Oli tarkoitus tuoda Jenkeistä uusi Mercruiser Suomeen. Puhelinsoitto tulliin sai minut kyllä toisiin aatoksiin.
Vaaditaan CE-hyväksyntä, lippua ja lappua joka lähtöön.
Kertokaa nyt tyhmälle, miksi maahantuoja Suomessa voi myydä samoja moottoreita ilman hyväksyntää ja vaadittavia dokumentteja, mutta yksityinen ei sellaista saa tuotua maahan?
Vaaditaan CE-hyväksyntä, lippua ja lappua joka lähtöön.
Kertokaa nyt tyhmälle, miksi maahantuoja Suomessa voi myydä samoja moottoreita ilman hyväksyntää ja vaadittavia dokumentteja, mutta yksityinen ei sellaista saa tuotua maahan?
Vastaukset 26
Vanhimmat
Tämä on sitä vapaan kaupan ja kauppapoliittisetn esteiden poistumista mistä suomelle oli lupaus Eu:n mentäessä.
Kyllä siltä maahantuojalta vaaditaan aivan samat liput ja laput oli sitten yksityinen tai firma. Mahantuoja on velvollinen hankkimaan CE-hyväksynnän, ja myös hoitamaan EU:n ulkopuolelta tulevasta tavarasta tullit ja perimään alvit loppuasiakkaalta.
Eihän kukaan ole luvannut tullien ja muiden tuonnin haittojen poistuvan EU:n ulkopuolelta tuotavasta tavarasta, vain ainoastaan EU:n sisäisen kaupan vapautumista. JA HELEKUTIN HYVÄ NIIN , tullit pitäisi nostaa kaikesta tänne Eurooppaan tuotavasta rojusta niin korkealle, että niiden tekeminen EU:n sisällä tulisi halvemmaksi kuin tuonti halpamaista! Sorry vaan teille, joiden pitäisi kaikki saada ilman veroja ja muutenkin puoli-ilmaiseksi.
Mutta tuntuuhan se toki hassulta, että aivan samalle tuotteelle joutuu hakemaan CE-hyväksynnän yksityisesti, jota jo muutenkin tuodaan EU:n sisälle hyväksyttynä tuotteena.
EN tiedä miten on veneen moottorien kohdalla, joutuuko niille teettämään päästömittauksia jne. saadakseen CE-merkin , vai riittääkö kuten jos vaikka Kiinasta mopoa tuodessa maahantuojan vakuutus siitä että tuote täyttää CE-normin vaatimukset, ilman mitään erillistä todistetta asiasta.
Maahantuojalle tehdas sen CE-sertifioinnin on teettänyt, ja niille muutoksilla kun ne edellyttävät. Miksi sinun pitäisi hyötyä siitä ?
Miksi pitäis tollasta antiikkista vanhaa tekniikkaa roudata kehitysmaa usa:sta asti ?
Mä en tajuu ...
Vanhaa romua se on. Autot ja koneet on 1950-L suunnittelua. Sen jälkeen ei ole mitään kehitystä siellä tapahtunut.
Huomio on ollut tietotekniikassa.
Muu kone tekniikka vanheni käsiin.
Mutta nyt tapahtuu, gm ja ford ja crysler menee konkurssiin, kun vanha tekniikka ei myy enää.
Vanhaa romua se on. Autot ja koneet on 1950-L suunnittelua. Sen jälkeen ei ole mitään kehitystä siellä tapahtunut.
Huomio on ollut tietotekniikassa.
Muu kone tekniikka vanheni käsiin.
Mutta nyt tapahtuu, gm ja ford ja crysler menee konkurssiin, kun vanha tekniikka ei myy enää.
ja siis samankalt. tietokoneohjattu moottorin käynninsäätötekniikka kuin eurooppalaisissa&japanialaisssa koneissa.
Vain sylintereitä ja lohkon muoto ja teho&vääntö suurempi näissä jenkkikoneissa. Kyllähän se harmittaa köyhää ( sinua ) kun joudut veneilemään sillä puolilaholla soutuvene 10hp Terhi-yhdistelmälläsi... :-D
niin se on 50 -luvun patarautapata, johon on lykätty yksinkertiaisin mahdollinen ruiskutus alkuperäisen kaasarin tilalle. Vääntöhän noissa on surkea iskutilavuuteen nähden. 3l pesveivari kiihtyy alle puolessa ajassa verrattuna 4,3 merkkariin. Kaasua joutuu pumppaamaan että saa sytkyn täristävälle tyhjäkäynnille. Kaikki muu nykyaikainen tekiikka ja elktroniikka puuttuu.
Pitää olla paperit ja niitten saaminen on eri asia ja mistä ne saa
http://www.venehuolto.fi
Minäkään Merenkulkulaitoksen ja tullin toimintaa. CE-merkintä ja vaatimustenmukaisuusvakuutus puuttuvat Merkkarin sisäperäkoneista jotka maahantuoja on virallisesti tuonut Suomeen ja myy asiakkaille.
Ostin käyttämättöman 496 pannun ko. liikkeestä ilnoitettuun hintaan. Rahti suomeen n. 500eur. Helppoa.
Linkki unohtu...http://www.boatshop24.com/externewindows/banner_link.php3?x=1&y=2&z=3&a=4&b=5&dealerid=1297
ota yhteyttä johonkin kiihdetysauto kilpailijaan ne yleensä tuo koneita saat samaan kontiin ja sen voi tuottaa kilpa auton moottorina päässee pienillä maksuilla tai ostat us partsita auton moottorin ja laitat marinointi osat siihen
Eiköhän uudet 1950luvulla suunnitellut optimaxit ja veradot täytä eu hyväksynnät ja myyjä antaa paperit pyydettäessä? Tai fourstroket?
Mercruiserin tehokkain sisäperämoottori mitä EU alueelle myydään on EU 662 joka 700sci:n muutettu versio.
Mutta eikö löydy sitä viisasta, joka kertoisi miksi juuri sisäperämoottorit ovat tullin ja merenkulkulaitoksen erikoissyynissä.
Jos kerran autopuolella saa samanlaisia moottoreita tuoda maahan ilman rajoituksia, miksi ei sisäperämoottoreita?
Kansalaisia kohdellaan mielestäni epätasa-arvoisesti.
eu kelvottomat ulkolaitamoottoritkin tulliin, vesiskootterit yms.
Syytä veneen tai auton eriarvoisuuten en tiedä, mutta selviää varmaan laeista. Onhan "täällä" joku kehunnut tilanneensa michiganmotorssilta "vaihtokoneen", mitenköhän sen tullaus onnistui...
Lisätietoja antavat Merenkulkulaitoksen veneily-yksikkö sähköpostiosoitteessa [email protected], ja Kimmo Patrakka tai Tom Wilenius p. 0204 481.
Sossuhaloslandian tasa-arvon vuoden kunniaksi tietenkin!
Suomessa viranomainen voi takautuvasti katsoa minkä asian tahansa, eikä ennakkopäätös sido hänen käsiään.
demarit olisivat voittaneet vaaleissa, niin vanhaa merkkaria olisi saanut tilata nykyisestä sosialistisestaamerikasta huoletta, yes we can!
Se on erikoista ettei ulkoa saa tuoda mitä tahansa, mutta jo maassa oleviin voi tehdä melkein mitä haluaa. Mutta tuleva veneiden vuosikatsastus ja verotus tulevat hillitsemään tätä...
Mutta noin 3 vuotta sitten. Silloin ei vaadittu CE-merkintää. Muuten tullaus ja ALV-hommat ovat naurettavan helppoja ja niihin homma ei varmasti kaadu. Jos saat jollakin tavalla CE merkintätarran hankittua, niin hommiin vaan.
PS. Maksoin 3,0 litran uudesta lohkosta rahteinenn, tulleineen ja alveineen alle 2000€. Suomessa Volvo pyysi vastaavasta 5000€. Eläköön vapaakauppa!
Ei ole ihme, että Suomessa on korkein itsemurhaluku- ja väkivaltaisuustaso.
Koko elämäsi jatkuva oravanpyörä saattavat mennä
autoon ja MerCruiserin dieselmoottoriin vetolaitteineen.
Ruotsissa ja Saksassa ei onnistuisi.
Tällaisten viranomaisten kanssa sitten pitää tehdä tulosta ja asiakapalvelua:
"Verottaja oli jättänyt konkurssihakemuksensa Mikkelin käräjäoikeuteen maanantaina. Tieto tuli yrityssaneerauksessa olevalle yhtiölle täytenä yllätyksenä, koska se oli jo sopinut velkojiensa kanssa maksuohjelmasta.
– Meinasin ajaa ojaan, kun minulle soitettiin tästä, kertoo Järvi-Suomen Portin toimitusjohtaja Markku Rönkkö.
Hänen mukaansa kyseessä oli tiedonkatkos ja veroviranomaisten väärinkäsitys, joka nyt on selvitetty.
– En tiedä pystyvätkö he vetämään hakemusta pois, mutta verottaja on luvannut meille, etteivät he vaadi konkurssin toimeenpanemista"
Osta USA:sta ce-merkitty kone ja maksa alv sekä tulli Saksaan, niin Suomen yli-innokkailla viranomaisilla ei ole keinoja suojella Brunswickin etuja. Homma onnistuu helposti, sillä koneen myyjä hoitaa asian, kun kone kulkee joka tapauksessa Saksan kautta Suomeen. Näin säästät vähintään puolet Suomen hinnasta.
Tuo ruotsin kautta. Ruotsiin saa jenkeistä tuoda veneitä ja moottoreita ilman ihmeellisiä papereita tai veroja. ja ruotsihan on eu maa niin ruotsista suomeen voit jo tuoda helposti vaikka pakettiautolla. henkilökohtaisesti minua vituttaa tämä paska valtio pyrokratioineen. itse en kyllä rahojani antaisi ainakaan suomen veneliikkeille törkyhintaisita moteista.
Hankkikaa veneet ja alan palvelut sekä tarvikkeet aina Ruotsista.
Minäkin hankin ja taakka on hyvin kohtuullinen,
sekä tuotteet ja palvelu erinomaista!
Uusi Mercruiser MPI MAG 350, 300hv (ilman Bravo III-vetolaitetta): Hinta USA:ssa $8.234. Pakkaus, kuljetuslaatikko ja rahti Saksaan $750. Yhteensä siis n. $9.000 eli n. 7200€. Tähän päälle tulli ja alv 19% Saksassa yhteensä 1700€. Lisäksi kulut Saksassa ja rahti Helsinkiin 500€. Näin ollen Mercruiser tulee maksamaan 9400€. Koneen saa CE-merkittynä. Suomessa Brunswickin sivuilla sama kone alkaen hintaan 19.190€ !