt lainkaan rakastamaan - ketään vain hullaantumaan ja sen jälkeen elämään turvallista parisuhde-elämää, siksi piti valehtelemisena kertoa että rakastaisi. Nyt on erottu, mutta menetin sen sosiaalisen yhteenkuulumisen, johon olin kasvatettu. Nyt tuntuu, että jokin turva puuttuu. Ihan hyvän ja toimivan suhteen olen läytänyt, mutta rakastamaan en kykene. Kaipaan takaisin siihen vanhaan hyvään perheeseen. Mutta en syyttele itseäni. Silloin liitossa moneen kertaan mietin, miksi en pysty olemaan anelematta. En vain kertakaikkiaan kyennyt. Epätietoisuus suorastaan nakersi minua pala palalta, laihduin monta kiloa ja olin hirvittävän onneton. Kärtin koska aina ajattelin, että jonain päivänä hän minulle vastaa. Sitä päivää ei tullut ja sen haluat sinulle sanoa. Jos todella haluat pitää tämän rakkaasi, niin pakota itsesi olemaan kärttämättä. Tuskin sinäkään milloinkaan vastausta saat. Voimia kuitenkin, tiedän tasan millaista on elää epätietoisuudessa.
Se että mies ei puhu tunteistaan ei todellakaan tarkoita ettei niitä ole, joten unohda se ajatus. Jos eron jälkeen palaa yhteen niin tietenkin luottamus on tärkeä asia palauttaa, ja luulen että se ei tapahdu jos kyseenalaistat miehesi tunteita. Sinun pitää vain hyväksyä että teillä on ero takana eikä vanhoihin kuvioihin palata ihan tuosta vaan. Kannattaa varmaan taholtasi vain osoittaa että itse välität hänestä ja antaa hänen sitten aikanaan ilmaista omat tunteensa.