Ympäri käydään

Tarkoitus ei ollut kiinnostua sinusta koska ajattelin ettet varmaan minusta välitä tuon taivaallista. Olen kuitenkin huomannut sinut ja en minä sokea ole. Aattelin tosin myös että sulla on varmaan joku mielitietty jo kun olet tuollainen ilmestys. Sinussa on jotain sellaista jota olen aina ihallut. Vaikutat aivan upealta kun taas minä olen varmaan jotain muuta.

Mutta olen väsynyt kohtaamaan sinut ja näkemään sinua jatkuvasti jossakin. Aivan kuin joku järjestäisi ja ajastaisi meidät toimimaan yhtä aikaa. Juuri kun selviän kuiville ja voin huoletta ajatella että sinusta ja minusta ei tule koskaan mitään niin sinä oletkin seuraavana hetkenä siinä edessäni ja taas sitä mennään. Vaikea saada toista ajatuksista pois kun toisesta on muistikuvia siellä, täällä ja tuolla. Silti ollaan täysin vieraita toisillemme.

Olet varmaan huomannut saman ja sinä taidat kokea asian häiritsevänä. Minkäs minä sille mahdan? Pyörimme vain niin pienissä ympyröissä.

Halusin vain nyt sanoa että taidan olla pikkaisen koukussa sinuun. Toivottavasti et pahoita siitä mieltäsi. En nyt sitä ihastumiseksi ehkä kutsuisi kun en taida oikein osata edes ihastua. Taidan vain jo alkaa kaivata näkemistäsi mikä ei ole hyväksi jatkon kannalta. Sitä kun ei kestä näillä näkymin enää kovin kauaa.

Jos me emme tämän lähemmäksi toisiamme pääse niin haluan että tiedät että välitän sinusta jostakin kumman syystä silti. Eikä ole tapani purkaa tällaisia yleensä minnekään.

Joku varmaan ymmärtää miltä tuntuu kun toinen alkaa porautua kalloon vähitellen eikä sille mahda mitään. Kaikki tuntuu vain olevan sattuman varassa. Ehkä jossakin toisessa maailmassa asiat olisivat toisin.

Toisaalta en haluaisi enää nähdä ettet muistuta olemassaolostasi mutta ehkä osa minusta salaa toivookin sitä että on vielä olemassa se seuraava kerta.
353281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

naiselle vai miehelle? Missä olosuhteissa näette toisianne niin usein?

Äänestä

mitä tuossa edellä kysyttiin.

Vaikuttaisi miehen tekstiltä mutta osa tekstistä voisi olla naiseltakin...

Koulussako näette vai työpaikalla?

Äänestä

Sitä se on, yhtä tuskaa kun semmoseen mokomaan törmää.

Kun ei niitä kalloon porautujia näytä tässä maailmassa ihan joka päivä vastaan tulevan.

Miksi oi miksi minunkin täytyy olla niin hankala, että niitä helmiä ei usein vastaan tule. Eikä muista suhteista ikinä tule mitään merkitsevää, toisin kuin sellasesta tietystä tapauksesta näkee jo päälle niin paljon sopivuutta itsensä kanssa.

Ja miksi ne spesiaalit täytyy aina olla saavuttamattomissa?

Vangittuna, ja vapauden kaipuu on se mikä heidän silmistään kirkkaimmin loistaa.

Samalta näyttäisin varmaan itsekin, jos joku tällaisen yksinäisen suden liekaan laittaisi. Varsinkin, jos se joku ei olisi puoliksikaan sitä mitä tuollainen uniikki, kuin olet

Sinä.

Äänestä
  • ovat niitä pahimpia tapauksia.

    Varsinkin jos toinen on niin lähellä mutta ei uskalla tehdä mitään ja pysyttelee kaukana...

    Äänestä

  • saavuttamattomat kirjoitti:

    ovat niitä pahimpia tapauksia.

    Varsinkin jos toinen on niin lähellä mutta ei uskalla tehdä mitään ja pysyttelee kaukana...

    Järjellä sitä on vaan nuijittava ne tunteet tajuttomaksi noissa tapauksissa.

    Se on vaan järkyttävää, kun samassa huoneessa ollessa sellaisen yksilön kanssa, kaikki energia tuntuu kehossa ja mielessä maksivoituvan. Eikä tosiaan vaan fyysisessä mielessä.

    Sitten kun itse yrittää välttää näitä tilanteita, niin tulee joku joka antaa sen pienimmänkin tekosyyn, joka riittää taas siihen, että ollaan säkenöimässä samassa tilassa.

    Sen pienen hetken huuma...se kestää liian kauan suhteutettuna siihen näkemiseen. Se kestää vikkoja ennen kun se järki ne tunteet viilentää.

    Miksi sitten en tee kaikkeani välttyäkseni tuolta?

    Olen tullut siihen tulokseen, että ne on niitä elämän suoloja. Vaikkakin vaan ripauksia kerrallaan.

    Äänestä

  • Mercyful Fate kirjoitti:

    suola mutta jos niistä ei kehity sen erikoisempaa niin onko se sen väärti varsinkin jos se tuottaa tuskaa kun toista ei enää näe?

    Äänestä

  • ovat elämän kirjoitti:

    suola mutta jos niistä ei kehity sen erikoisempaa niin onko se sen väärti varsinkin jos se tuottaa tuskaa kun toista ei enää näe?

    Jos tätä ihastusta ei enää näe, niin terveellä ihmisellä ne haaveilut hälvenee.

    Ainakin minulla aina niin käy.

    Kyllä jos joku on taakse jäänyt, niin silloin tällöin muistelee, mutta ei sitä pysty ihastumistaan ruokkimaan, jos en enää kohdetta tapaa hyvin pitkään aikaan.

    Ainahan sellainen ihminen, joka on myös fyysisesti paikalla jatkuvalla syötöllä, on siinä mielessä päälimäisenä ja pystyy siten syrjäyttämään ne harvinaisimmatkin aarteet, jotka on taakse jäänyt.

    Jos näin ei kävis, niin on myönnettävä itselleen, että kärsii pakkomielteestä, mikä ei sitten enää välttämättä ole niin postiviinen asia, vaikka joku senkin saa romanttiselle kuulostamaan.

    Jos jonkun yritän unohtaa, vaikka kuinka perään haikailisin, niin kun ajatus alkaa harhailemaan: Se on vaan niin ihana, kun...tässä vaiheessa lisään sanan MUTTA ja listaan perään kaikki syyt miksi se ei nyt vaan käy.

    Kun se ei käy niin se ei käy.

    jos johonkin ihastuu mutta se ei johda mihinkään niin kannattaako alunperinkään ihastua?

    Mitä hyötyä on tuntea jotain sellaista joka johtaa varmasti tai todennäköisesti umpikujaan?

    Missä vaiheessa se muuttuu pakkomielteeksi jos kuitenkin ajatellaan että ihastuksessa voi olla jo suorastaan pakkomielteenomaista käyttäytymistä toisen seurassa yms.?

    Eri asia tietenkin jos toinen ei ole enää läsnä vaan jäänyt taakse mutta onko sillä eroa siihen että ihastuu johonkin joka on läsnä mutta jonka kanssa asioista ei kuitenkaan tule mitään?

    Äänestä

  • sitä että kirjoitti:

    Heh, en minä mitteen noin monimutkaista meinannut.

    Noh, minä kun olen vähn outo ja mielikuvitus ja haavemaailma on aina olut minulle hyvin tärkeä paikka, joten edellisellä meinasin pakkomielteellä:

    Se menee sairaaksi sitten kun sun ihastuminen/ haave alkaa häiritsemään elämää ja jäät roikkumaan siihen. Elät sille etkä millekään muulle.

    Omalla kohdalla meinasin tuota elämän suola-ihastumistumisella sitä, että vaikka sun haaveet ei toteutuisikaan, niin ne antaa ainakin potkua sun elämään...piristää. Kaikista parasta noissa saavuttamattomissa on se, että jos seurustelu rintamalla on kurjaa ja yksinäistä, niin voi aina palata haaveisiinsa sen ihanuuden luo, josta ei ehkä onneksi ikinä saa tietää oisko se ihminen sittenkään niin ihana sun kanssa. Mielikuvituksella pääsee nääs pitkälle, kunhan osaa erottaa sen ja todellisuuden ja hyväksyy sen todellisuuden.

    Joillakinhan tuo saavuttamaton ihastus on joku kuuluisuus esim. filmitähti.

    Ei aina tartte välttämättä saada sitä mitä halajaa, kun asiat saattaa olla rikkaimmillaan mysteereinä.

    But this is only me.

    Äänestä

tämä mitä kirjoitit. Jos joku ajattelisi minusta tuolla tavalla haluaisin sen tietää;)

Äänestä

Minnepäin tämä teksti on menossa? Oletko mies vai nainen? Mukavasti kirjoitettu joka tapauksessa! :)

Äänestä

Samat on ajatukset minullakin, on ollut jo tosi pitkään...siitä ensisilmäyksestä saakka.

Äänestä

Teksti tuli kuin minun suustani. Välillä tuntuu, että tulen jo hulluksi kun illalla viimeisenä mietin sinua..

Sitten menee hetki, että ei nähdä ja toisiaan ajattelen, että ehkä niin parempi.

Mutta taas tänään kun näimme, tuntui kuin sydämeni olisi pakahtunut. Haluaisin niin kysyä kasvotusten, että voisimmeko käydä vaikka kahvilla, mutta en saa kysymystä tulemaan suustani!

Olisikin sattuma jos olisit henkilö kenen sinun toivoisin olevan!

Näimmekö kenties tänään, Espoosa työpaikallani..

Äänestä

hmm..,jos tämä sinulta olisi, niin..

no tämä sinun viestisi laittoi ajattelemaan ;]
ja voin todellakin sanoa, että koussa taidan olla minäkin ;D

en koe häiritseväksi läsnäoloasi..no toki tietyllä tapaa, mutta sillä lailla positiivisella tavalla..tiedäthän..

ujous tekee minusta hieman hankalan, ethän pahastu siitä?

tule jutustelemaan, joskus ;}

Äänestä
  • kirjoitusvirheitä tuli mukaan näköjään..no kuitenkin ;]

    Äänestä

Tämähän voisi olla minulle ja kuitenkaan ei voisi.Hänellä on toinen ja heidän suunnitelmansa.

Vetäydyin totaalisesti tilanteesta irti, tuntemuksistani huolimatta.
Ymmärsin, ettei siinä jutussamme, ollut jatkuvuuden mahdollisuutta.

Pakon sanelemina, nähdäänkin, tänään viimeksi.

Yritän olla mahdollisimman vähä-älyinen,-ilmeinen,-tunteinen.

Saan kuitenkin pitää ne harvat tapaamiset muistoissani, onhan edes ne, lohtunani.

Äänestä
  • niin sittenhän asialle mitään ei voi.

    Mutta jos asiasta ei ole varma niin sitten kannattaa miettiä miten toimia.

    Äänestä

  • on toinen kirjoitti:

    niin sittenhän asialle mitään ei voi.

    Mutta jos asiasta ei ole varma niin sitten kannattaa miettiä miten toimia.

    ole varma, kannattaa aina ottaa selvää.

    Äänestä

Olen ketjun aloittaja. Olen mieshenkilö, täältä jostakin varsin pohjoisesta.
Näen häntä milloin missäkin. Opintojen parissa tai jossakin kaupungilla.
Pakko oli kirjoittaa jonnekin kun tuolta se tuntuu.

Kaikki alkoi niin viattomasti. Yksi muiden joukossa. Kerran kun katselin hetken sinua ollessasi paikallasi (mitä harvoin teet) niin jo ehdin ajatella että ei tässä sen kummempaa. Mutta kun toista näkee uudestaan ja uudestaan niin se mitä se nyt onkaan on taas siinä. Väillä on tunne suorastaan että jompi kumpi seuraa toista mutta ei se asia taida niin olla kuitenkaan ihan puhdas sattuma kysymyksessä.

Aivan kuin universumi yrittäisi viestittää jotain. Ehkäpä sitä että olen tyhmä. Tällainen ei vain ole luonteenomaista minulle. En ole haikailija, kaikkea muuta. Jostakin syövereistäni minusta on tullut näköjään romantikkokin. Katso nyt mitä olet saanut aikaiseksi.

Enkä tahdo pahaa joten älä pelästy minua. Jos katsoisit minua syvälle silmiin niin näet että minulla on lämmin sydän. Se odottaa jotakuta mutta ehkä se et ole sinä sitten. Vaikka niinä hetkinä kun sinua näen, hetken ehkä toivon että niin olisi. Sitten joudun taas palaamaan siihen toiseen todellisuuteen jossa sinua ei ole. Enkä ole lainkaan varma pidänkö siitä enää nyt sinua tarpeeksi nähtyäni. Olisin lähestynyt mutta ehkä se on tarpeetonta lopulta. Jos olen nyt jo tällainen niin ajattele sitten jos näkisin sinua vielä enemmän ja oikeasti tuntisin sinut. Sinusta luopuminen olisi sitten suorastaan mahdotonta, nyt pääsen siitä ehkäpä yli vielä.

Kuitenkin on sanottava että: katse silmistäsi niin sydämeni olisi sinun.

Äänestä
  • yllättynyt...

    Oikeat tunteet herkistää raaemmankin miehen.

    Äänestä

  • hemmetti kun se katsominen on niin vaikeaa..olen arka..se ottaa toisinaan päähän, kun toisaalta taas en ole.. ;]

    älä jätä asiaa tuon yhden katseen varaan..entäs jos sitä ei tulekaan?

    mutta hei, ei saa vaipua synkkyyteen! ethän vaivu?..tosin en minäkään saisi vaipua..

    tulisit luokseni joskus..,

    ajattelen sinua, nytkin, vaikka et ehkä tiedäkään sitä..se on harmi, minulla olisi paljon annettavaa..

    hyvää yötä

    Äänestä

  • no tuota kirjoitti:

    hemmetti kun se katsominen on niin vaikeaa..olen arka..se ottaa toisinaan päähän, kun toisaalta taas en ole.. ;]

    älä jätä asiaa tuon yhden katseen varaan..entäs jos sitä ei tulekaan?

    mutta hei, ei saa vaipua synkkyyteen! ethän vaivu?..tosin en minäkään saisi vaipua..

    tulisit luokseni joskus..,

    ajattelen sinua, nytkin, vaikka et ehkä tiedäkään sitä..se on harmi, minulla olisi paljon annettavaa..

    hyvää yötä

    tunnenko sinua, mutta olen kokenut juuri vastaavaa. En tunne häntä hyvin, mutta pitkät katseet kertoivat jotain, ne saivat minut kiinnostumaan. Hän on minua pari vuotta vanhempi ja olemme joskus muutaman sanan vaihtaneetkin:). Olen vain kovin ujo ja minun on vaikea ottaa kontaktia...niin ja pohjoisesta olen minäkin;).Täällä on aika pienet piirit ja monet tuntevat toisensa tuttavien kautta.

    Äänestä

sanonnalta, ynpäri käydään yhteen tullaan. onko miehen kirjottama tää juttu?

Äänestä
  • Tunnetko hänet koulusta?entä tiedätkö hänen nimensä?..anteeksi että kyselen:D

    Äänestä

Pakko kommentoida sen verran, että olipa nätisti kirjoitettu!

Toivottavasti saat asiasi mielitiettysi kanssa kohdilleen :-)

Kirjoita vaikka... öööh... textari ...?

Äänestä

Kerroin tuossa että olen mies ja näen naista opiskelun merkeissä. En tunne häntä muuten, en edes tiedä hänen nimeään. Yhtään sanaa en ole vaihtanut hänen kanssaan. Olisi varmaan pitänyt ottaa asiasta selvää vähän aiemmin jo mutta ajattelin että tämä menee ohi. Niin se osittain meneekin kunnes taas jostain ihmeen kaupalla hän löytää tiensä näköpiiriini.

Tänään en taas nähnyt häntä koska puuhasin vähän muuta joten todennäköisyys hänen näkemiseen laski minimiin. Toisaalta se on ihan hyväkin mutta välillä on vieroitusoireita ja tekisi mieli nähdä. Sehän on aivan varma että huomenna häntä tulen tietenkin näkemään ja hän pyörii sitten viikonlopun ajan mielessä ellen sitten näe häntä kaupungilla viikonloppuna. Jos ei muuta niin vilahdukselta jossakin.

Pahinta tässä on varmaan juuri se että tiedän että ei meidän välillä varmaankaan ole tai tule olemaan mitään, tiedä vaikka hänellä on poikaystäväkin kun en tiedä. Ahdistaa jopa hieman nähdä häntä jatkuvasti jossakin muistuttamassa omasta elämisestään. Hänkin on kyllä varmaan huomannut että jostakin syystä toistemme välttely on lähes mahdotonta. Siihen miten hän muuten suhtautuu minuun on hankala tehdä päätelmiä. Pari kertaa on tullut tosin mieleen että ehkä hän hieman välttelee minua, tiedä vaikka kuvittelee että vainoan häntä jotenkin Jonkinlaista kiinnostusta itselläni on mutten viitsi kuten jo sanoin tämän enempää tunteilemaan koska siinä varmaan saisi vain nokkiinsa.

Joku saisi nämä taivaan kappaleet horjauttaa pois radoiltaan lopullisesti ettemme näkisi enää. Tosin tuon mainitseminen tekee pikkuisen kipeää, että ehkä kaipaan silti hänen näkemistään.

Äänestä
  • ja missä opiskelet, jos saan kysyä?..ei ole toki pakko vastata, mutta kuitenkin ;)

    no miltä tämä nainen sinun mielestäsi vaikuttaa?
    siis no, varmaan kiehtovalta persoonalta, tietenkin, jos ihastunut olet, mutta..kuvaile

    itsekin olen hieman ihastuksissani erääseen nuoreen mieheen, jota opiskelun merkeissä näen..tosin nyt en ole moneen päivään häntä nähnyt..se on ikävää..mutta kuitenkin..

    huoh, tunteet ovat joskus vaikeita ilmaista..ainakin itse koen sen hankalaksi, ja olen siitä niin pahoillani..ja hän taas ei koe sitä hankalaksi, sen olen huomannut..tai siis varmaan joiltakin osin, koska minusta saa niin ristiriitaisen kuvan..onkohan hän jo luopunut toivosta?

    mitään ei vain tapahdu ;(

    se on surku..ehkä saan vain syyttää itseäni?

    Äänestä

  • Voin kokemuksesta kertoa, että tuo sinun taktiikkasi ei ole ihan aukoton. Meinaan, että "poissa silmistä, poissa mielestä" ei päde silloin, kun kuola valuu.

    Äänestä

  • kirjoittamani kirjoitti:

    Voin kokemuksesta kertoa, että tuo sinun taktiikkasi ei ole ihan aukoton. Meinaan, että "poissa silmistä, poissa mielestä" ei päde silloin, kun kuola valuu.

    Haluan sanoa tuohon ettei minulla kuola valu eikä tämä ole sen tyyppinen ihastuminen. Joskus olen sillä tavoin ihastunut mutta tämä on hieman eri juttu. Sen takia tämä onkin niin vaikeaa. Tunteeni häntä kohtaan ovat paljon herkemmät vähän kuin tuntosarvilla tunnustelisin miltä tuntuu kulloinkin. Sydäntä puristaa hieman välillä ja muutama lyönti jää joko välistä tai tulee lisää, se on pakko myöntää.

    Pari kertaa olen suorastaan säikähtänyt hänen ilmestymistään näköpiiriin joskus taas totean vain "siinä hän taas on, voihan paska". Toisinaan ajattelen ihan suoraan että "voi ei, miten tällainen edes on mahdollista, juuri kun ajattelin ettei tänään enää yhtään annosta häntä".

    Pitäisi lopettaa tällainen mutta minkäs teet koska hän varmasti jostakin kulman takaa huomenna ilmestyy taas aivan kuin ilkkuen typeriä tuntemuksiani. Tietäähän sen miten tässä tulee käymään.

    Äänestä

  • yhteen tullaan 4 kirjoitti:

    tarkempaa tietoa ;]

    noh..onko alkukirjaimesi K..vai mikä?

    Cmoon, älä oo pessimisti. Sulla on ihan selvät ihastumisen oireet. Moni on sen kautta päässyt aina vaan kivoimpiin juttuihin. Piristy!

    Sulla on kyllä kynä hallussa :-) tykkäsin tosta kohdasta "...ajattelin ettei tänään enää yhtään annosta häntä".

    Eli annostukset kohdilleen! Homeopatian oppien mukaan tauti lähtee sillä millä se on tullutkin. Ei muuta kuin lisää troppia !!

    Äänestä

Pitihän se taas arvata että juuri kun olin ajattelemassa eipähän tässä mitään niin iltapäivällä päädyn samaan paikkaan kuin hänkin. Tosin jos olisin vähän käyttänyt järkeäni ja toisaalta päättänyt kääntyä pois niin tämä kohtaaminen olisi vältetty. En vain viitsinyt niin tehdä enää.

Ehkäpä tähän on jo sen verran tottunut että tämä alkaa olla ihan normaalia. Aika huvittavaa vain että melkein väkisin kun on välttynyt toiselta niin hän odottaa juuri siellä missä hänen vähiten ajattelet olevan ja hän on suurin piirtein ainut toinen henkilö paikalla. Ei ole todellista tällainen.

Eipä meidän välillä tosin taida olla mitään muuta kuin tämä jojomainen liike jossa toisesta eroon pääsy varmaan vaatisi jonkinlaisia pakkokeinoja tai narun katkaisua. Taidan ensi viikolla vältellä häntä vaikka väkisin koska tästä tulee vain itselle hieman huono olo joka kerta kun häntä ensin näkee ja hän häipyy sitten näkyvistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

yhteen tullaan kirjoitti:

Tarkoitus ei ollut kiinnostua sinusta koska ajattelin ettet varmaan minusta välitä tuon taivaallista. Olen kuitenkin huomannut sinut ja en minä sokea ole. Aattelin tosin myös että sulla on varmaan joku mielitietty jo kun olet tuollainen ilmestys. Sinussa on jotain sellaista jota olen aina ihallut. Vaikutat aivan upealta kun taas minä olen varmaan jotain muuta.

Mutta olen väsynyt kohtaamaan sinut ja näkemään sinua jatkuvasti jossakin. Aivan kuin joku järjestäisi ja ajastaisi meidät toimimaan yhtä aikaa. Juuri kun selviän kuiville ja voin huoletta ajatella että sinusta ja minusta ei tule koskaan mitään niin sinä oletkin seuraavana hetkenä siinä edessäni ja taas sitä mennään. Vaikea saada toista ajatuksista pois kun toisesta on muistikuvia siellä, täällä ja tuolla. Silti ollaan täysin vieraita toisillemme.

Olet varmaan huomannut saman ja sinä taidat kokea asian häiritsevänä. Minkäs minä sille mahdan? Pyörimme vain niin pienissä ympyröissä.

Halusin vain nyt sanoa että taidan olla pikkaisen koukussa sinuun. Toivottavasti et pahoita siitä mieltäsi. En nyt sitä ihastumiseksi ehkä kutsuisi kun en taida oikein osata edes ihastua. Taidan vain jo alkaa kaivata näkemistäsi mikä ei ole hyväksi jatkon kannalta. Sitä kun ei kestä näillä näkymin enää kovin kauaa.

Jos me emme tämän lähemmäksi toisiamme pääse niin haluan että tiedät että välitän sinusta jostakin kumman syystä silti. Eikä ole tapani purkaa tällaisia yleensä minnekään.

Joku varmaan ymmärtää miltä tuntuu kun toinen alkaa porautua kalloon vähitellen eikä sille mahda mitään. Kaikki tuntuu vain olevan sattuman varassa. Ehkä jossakin toisessa maailmassa asiat olisivat toisin.

Toisaalta en haluaisi enää nähdä ettet muistuta olemassaolostasi mutta ehkä osa minusta salaa toivookin sitä että on vielä olemassa se seuraava kerta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu