Löysin hauskan jutun viime sunnuntain Karjalaisesta:
Joku itseään merkittäväksi kansalliseksi vaikuttajaksi luuleva jäi harmikseen vaille kutsua Linnan itsenäisyysjuhliin. Niinpä hän postitti itselleen tekaistun kutsun. Samantien hän laittoi väärennettyjä kutsuja myös muutamalle kaverilleen.
Kun poliisi sai ensimmäisen epämääräisen kutsukirjeen käsiinsä, niin kokenut rikostutkija pystyi siinä silmänräpäyksessä päättelemään, että kyseessä on kylmäverinen huijaus.
Näin se tapahtui.
Mäntyniemi 13.11.2008.
Moi vaan Matti ja Sirkka!
Jos suinkin muilta kiireiltänne joudatte, niin tervetuloa viihtymään seurassamme Linnan bileisiin 6.12 klo 20.
Koska tehtaita lopetetaan, taantuma uhkaa, kansa kärsii ja valtiolla on Matti kukkarossa (vitsivitsivitsi), niin olemme päättäneet tänä vuonna pikkuisen tinkiä juhlien tarjoilusta. Juomapuoli järjestetään niin sanotulla nyyttikestiteemalla.
Onhan se välillä kivaa vaihtelua, ihan muistuu opiskeluajat mieleen.
Varatkaapa siis mukaan pullot punkkua tai valkkaria ja ehkäpä kaiken varalta kannattaa ottaa mukaan sikspäkki tai kaksikin, jos tanssiessa tulee hiki.
Nakkia, perunasalaattia, hillosipuleita ja perunanlastuja on toki talon puolesta, ei tässä sentään vielä niin rutiköyhiä olla.
Bailataan meillä niin kauan kuin orkka jaksaa soittaa. Jatkoille voidaan mennä tuohon kulman taakse karaokebaariin. Pyysin biisilistat etukäteen.
Itse arvelin vetäistä Partisaanivalssin, Pena horjuu vielä Satumaan ja Ryysyrannan välillä. Saattaa kiekaista molemmat, jos oikein huonosti käy.
Ollaan kutsuttu suunnilleen sama jengi kuin viimeksikin. Räikkösen Kimin tosin jätin tämän vuoden bailuihin kutsumatta, eihän kundi yltänyt edes kolmen sakkiin formuloissa. Toivotaan, että ensi vuonna kaasujalka on raskaampi.
Merkatkaa siis kalenteriin 6.12 klo 20.
Terveisin
Tarja ja Pena.
Kun rikostutkija sai oheisen kutsukirjeen pöydälleen, niin heti ensilukaisun jälkeen hän murahti:
– Väärennös. Ilmiselvä väärennös.
Mikä seikka paljasti, että kyseessä on vilpillinen hanke?
– Senhän huomaa heti lapsikin. Tämän kutsukirjeen lähettäjällä ei ole pienintäkään hajua suomalaisesta yhteiskunnasta eikä suomalaisen eliitin käyttäytymisestä. Olkoon maassa miten kova lama tahansa, niin herrat ei juo juhlissa omia viinojaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Just. Ei tosiaankaan juo herrat omia viinojaan, on nähty ja koettu. Tosin on juotukin. Vieläkö ministerit saanee viinansa puoli-ilmatteeksi vai joko se on saatu kuriin?
Kuka on hauskan jutun tekijä?