Kunpa sä

ymmärtäisit sen asian, että ne suurimmat kivut voivat ihmisellä olla niin suuria, ettei silloin kykene ihmisuhteisiin silleen.. ne syö järkeä. Ja sen tekemättömyyden tekee sen toisen takia ei itsensä.
Niin suuria ettei kertakaikkiaan kykene ihmissuhteisiin.

Luojan kiitos ei ole sellaisia kipuja kuin joskus. Mennyt.. helvettiperkele.
111285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

puhunut, kertonut, jutellut.

Muutenhan toinen ei voi tietää mitään.

Vain luulla ettet välittänyt.

Kukaan ei ole ajatustenlukija.

Äänestä

mahdollisuuden ymmärtää. Kukaan vain ei voi tukea
ja ymmärtää jos ei hieman raota verhoa, kuten
edellinen vastaaja sanoi, kukaan ei ole ajatustenlukija. Se ei tarkoita mitään meriselityksen antoa, vain muutamaa sanaa kertomaan että on vaikeaa.

Muuten käytöksesi merkitsee toiselle hyvästejä,,
hänhän ei voi tietää.

Kaikki asiat pitää miettiä myös sen toisen kannalta.

Äänestä

olisin tukenut, olisin ollut kiitollinen ja onnellinen ystävyydestä, siitä että joskus oltaisiin vaihdettu kuulumisia, yms.

En olisi vaatinut mitään, ollut vain iloinen siitä että olet olemassa ja iloinen joskus muutamasta sanasta.

Enhän voinut tietää.

Äänestä

jos ei tiedä?

Äänestä

aina kantsii kuitenkin muistaa ettei syyllistä
väärää ihmistä toisen tekemisistä.

Äänestä

jatkuvaan taistelemiseen.

Äänestä

ole sen arvoinen että kertoo vaika puolella sanalla?

Äänestä

tietää ...? En ajattele sitten enää ystävyyttäkään välillemme.

Äänestä

Mistä kipusi johtuva / johtuivat?

Äänestä

otan osaa.. mä oon vaan sinkkuillut ja satsannut
työasioihin ja tietysti unelmoinut miehestä ja perheestä.. kurja kuulla, että on kipuja..
onhan mullakin ollut välillä vaikeuksia joidenkin
ihmisten kanssa, mut kun ne jutut ei ole ollu
henkilökotaisia silleen.

Äänestä

tälle ihmiselle kenelle kirjoitit jotakin valaissut mistä käytöksesi johtuu ...?
Jos et, olet pistänyt hänet sijaiskärsijäksi.
Ilman omaa syytään.
Tsemppiä :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jonain päivänä kirjoitti:

ymmärtäisit sen asian, että ne suurimmat kivut voivat ihmisellä olla niin suuria, ettei silloin kykene ihmisuhteisiin silleen.. ne syö järkeä. Ja sen tekemättömyyden tekee sen toisen takia ei itsensä.
Niin suuria ettei kertakaikkiaan kykene ihmissuhteisiin.

Luojan kiitos ei ole sellaisia kipuja kuin joskus. Mennyt.. helvettiperkele.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu