itsekunnioitus ja tuli tunne olevani yhteiskunnan pohjasakkaa. Sen päälle vielä kova huoli lapsesta ja hänen jaksamisestaan.
Miten tähän yhteiskuntaan pääsisi taas mukaan kunnon kansalaisena? Onko se täysin mahdotonta?
Miten tähän yhteiskuntaan pääsisi taas mukaan kunnon kansalaisena? Onko se täysin mahdotonta?
Vastaukset 18
Vanhimmat
JOS
minulle kävisi samoin
olisi vain yksi ratkaisu
en kauempaa haluaisi elää
arvottomana, hylkiönä.
Hylkiömipiä ovat tuollaiset "sivusta seuraajaraukat".
päättää päivänsä, mitä itseään kiusaa.
Toiveajattelua tänne kirjoittelee muka sivullisena, se on sotkeutunut johonkin laittomaan huostaan tai muista syistä toiveitaan kirjoittaa.
Mutta alkuperäiseen asiaan, niin riippuu varmaan huostan syistä. Jos ei ole syytä ollut, niin ei silloin koe itseään arvottomaksi vanhemmaksi, vaan ryhtihän kohenee entisestään. Tilit kun laitetaan tasan, tulee häpeä huostaajille. Jos he sitten päättävät päivänsä siinä häpeässään, ongelmajätteet. Toivon, että minun lapseni huostaajat tekisivät niin nyt kun tilejä on tasattu. Ei ikävä yhtään tule. Helpotushan se on kaikille osapuolille niin.
Alussa olinkin huostan tapahduttua toiveikaskin, mutta kun tajusin mihin yksinäisyyteen lapseni ja minut oli tuomittu, aloin heiketä. Viranomaisilla on sellainen kaikkitietävä säälivänsävyinen asennoituminen huostatun äitiin, että sitä ei mikään horjuta!
Kun huostatun pikkusisarus, kotona asuva, joutui iltapvkerhossa syrjityksi (leuhkat likat eivät ottaneet leikkiin) ja siitä tuohduin ohjaajille, he n e u v o i v a t k ä r s i v ä l l i s e s t i, että lapset O N sellaisia, äiti hyvä. En saanut keskusteltua samalla tasolla heidän kanssaan. He vain eivät noteeranneet minun huoltani.
Huostatun opettajat olivat ennakkoluuloisia. Juttelin myös hänen luokkatoverinsa äidin kanssa, varsin fiksu akat. nainen, ja kyllä hän myönsi, että oli alussa ollut hyvin epäluuloinen poikansa lapsenkotikaverista (pojastani) vain siksi, että poikani oli huostassa (väärin perustein).
Nuoremman lapsen koulukavereiden perheet tietävät ison veljen olleen huostassa ja sen näkee asennoitumisessa. (Ei tervehditä).
Olen yh ja olen hyvin hyvin yksinäinen.
Välillä saan tyytyväisyyspuuskia, kun tiedän, että olen uhri, en syyllinen, mutta kyllä ympäristö aina palauttaa maan tasalle (pikemmin maan alle).
riitä, vaikkapa poistamaan sitä yksinäisyyttä. Haluaisin tavata hänet joka sanoo olevansa yksinäinen
tarvitsee itsensäkin ikäisiä tavallisia esim juuri naapureita. Silloin jaksaa olla iloinen lapsensa kanssa ja olla hänelle vanhempi.
Tunne on sellainen, kuin olisin joutunut iltapäivälehden kanteen...ennakkoluulot ovat ja pysyvät.
jne.
Olipa sitä syytä huostaanottoon tai ei niin sama ihmisarvo ja arvo ihmisenä isällä tai äidillä on edelleen. Jos joku muuta visertää, viserrä takaisin.
Kukaan ei ole pohjasakkaa muuta kuin jonkun itsensä muiden yläpuolelle ylentäneen, ties minkä muita paremman ihmisen mielestä. Joka itsensä ylentää se alennetaan jne.
Pää pystyyn, elämä koettelee ja joskus h...in pahasti mutta eteenpäin!!!! sanoi taavikin kun rattoriaan umpihangessa käynnisti.
Kenelläkään ei ole syytä häpeään, itsensä väheksymiseen tai itsesääliinkään huonommuuden, vajavuuden taikka heikkouden tunteesta johtuen. Onpahan edes jotain mitä korjailla taikka parannella ettei elettävä elämä kävisi kovin yksioikoiseksi ja -toikkoiseksi.
Jokainen on sisällä yhteiskunnassa. Ei ole olemassa mitään muuta yhteiskuntaa kuin tämä tässä ja nyt. Kaikki ovat tässä elämän karnevaalisssa mukana halusivatpa tai eivät.
Se että pääsevätkö kaikki tämän maan kansalaiset mukaan Linnan juhliin
onkin sitten jo hieman vaikeampi juttu.
ilkeitä, että he näkevät huostatilanteessakin syyn jo aloittaa haukkumisen.
Lapsi ei uskalla koulussa kertoa asiasta, eikä muutoin kuin lähimmille kavereilleen.
Ei tulisi mieleenkään kertoa töissä mitään, tulisi varmaan potkut.
on mahdollisuus uuteen yrittämiseen ja parempaan. Huostatilanteessa tämän takaa jo lakikin.
Ja joka ihmisellä on SAMA IHMISARVO, kuten joku jo totesikin! Sama arvo, ei riipu mitä on tehnyt tai jättänyt tekemättä.
Itsemurhaan yllyttäminen on muuten rikos monien maiden laissa. En jaksa nyt Suomen lakia lukea, mutta muistaakseni siitäkin saattoi ainakin aiemmin saada rangaistuksen, jos esim. tietää toisen ottaneen vaikka hengenvaarallisen lääkeannoksen ja jättää hänet kuolemaan. Niin että kaikkea sitä saa nettipalstoilta lukeakin!
asioiden kanssa tekemistä!
Mutta jos ei mitään tee, eivät asiatkaan edisty!
Jaksamisia kaikille enemmän ja vähemmän nujerretuille ja poljetuille.
Asiat paranevat pikkuhiljaa, eteenpäin mennään.
Muutos on myös suomalaisessa lastensuojelun sirkuksessakin alkanut,
eikä sitä muutoksen etenemistä enää mikään pysty estämään.
Ei tarvitse uutta yrittämistä kun ei ole mitään sössinytkään. Että älä yritä olenkaan saada läpi tuota tuttua mantraa, että pitää tunnustaa virheensä ja plaap plaap.
Samaa ihmisarvoakaan ei ole. Kyllä vastuuseen on oikeutettua saada väärintekijät. Ei millään mitään väliä olisi, jos sama arvo olisi huolimatta siitä mitä on tehnyt tai jättänyt tekemättä.
Toiselle saa toivoa pahaa, se ei mikään rikos ole.
Itsemurhaan yllyttäminen ei ole oikein, mutta onko se rikos kun sehän on sossuilla käytössä. Titen kiusaavat ihmisiä ja tiukentavat kiusaamistaan ellei kohde näytä väsymisen merkkejä. Jopa sanovat suoraan, että sillä on pois pääsy tilanteesta. Ja elävät ennakoidusti kuin kohde olisi jo kuollut. Tämän olen omakohtaisesti aikanaan joutunut kokemaan ja sossun papereista voi asian todeta ettei minua ole mitenkään noteerattu enää, en ole ollut heille enää olemassa. Vähillä eleillä elin ja keräsin voimia kun ymmärsin missä mennään. Nyt on naamat väärällään, eivät tiedä oikein miten luikahtaisivat tilanteesta.
Hengenvaarallisen lääkeannoksen ottanut tarvitsee apua kuten kaikki avuttomaan tilanteeseen joutuneet. Uskallan kuitenkin epäillä, että vaillekin jätetään. Mikä sen helpompi olla "huomaamatta" jos on epätoivottu kohde. Sillähän siitä pääsee. Sellaisia on ihmisissä, oman edun tavoitusta kohden meneviä ihmisen kuoria. Siinä menossa ei toinen ihminen ja hänen ainutkertainen elämänsä ole kuin pelkkä väline. Rahaa niille saattaa jäädä, muusta eivät mitään ymmärräkään.
vaikea käsittää, mutta näin on.
Ei se tietenkään estä vastuuseen saamasta väärintekijöitä, mutta väärin tekeminen ei muuta kenenkään perusarvoa ihmisenä.
taistelee, jos et sinä sitä tee?
Vaikka heillä olisi miten hyvät sijaisvanhemmat tahansa, eivät he kykene korvaamaan omia vanhempia ikinä.
sijaishuollolle ne ovat vain työkappaleita, joista voi olla huolissaan, jos äiti on liikaa niiden kanssa tekemisissä.
On sitä minun mielestäni siellä kaapissa niin iso luuranko, että sitä on vaikea peittää.
Lapsi kyllä tietää, että en asialle mitään enempäää pysty, muut eivät sitä ymmärrä. Velikin sanoi ensimmäiseksi sanoikseen, että "Haetaan se pois sieltä autolla".
Olihan masennuskin aikaisemmin häpeä, nyt se taitaa olla jo lähempänä muotia. Ehkä tämän huostajutunkin saisi käännettyä nurin, että tälle ei ihminen mitään voi?
Tunnen tunteesi, jokainen päivä on vaikea, juon ahdistukseen, joka vain pahenee juomalla. Työkkäri tahtoo minut töihin, olen lupautunut kursseille... MUTTA KUN!!!!
Elämä on yhtä suurta tunnemyrskyä!!!
Olin ennen sosiaalinen ihminen, nykyisin pelottaa jo ovesta ulos meneminen (sain beetasalpaajat paniikkihäiriöön).
Jokainen päivä on lähempänä, seuraavaa lasten tapaamista. En saa nukuttua enkä mitän, viikkoa ennen tapaamista, kimpoilen pitkin seiniä. Kun joudun TAAS jättämään lapseni, kuolen vähän, en jaksa liki viikkoon edes nousta sängystä.
Siinähän se kuukaus onkin jo liki kulunut.
Olen vain miettinyt, että kuinka monta Kuolemaa voi yksi Äiti kokea ennen kuin hajoaa kokonaan.
Kerroin psykiatrianpolilla, että kuulen lasteni ääntä jatkuvasti, lääkäri sanoi, että niin kauan on kaikki normaalia MUTTA jos alan kuulemaan päässäni naapureiden pahantahtoista kuiskuttelua on tilanne paha.
En tiedä tuleeko minusta ikinä enää ihmistä, mutta lasten tähden elän, kuten ennenkin, Rakastan heitä ja nautin kun saan olla heidän kanssa!! Joka kerta tiedän, että tulee enskerta kun saan tavata taas.
Voimia Sinulle.
Älä luovuta, olet lapsesi Valo ja Voima.
muutin toiselle paikkakunnalle, en enää kestänyt. Siellä lepäsin, kukaan ei tiennyt huostasta, eikä tarvinnut pelätä, että kukaan tietääkään. Lasta oli valtavan ikävä.
Matka teki tehtävänsä: rauhoituin huomattavasti ja se rauhoittuminen pysyi, vaikka palasikin takaisin.
Minun oli pakko lähteä, tilanteemme oli niin paha.
Nyt taas pääsee lapsi kotiinsa käymään välillä.
Älä hyvä *** juo. Se todella pahentaa tilannetta. Yritä hakeutua mielenterveysasioiden pariin, ehkä myös SPR auttaa ja jokin yhdistyskin lienee perusteilla huostavanhemmille.
olipa lasten kotoaan pois sijoittamisen syy mikä tahansa olet se ainoa ja oikea vanhempi omille lapsillesi. Sitä ei voi Sinulta kukaan pois ottaa.
Jos uskot itseesi ja lapsiisi voit löytää itsellesi rauhan ja seesteisen elämän. Et ole huonompi etkä vähempiarvoisempin kuin muutkaan tällä planeetalla tallaajat. Elämä menee eteenpäin.
minä olenkin ihminen?