Nyt olen jo aika neuvoton.Mieheni ei ole koskaan ollut erityisen puhelias eikä sosiaalinen tyyppi.mutta nykyisin kertakaikkisen puhumaton,erittäin ärtyisä,ilkeä,kontrolloiva.
Siis eihän nämä piirteet yhdessä yössä ole tulleet,vaan hitaasti,kasvaen kasvamistaan.
Lisäksi piittaamattomuus kotitöistä,ja lasten ja minunkin suhteen.
Tää on helvetin raskasta,ja olen sitten itse sair.lomalla,kun henkinen kuormitus on niin iso.
Vetoan miehelleni,haluaako tällaisen esimerkin lapsilleen tai sitä,miten minäkin kärsin-ei mitään vaikutusta.
Sanotaan puhumattomuuden olevan julmaa vallankäyttöä,se todella on sitä.
Siis eihän nämä piirteet yhdessä yössä ole tulleet,vaan hitaasti,kasvaen kasvamistaan.
Lisäksi piittaamattomuus kotitöistä,ja lasten ja minunkin suhteen.
Tää on helvetin raskasta,ja olen sitten itse sair.lomalla,kun henkinen kuormitus on niin iso.
Vetoan miehelleni,haluaako tällaisen esimerkin lapsilleen tai sitä,miten minäkin kärsin-ei mitään vaikutusta.
Sanotaan puhumattomuuden olevan julmaa vallankäyttöä,se todella on sitä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei,
elän parisuhteessa ja olen tällä hetkellä äärimmäisen masentunut, olen hakenut ammattiapua. Huomaan, että asia on miehelleni todella raskas ja asia hiertää suhdettamme. Olen tehnyt hänen vuokseen monia isoja "uhrauksia" oman eläMa^ni kustannuksella, mutta minusta tuntuu, että hän ei ihan oikeati ymmärrä sitä.
Haluaisin keskustella masennuksestani ja pahasta olostani ilman syytöksiä ja häpeää, mutta se on ihan mahdotonta.
Ymmärrän hyvin, että tilanne on sinulle raskas. Onko kumppanisi hakenut apua? Minä oolen tällä hetkellä ihan samanlainen: omissa maailmoissani, hiljainen, jos meille tulee vieraita, en jaksa keskustella vieraiden kanssa, en nuku, en syö yms... Asiaa vaikeuttaa ennestään kumppanini suhtautuminen. En tarkoita sanoa sinulle, että käyttäydyt väärin! Masentuneen mieli on vain niin tyhjä ja musta, että on vaikea löytää iloa ja sisältöä mistään.
Tsemppiä sinulle, toivottavasti miehesi parantuu pian.
Hyvin lämminhenkisesti kirjoitit.
Halusin vielä todeta,että varmasti tunnen itsenikin syypääksi jollain tavoin,enkä aina hyvä tukija ole miehelleni ollut.
Mieheni on aika täydellisyyden tavoittelija ja ein sanominen on hankalaa.
En voi auttaa häntä,mutta tukena olen,tosin en voimieni ja lasten kustannuksella.
Otin yhteyttä perheneuvolaan,kävin yksin,mieheni ei tullut.Jos seuraavalle kerralle..
Yritän olla patistamatta puhumaan,yritän antaa vaan olla,mutta vaikeaa tämä on.
Ei ole hakenut apua mistään.
Lämmin ajatus sinulle ja paljon voimia!
jaksat hakea apua, etkä jätä miestäsi yksin. Kyllä hän varmasti lähtee mukaan myöhemmin. Puhuminen auttaa todella paljon, koska itse niistä ongelmista on niin vaikea päâstä ulos. Ammattiauttaja osaa purkaa tilannetta ja auttaa. Monesti terapiasta saattaa jäädä myös tuskainen olo, kun vaikeita asioita pengotaan, mutta siitä alkaa tervehtyminen.
Minä olen itseasiassa kaiken muun kakan päälle menettänyt mieheni, joudumme pakosta asumaan samassa asunnossa ja tilanne on todella vaikea, etenkin minulle. Hänellä on kaverinsa ja työnsä, minulla ei mitään muutoksista johtuen. Vähän töitä, mutta nekin alkavat tuntua liian vaativilta, vaikka olen todella hyvä työssäni!!
Olen harkinnut itsemurhaa, mutta tiedän, että en halua kuolla. Elämässä on kuitenkin vielä paljon nähtävää ja koettavaa. En vain ymmärrä miten mieheni voi heittää minut noin vain tuuliajolle kun vaikea hetki koittaa. Olen kuin ilmaa ja niin yksin. Onneksi sain pika-ajan terapiaan tänään. Toivottavasti se helpottaa.
Kaikkea hyvää sinulle ja jaksamista vaikeassa tilanteessa.