MIES EI TAJUA

Ole nainen äläkä hiiri. Kukaan ei saa koskea suhun ja "käyttää" seksiin noin vain jos ei haluta. Ja sun ei tarvitse olla juoppokuskina. Elämäsi tulee olemaan yhtä helvettiä jos alat tanssimaan tuollaisen miehen pillin mukaan! Nyt pää ylös ja lopeta moinen.

Mä jättäisin mieheni jos se lähtisi raskausaikana juopottelemaan. Ja seksiä sille ei tulehdusriskin vuoksi heru kuin ehkä kerran kuussa ja sekin vain suuseksiä tms. vaihtoehtoista JOS minusta siltä tuntuu. Mies kyllä ymmärtää ja lapsen ja mun terveys on sille tärkein. Jos miehesi on niin vittupää että lähtee pettämään niin anna mennä, pääset vain huonosta retkusta eroon. Sen pitäisi huolehtia sinusta ja helliä... raskaana oleva nainen tarvitsee huomiota ja hellyyttä ja neuvolan oppaissakin sanotaan (mies ei ole niitä varmaan edes vilkaissut).

Ärsyttäääää niin paljon sun puolesta että voisin hormoonimyrskyissäni tulla tirvaisemaan sitä ukkoos ihan kunnolla. AAAAAARGGGHHH!

Myöskin outo, itsekäs.. ryyppäs paljon kun olin raskaana, riideltiin paljon, olin onneton usein hormooneilla oli suuri vaikutus, suutuin ja loukkaannuin herkästi..

Mies on muuttunut tosi paljon vauvan syntymän jälkeen.

Seksiin pakottaminen ja toisen haukkuminen on väkivaltaista käytöstä, VAIKKA se toinen olisikin puoliso. Ja väkivallalla on taipumus lisääntyä, ei lieventyä ajan kanssa. Aseta selkeät rajat miten sinua saa kohdella ja pidä niistä kiinni. Mies hakemaaan ammattiapua.

myös itseesi?
Mitä sinä voisit tehdä parisuhteen eteen? Että kun on miestä käytétty siihen, että on raskaaksi tultu niin sitten ei tarvitsekaan toisen tarpeista välittää?
Seksi ja läheisyys on muutakin kuin panemista.
Kyrsii tollaset eukot, joka makaa hylkeenä kotona ja valittaa, ettei voi sitä tätä ja tuota kun on raskaana.
Vieraissa se sunkin miehes luuhaa tuota menoa jos ei jo käy. Ketä kiinnostaa loppupeleissä katella kotona olevaa kiukkusta pihataria?

Meillä myös tullut riitoja ja ongelmia erityisesti nyt raskausaikana, vaikka sitä ennen kaikki tuntuikin olevan "niin paljon paremmin". Vielä pari ensimmäistä kuukautta tuntui hyvältä, ainakin verrattuna nykytilanteeseen.
Yhdessä käytiin neuvolassa ja ultrassa, kerrottiin sukulaisille ja kavereille, että tämmönen on tulossa. :) Yllärivauva se oli, mutta haluttiin pitää parin päivän miettimisen jälkeen. Tai minä ainakin halusin, mies sanoi, että saan päättää eikä aio painostaa mihinkään. Kivastihan se oli sanottu.
No kesän tullessa miestä alkoi sitten tuo oluen nauttiminen kiinnostaa enemmän.. En ole itsekään ennen raskautta alkoholista kieltäytynyt, että en mikään niuho koe olevani. Mutta olisihan sitä vähän olettanut, että ehkä se tuleva isäkin voisi nyt hiukan sitä vähentää ja valmistautua tulevaan.. Se valmistautuminen vaan näytti olevan sitä, että nyt pitää saada mennä kun vielä pystyy. Ja tietysti kavereiden kanssa ja ilman nalkuttavaa avovaimoa. Minä en kelvannut enää edes kuskiksi, kun oli tosiaan kiva ajella muiden kanssa, myös exänsä kyydistä kerran sattumalta yllätin miehen. Eihän siinä sinänsä mitään pahaa ole, mutta tuskinpa olisi itse kertonut jos ei olisi kiinni jäänyt. Mies on kieltänyt minua olemasta yhteydessä entisiini, mutta häneltä ei tietenkään voi vaatia samaa, se kun olisi heti tossuttamista. Sitten kehtasi vielä väittää, että minä en halua muuta kuin olla kotona, istua sohvalla ja katsoa telkkaria. Vaikka olin monta kertaa kysynyt, että voitaisiinko tehdä yhdessä jotain tai käydä jossain. Miehen käsitys yhdessä olemisesta oli se, että ollaan samaan aikaan kotona. Mies istuu koneella ja surffaa netissä, kun minä ensin kärsivällisesti ja sitten vähemmän kärsivällisesti odotan, että joko se seura kiinnostais. Eli tunsin saavani paljon vähemmän huomiota kuin ennen, johtuu tietysti myös hormoneista paljon kaikki tuo. Seksi jäi vähemmälle, ei siksi etten olisi sitä halunnut (päinvastoin!) vaan siksi, ettei miestä huvittanut. Tunsin sitten itseni ajoittain rumaksi ja lihavaksi (niin varmasti kaikki jossain vaiheessa..), kun ei seura eikä seksi enää kiinnostanut. Olen vielä melko nuori ja raskaus tuntui henkisesti melko rankalta ajoittain, olisin tarvinnut enemmän tukea, välittämistä, arvostusta ja ymmärtämistä miehen puolelta. Ja kun en näitä tuntenut saavani, niin tulin mustasukkaiseksi ja epäileväiseksi. No, voiko muuta odottaakaan kun mies on vkloput jossain kavereidensa kanssa, milloin baarissa ja milloin jossain muualla eikä halua kertoa mitään jos ei ihan erikseen aleta kyselemään. Tietyssä vaiheessa iltaa sitten jätti aina vastaamatta viesteihin (soittaa en halunnut, kun tuntui että se olisi liikaa häirinnyt sitä illanviettoa) eikä enää ilmoittanut itsestään mitään. Se on melko raskasta yksin odottaa kotona, että tuleekohan se vai ei tai mitä jos sille sattuu jotain? Monesti tuli sitten aamuyöstä ja kerran vasta seuraavan päivän iltana. Ja minä kun olen semmonen, etten saa syötyä tai nukuttua, jos tuntuu pahalta tai huolehdin jostain. Mies ei halunnut ikinä puhua asioista ja selvittää niitä, vaikka se olisi helpottanut tilannetta paljonkin. Netistäkin tuli hänelle entistä tärkeämpi, kun kotona oli vaan se sama valittava ämmä. Löytyihän sieltä sitten kiinnostunutta naisseuraakin.. Ja kun kysyin asiasta niin vastaukset olivat erittäin epämääräisiä ja muuttuivat vähän väliä. Eipä minulle sitten ikinä oikein selvinnyt, että miten se juttu oikeasti meni. Ilmeisesti vielä nykyään pitävät jonkinlaista yhteyttä, mies välttelee edelleen koko asiaa eikä suostu puhumaan.
Kaikki tämä, jatkuva riitely ja moni muu asia johti sitten siihen, että muutin pois ollessani 5kk raskaana. Mies ei halunnut, että lähden, muttei ollut valmis muuttumaankaan vaan syytti minua melkein kaikesta, että itse olin hänet ajanut juomaan ja muiden seuraan. Osaksi varmasti pitääkin paikkansa, myönnän myös itse osaavani olla todella rasittava välillä. Tunsin odottavani yksin tätä lasta.
Nyt tätä "asumuseroa" on kestänyt 3kk, eikä muutosta ole tapahtunut. Lapsi syntyy kuukauden kuluttua, eikä mikään tässä tilanteessa ole selvää. Molemmat haluaisimme asua ja olla yhdessä, mutta tuntuu niin vaikealta, kun toinen osapuoli ei vieläkään halua joutua puhumaan vakavasti mitä tehdään ja onko enään yhteistä tulevaisuutta. Miten näin epäselvään tilanteeseen mitään lasta synnytät? Tuskin tämä stressi ja asioista yksin murehtiminen on hyväksi sille pikku ipanallekaan.
Rakastan edelleen miestäni yli kaiken, enkä mitään niin halua kuin olla onnellinen hänen ja lapsen kanssa. Tiedän, että hänestä tulisi hyvä isä, kun vain saisi siihen mahdollisuuden ja pystyisi myöntämään omat virheensä ja nöyrtymään sen verran, että ottaisi meidät takaisin. Siis minut ja mahani.
Tulipa kyllä pitkä teksti, vaikka tarkoitus oli yrittää vastata muka lyhyesti.
Kuinka pitkällä oma raskautesi on? Olisi kiva kuulla tilanteen etenemisestä myöhemminkin. Näin omasta näkökulmasta tuntuu, että teillä on vielä "helppoa", jos niin voi edes sanoa. Mutta älä päästä tilannetta näin pitkälle kuin meillä, nyt nimittäin kadun erilleen muuttoa vaikka silloin se tuntui ainoalta ratkaisulta. Jaksamista, ja ilmoittele itsestäsi. :)