olen kärsinyt pahasta olosta jo vuosia. en tiedä mikä varsinainen "diagnoosini" voisi olla, mutta seuraava yhtälö aiheuttaa kohdallani pahaa henkistä oloa: luonteeltani olen rauhallinen, hiljainen ja ujonpuoleinen, varmasti liian kiltti, lisäksi jännitän sosiaalisia tilanteita varsinkin töissä ja vieraiden ihmisten parissa. Jatkuvasti päällä itsensä tarkkailu: jos teen tai sanon näin, pidetäänkö minusta tai mitä ihmiset minusta ajattelevat. Tuhlaan liikaa energiaa miettimällä mitä minusta ajatellaan. Kai se on jonkinlaista miellyttämisenhalua, pitäisi miellyttää kaikkia, muuten ei kelpaa edes itselleen.
Varsinkin töissä tuntuu vaikealta. Tuntuu, että minusta puhutaan pahaa selän takana ja naureskellaan " surkeudelleni".Olen yrittänyt tsempata ajattelemalla, että minun on pakko kelvata omana itsenäni ja että kohtelen muita hyvin niin hekään eivät ole minulle ilkeitä.
Varmaan naiivi ajattelutapa..
voisin jatkaa tästä aiheesta loputtomiin, tuntuu, että se vie kaikki voimat ja elämänhalut. Tulee tunne, että minulla ei ole oikeuttaa elää ja olla olemassa, olen niin paha ja epämiellyttävä ihminen. Pitäisi varmaan mennä jonnekin ammattiauttajalle puhumaan...
Varsinkin töissä tuntuu vaikealta. Tuntuu, että minusta puhutaan pahaa selän takana ja naureskellaan " surkeudelleni".Olen yrittänyt tsempata ajattelemalla, että minun on pakko kelvata omana itsenäni ja että kohtelen muita hyvin niin hekään eivät ole minulle ilkeitä.
Varmaan naiivi ajattelutapa..
voisin jatkaa tästä aiheesta loputtomiin, tuntuu, että se vie kaikki voimat ja elämänhalut. Tulee tunne, että minulla ei ole oikeuttaa elää ja olla olemassa, olen niin paha ja epämiellyttävä ihminen. Pitäisi varmaan mennä jonnekin ammattiauttajalle puhumaan...
Vastaukset 5
Vanhimmat
...jos ihminen kuvittelisi olevansa vain hyvä silloinhan kaikki muut ovat pahoja (marttyyrimaista ajattelua)
Oletko yrittänyt olla joskus vain ilkee ja itsekäs. Hyvään tasapainoon kuuluu olla ilkeä ja joskus tuhma, koska sillä tavallaan sanotaan muillekin, että minä olen jonkin arvoinen ei tietenkään mitään huluttelua
Opettele peilin edessä sanomaan "Minä haluan uudet verkkarit!" ja sano mitä oikeasti haluat.
että oli pakko vastata tähän, sillä kirjoittamasi teksti kuvaa lähes täydellisesti puolisoni tilannetta. Myös hänellä on ollut vakavia itsetunto- ongelmia ja on jossain määrin edelleen. Nämä ongelmat aiheuttivat hänellä aikoinaan mm. syömishäiriön, josta paraneminen otti todella pitkän aikaa.
Tämän lisänä erittäin stressaava työ sairaanhoitajana ja siihen lisänä paskamainen työilmapiiri, johon kuuluu olennaisesti tuo mainitsemasi juoruilu ja selkään puukotukset. Tuollainen ilmapiiri on varmasti pahinta myrkkyä juuri mainitsemallesi "liian kiltille" ihmistyypille.
Ehkä sinunkin kannattaisi käydä puhumassa esim. työterveyslääkärille tilanteestasi. Hän osaa kyllä ohjata edelleen ammattiauttajan puheille. Itsetuntoa voi kehittää ja siihen on mahdollista saada apua.
Jos vain mahdollista, suosittelisin myös, että harkitsisit vakavasti työpaikan vaihtoa, jos ongelmat ovat nimenomaan ilmapiiriin liittyviä.
Voimia ja jaksamista sinulle!
Itse olen kärsinyt tuosta samasta miellyttämisen tarpeesta koko ikäni. Aina olen peilaamassa, miten mikäkin pieni eleeni tai sanani tulkitaan, ja koen valtavan henkisen iskun, jos teen pienimmänkään "virheen". Saatan miettiä yhtä "väärää" sanaani hyvin pitkiä aikoja, vaikka todellisuudessa kukaan ei edes olisi huomannut kommenttiani itse tilanteeseen.
Vasta parin vuoden sisällä olen oppinut olemaan välittämättä siitä, mitä muut minusta mahdollisesti miettivät. Loppujen lopuksi tuota tekee vain, koska jollain tavalla yrittää saada muilta hyväksyntää sekä ystävällistä ja ymmärtävää käytöstä itseään kohtaan. Sitähän ei tietenkään koskaan tule, sama se miten kiltisti toisia kohtaan käyttäydyt. Enemmän tuntuu siltä, että muut käyttävät kiltteyttäni hyväkseen.
Olen kysellyt itseltäni miksi teen tätä? Luulen että syyt ovat tulleet lapsuudesta omien vanhempien miellyttämisen tarpeesta. Heiltä hyväksyntää ei tuntunut ikinä tulevan, sama se miten kannoin kiitettävää koulusta kotiin. Mitä enemmän olen alkanut olla välittämättä omien vanhempieni miellyttämisestä, sitä enemmän miellyttäminen on vähentynyt muussa elämässäni.
Loppujen lopuksi pitää vaan ymmärtää, että kaikki eivät tule sinusta tykkäämään, vaikka miten yrittäisit. Ei myöskään ole mitään tarvetta miellyttää koko ajan muita, eivät he säry tai aloita sotia kanssasi, vaikka välillä töksäyttäisitkin heille jotain töykeää tai mitä vain... Päinvastoin; he tulevat käyttäytymään paljon paremmin sinua kohtaan, kun välillä näytät oman todellisen mielipiteesi ja selkärankasi.
kiitos kaikille tähän asti kirjoittaneille! paljon viisaita ajatuksia, joilla voi "tsempata" itseään.. Vaikka eihän muutos tapahdu yhdessä yössä, vaan ehkä pikkuhiljaa..ja aina kun pääsee yhden askeleen eteen, vieriikin kaksi taaksepäin...
olen lukenut netistä paljon tietoa mielenterveyden eri aiheista. olen miettinyt olisiko minulla persoonallisuushäiriö, välttelevä. Kaikki oireet, joita teksteissä on, pitävät kohdallani lähes paikkansa. Tuntuu helpottavalta saada joku "diagnoosi"/syy tälle kaikelle...
Mene ihmeessä puhumaan jollekin sopivalle taholle asioista. Joku hyvä kontakti voi jo nopeastikin selventää asioita ja auttaa oloa helpottavasti. Sitten voit(te) miettiä, miten jatkat eteenpäin, mikä tuntuisi hyvältä. On turhaa kärsiä yksin ahdistuksissa.
Oma mielipiteeni on, ettei diagnooseihin kannattaisi keskittyä liikaa. Ovathan ne joskus hyviä välineitä itsen ymmärtämiseen, kuitenkin oma mieli on aina ainutkertainen. Usein monetkin hyvin erilaiset sairauskuvaukset voivat vaikuttaa itseen sopivilta, kun niitä alkaa pohdiskella. Joka tapauksessa varmasti hyvin samantapaisista murheista kuin nuo kuvaamasi kärsivät monet muutkin, esim. allekirjoittanut.
Ihmiset käyttäytyvät oikeastikin usein toisia väheksyen ja ivaten. Liiasta itsetarkkailusta kärsivät ottavat valitettavasti sellaiset asiat erityisen raskaasti kantaakseen. Se, että tulee kelvata omana itsenään, on oikein hyvä ajatus. Myös muita on tietty hyvä kohdella hyvin, mutta ei siten, että kohtelee samalla itseään huonosti. On voitava myös puolustautua ja määritellä itse omat rajansa.