Asiaa audista..
Kirjoittanut: ex.audisti..
Muutaman audin omistaneena ajattelin kirjoittaa hiukan tästä murheen alhosta.
Kori on auton perusta johon koko tekniikka kiinnitetään. Audin kori on todettu melkoisen ruostuvaksi. Mutta kori on todettu myös kaikinpuolin heikoksi. Sillä ei saa vetää suurta kuormaa jarruttomalla peräkärryllä ja kantavuus on pieni. Kestotestissä esim. A4:n korin on todettu menettävän huomattavasti jäykkyyttään jo alle 100 tkm ajettuna. Tästä on seurauksena mm. tuulilasin halkeamiset ja nitinä, natinat ja räminät sisätiloissa. Näitä on yritetty hillitä monin keinoin, superlooni ja tulitikut ovat yksi vaihtoehto. Mutta toki ei sovi unohtaa myöskään muotoilua. Sekään ei onnistu audilta. audi tt äänestettiin Suomen persoonattomimmaksi autoksi ja A6 oli ”hyvä” kakkonen.
Korin jälkeen tärkeimpiä asioita autossa on moottori. Audin bensiinimoottorien on todettu vievän runsaasti öljyä. Jopa mittatikkujen pituuksia on jouduttu muuttamaan. Venttiilikoneistoissa on ollut ongelmia. tdi dieselmoottoreissa ei sitten muuta olekaan kuin vikoja. Audin testiryhmän piti ratkaista ongelma Norjan Lapissa mutta ratkaisusta ei ole kuulunut tietoa. Jopa autojen asiakkaille toimittaminen jouduttiin keskeyttämään. Vika tuli esille nolosti jo audin kansainvälisessä esittelytilaisuudessa. Ja näiden dieselmoottoreiden räjähtäminen on arkipäivää. Kytkimien nesteet olivat ns. saksan standardia jolloin talvipakkasilla nesteet jäätyivät ja kytkinpoljin jäi pohjaan keskeyttäen matkanteon kovimmilla pakkasilla Suomessa.
Moottorin jälkeen tuleekin mieleen vaihteisto. Synkronoinneissa on ollut vikaa käsivalinteisissa vaihteistoissa. Mutta ns. suorakytkentä-vaihteisto vasta murheenkryyni on ollutkin. Eri puolilla maapalloa raportoidaan ongelmista ja niiden aiheuttamista turvallisuusriskeistä. Audi ei ole myöskään pystynyt valmistamaan kunnollista automaattivaihteistoa moottoriversioiden tehokkaimmille moottoreille. Toki Audi on tehnyt automaattivaihteistoja muillekin valmistajille varsin huonoin kestävyysseurauksin.
Sitten on vuorossa alusta ja ohjauslaitteet. audi on ollut aina kuuluisa huonoista ajo-ominaisuuksistaan. Sama linja tuntuu jatkuvan uuden a4:n ja A6:n kohdalla. a3 on uutena mallina saanut enemmän testikilometrejä alleen ja sen ajo-ominaisuudet on tuomittu murskaavasti. Toki A3 on sama auto kuin skoda alustaltaan ja ajo-ominaisuuksiltaan. Audeilla ajavat ihmiset ovat joutuneet käyttämään autoaan nelipyöräsuuntauksessa ihmeteltyään suoraan ajamisen vaikeutta. Toki pientä apua on tullut vaihtamalla autoon eri renkaita ja kokeilemalla eri ilmanpaineita. Joissain uusissa audeissa on havaittu ratin olevan vinossa. Tämä kertoo osaltaan miten hennosta tavarasta audin ohjauslaitteet on tehty. Joku paikka vääntyy helposti ylitettäessä esim. jotain kanttikiven reunusta vaikkapa kaupassa käydessä. audia on moitittu aina etenkin ura- ja tuuliherkäksi.
Sisustuksen laadussa ei audissa ole hurraamista. Penkit lössähtävät ja kuluvat nopeasti. Samoin jatkuva resonanssimelu vaivaa. Halvan materiaalin ja huonon suunnittelun lisäksi jo edellä mainittu korin löysyys tekee tehtävänsä. Osat alkavat pikkuhiljaa irrota toisistaan aiheuttaen nämä ikävät sivuäänet.
Suomessa on pitkä talvi ja autoilta vaaditaan talviominaisuuksia. Tässäkin asiassa audi on onnistunut tekemään erittäin huonoja talviautoja. Toki Tekniikan Maailman suuret maksetut talviautotestit ovat vääristäneet audin kuuluvan talviautojen parhaisiin jo vuositolkulla. Erityisesti ajettavuutta on moitittu. Syitä ovat jo aiemmin mainittu huono ajettavuus joka korostuu huonoissa olosuhteissa.
Laadusta puhuu puolensa maailmanennätysluokan takaisinkutsut. Jopa audin johtajat joutuivat pyytämään anteeksi huonoa laatua. Autoja on jouduttu kutsumaan takaisin mm. tulipalojen, ohjauslaitteiden löystymisen ja jopa moottorien ruostumisen takia. audin suurimman ja tärkeimmän lanseerauksen yhteydessä tulivat esiin q7-mallin katkeavat nokka-akselit.
Turvallisuus on myös tärkeää. audin vaihteistojen yhteydessä on tullut ilmi niiden aiheuttama turvallisuusriski etenkin vilkkaassa liikenteessä. a6-malli sai takaisinkutsun laukemattomien turvatyynyjen vuoksi. a4-malleissa oli myös ongelmia, mutta niitä ei ole tiettävästi korjattu.
Tällaista on siis audin ”laatu”.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.