Eilispäivän pituisen itkuraivarin jäljiltä mietin, millaisia vaihtoehtoja minulla on. Kirjoitus on tahallaan kärjistetty.
1)Kuolla. Jos siihen olisi jokin helppo konsti, en luultavasti enää olisi täällä.
2)Laihduttaa, saada mies lopettamaan tupakanpoltto, valmistua, tienata rahaa ja lähteä hedelmöityshoitoihin
3)Erota. Missä olemme 15 vuoden päästä? Miehelläni toivottavasti olisi lapsia jonkun muun kanssa, kun hän on niin lapsirakas, ja minusta tulisi hullu kissaeukko, jolla on takkuiset hiukset, pikkuinen mökki ja 10 kissaa. (Joo, mies on allerginen eikä minulla ole ketään, ketä koskettaa ja halata, kun hän on muualla töissä.)
4)Hommata asunto miehen työpaikkakunnalta ja jättää opiskelut täällä kesken. Koulutusta ei olisi mutta läheisyyteen olisi mahdollisuus (ja lisäksi laihdutus, tupakkalakko ja hedelmöityshoidot).
5)Mennä sairaalaan. Olen ollut vuosia sitten mielisairaalassa. Silloinkin ajattelin, että mieluummin kuolen kuin menen sairaalaan.
Tässä kirjoitellessa tuli mieleen vielä vaihtoehto 6) hankkia jostain tervettä järkeä eli tajuta, etten sovi äidiksi ja päästä eroon hoivavietistä ja lopettaa lasten toivominen.
Sinänsä harmittaa, kun olin monta kuukautta oikein hyvässä kunnossa ja sitten jonkun kertoma vauvauutinen tyrmää minut täysin ja olen ihan pohjalla. Psyykeni ei välttämättä kestäisi esim. toistuvia keskenmenoja, jos tulisin joskus raskaaksi.
1)Kuolla. Jos siihen olisi jokin helppo konsti, en luultavasti enää olisi täällä.
2)Laihduttaa, saada mies lopettamaan tupakanpoltto, valmistua, tienata rahaa ja lähteä hedelmöityshoitoihin
3)Erota. Missä olemme 15 vuoden päästä? Miehelläni toivottavasti olisi lapsia jonkun muun kanssa, kun hän on niin lapsirakas, ja minusta tulisi hullu kissaeukko, jolla on takkuiset hiukset, pikkuinen mökki ja 10 kissaa. (Joo, mies on allerginen eikä minulla ole ketään, ketä koskettaa ja halata, kun hän on muualla töissä.)
4)Hommata asunto miehen työpaikkakunnalta ja jättää opiskelut täällä kesken. Koulutusta ei olisi mutta läheisyyteen olisi mahdollisuus (ja lisäksi laihdutus, tupakkalakko ja hedelmöityshoidot).
5)Mennä sairaalaan. Olen ollut vuosia sitten mielisairaalassa. Silloinkin ajattelin, että mieluummin kuolen kuin menen sairaalaan.
Tässä kirjoitellessa tuli mieleen vielä vaihtoehto 6) hankkia jostain tervettä järkeä eli tajuta, etten sovi äidiksi ja päästä eroon hoivavietistä ja lopettaa lasten toivominen.
Sinänsä harmittaa, kun olin monta kuukautta oikein hyvässä kunnossa ja sitten jonkun kertoma vauvauutinen tyrmää minut täysin ja olen ihan pohjalla. Psyykeni ei välttämättä kestäisi esim. toistuvia keskenmenoja, jos tulisin joskus raskaaksi.
Vastaukset 2
Vanhimmat
silti ymmärrettävää! kävin kymmenen v helvetin läpi,samoilla ajatuksilla.ilman mielisairaalaa,mutta kuitenkin mielenterv.toimiston asiakkaana,turhaan. mulla oli elukoita,ja sairasmielinen mies.nyt 10v jälkeen olen eronnu miehest jo vuosia sitten ,hannkkinu uuden ammatin,löysin oman kullan joka rakastaa minua kaikista vioistani huolimatta,ja joka lähti kanssani hed.hoitoihin,ja nyt rv 33 takana.. en olisi ikinä uskonu pääseväni tähän.en ikinä. olan niin onnellinen ettei kukaan usko.elämä on vasta nyt sen arvoista mitä se monelle itsestään selvyytenä on kokoajan.
mulla on talo maalla ja paljon elukoita,heppa ,koiria,ymym. en itekkään aina meinaa tajuta miten hyvin mun asiat yhtäkkiä onkaan. toivon että jos parisuhteenne on hyvä ja toimii, memne hoitoihin,yksityiselle!! siellä tapahtuu asiat nopeasti ja varmasti.rahallisesti kallis prosessi,mutta minäkin sain maksaa kolmessa erässä ne. helppoa. ja oikeesti,ei julkisella osata tota hommaa.ne ei näe sitä elämäntehtävänä. vaan pakkona.julkisella me ollaan vaan ajanhaaskaajia.
onnea valitsemallesi tielle,mutta toivon et sullakin aurinko viel nousee :D
Nyt olen jo selvästi elävien kirjoissa ja pystyn hieman iloitsemaan siitä, että minusta tulee "täti". Mietin, että pitäisikö ryhtyä johonkin vapaaehtoistyöhön, haluaisin auttaa lapsia ja eläimiä. Ehkä jonkun vanhuksen koira kaipaisi lenkitystä, ehkä voisin ottaa "kummilapsen" jostain ulkomailta tms.
Eihän puoliso voi mitään sille, että hän on eläimille allerginen. Silti kiukuttelen asiasta. Lapsena oli talo täynnä kaikenlaisia elukoita enkä osannut kuvitella eläväni ilman lemmikkejä. No joo, kuvittelin aina, että minulla olisi aikuisena 3 lasta. Kaikkea ei voi saada.
En ole useampaan vuoteen käynyt säännöllisesti psykoterapiassa, kun ei ole tarvinnut, mutta eilen varasin terapeutille ajan ja menen keskustelemaan näistä mietteistä.