Onko alapuolen vesistön TBT-levinneisyydetä kuulunut jo lisätietoa ? Taitaa verkot ja virvelit saada olla liiterin perällä ensi kesänä...
TBT
tilanne ?
4560
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
ja vielä olen hengissä.Hieman kyl päätä nykii ja hehkun pimeässä, mutta nythän on Joulun aika:))
Pian on kuukausi kun tv uutisissa oli,että ainakin kilometrin matkalta on alavesissäkin otetuissa näytteissä ollut myrkkyjä.Entiedä tarkempaa NYT tilannetta.
Uutisissa sanottiin, että ko. mömmöä on löytynyt Kostonselän syvänteistä aina Poronsalmen kupeelta asti. Edelleen kerrottiin, että lisää tuloksia olisi tulossa marraskuun lopulla. Siksi kyselin, kun en ole niitä nähnyt.
silloin oli se 1km.Vai porosalmella asti?Sinun kai täytyy etemmäksi mennä kalaan kalamies.L.D