Millainen vene matkapurjehdukseen? Kertokaa hyvät ja huonot puolet.
Benetau First 31.7
!???!?!?!?!?!?
515665
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 51
Vanhimmat
ahdas vene, ei mahdu sisälle seisomaan, turkkilevyt natisee ikävästi.
Jos veneesi turkkilevyt natisee, levitä parafiiniä niitten hankauskohtiin. Yleensä se vanha kikka on auttanut.
Se mahtuuko seisomaan riippuu varmaankin myös henkilön koosta. Sama asia koskee punkkien pituutta. Kannattaa testata ennen hankintapäätöstä - veneestä riippumatta. Kumarassa kulkeminen veneen sisällä ei ole läheskään niin kurja asia kuin liian lyhyt punkka.
Firstiä en tunne ollenkaan.
Näytti yksi perhe olevan sunnuntaina startanneessa arkissakin mukana...
Taisi olla ARCin pienin vene tänä vuonna, mutta 5-henkisellä perhemiehistöllä menossa. Hyvin ovat pärjänneet ainakin Norjasta Las Palmasiin asti.
Muutaman kerran olen ollut miehistössä. Eloisa ja hauska, mutta melko helppo purjehdittava. Sisätilat vastaavat kuin muutaman jalan isommassa 80-luvun veneessä johon olen tottunut. Pariskunnalle tai pienelle perheelle oiva lomalaite. Miksei kisaankin jos sattuu kiinnostamaan.
Ainoa mainittava miinus: löytyykö 31.7:lle ostajaa enää 5 vuoden päästä kun veneet ja vaatimustaso kasvaa koko ajan - vai kasvaako?
ja ihmiset alkaakin haaveilla pienemmistä paateista, jotka on halvempia ylläpitää ja helpompia käsitellä.
Itse vaihdoin 42-jalkaisen 32-jalkaiseen pari vuotta sitten enkä kaipaa isompaa enää uudelleen.
niin ratkaisevasti parempaan suuntaan? Purjekulut varmaan 500 e/v halvemmat, samoin vakuutusmaksu ja helpompi käsitellä satamassa. Mutta mitä muuta todellista?
Eli en ole alkuperäinen pienempään vaihtaja mutta minulle yksinpurjehdus on aika tärkeä asia enkä tämän takia edes harkitse yli 33 jalkaisia veneitä. 30 jalkaiseen mahtuu kivasti pari aikuista ja sitä käsittelee viellä melko hyvin yksin merellä ja satamassa. Tietysti pituus ei ehkä ole ainoa kriteeri joku tyyppiä avance 36 menisi myös kivasti yksin. En oikein ymmärrä miksi tarvisin isomman? mitä hyötyä saan jos vaihdan suurempaan voisi myös kysyä.
Avance 36 sopii yksinpurjehtijalle hyvin rauhallisuutensa ansiosta (pitkä kapea ja helvetin raskas). Paljon paremmin kuin esim. First 31.7, joka on jolla verrattuna Avanceen. Avancessa on parduunat, jotka vähän ovat tiellä verrattuna nykyveneisiin. Pinnaohjaus helpottaa yksinpurjehdusta myös verrattuna rattiin. Avance 36 on kuitenkin suurimpia veneitä, jolla yksin voi rantautua kovemmalla tuulella esim. Nauvoon tai Hankoon. Luonnonsatamiin rantautuminen onnistuu yksin vain tyynellä.
Yksinpurjehduksen tärkein apuväline on automaattiohjaus. Rattiohjaus, jossa automaatti on kiinteästi kiinni kvadraatissa, on helppokäyttöisin. Napin painallus ja automaatti alkaa hoitaa ohjausta. Napin painallus ja voit itse jatkaa ohjaamista. Jalustuksien ja vendan aikana aina automaatti päälle, niin vauhti säilyy vaikka huomio onkin hetkellisesti kiinnittynyt pois suunnan pitämisestä. Nykyiset gyrolla varustetut automaatit ohjaavat uskomattoman fiksusti, vene kulkee puuskaisessakin tuulessa aallokosta huolimatta suoraan. Veneen omalla suuntavakavuudella ei ole enää suurempaa merkitystä. Rattiohjauksen saa yleensä kätevästi lukittua kokonaan tai osittain kitkaruuvilla, jolloin rantaan ajaminen ja pois peruutus ovat helpompia.
Siinä olen ihan samaa mieltä, että raskas ja suuntavakaa vene (vaikkapa Av36) on merellä helppo yksin purjehdittavaksi. Pieni ja ketterä (kuten First) on puolestaan helpompi ahtaissa satamissa. Sisätilojen puolesta 30-33ft kokoluokka kyllä riittää.
Yksinpurjehtijana olen täysin samaa mieltä pinnaohjauksesta. Edellisessä veneessäni oli ratti. Sen takaa ei ulottunut genuavinsseille, jolloin vendat oli hankalia. Oli myös tylsä ohjailla sitloodan takaosasta, jossa ei ollut suojaa roiskeilta. Nykyisessä vähän pienemmässä paatissani on pinnaohjaus. Se on "ainoa oikea" yksinpurjehtijalle.
Varsinkin kovemmalla tuuleella luonnonsatamat ovat mielestäni kaikkein helpoimmat yksinpurjehtijalle, jolla on raskas vene (nykyinen veneeni painaa 11 tn). Käytän keula-ankkuria, ketju vinssi, enkä yritäkään rantautumista. Maihin menen jollalla. Jos tuulee kovaa, jätän yrittämättä Hangon Itäsatamaan tai muuhun täysinäiseen vierassatamaan. Turha ottaa stressiä!
Ratin takaa on kömpelömpi hakea jääkaapista kaljaa, jalustaa isoa, genuaa. Rantautuminen ratin kanssa on vaikeampaa, kysymys on vain kulkemista veneessä. Kun olet saannut perän kiinni, on helvetin äkkiä juostava keulaan..
Sanoisin, että kokoluokassa Fingulf 36-37 ja siitä ylöspäin on aika vaikea jo purjehtia yksin. Avance 36 on muuten pieni vene ja pinnaohjauksella.
Yksinpurjehdus on muuten varteenotettava laji käytännössä ja tähän seikkaan kannattaa panostaa kun vaihtaa venettä. Seurakavereilla on aina eukko mukana nalkuttamassa, varsinkin kun keli on huono tai sitten he eivät lähde ollenkaan, koska ei ole miehistöä.
Onhan se Avance 36 tosi kömpelö satamissa. Sillä ei voi peruuttaa suoraan, jos on akseliveto, koska potkuri on niin takana ja se vetää sivulle. Mutta kaikkeen tottuu, tämä on avancen huonoimpia puolia
Jos veneesi painaa 11 tn, muuta mahdollisuutta ei juuri ole. Kotisatamaankin on vaikea tulla tuulisella säällä yksin.
yksinpurjehtiessa tärkein ominaisuus on veneen rauhallinen käytös, joka ei leveäperäisiltä veneilä onnistu. Niissä saa jatkuvasti olla löysäämässä isoa puuskien takia. Purjehdin itse yli 20 vuotta ns. "kölijollalla" ja vaihdon muutama vuosi sitten Avanceen. Sillä pärjää hyvin yksinkin ja olen ollut tyyväinen. Se vastaa käytänössä 28 jalkaista venettä kapeutensa takia. Purjehdusominaisuudet ja mukavuus ovat saaristossa huippuluokkaa. Toki parempiakin veneitä yksinpurjehdukseen saaristossa on. Ei vain tule mieleen nyt yhtään. tuleeko muilla?
on merellä mukavampi. Jos veneen varustaa yksinpurjehduksen ehdoilla, ei koon pienennys helpota muuta kuin rantautumisia. Jos veneessä on keulapurjeen vinssin niin, ettei niihin ylety ratin takaa, kannattaa yksinpurjehtijan asentaa lisävinssit jne. Minulla on ollut useita veneitä Tema 6:sta nykyiseen 37 jalkaiseen. Rantautumisia lukuun ottamatta yksinpurjehdus on helpottunut. Redille jäänti ja kumiveneen käyttö ovat lisääntyneet.
Mitä isompi vene sen merikelpoisempi! Yksinpurjehduksessa on silti kysymys rantautumisista. Mennäänhän sitä maapallon ympärikin yksin isoilla veneillä ja kateilla (Salmi, Harkimo)
Sen olen huomannut, että nykyään ihmiset osaavat jo vähän satamissa katsoa, että nyt sieltä joku tulee yksin ja pitäis vähän ottaa laiturilla keulaa vastaan. Kiitokset kaikille
Noinhan se on, kuten kerroit. Itselläni oli juuri sellainen Raymarinen isoin autopilotti ja vendat sujui nappia painamalla. Ensimmäinen takaisku tuli Shetlannin ja Bergenin välillä, kun äkkiarvaamatta autopilotti rupesi piipittämään eikä mikään nappi enää toiminut. "Course computerin" elektroniikkakortti oli simahtanut ja uusittiin takuuna Bergenissä. Myöhemmin autopilotin työyksikön moottori lopetti toimintansa pariin kertaan (se oli helppo korjata itse), sitten tuli taas elektroniikan vuoro (korjattiin Hortassa).
Yksinpurjehtijalle on todellinen riesa, KUN autopilotti lakkoilee. Riesa on erityisen paha, jos vene ei ole riittävän suuntavakaa pysyäkseen kurssillaan peräsin lukittuna.
Rattiohjaus on yksinpurjehtijan toinen riesa, minun mielestäni. Ratin takaa on suojattomampi styyrata ja sen takaa on vaikeampi ulottua trimmaamaan purjeita. Pahin haitta kuitenkin on ruorimekanismin vaurioherkkyys. Kerran katkesi ohjauskaapeli, kerran kvadrantti löystyi ja jumittui.
Arvaan, että heti ajattelet "eihän noin voi käydä" tai on "niin pieni mahdollisuus". Vikamahdollisuudet kasvavat purjehdusmailien myötä.
Keep it simple.
Pinnaohjaus on yksinkertainen ja paras, ainakin minun käytössäni.
Mukavasti nykyään autetaan satamissa. Itseasiassa on melko harvinaista että joutuu yksin hoitamaan satamaan tulot useimmiten on joku auttamassa. Kiitos näille kaikille auttajille. Tosin tähän ei saa turvautua pitää pystyä hoitamaan kaikki itse. Tai sitten tosiaan jäädä ankkuriin.
Ylimitoitetut fendarit on muuten hyvä olla olemassa jos harrastaa yksin rantautumisia. Mulla pikkuveneessä 6 isoa fendaria antaa vähän enemmän anteeksi.
niin, miten ratin takaa pääsee tehokkasti säätämään levenkia, skuutteja, vendatilanteet. Siis varsinkin yksin tai muuten vaan "rajoitetun" miehistön kanssa puuhattaessa. Aika temppuuilua on. Sitten kun vielä levanki katolla ja bavaria -pöytä välissä. Alkaa olla purjehdus jo tuosta kaukana. Miksi tällaisilla ylipäänsä purjehditaan, asian kanssa ei enää mitään tekemistä. Moottoriveneitäkin saa.
Miksi veneeseen pitää mahtua porukkaa jos yksin purjehdit?
Eikö avance 245 riittäisi?
Joskus on mukava ottaa kavereita mukaan ja lähteä pidemmälle reissulle. Toisaalta taas pääsee merelle silloin kuin itselle sopii, jos muuten ei saa miehistöä.
Ei kai tämä nyt ole mikään vaikea asia ymmärtää?
Kaikki kaverit eivät myöskään osaa purjehtia, joten on parempi, jos pystyy hallitsemaan veneen yksin. Ei tarvitse aina opettaa asioita ja jännittää, hoitaako kaveri tehtävänsä oikein esim. satamassa.
Pitkällä, kapealla ja raskaalla veneellä purjehdusominaisuudet ovat toista luokkaa kuin lyhyellä leväperäisellä ja kevyellä jollalla. Ei Avance 245 mikään huonokaan ole. NF 30 on myös hyvä yksinpurjehtijalle
Ja eihän sitä aina yksinpurjehdita, mutta sanoisin, että monet 40-jalkaisten veneiden omistajat harmittelevat sitä, että yksin on aika vaikea mennä, kun eukko voi olla sukujuhlissa ym, ym.
Ottamatta kantaa Avance 36:n soveltuvuudesta yksinpurjehdukseen, Sailguiden mukaan vene painaa 5 t, mikä on todella vähän 36 jalkaiselle veneelle varsinkin kun kölipainon osuus on peräti 2.6 t. Jossain matkakertomuksessa muistelen kritisoidun veneen heppoista rakennetta avomerikäytössä. BTW S&S konstruktio Avance 40:kin näyttää kokeneen laihdutuskuurin painaen vain 8.5 t, kun vastaavan kokoiset S&S Swanit ovat reilut pari tonnia painavampia.
Omaan veneeseen vaihdoin pinnan ratiksi, pinna oli pitkä, vei paljon tilaa istuinaukossa, ja aina oli joku edessä kun vendasi.
Nyt on ohjauspyörä, ja sen edessä tilaa 6 hengelle.
Takana mahtuu minun kanssani vaikka muitakin.
Genoa vinssejä siirsin taakse päin, niin että ne on helppo vinssata sekä ruorin etupuolelta että takapuolelta.
Lukittava ohjaus ja autopilotti napista ovat hienoa.
Ohjaus on tanko-ohjaus.
LYSin mukaan A 36 painaa 5,4 t. Vene on täyslaminaattia ja kuten sanoin se on käytännössä puolet pienempi sisätiloiltaan kuin Bav. 36, koska se on niin kapea 2,75 m.
Kölipaino on 2,6 tn. Bav. 36 se on 1,5 tn.
Ennen vanhaan 80-luvun alussa A 36 oli paremman keskiluokan vene. Nykyisin se on pienemmästä päästä. Eron huomaa hyvin Piritan laiturilla
Kumpikohan on merikelpoisempi?
Jos Bavassa olisi merikelpoinen köli niin se irtoaisi pohjasta.
On mitoiltaan melkein kuin Avence 36, mutta sitä on helpompi käsitellä yksin kun ei ole barduunoita hoideltavina. Kokemukseni mukaan sopii erittäin hyvin yksinpurjehdukseen
(mm itseskuutaava fokka), mutta siinä on kuitenkin 5 punkaa..
En ole muuten kuullut tai lukenut, että A33 ja 36:ssa olisi kestävyysolgelmia. En esim. tiedä yhtään nykyvenettä, jonka köli kestää paremmin kivilleajoa kuin näiden veneiden.
Ja painoa on oltava vähintään 8 tn.
Tunnethan tämän laskentaohjelman? Kokeile sieltä oman veneesi mitoilla.
http://www.sailingusa.info/motion_comfort.htm
Mitä tuo luku kertoo?
Mikä on hyvä?
Oman veneeni oli 22,75
Leveä, jollamaisen kevyt vene on merenkäynnissä äkkiliikkeinen ja sen takia epämukava (MCR ehkä 10). Saman pituinen painavampi ja kapeampi vene käyttäytyy rauhallisemmin (MCR on suurempi, ehkä vaikkapa 40).
Mukavuutta voisi mitata merenkäynnissä g-voimilla, mutta se on käytännössä aika mahdotonta. Mitä suuremmat g-voimat sitä herkemmin meritautikin iskee. MCR on vain suuntaa antava, empiirisesti kehitetty kaava. Lisätietoja saattoi olla laskentaohjelman linkissä.
Parhaiten saat selville millainen haluamasi vene on kunhan vaadit ko. veneellä riittävän pitkää koepurjehdusta!Vähän sama juttu ,niin kuin autoa ostettaessa!
luokkaliitokin venetyypille. kannattanee kysyä sieltä pääsisikö vaikka kisoihin gastiksi. kisoissa huomaa parhaiten veneen ominaisuudet, myös retkikäyttöä silmälläpitäen.
ennen joulua kisoja? Entä mistä löytyy kilpailukalenteri tammi-helmikuuksi?
kisataan ympäri vuoden. noita lienee myös charterina kokeiltavissa.
alkuperäinen kysymys oli veneen ominaisuuksista, ja vastaukseni tarkoitti, että kannattaa kokeilla eikä kysyä ainakaan suomi24:ssä.
aika erikoista jos joku on tässä ja nyt ostamassa tuollaisen veneen, eikä ole sellaisella koskaan purjehtinut. itse ainakin olen miettinyt seuravan veneeni tyyppiä jo useamman vuoden.
"aika erikoista jos joku on tässä ja nyt ostamassa tuollaisen veneen, eikä ole sellaisella koskaan purjehtinut."
Luulen, ettei se ole mitenkään "erikoista". Moni luottaa mainoksiin (="testeihin") ja ns. laituriparlamentin asiantuntemukseen tai vaikkapa venetyypin kisamenestykseen.
Toinen näkökohta on se, että lyhyestä kokeilusta sittenkin saa ainoastaan ensivaikutelman - niissä sääoloissa, jotka sattuivat vallitsemaan.
Ensimmäisen purkkarin hankinnassa kannattaa varmaankin harkita sellaista venetyyppiä, joka on pysynyt pitkään "pinnalla" ja jälleenmyyntiarvo mahdollisimman hyvänä: helpompi päästä eroon, jos valinta menikin vikaan.
Mä ainakin tilasin nykyisen veneeni edes näkemättä vastaavaa venettä. Niitä kun ei tilatessa ollut vielä valmistunut ensimmäistäkään. Aika erikoista!
Silti olen erittäin tyytyväinen. Kyseessä oli kuitenkin tunnettu veistämö jonka veneillä olin purjehtinut aikaisemminkin. Tuota jos olisin miettinyt "useamman vuoden" ei minulla vieläkään olis ko. venettä.
Sama tilanne Firstien kanssa, tuohan ei poikkea mitenkään totutusta Firstin linjasta, varmasti hemmetin hyvä vene. Ranskassa varsinkin paljon vetävät sillä OD:tä, sekä yks- ja kakskätisesti offshoree.
Kokonaispaino n. 3750 kg
Loistovene: samassa purkissa cruiser-racer, oikeasti. On sentään pinnaohjaus ei mikään onneton ruori viritys, kuten kaikissa tämän päivän trendipelle purkeissa tuntuu oleva, isoissa ja pienissä. Kaikki säätömahdollisuudet, "täysleveä" levanki, takastaakin taljat etc. Sitä paitsi kuka piru kaipaa isompaa venettä hankaloittamaan liikkumista. Jos haluaa tyyliin kokoluokkaa 37 jalkaa ja cruiser racer, sitten pitäisi olla jo iso miehistökin hoitamaan hommia, siis jos kunnon vehkeillä varustettuna ja olosuhteissa. Porukka vaan haukkaa liian isoa siivua, kun eivät ymmärrä mitään tai tyytyvät keskivertoon touhuun. Lys -luku muuten matalammalla rikiversiolla 1.18, tuon kokoluokan veneissä vain X:llä suurempi.
Voiko veneeseen asentaa jälkeenpäin ruoriohjauksen. Olisi enemmän tyyliä.
En minkä kokoiset on kunnon vehkeet? Riittääkö 18 cm (no, ehkä just 20 cm...)?
Ainahan voit asentaa/asennuttaa vaikka airo-ohjauksen veneesi, mutta kannattaa miettiä myös sen vaikutuksia purjehduksessa ja ulkonäössä. Jollaintapaa nykyään on ihmisille vakiintunut käsitys, jonka mukaan veneesi näyttää isommalta ja tyylikkäämmältä, jos siinä on ruori. Kuitenkin liian pieneen veneeseen asennettu ruori on yleensä haitaksi lähes kaikelle istumalaatikossa tapahtuvalle actionille. Esim. liian pienestä ruorista on mahdotonta kurottautua lankoja katselemaan, yksinpurjehdus vaikeutuu todella paljon, ja usein jälkeenpäin asennetut ruorihäkkyrät näyttävätkin vielä aika härskeiltä. Onhan isoissakin veneissä pinnoja, ja Purjehtihan Kolumbuskin Amerikkaan pinnaohjauksisella laivalla (kaikissa oli peräkastellin alla "huone", jossa pinnaa vedettiin taljoilla haluttuun suuntaan.
isolla miehellä polviin. Lepotilassa.
Kyllä tossa kokoluokassa ja pienemmissäkin on jo useampiakin veneitä yli 1.18 lys-veneitä mutta tilat voivat sitten ollakkin jotain ihan muuta.
suhde.
Oikein kiva vene, purjehdittiin tuollaisella Volvo-suursaari kisa kovassa kelissä neljän hengen miehistöllä. Purjehtijan vene, mutta toimii varmasti hyvin myös matkapurjehduksella.
Kokonaispaino 3750 kg on tosi vähän perheveneeksi.
Jos alle 4000 kg on aivan liian vähän, niin paljonko pitäisi olla? Perustelut myös, kiitos.
Oikeasti painaa n. 4000 kg, kuten vaikkapa Siesta 32. Inferno 31 ja Comfortina 32 sitten painavat lähemmäs 5000 kg. Mikäs tässä on ongelma?
FinnFlyer 32 painaa vain 3,4 tonnia ja voitaneen tulkita perheveneeksi, vaikka onkin melkoisen nopea kokoisekseen.
Kyllä tuo kelpaisi minulle. Hyvä purjehtija ja minusta lys-kilpailuissa näyttäisi pärjäävän mikä viittaa siihen, että ei ole kauhean vaikea ajettava vaikka ei olisi ihan pro-miehistö.
Edellä kuvailtiin purjehtijan veneeksi ja yhdyn tuohon. Minusta myös hyvän näköinen vene, mikä tietysti on makuasia. Isommassa veneessä on tietysti enemmän tilaa kuten myös omakotitalo on isompi kuin yksiö.
Eikös nuo omistajat järjestäytyneet ja perustaneet Suomeen luokkaliittoa? Sieltä varmaan saisi paljon tietoa ja kontakteja, jotka perustuvat oikeaan kokemukseen veneestä.
6200 kg. Dehler 36 6900 kg.
Kumpi on kryssivene ?
Tarkoititko kommentillasi sitä, että veneen ostaja ei tunne muita parametrejä kuin pituus ja paino? Niistäkö tietää kryssiveneen? Eikö edes syväys ja kölipaino vs kokonaispaino olisi ymmärrettävämpi vertailuperuste, jos Bavaria 36 ja Dehler 36 ovat mielestäsi rungoiltaan ja purjepinnaltaan samanlaiset?