Lainsäädäntövalta on välittömässä vastuussa

KooHoo

Kaikkihan me toki tiedämme, että psykiatria on ollut julkinen vallankäytön
väline entisessä Neuvostoliitossa, jossa hankalia henkilöitä ja kansanryhmiä
sairastutettiin yhteiskuntakelvottomiksi ja saatettiin näin aiheettomasti "psykiatrisen
hoidon piiriin". Jotta vastaava ei pääsisi enää toistumaan meidän
oloissamme, niin lainsäätäjän ehdoton tehtävä on luoda laki, joka estää ja
kieltää psykiatriassa mielen ja sairauden liittämisen ja yhdistämisen
toisiinsa. Kun ihmisen mieli ja psykiatrian luoma sairaus on erotettu
toisistansa, niin silloin ihmisen mieli tulee suojatuksi psykiatrisilta
väärinkäytöksiltä. Kun ihmisen mieli on näin turvassa psykiatriselta
mielivallalta, niin silloin kukaan ei pääse enää psykiatrisesti
sairastumaan, vaan kaikki pääsevät tervehtymään, koska tällöin jokaisella
mielellä on peloton mahdollisuus tulla vakavasti ja kunnioituksella
huomioiduksi ja nähdyksi omana itsenään.

TÄSSÄ ALLA olen kääntänyt tekstin englanniksi, eli vaikuttaako hyvältä
käännökseltä, vai onko käännös köyhdyttänyt tekstin sanomaa? Käytin netin
käännöskonetta, jonka avulla käänsin koko lauseita ja lauseen osia, että
yksittäisiä sanoja englannin, venäjän ja suomen kielen välillä, eli
erilaisia vaihtoehtoversioita oli aina valittavissa.

We all know of course, that psychiatry has been the public power tool former
Soviet Union, where civil disobeyed a difficult individuals and groups to
the people have been made in society unacceptable and thus was in made
people sick intentionally and from this basis "psychiatric treatment". In
order the same could not be repeated our in own countries and in societies,
so the legislature absolute mission is to create a law, that to prevent and
that can be denied in psychiatry to attach and to merge with each other
mental and illness. When the human mind and the creation of psychiatry
illness have been separated, then the human mind will be protected of
psychiatry from abuse. When the human mind is so safe in psychiatric from
arbitrary, then no one will be able psychiatrist in sick, because then all
people get their to own minds back - and since then each of mind is fearless
opportunity to become seriously and respectfully in mutual context and to
see a self-self and self-himself in a personal capacity.

KooHoo - Kari 10-10

11

472

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • googlaa antipsychiatry

      Sveitsissä päämajaansa pitävä ihmisoikeusjärjestö on täsmälleen samoilla linjoilla kanssasi:

      http://www.iaapa.ch/

      • KooHoo

        Lueskelin noita sivuja antamastasi osoitteesta ja mieleeni tuli seuraavia mietteitä:

        Kyllä psykiatriassa on annettu aivan tavalliselle ihmiselle kammottava valta päättää useasti täysin perusteettomiin ja valheellisiin tietoihin perustuen jonkun toisen elämästä. Kukapa meistä suostuisi ottamaan asentoa ja tekemään lepoa jokaisen vastaantulijan edessä! Ei kukaan! Mutta sellaista sulkeisharjoitusta voivat kuitenkin psykiatriassa harjoittaa aivan tavalliset ihmiset toisia tavallisia ihmisiä kohtaan. Psykiatrinen diagnisointi on elävän ihmisen betoniin valamista, eli ei tässä maailmassa pitäisi kenelläkään olla mitään ammatillista dogmia, jonka avulla ihmisen oma henkinen minä voitaisiin väkisin syrjäyttää ja tehdä ihmisestä vain kalkittu hauta ”psykiatriseen sairaanhoitoon”.

        Miksei esim insinööriliitolle anneta samoja oikeuksia kuin psykiatrialle, eli joka ei osaa laskea rakenteellisia lujuuslaskelmia siltapalkkeihin, niin tälläinen henkilö saatettaisiin väkisin insinööri-opistoon. Voihan olla, että insinööriliitto aina aika-ajoin näkisi hyväksi, että osa kansalaisista passitettaisiin aina silloin tällöin pakkokoulutukseen.

        Putkimiehillekin voitaisiin antaa oma toimialue, jossa vaikkapa vakavaksi tapaukseksi luokiteltaisiin sellaiset perheet, joilla olisi viemäriputket kolme kertaa vuodessa tukossa. Kun joltakin perheelta olisi avattu kolmasti viemäriputket vuoden aikana, niin sellainen perhe pakko-asutettaisiin (putkimiesten toimesta) sellaiselle alueelle vuodeksi, josta puuttuisi kokonaan viemäröinti ja vesijohdot, eli silloin vesi olisi kannettava sisään, käytävä ulkovessassa jne.

        Tasa-arvon vuoksi jokaiselle ammattiryhmälle pitäisi saada samat psykiatriset oikeudet omilla toimialueilleen sovellattavaksi, tai sitten psykiatrialta olisi moiset kammottavat oikeudet kiellettävä välittömästi. Luulenpa, että asiat korjaantuvat parhaiten kun psykiatrialta otetaan pois täysin perusteettomat valtaoikeudet harjoittaa psykiatrista mielivaltaa toista ihmistä tai toista kansanryhmää kohtaan. Toisinsanoen psykiatreilla ei mitään sen kummempaa erikois-osaamista elämästä (kuin muillakaan ihmisillä), sillä todellinen psykiatria on keskinäisessä yhteýdessä olemista ja sen piirissä olevaa ihmisyyden jakamista. Näin ollen psykiatrialla ei voi myöskään olla mitään, eikä minkäänlaista ylivaltaa muihin kansalaisiin nähden. Näin ollen loppupäätelmäksi muodostuu; että mitä olisi ajateltava Valtiosta, joka antaa toistaiseksi moisen tapahtua!?

        KooHoo.

      • olen psykiatrian uhri
        KooHoo kirjoitti:

        Kaikissa maissa psykiatria on edelleen Neuvostoliiton kukistumisen jälkeenkin osa yhteiskunnan valtakoneistoa. "Outous" sekä epämuodikas puhetapa ja epämuodikas käytös kielletään psykiatrian avulla kun niitä ei ihan rikoslaillakaan voi kieltää. Kyllä tautidiagnoosi tai persoonallisuushäiriödiagnoosi aina löytyy pärstäkertoimen mukaan.

        Suomi on yleisesti ottaen suvaitsematon kaikkia vähemmistöjään kohtaan. Niinpä sitten Suomessa käytetään psykiatrista pakkohoitoa enemmän kuin yhdessäkään muussa EU-maassa.

        Markus Heinimaalla on sekä filosofin että psykiatrin koulutus. Hän on kirjoittanut että psykoosi voi olla sosiaalinen ja poliittinen diagnoosi ja haluaa herättää keskustelua siitä mikä on eettistä psykoosihoitoa.

        Muissa EU-maissa esiintyy psykiatrista mielivaltaa vähemmän kuin Suomessa. Tähän saattaa vaikuttaa se Suomessa mieklisairaala itse tekee pakkohoitopäätöksen ja perusteeksi riittää rasti ruutuun valmiille lomakkeelle. Muissa maissa kuten Saksassa päätöksen tekee sairaalasta täysin riippumaton terveysviranomainen joten psykiatrit harkitsevat tarkemmin ja ovat empaattisempia eikä heillä ole mitään sellaista valtaa joka voisi nousta päähän.

        Täällä kriittisen saksalaisen Euroopan tason potilasjärjestövaikuttajan kirjallista tuotantoa:

        http://www.peter-lehmann.de/

      • KooHoo
        olen psykiatrian uhri kirjoitti:

        Oikeassa olet, eli jokainen voidaan tarvittaessa diagnisoida. Kun vahvapiirteiset ja luonteiset ihmiset katsotaan yhteiskunnalliseksi haitaksi, niin jotkut piirit ja tahot saattavat alkaa punomaan psykiatrisia juonia - pahaa-aavistamattomien päänmenoksi. Kun ihmiset leimataan julkisesti epävakaiksi (ilman todellisia perusteita), niin tuskinpa silloin enää suurempaa haittaa vaivaa voitaisiin asettaa henkilön harteille kärsittäväksi. Voi vain kuvitella mikä skandaali syntyisi, jos vaikkapa suomalaiset psykiatrit määrittelisivät jossakin ajankohtaisohjelmassa jonkun valtion päämiehen omien kriteereidensä pohjalta epävakaaksi ja kelvottomaksi minkäänlaiseen yhteiskunnalliseen työtehtävään kansalaistensa parissa. Luultavasti Suomen valtio joutuisi kieltämään omien psykiatriensa lausunnon ja pyytämään anteeksi tuolta vieraan valtion päämieheltä. Skandaali kuitenkin jatkuisi mikäli psykiatrit pysyisivät kannassaan. Mitä valtio voisi sitten tehdä, ellei suomalainen psykiatria peruisi omaa diagnoosiaan tuosta vieraan vallan päämiehestä. Joutuisiko valtiovalta julistamaan nuo psykiatrit täyttä ymmärrystä vailla oleviksi ja erottamaan heidät omista viroistaan? Mikäli valtiovallan tosiaankin olisi kiellettävä psykiatrien psykiatriset tautiperusteet tuosta vieraan vallan päämiehestä, niin silloin sen olisi kiellettävä koko psykiatria ja sen olemassaolo! Edellisestä seuraisi ilman muuta, että koko psykiatria hajoaisi ja lakkaisi järjestelmänä olemasta. Edellisen johdosta purkaantuisivat myös kaikki muutkin psykiatrian luomat verkot kansalaistemme yltä tässä Suomen suvessa ja alkaisi uudelleen arvionti psykiatrian harjoittamasta mielivallasta kansalaisiamme kohtaan.

      • "hyvät" ja "...

        Ruotsin mielisairaaloissa tutkittiin hiljattain psykiatrian alan hoitajien asenteita potilaisiinsa. Ilmeni että psykiatrian hoiatajat jaottelivat potilaansa "hyviin potilaisiin" ja "paholaispotilaisiin" lähinnä potilaidensa mielipiteiden ja persoonallisuudenpiirteiden perusteella. Ilmiö on maailmanlaajuinen.

        Kerran kun olin suomalaispsykiatrin vastaanotolla tuli maailmanpolitiikka jostain systä puheeksi. Suoralta kädeltä psykiatri luokitteli useita tunnettuja kansainvälisiä suurmiehiä niitä, näitä ja noita vakavia psyykkisiä sairauksia poteviksi. Psykiatri ei tietnkään ollut koskaan itse tavannut näitä valtiomiehiä vaan hän myönsikin tehneensä diagnoosinsa siksi että Suomen tiedotusvälineet ovat tuominneet näiden ulkomaisten johtajien harjoittaman politiikan. Eli suomalaisessa psykiatriassa "synti" ja "mielisairaus" ovat yksi ja sama asia.

      • KooHoo
        "hyvät" ja "... kirjoitti:

        Suomalainen yhteiskunta tunnetaan demokraattisena järjestelmänä, joka perustuu monipuoluejärjestelmään. Yhteiskunnan, eli Valtion sisällä toimiva psykiatria näyttäisi kuitenkin perustuvan diktatuuriin. Psykiatrisessa diktatuurissa yksityiset ihmiset voivat järjestelmän avulla harjoittaa tahtomaansa mielivaltaa yli valtiovallan. Kun psykiatria saa harjoittaa ylivaltaa valtiovaltaan nähden, niin eihän kansalaisella silloin ole enää mitään oikeusturvaa! Ihmettelen, jos kukaan ei ole vielä tullut ajatelleeksi, että valtiomme sisällä on järjestelmä, joka ei kunnioita kansalaisen oikeuksia minkään vertaa!

        Toisinsanoen lainsäätäjän olisi suotava jokaiselle kansalaiselle yhdenvertainen mielen suoja (ruumiillisen koskemattomuuden tapaan), jolloin psykiatriaa kiellettäisiin sairastuttamasta ihmisiä omilla taudeillaan, eli tällöin mieli ja sairaus erotettaisiin toisistaan ja ihmisiä alettaisiin hoitaa ihmisinä.

        Näin ollen psykiatria liitettäisiin osaksi muuta terveydenhuoltoa, jossa mielelliset ongelmat tunnustettaisiin yhteiskunallisiksi ongelmiksi. Kun ongelmien alkuperä tunnustettaisiin olevan yhteiskunnallista, niin silloin yhteiskunta (koko kansa) kantaisi vastuun lähimmäisestä, eikä tällöin enää ketään yksilöihmistä voitaisi syyllistää mielisairaaksi (sairastamaan yhteiskunnan puolesta). Näin mielisairauskäsite muuttuisi yhteiseksi ”ongelmaksemme”, jota voitaisiin kutsua yhteiskunnalliseksi koko kansan ”ongelmaksi”. Tätä yhteiskunnallista ”ongelmaa” voitaisiin hoitaa myös poliittisin keinoin, aina yhteiskunnan ylimmistä päättäjistä alimpiin asti. Muutos olisi valtava kun yhteiskunta eläisi yhdessä heikompien kanssa, eikä syyllistäisi enää ketään psykiatrian avulla mielisairauden valtaan. Mikäli tämän kaltainen muutos tapahtuisi yhteiskunnassamme, niin silloin kaikki ihmiset olisivat yhteiskunnassamme yhtä ”sairaita ja yhtä terveitä” (eikä ketään naulittaisi enää ristille). Näin psykiatrinen diktatuuri palautuisi takaisin valtiollisen demokratian piiriin ja kansalaiset saisivat itselleen mielensuojan psykiatriaa vastaan!

      • suomen laki

        Olet oikeassa.

        Eräs perusongelmsita on se että Suomen mielenterveyslki antaa psykiatrian alan ammattihenkilöstölle enemmän oikeuksia ja tulkinnanvapautta j potilaalle vähemmän oikeuksia kuin useimpien muiden maiden mielenterveyslait. Ja jopa EU:ssa on kolme maata jossa ei ole erillistä mielentervyslakia vaan jossa psykiatria on yhteiskunnallisen suvaitsevaisuuskasvtuksen nimissä otettu osaksi yleistä terveyslainsäädäntöä.

        Luin Omaiset Mielentervystyön Tukena Keskusliiton nettisivuja. Liitto oli kysellyt eduskuntapuolueilta miten psykiatria tulisi jatkossa järjestää. Hallituksessa istuvan ruotsalaisen kansanpuolueen puoluesihteeri Ull Achren oli kanssasi samoilla linjoilla sikäli että hän puhui psykososiaalisesta ennaltaehkäisystä ja psykososiaalisesta hoidosta. Rkp on pieni puolue. Suurpuolueet perinteisesti haluavatkin alistaa alamaisiaan.

      • KooHoo
        suomen laki kirjoitti:

        Kyllähän diagnisoiva nykypsykiatria on ihmisen elämän ehdollistava tekijä, joka pyrkii nujertamaan ihmisen joko tantomattaan tai tahtoen. Kun ihminen tulee psykiatriassa täydellisesti ehdollistetuksi, niin silloin ihminen on täydellisesti luopunut itsestään ja omasta mielestään ja tullut näin ”psykiatrisesti terveeksi”, eli mielettömäksi.

        Tämä niin sanottu nykypsykiatria onkin diktatorista antipsykiatriaa, jonka avulla ihmisen mieli kuoletetaan pois omasta elämästään (mielestään). Ymmärtääköhön psykiatria itse tekevänsä todellisuudessa ihmisistä mielettömiä mielekkyyden sijaan! Jotta psykiatria olisi mielekästä ja ihmistä hoitavaa, niin silloin ihmisen täytyy saada säilyttää oma mielensä itsellään ja se onnistuu lainmuutoksen myötä kun lainsäätäjä kieltää psykiatriaa yhdistämästä ihmisen mieltä omiin tautikäsityksiinsä!

        Entisessä Neuvostoliitossa toisinajattelijat olisivat päässeet melkein heti vapauteen jos he olisivat allekirjoittaneet tekaistut diagnoosit ja tunnustaneet olevansa mielisairaita. Toisinajattelijat eivät kuitenkaan allekirjoittaneet, eivätkä tunnustaneet heille väkisin tarjottua mielisairautta, jolloin he joutuivat vähintäinkin viettämään 15-20 vuotta noissa senaikaisissa ”mielisairaaloissa”. Toiset eivät välttämättä vapautuneet koskaan! Toisinajattelijoita myös pakkolääkittiin suurilla annoksilla vahvoja psyykenlääkkeitä (mitä ne sitten olivatkaan tuon ajan Neuvostoliitossa), eli heitä kohdeltiin joka tapauksessa mielisairas-potilasnimikkeellä, joka sitten ikään kuin antoi oikeuden täysin aiheettomaan pakkolääkitykseen.

        Mikäli joku toisinajattelija olisi allekirjoittanut psykiatrisen diagnoosin, niin se olisi näkynyt kaikissa hänen yhteiskunnallisissa papereissaan. Leima olisi merkinnyt henkisesti samaa, kuin mitä juutalaisille merkitsi kun heihin liimattiin keltainen Daavidin tähti, eli kaikki saivat tehdä näille ihmisille ihan mitä tahtoivat ja ilman minkäänlaista rangaistuksen pelkoa. . Kammottavaa, että nykyajassamme vaikuttaa vielä tälläinen järjestelmä, jonka avulla hankalat ja omintakeiset ihmiset voidaan sammuttaa pois yhteiskunnasta!

      • demokratiaan

        Kyllä ihmisellä tietenkin voilla olla henkistä kärsimystä - jopa niin että hän menettää toimintakykyään. Kokenut sveitsiläispsykiatri Marc Rufer kuitenkin sanoo että henkinen kärsimys ei ole sairautta lääketieteellisessä mielessä.

        Psyykkisen poikkeavuuden hoito otettiin pois kirkonmiehiltä 1800-luvulla ja otettiin osaksi lääketiedettä keksimällä "psykiatria" oikeiden lääkäreiden vastusksesta huolimatta. Psykiatrian tehtävänä on alun alkaenkin ollut toimia kiusallisen yksilöllisyyden kieltäjänä tilanteissa joissa sitä ei kehdata kieltää rikoslailla.

      • KooHoo
        demokratiaan kirjoitti:

        -   Kun psykiatria diagnisoi ihmisen, niin silloin se tekee elävästä ihmisestä oman kipsikuvansa! Kun psykiatrinen kipsikuva on luotu diagnoosin avulla, niin sen jälkeen se ikään kuin asetetaan ihmisen oman persoonan tilalle. Näin ihmisen persoona ja mieli sivutetaan 100 prosenttisesti psykiatrisen kipsikuvan hyväksi, eli ei kai tätä tälläistä voida kutsua ihmisen kohtaamiseksi tai jonkinlaiseksi keskinäiseksi yhteydeksi. Toisinsanoen psykiatria kohtaa psykiatrisesti diagnisoidussa ihmisessä vain oman psykiatrisen kipsikuvansa, eli tällöin todellisen ihmisen tosi todellisuus on jo häivytetty 100 prosenttisesti taka-alalle olemattomiin! Toisinsanoen jos psykiatria itse kieltää ihmisen todelliset tarpeet, hylkäämällä ihmisen ja hänen tarpeensa oman psykiatrisen kipsikuvansa hyväksi, niin silloinhan psykiatria itse kieltää ihmiseltä avun todelliseen vaivaan ja ongelmaan. Jotta psykiatria saataisiin ottamaan vastuu todellisesta ihmisestä, niin silloin psykiatriset kipsikuvat (henkilökohtaiset diagnoosit) olisi välittömästi kiellettävä ja ihminen tunnustettava omanlaisenaan, jolla on oikeus omaan mieleensä!

      • psykiatria huuhaata

        todella mielenkiintoisia ajatuksia - joihin voin yhtyä aivan täysin!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      61
      3111
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3067
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      42
      2417
    4. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      91
      2037
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1893
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1759
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1606
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      83
      1370
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1280
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      79
      1110
    Aihe