Muita kaksosnaisia joilla samaa ongelmaa?

KaksosN 19

Olen 19-vuotias kaksosnainen ja olen tässä alkanut miettimään, että onko minussa jotakin vialla...
Olen aina etsinyt itselleni sitä oikeaa, jonka kanssa olisi hyvä olla, mutta sitten uskollisuus on aina vaikeaa. Tuntuu, että haluan olla suhteessa, mutta haluan silti muita miehiä ja että se oma mies olisi siellä vieressäni kuitenkin illalla.
Ihastun aina vääriin miehiin, joista tiedän melkeinpä etukäteen jo, että huonosti tässä käy ja kolhuja tulee, mutta silti pitää aina mennä siihen suhteeseen, koska suhteen kaipuu on kova.
Toinen tapaus on erikseen se, että ihastun myös usein varattuihin miehiin. Viimeiseksi naimisissa oleva mies, jolla on lapsiakin avioliitosta. Hänen kanssaan olen touhunnut kerran, mutta itse seksiin ei menty. Kiellän itseäni näissä tilanteissa, että ei saa, mutta sitten kuitenkin hankkiudun heidän kanssaan tilanteeseen, jossa olemme humalassa ja jotakin tapahtuu.
En ymmärrä itseäni yhtään, tiedän missä vika on, mutta miksi aina hankkiudun samoihin tilanteisiin kertatoisensa jälkeen??
Muilla samoja kokemuksia?

6

1479

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hieman vanhempi kaksosnainen

      Olin ennen itsekin samantyylinen hulivili suhteissani. Jos olin pitemmässä ja hyvässä suhteessa niin piti käydä vieraissa ja toisaalta jos olin sinkku niin piti saada parisuhde. Ikuinen oravanpyörä siis.

      Kaksonen on yleensä luonteeltaan sellainen, ettei pysty vakiintumaan täysin ennen kuin kohdalle sattuu todella "Se Oikea". Aiemmin itsekin luulin usein, että tämä voisi olla se. Myöhemmin kuitenkin huomasin, ettei siitä mitään tullut vaan hyvinkin pian elämäntapa johti entisenlaiseen käytökseen. Vuosia meni itselläkin etsiessä ennen kuin nyt 25-vuotiaana (tosin vieläkin hyvin nuori olen) löysin elämäni rakastetun. Hän oli täysin erilainen kuin ne vaatimukset, joita olin ihannemiehelleni asettanut. Kuitenkin tutustuessa tuli se tunne, että tässä se nyt on ja päivä päivältä se tunne vain vahvistuu.

      Tutustu vain rauhassa erilaisiin miehiin ja jos tuntuu väärältä olla suhteessa jonkun kanssa niin hän ei vain ole se oikea. Oman kokemukseni mukaan kaksosnaisen uskollisuus ei löydy itse päättämällä vaan sen oikean kohdattua se tulee ihan luonnostaan. :)

      • Karille karahtaa aina

        Moi Kaksosnaiset. Minä olen ainakin epäonnella siunattu. Ei sovi mikään mies mulle, nykyään menee aina pieleen, välillä naurattaa, on näitä merkkejä ihan Ennustajiltakin kysytty. Vaaka, Jouskari ja Vesimies kuulemma sopis. Yks ihana naimisissa oleva Vesimies on tosin sydänystävä ja Ensirakkaus oli aikoinaan Jousimies. Mutta Härät, Kalat, Kaksosmiehet ja kaikki muut merkit eivät siedä mua, kyllä minussakin jotain vikaa kait on, Ehkä tää luonteen vaihtelevaisuus, piru/enkeli?? Kalat-miehen kanssa olin naimisissa 30 v ja koko aika oli 33 v, nyt ollaan kamuja,Härkä-mies oli kihloissa kanssani, koska Hän halusi, siitä ei tullut mitään. Toivottavasti Sulle, 19 v typsy ei tule pettymyksiä, kuuntele sydäntäsi, ja tuntosarvet pystyssä. Meikänaiset on vahvasti intuitiivisia, ainakin yks hyvä piirre, ei ehkä miesten mielestä.


    • levoton kaksonen

      olen 48-vuotias kaksosnainen ja yhä etsin sitä oikeaa. Rakastun kunnolla, mutta kyllästyn elämän arkeen ja yksitoikkoisuuteen. Rauhoitunkohan koskaan.

    • tuuliviiri:)

      Mulla on sama juttu, ajaudun aina suhteisiin joissa tiedän ettei loppu ole kaunista. Mä en itse niin välitä varatuista miehistä, ok onhan niissä se viehätyksensä että omalla tavalla ne on haasteellisempia:) mä taas pidän "pahoista" miehistä, joiden kanssa elämä ei ole tylsää joka päivä on erinlainen:) Mut mulla ei ole kyllä pakollista tarvetta olla parisuhteessa, viihdyn hyvin yksinkin, välillä kaipaa tuttua kainaloa, mutta kas kummaa kun sellainen löytyy niin ei siinä kauaa jaksa makoilla, vaan kyllä se meno jalka alkaa vipattaa ja suhteet yleensä kaatuu siihen kun miehet eivät tahdo pysyä perässä. Odotan vielä miestä joka saisi minut niin rakastumaan itseensä että olisin valmis tekemään hänen puolsetaan mitä vain. Parhaimmat suhteet olen kokenut Raujen kanssa.

    • kaksonen89

      Juu täällä on täysin samanlainen tapaus, inhottavaa tuntea noin jo näin nuorena :/

    • Blue by shine

      Kaksos-nainen on aina arvoitus,vaikka horoskooppeihin ei oikein tahtoisi uskoakaan.
      Voisiko tunteet ja tekemiset muka olla lopun elämää vain siitä kiinni,minä päivänä sattuu syntymään???
      Olen kauris ja olen ollut yhdessä kaksosen kanssa tähän päivään mennessä 23 vuotta ja 324 päivää.
      Totta on,että kaksoset osaa olla tosi veemäinen luonne ja kestämistä on ollut,varsinkin,jos ei tahtoaan saa läpi,mutta helpompi on niellä,kuin tapella.Ehkä pärjään senkin takia,koska äitinikin on kaksonen...mutta keskenään eivät tule toimeen,eivät sitten millään.
      Kaksosten tunnusmerkki on,että he osaavat joskus olla aivan sairaan hurmaavia....ja kun menet loukkuun,syövät nurkan takana sielun ja unelmat.
      Minä päivänä joku syntyi...ja sattuu syntymään,ei pitäisi vaikuttaa tulevaan,mutta ihme kyllä...kaksosten kohdalla horoskooppi näyttää ihan mielettömän usein pitävän paikkansa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      114
      1361
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      911
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      736
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      132
      697
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      565
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      100
      499
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      490
    11. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      468
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      467
    13. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      463
    14. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      96
      459
    15. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      458
    16. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    18. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    19. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    20. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    Aihe