Muistan jo pienenä olleeni todella ujo/arka, mutta nyt lähiaikoina ujous on alkanut ottamaan valtaa.
Nykyään hermostun aina kaupassa, hikoilen ja tuntuu, kuin kaikki tuijottaisivat minua. Myös jos olen ystävilläni kylässä tai joku meillä kylässä, hikoilen ja käteni tärisevät, joskus tärisen kokonaan. Jos puhelimen soi, en vastaa kuin äidilleni, siskolleni tai miehelleni, en muille sukulaisille ystäville yms. Ovea en uskalla mennä avaamaan.
Olen ollut nyt reilun vuoden kotona kotiäitinä ja jopa neuvolaan soittaminen tai ylipäänsä asioiden hoitaminen on todella vaikeaa. En edes uskalla yksin mennä ulos..(Ilman miestäni) Yhdessä vaiheessa menin niin pitkälle, että menin ulos vain puukko sukassa, naurettavaa kyllä, mutta en voinut itselleni mitään. Tiedän että tämä kaikki on tyhmää, mutta en pysty hillitsemään itseäni.
Mistä voisin saada apua, kun en uskalla mihinkään soittaa, saati sitten mennä käymään jossain?
Nykyään hermostun aina kaupassa, hikoilen ja tuntuu, kuin kaikki tuijottaisivat minua. Myös jos olen ystävilläni kylässä tai joku meillä kylässä, hikoilen ja käteni tärisevät, joskus tärisen kokonaan. Jos puhelimen soi, en vastaa kuin äidilleni, siskolleni tai miehelleni, en muille sukulaisille ystäville yms. Ovea en uskalla mennä avaamaan.
Olen ollut nyt reilun vuoden kotona kotiäitinä ja jopa neuvolaan soittaminen tai ylipäänsä asioiden hoitaminen on todella vaikeaa. En edes uskalla yksin mennä ulos..(Ilman miestäni) Yhdessä vaiheessa menin niin pitkälle, että menin ulos vain puukko sukassa, naurettavaa kyllä, mutta en voinut itselleni mitään. Tiedän että tämä kaikki on tyhmää, mutta en pysty hillitsemään itseäni.
Mistä voisin saada apua, kun en uskalla mihinkään soittaa, saati sitten mennä käymään jossain?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Itse olen ollut kroonisesti ujo. Pahimman kauden aikaan sosiaalinen kanssakäyminen oli lähes mahdotonta ja tuolloin lukiossa ollessani kaikenlainen ryhmätöiden esittely ym. aiheutti oireita voimakkaasta punastumisesta käsien tärinään ja pyörtyilyihin. Yksinäisyyden koin suurimapana ongelmana.
Henkilökohtaisesti minua auttoi suunnattomasti Philip G. Zimbardon kirja "Ujous", joka pääosin käsittelee ujouden voittamista. Ketään ei ole tuomittu ujouteen ja sen ikäviin seurauksiin, tosin haasteellinen prosessi ujouden voittaminen voi toki olla. Zimbardon kirja esittää seikkaperäisiä ohjeita ja harjoitteita ongelmasta ylipääsemiseksi. Valitettavasti muutamia vuosikymmeniä vanhan teoksen saatavuus on aika heikko: Pääkaupunkiseudulla löytyy kirjastoista, mutta muualla en tiedä tilanteesta.
Nykyään ei itselleni ujous ole enää suurikaan ongelma: minulla on useita hyviä ystäviä ja selviydyn vaivatta sosiaalisista tilanteista. Zimbardon kirja antoi sen ratkaisevan kimmoikkeen taistella ujoutta vastaan. Myös psykologin apu auttoi paljon.
Ujous ongelmana koskettaa jokseenkin suurta osaa väestöstä, vaikka sitä ei suuresti olekaan käsitelty. Onnea matkaan: ujouden kukistaminen voi vaatia huomattavia ponnisteluja, mutta missään nimessä mahdotonta se ei ole.