Hei. Olen 14 vuotias tyttö ja nyt on pakko pyytää apua, sillä en tiedä mitä tehdä.
Itseluottamukseni on aivan nollassa. Jopa parhaiden ystävieni seurassa koen itseni täysin nollaksi ja mietin aina mitä muut ajattelevat minusta. Joskus minulla oli hyvä itseluottamus, mutta nykyään en halua mennä minnekään, en edes kauppaan, koska ajattelen että ihmiset ajattelevat minusta jotain, että olen köyhä, jos ostan vaikka vain jonkun suklaapatukan.
Tämä varmaan johtuu aika paljon siitä, että yksi parhaista ystävistäni on todella rikas, ja hänellä on aina hienoja vaatteita, kenkiä, hänellä on aina paljon rahaa käytettävänä ja heillä on upea talo. Enkä halua enää edes, että ystäväni tulevat meille, koska häpeän kotiani niin paljon. Emme ole rikkaita, mutta emme myöskään köyhiä. Emme käytä rahojamme paljoakaan kotiimme, vaan esimerkiksi matkailuun. Tiedän sen, mutta silti tunnen itseni ystävieni seurassa ja joka paikassa huonommaksi kuin muut. Stressaan jokaista asiaa. En halua mennä bileisiin, en ystävieni luoksekaan viitsi aina mennä. Ja aina mietin että mitä nuo toiset minusta ajattelevat. Jos minulla on uusi paita, niin toivon, ettei kukaan huomaa sitä, eikä sano mitään, ja jos joku sanoo että sulla on uusi paita, nyökkään vain, ja muutan keskustelun aihetta, koska pelkään että se ei ole hänen mielestään hieno tai että joku kysyy mistä se on ostettu, ja joudun sanomaan h&m, kun toiset ostavat kalliita merkkivaatteita. Shoppailemaan menoa toisten kanssa en voi ajatellakaan, sillä en ikinä kehtaisi mennä varsinkaan rikkaan ystäväni kanssa!
Ja aina kun olen ystävieni kanssa, minun pitää näytellä, että minulla olisi hauskaa, jos joku sattuu katsomaan, ettei hän luulisi että meillä on tylsää. Kaikessa miten toimin, ajattelen oikeastaan vain sitä mitä muut minusta ajattelevat. Tällaista ongelmaa minulla ei ole ikinä ennen ollut! Pienenä olin avoin ja rohkea, mutta nykyään olen täysin eri ihminen.
Minulla oli ennen paljon ystäviä, ja onhan niitä vieläkin, mutta välimme ovat kyllä vähän loitonneet toisistaan, kun emme näe enää paljon muualla kuin koulussa. Kaikki muut ystäväni harrastavat salibandya, ja heillä on harjoitukset useaan kertaan viikossa ja sen lisäksi paljon pelejä ja turnauksia. Minä en harrasta sitä, ja heidän aikansa menee pääasiassa siihen. Senkin takia olen ulkopuolinen. Pitäisikö minun koittaa löytää uusia ystäviä? Tuntuu että kaikilla on joku, paitsi minulla. Se on masentavaa. Tunnen itseni rumaksi ja hyödyttömäksi. Olen aina vain kotona.
Nämä asiat ovat toden totta alkaneet haitata normaalia elämääni. Olenko jotenkin omituinen vai onko tällaista muillakin? Toivon totisesti, että joku jaksoi lukea. Jos joku voisi auttaa, sillä olen todella neuvoton. Olisin siitä oikeasti todella kiitollinen.
Itseluottamukseni on aivan nollassa. Jopa parhaiden ystävieni seurassa koen itseni täysin nollaksi ja mietin aina mitä muut ajattelevat minusta. Joskus minulla oli hyvä itseluottamus, mutta nykyään en halua mennä minnekään, en edes kauppaan, koska ajattelen että ihmiset ajattelevat minusta jotain, että olen köyhä, jos ostan vaikka vain jonkun suklaapatukan.
Tämä varmaan johtuu aika paljon siitä, että yksi parhaista ystävistäni on todella rikas, ja hänellä on aina hienoja vaatteita, kenkiä, hänellä on aina paljon rahaa käytettävänä ja heillä on upea talo. Enkä halua enää edes, että ystäväni tulevat meille, koska häpeän kotiani niin paljon. Emme ole rikkaita, mutta emme myöskään köyhiä. Emme käytä rahojamme paljoakaan kotiimme, vaan esimerkiksi matkailuun. Tiedän sen, mutta silti tunnen itseni ystävieni seurassa ja joka paikassa huonommaksi kuin muut. Stressaan jokaista asiaa. En halua mennä bileisiin, en ystävieni luoksekaan viitsi aina mennä. Ja aina mietin että mitä nuo toiset minusta ajattelevat. Jos minulla on uusi paita, niin toivon, ettei kukaan huomaa sitä, eikä sano mitään, ja jos joku sanoo että sulla on uusi paita, nyökkään vain, ja muutan keskustelun aihetta, koska pelkään että se ei ole hänen mielestään hieno tai että joku kysyy mistä se on ostettu, ja joudun sanomaan h&m, kun toiset ostavat kalliita merkkivaatteita. Shoppailemaan menoa toisten kanssa en voi ajatellakaan, sillä en ikinä kehtaisi mennä varsinkaan rikkaan ystäväni kanssa!
Ja aina kun olen ystävieni kanssa, minun pitää näytellä, että minulla olisi hauskaa, jos joku sattuu katsomaan, ettei hän luulisi että meillä on tylsää. Kaikessa miten toimin, ajattelen oikeastaan vain sitä mitä muut minusta ajattelevat. Tällaista ongelmaa minulla ei ole ikinä ennen ollut! Pienenä olin avoin ja rohkea, mutta nykyään olen täysin eri ihminen.
Minulla oli ennen paljon ystäviä, ja onhan niitä vieläkin, mutta välimme ovat kyllä vähän loitonneet toisistaan, kun emme näe enää paljon muualla kuin koulussa. Kaikki muut ystäväni harrastavat salibandya, ja heillä on harjoitukset useaan kertaan viikossa ja sen lisäksi paljon pelejä ja turnauksia. Minä en harrasta sitä, ja heidän aikansa menee pääasiassa siihen. Senkin takia olen ulkopuolinen. Pitäisikö minun koittaa löytää uusia ystäviä? Tuntuu että kaikilla on joku, paitsi minulla. Se on masentavaa. Tunnen itseni rumaksi ja hyödyttömäksi. Olen aina vain kotona.
Nämä asiat ovat toden totta alkaneet haitata normaalia elämääni. Olenko jotenkin omituinen vai onko tällaista muillakin? Toivon totisesti, että joku jaksoi lukea. Jos joku voisi auttaa, sillä olen todella neuvoton. Olisin siitä oikeasti todella kiitollinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jaksoin lukea, mutta täytyy myöntää etten oikeen osaa auttaa. Täst ei oo varmaa mitää hyötyy, mut saat myötätuntoni. Yritä löytää jotain poitiivista elämääsi, niin tilanne kohenee. Aloita vaikka jokin uusi harrastus.
Käy puhumassa koulupsykologille? Hän voi auttaa sinua tai ohjata eteenpäin hoitoon. Jos teidän koulussanne ei ole koulupsykologia, puhu terveydenhoitajalle. Hae aktiivisesti apua, niin joku voi auttaa sinua.
Ainahan sitä verrattuu itseään muihin.
Ei omaa itseään tarvitse hävetä.
Ei kukaan ole täydellinen.
Jos vaatteet ovat kestävät niin se riittää.
Merkkivaatteissa vain se hihaan merkitty merkki maksaa.
Se yksi pieni gant, mic mac jne. maksaa ne ylimääräiset kympit.
Rikkaus ei ole sitä että on paljon hienoja vaatteita.
Todellinen rikkaus on sydämessä.
Vaikka köyhänä eläisi kadulla niin silti voi olla rikas.
Joskus köyhimmät ihmiset ovat niitä rikkaita ja rikkaimmat köyhiä.
En tällä tarkoita että ystäväsi olisivat köyhiä.
Tää nyt oli vähän valistavaa.
Mun perhettä on usein luultu rikkaaks.
ja niin mäkin luulin kauan.
Hieno talo, merkkivaatteet jne.
Mut oikeesti me ei olla taloudellisesti rikkaita.
Meidän periaate on vaan ollu ostaa kallista koska se usein kestää kauemmin.
Laatu on kestävää myös.
Sun ei pidä hävetä mitään.
Ei pidä olla niinkuin muut.
Sä olet tärkeä just sellasena kuin olet.
Ovathan sun kaveritkin.
Kutsu vaan heidät sun kotiin.
Käykää shoppailemas mutta ei sun tartte ite ostaa samaa kun muut.
Osta sitä mitä haluut.
Aina voi jonku harastuksen aloittaa jos haluut.
Muista kuitenkin että tärkeintä on että se on sinulle itsellesi tärkeä ja kivaa.
Voit aina puhua muille tunteistasi.
Koulun terkkarille tai vanhemmilles.
Sua kyllä kuunnellaan.
Ole rohkeesti oma ittes :)
Jokainen nuori käy jollakin tapaa läpi saman kuin sinä :)
Ehkä vanhempasi olivat täysin samanlaisia :)
moi olen kohta 14 vuotias tyttö ja mulla on aikalailla sama juttu mä laitan meikit ainakinkymmenen kertaa päivässä ja ajattelen että mä näytän rumalta mietin aina että mitä muut ajattelevat minusta mietin ainakin 100 kertaa että miten sanon jonkun asian mä olen aika lihava ja mua koulukiusataan (tai kiusattiin) olis kiva jos sulla olis mese voitais jakaa enemmän kokemuksia