Onko homeella

kohdunkaulan- ja kohdun syöpiin?
Mitä lajikkeita mikrobeita mahdollisesti ovat?
2373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

aiheuttaa. En ole kuitenkaan missään nähnyt mainintaa kohtusyövistä. Munuaissyövästä on ollut puhetta näissä yhteyksissä ja epäilemättä myös esim. keuhkosyöpä kuuluu joukkoon.


http://www.ktl.fi/portal/suomi/julkaisut/kansanterveyslehti/lehdet_2007/nro_4_2007/hometalomikrobien_vaikutusmekanismit/


Mikrobit voivat tuottaa myös syöpäriskiä lisääviä myrkkyjä

Toistaiseksi ei ole julkaistu yhtään epidemiologista tutkimusta, jossa olisi selvitetty kosteusvauriorakennuksissa altistumisen ja syöpäriskin välistä yhteyttä. Tuoreessa kokeellisessa tutkimuksessa havaittiin kuitenkin kosteusvauriotaloissa esiintyvien mikrobien kyky aiheuttaa myös perimävaurioita immunologisissa soluissa erityisesti vaikuttaessaan yhdessä. Joidenkin mikrobitoksiinien tiedetään aiheuttavan perimä muutoksia tai syöpää, ja useat muut metaboliitit on luokiteltu syöpäriskiä lisääviksi tekijöiksi.

Äänestä

oli homeilla todettu olevan yhteyttä kohtusyöpään sekä keuhko- ja huulisyöpään. Tällaisen jutun olen lukenut Hesarista joku aika sitten.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yhteyttä kirjoitti:

kohdunkaulan- ja kohdun syöpiin?
Mitä lajikkeita mikrobeita mahdollisesti ovat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu