Lestadiolaisuus ja

Lestadiolaisuus ja ”viinan lohikäärme” 2/2


Toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1946 Suomen raittiuden ystävät ehdottivat SRK:lle, että se liittyisi raittiuden ystävien jäseneksi. SRK:n johtokunta käsitteli asiaa ja tuli siihen lopputulokseen, että ehdotus ”ei aiheuttanut toimenpiteitä”.

Käsittääkseni syynä SRK:n kannalle oli se, että lestadiolaisuudessa raittius koettiin uskontoon liittyvänä kysymyksenä, johon ei ollut tarvetta sekoittaa maalisia järjestöjä. Myös kielteisyys ikeen vetämisestä ei-lestadiolaisten kanssa oli kannan taustalla.

Lestadiolaisen herätysliikkeen omaksuman raamatuntulkinnan mukaan Raamatusta ei löydy minkäänlaisia perusteita alkoholin tai muiden päihteiden käytölle edes hauskanpidon tai rentoutumisen merkityksessä.

Lestadiolaisen raamatuntulkinnan mukaan Raamattu puhuu viinan ja juopumisen vaaroista ja viinan voiman taistelusta Jumalan voimaa vastaan. Viina ikään kuin on paholaisen työkalu Jumalan tahtoa vastaan maailmassa.


Seuraavassa on esimerkkinä kolme raamatunkohtaa, joilla lestadiolaisessa herätysliikkeessä on perinteisesti perusteltu täydellistä alkoholin käytöstä pidättäytymistä (vanha käännös lestadiolaisen perinteen mukaisesti): ”Älkääkä juopuko viinistä, sillä siitä tulee irstas meno, vaan täyttykää Hengellä” (Ef. 5:18), ”Voi niitä, jotka aamuvarhaisesta väkijuoman jäljessä juoksevat ja iltamyöhään viipyvät viinistä hehkuvina! Kanteleet, harput, vaskirummut, huilut ja viinit on heillä pidoissansa, mutta Herran tekoja he eivät tarkkaa, eivät näe hänen kättensä töitä.” (Jes. 5:11-12) ja ”Viini on pilkkaaja, väkijuoma remunpitäjä; eikä ole viisas kenkään, joka siitä hoipertelee.” (Sananl. 20:1).

Esimerkiksi näiden raamatunkohtien perusteella myös alkoholin kohtuukäyttö on lestadiolaisessa herätysliikkeessä perinteisesti saarnattu synniksi.

Muistaakseni edellisen kerran lestadiolaisen herätysliikkeen suhtautuminen alkoholiin nousi julkisuudessa esiin tämän vuoden toukokuussa, kun SRK:n nykyinen pääsihteeri Aimo Hautamäki otti asiaan kantaa Kotimaa-lehden blogissaan.

Hautamäki peräänkuulutti blogissaan tämän päivän lasten vanhempien vastuuta tulevien sukupolvien alkoholinkäytön suhteen. Hautamäki kysyi: ”Missä ovat päihteettömän elämäntavan idolit? Toivoisin, että kirkon ja yhteiskunnan päättäjät puhuisivat alkoholittomasta elämäntavasta samanlaisella innolla kuin puhuvat tupakan vaaroista ja savuttomasta elämäntavasta.”

Lisäksi Hautamäki esitti suoranaisen toiveen ja kehotuksen kirkon ja yhteiskunnan päättäjille: ”Alkoholi tulisi karsia pois kaikista edustustilaisuuksista. Tällainen muutos voisi onnistua, jos piispat, maaherrat, ministerit ja presidentti näyttäisivät tässä esimerkkiä.”


Hautamäki lopuksi vielä alleviivasi lestadiolaisuuden kantaa alkoholiin. Raittius ja päihteetön elämäntapa ovat osa lestadiolaisuutta edelleen tänä päivänä samalla tavalla kuin ne olivat osa rovasti Laestadiuksen julistusta.


Kolumni on tiivistelmä kirjoittajan Helsingissä Pyhä humala -seminaarissa pitämästä esitelmästä.

Oheinen artikkeli on poimittu Koillissanomat lehdestä julkaistusta Tuomo Taapio Törmäsen kolumnista 25.11.2008

   
2207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Lestadiolaisen herätysliikkeen omaksuman raamatuntulkinnan mukaan Raamatusta ei löydy minkäänlaisia perusteita alkoholin tai muiden päihteiden käytölle edes hauskanpidon tai rentoutumisen merkityksessä.** Täysin Vl:oppi, ei mikään Raamatun tulkinta. On käsitteiden selventämisen tarve

Raamatun VT kirjoitettiin juutalaiselle, ja viinin merkitys oli aivan toinen kun nykyään. Se sisälsi kaikki viinirypäleistä tehdyt juomat rypäletuoremehusta luonnollisen käymisen kautta käyneisiin viineihin. Väkeviä viinejä ei Raamatun aikana tunnettu lainkaan, elleivät sellaisia olleet Babylonin viinit. Tekniikkaa ei ollut vahvempaan prosenttiin, mitä hiivalla ja käymisellä saadaan, sillä hiivabakteeri kuolee alkoholiprosentin noustessa korkealle. Viini kuului olennaisen osana juutalaiseen perinteeseen Se oli osoitus Jumalan siunauksesta. Tätä ei nyky VL edes huomioi. 1 Moos 27:28>>Jumala suokoon sinulle taivaan kastetta ja maan rehevyyttä, viljaa ja viiniä runsain määrin. Neljäkymmentä vuotta minä johdatin teidän kulkuanne autiomaassa. Vaatteet eivät kuluneet päältänne eivätkä kengät jaloistanne. 6 Te ette saaneet leipää syödäksenne, ette viiniä ettekä olutta juodaksenne, jotta ymmärtäisitte, että Herra on teidän Jumalanne.> "Jumalalle, taivaan ja maan Luojalle, kiitos siitä, että hän antaa kasvuvoiman hedelmille, joista me saamme juomaa." Antakaa väkevää juomaa menehtyvälle ja viiniä murhemielisille. Älä enää juo vain vettä, vaan käytä vähän viiniä vatsasi tähden ja usein uudistuvien vaivojesi vuoksi.

Äänestä
  • pienessä pierussa, eli 60 asteen kumarassa.


    Nooh, ihan vitsillä vaan :-)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


"viinan lohikäärme" kirjoitti:

Lestadiolaisuus ja ”viinan lohikäärme” 2/2


Toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1946 Suomen raittiuden ystävät ehdottivat SRK:lle, että se liittyisi raittiuden ystävien jäseneksi. SRK:n johtokunta käsitteli asiaa ja tuli siihen lopputulokseen, että ehdotus ”ei aiheuttanut toimenpiteitä”.

Käsittääkseni syynä SRK:n kannalle oli se, että lestadiolaisuudessa raittius koettiin uskontoon liittyvänä kysymyksenä, johon ei ollut tarvetta sekoittaa maalisia järjestöjä. Myös kielteisyys ikeen vetämisestä ei-lestadiolaisten kanssa oli kannan taustalla.

Lestadiolaisen herätysliikkeen omaksuman raamatuntulkinnan mukaan Raamatusta ei löydy minkäänlaisia perusteita alkoholin tai muiden päihteiden käytölle edes hauskanpidon tai rentoutumisen merkityksessä.

Lestadiolaisen raamatuntulkinnan mukaan Raamattu puhuu viinan ja juopumisen vaaroista ja viinan voiman taistelusta Jumalan voimaa vastaan. Viina ikään kuin on paholaisen työkalu Jumalan tahtoa vastaan maailmassa.


Seuraavassa on esimerkkinä kolme raamatunkohtaa, joilla lestadiolaisessa herätysliikkeessä on perinteisesti perusteltu täydellistä alkoholin käytöstä pidättäytymistä (vanha käännös lestadiolaisen perinteen mukaisesti): ”Älkääkä juopuko viinistä, sillä siitä tulee irstas meno, vaan täyttykää Hengellä” (Ef. 5:18), ”Voi niitä, jotka aamuvarhaisesta väkijuoman jäljessä juoksevat ja iltamyöhään viipyvät viinistä hehkuvina! Kanteleet, harput, vaskirummut, huilut ja viinit on heillä pidoissansa, mutta Herran tekoja he eivät tarkkaa, eivät näe hänen kättensä töitä.” (Jes. 5:11-12) ja ”Viini on pilkkaaja, väkijuoma remunpitäjä; eikä ole viisas kenkään, joka siitä hoipertelee.” (Sananl. 20:1).

Esimerkiksi näiden raamatunkohtien perusteella myös alkoholin kohtuukäyttö on lestadiolaisessa herätysliikkeessä perinteisesti saarnattu synniksi.

Muistaakseni edellisen kerran lestadiolaisen herätysliikkeen suhtautuminen alkoholiin nousi julkisuudessa esiin tämän vuoden toukokuussa, kun SRK:n nykyinen pääsihteeri Aimo Hautamäki otti asiaan kantaa Kotimaa-lehden blogissaan.

Hautamäki peräänkuulutti blogissaan tämän päivän lasten vanhempien vastuuta tulevien sukupolvien alkoholinkäytön suhteen. Hautamäki kysyi: ”Missä ovat päihteettömän elämäntavan idolit? Toivoisin, että kirkon ja yhteiskunnan päättäjät puhuisivat alkoholittomasta elämäntavasta samanlaisella innolla kuin puhuvat tupakan vaaroista ja savuttomasta elämäntavasta.”

Lisäksi Hautamäki esitti suoranaisen toiveen ja kehotuksen kirkon ja yhteiskunnan päättäjille: ”Alkoholi tulisi karsia pois kaikista edustustilaisuuksista. Tällainen muutos voisi onnistua, jos piispat, maaherrat, ministerit ja presidentti näyttäisivät tässä esimerkkiä.”


Hautamäki lopuksi vielä alleviivasi lestadiolaisuuden kantaa alkoholiin. Raittius ja päihteetön elämäntapa ovat osa lestadiolaisuutta edelleen tänä päivänä samalla tavalla kuin ne olivat osa rovasti Laestadiuksen julistusta.


Kolumni on tiivistelmä kirjoittajan Helsingissä Pyhä humala -seminaarissa pitämästä esitelmästä.

Oheinen artikkeli on poimittu Koillissanomat lehdestä julkaistusta Tuomo Taapio Törmäsen kolumnista 25.11.2008

   

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu