Noksu, ehditkö?

Nainen jonka kanssa tutustuin vuosia sitten tuli elämääni kesällä ja nyt meillä tuli välirikko.

Näen hänestä unia jatkuvasti, enkä kauheasti muista niitä, mutta aina herätessäni tuntuu että uni loppui kesken ja haluaisin jatkaa unta. Silti olo on rauhallinen. Parhaiten muistan viimeisen unen jossa olin menossa hänen luokseen, mutten voinut mennä omalla autolla kun se oli täynnä jotain tavaraa. Menin sinne sitten ambulanssilla ja jouduin serkun luokse yöksi, ja seuraavana päivänä tavattiin. Olen unessa onnellinen hänen kanssaan. Ja herään aina ennen kuin saamme välimme selväksi. Toisessa unessa löysin kätketyn viestin että tulenko sinne ja siihen heräsin.
1119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Näen nuo unet sellaisena kuvauksena tilanteestanne.

Ikäänkuin pitäisit ihmisestä hirvittävästi juurikin sen takia millainen hän on, mutta ulkoiset asiat tuntuvat käsittämättömän vaikeilta.

Menen autolla - auto on täynnä tavaraa
Menen ambulanssilla - viekin serkulle
yön jälkeen tavataan - olen onnellinen

Hirvittävän pitkä kaava onnellisuuteen

Itsekin näen paljon ajoittain unia oikeastaan kahdesta aiemmin hyvin rakkaasta ystävästäni, kummankaan kanssa en ole varsinaisesti väleissä, toisen kanssa suoraan ja pelkästään ulkoisten asioiden takia, toisen kanssa, koska pelko häntä kohtaan kasvoi niin suureksi (hänen kateutensa minua kohtaan ja minun pelkoni tuon kateuden voimaan).

Usein unissa silloin esiintyy nämä elementit ja tiedän, että jossakin sisimmässäni asuu hirvittävä kaipuu heidän luoksensa.

Yritän hyväksyä tuon kaipuun ja antaa sen tulla, antaa unien tulla ja antaa koko asian olla.

Voitte selvitellä välejänne, jos haluatte ja ne selviävät tai sitten eivät, mutta unia voi jokatapauksessa tulla vielä pitkään.

Meidän sisällämme asuu se pieni lapsi, joka rääkyy rakkaittensa perään vaikka onneton ulkopuolinen maailma on tehnyt tehtävänsä erottaakseen meidät, emmekä me aina voi sille asialle mitään.

Usko ja toivo ovat ikuisia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ihme unet kirjoitti:

Nainen jonka kanssa tutustuin vuosia sitten tuli elämääni kesällä ja nyt meillä tuli välirikko.

Näen hänestä unia jatkuvasti, enkä kauheasti muista niitä, mutta aina herätessäni tuntuu että uni loppui kesken ja haluaisin jatkaa unta. Silti olo on rauhallinen. Parhaiten muistan viimeisen unen jossa olin menossa hänen luokseen, mutten voinut mennä omalla autolla kun se oli täynnä jotain tavaraa. Menin sinne sitten ambulanssilla ja jouduin serkun luokse yöksi, ja seuraavana päivänä tavattiin. Olen unessa onnellinen hänen kanssaan. Ja herään aina ennen kuin saamme välimme selväksi. Toisessa unessa löysin kätketyn viestin että tulenko sinne ja siihen heräsin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu