Jo on aikoihin eletty. Naantalin Aurinkoinen on nostanut ruislippunsa hinnan 3€ 60 c:iin. Kuka olisi markka-aikaan maksanut leivästä 21 mk 60 p?
Leipä 21mk 60p
Leipäkone liiteristä!
111110
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Muutenkin on markasta tullut euro. Esim. kirpparilla sai markka aikaan monenlaista markalla, nyt jos on eurolla, kaikki mieltää että ompas halpaa!
Vaikken itse käykään näissä mäkkäreissä, ihmettelen vaan kun sämpylä jauhelihapihvi salaatinlehti kastike maksavat VAIN 5€!!! Siis lähes 30 markkaa! Kyllä on hyvät tulot jos kannattaa käydä siellä syömässä!
palkat ja kustannukset ovat nousseet? Ei se leipä ilmaiseksi tule. Leipurin palkka, raaka-aineet, sähkömaksut ja kuljetukset kauppoihin maksavat.
Koska mm. polttoaine on kallistunut sikamaisesti, autoilija nostaa tietenkin kuljetusmaskuja (koska ei hänkään tappiolla aja), jolloin leipomon on nostettava tuotteensa hintaa. Samoin sähkön hinta (uuni) on noussut sikamaisen paljon.
Olen kyllä samaa mieltä, että hampurilaisesta 5€ on kallis hinta. Sillä saa jo kunnon lihanpalan kaupasta, jonka minä ostaisin ja paistaisin ruisleivän päälle. Olisi täyttävämpää kuin hötö hampurilainen.
Yleensäkin olen huomannut, että Hese ja Mäkkäri ovat kalliita paikkoja. Ennemmin haen ruokani pizzeriasta, josta saa ison kebeb-annoksen (rullakebab)6-7€:lla ja siitä syö kaksi päivää. Hesen kebab on pitaleivän sisällä hiukan täytettä ja hinta sama 7€.
Aina kannattaa vertailla!
Samassa paikassa reissumiehen tapainen täytetty ruisjuttu ja kuppi kahvia kuusi euroa...
Verrataanpa leivän hintaa bensan hintaan. Bensan korkeaa hintaa on kauhisteltu kautta aikain. Markka-ajan viime vaiheissa bensa maksoi 6-7 mk eli 1,00- 1,20 €. Nyt hinta on noin 10-20% kalliimpi. Naantalin Aurinkoisen leipä maksoi tuolloin 4-5 mk, nyt 21-22 €. Leivän hinnan nousu on ollut yli 400%!
Ei tätä eroa voi selittää millään yleisillä kustannustekijöiden nousulla.
minusta niin kuin muuallakin kahvilatuotteet Suomessa. Varsinkin viinerit yms aivan tolkuttoman hintaiset.
Saksan hintataso on suomen tasoa mutta kahvilat ja konditoriot paljon halvempi kuin Suomessa. Oli kiva viime kesänä mennä perheen kanssa hyvälle kahville limsoille todella herkullisille ja suurille viinereille reissulla yms kun hinta oli samaa tasoa koko perheellä kuin täällä 2 kahvia 1 viineri..
Erona myös oli että siellä oli aina täyttä. Ehkä siksi kun sitä ei ole ylihinnoiteltu..:)
mennä kahviloihin, jos tuntuu liian kalliilta; paras ryystää kotona.
Itse leipoen tulee viinerit ja muut leivonnaiset halvaksi.
Ja turha vertailla markkahintoihin. Markka oli viimeksi käytössä v. 2001 eikä kenelläkään ole palkka sama kuin silloin.
Eipä palkassa ole kaikilla ollut mitään huimia korotuksia markka-ajoista. Meillä ei 5-henkinen perhe ostanut enää tänä kesänä jäätelötötteröitä kioskilta eikä mansikoita. Kahviloissa ei enää käydä. Elokuvissa käytiin pitkästä aikaa 1 aik & 2 lasta. Ostetiin kolme trippiä ja pienet irtokarkkipussit. Herkkujen hinta oli 10 euroa eli 60 markkaa. Siihen liput ja parkkeeraus päälle - eipä tarvi edelleenkään monesti käydä eikä ainakaan koko perheen kanssa.
Markka-aikaan? Rahan arvohan oli silloin ihan muuta kuin nykyään, eihän tuollainen suora hintojen vertailu ole oikein! Huomioida tulisi palkkojen ja kaikkien muidenkin elinkustannusten nousu, jolloin leivänkäntyn hinta saattaa jo olla hyvinkin kohdallaan. Ei se pullakuskikaan aamuisin sieltä ilmaiseksi lähde leipiä ajamaan ja naftakin maksaa hieman enemmän kuin silloin kultaisena markka-aikana.
saat leivän halvemmalla.
Erikoisliikkeissä korkeammat hinnat.
sieltä aurinkoisesta mitään, siellähän on huomattu että nimellä voi rahastaa täysin mielivaltaisia hintoja kun ihmiset on niin tolloja että eivät osaa verrata hintoja niin se on oikein että laitetaan limpulle tähtitieteellinen hinta kun kansa maksaa mukisematta.
Kummallista, että aina saa tälläisiä vastauksia, kun ihmettelee jotain ilmiötä. Ostan Naantalin Aurinkoisen ruislimppua siksi, että se on hyvää, ehkä parasta leipää Turun seudulla. Käyn marketeissa ja ostan leipää niistäkin. Tiedän, että palkat ym. kustannustekijät ovat nousseet 2000-luvulla nopeahkosti.
Kirjoitin alkuperäisen viestin siksi, että NA-limpun hinta on mielestäni kohonnut tolkuttoman paljon lyhyessä ajassa, paljon nopeammin kuin muut elintarvikkeet. Mielestäni kuluttajien velvollisuus on kyseenalaistaa kauppiaiden ahneus. On kummallista, että aina löytyy vaikenevia nöyriä alamaisia, jotka eivät tätä oikeutta kuluttajalle soisi.