Olin reilu 2-vuotta yksin, kunnes tapasin nykyisen avomieheni. Kaipasin kovasti ihmistä kehen voisin vielä rakastua.. Oli ihana kun sai tuntee että pystyi vielä rakastumaan kunnolla ja suunnittelemaan tulevaisuutta miehen kanssa.
Nyt on sitten vuoden jälkeen jo toinen ääni kellossa... Ollaan kuin ikivanha pariskunta.. Olen seitsemännellä kk:della raskaana ja seksiä suhteessa ei ole.. tosin se koskaan ole kovin loistavaa ollutkaan. Jatkuvaa kinastelua.. ei siis tulla enää toimeen, eikä meillä ole juuri mitään yhteistä. Yhteinen koti meillä on ja kihloissa ollaan, joten nopeaa ollaan edetty.
Onko tämä ihan tavallista raskausajan parisuhde ongelmaa? Olen tilanteeseen ihan turtunut.. En jaksa enää... en jaksa tapella.. Itkettää tämän pienen viattoman lapsen puolesta, et miten saan hänelle kunnollisen perhemallin, jos tämä jatkuu näin..
Nyt on sitten vuoden jälkeen jo toinen ääni kellossa... Ollaan kuin ikivanha pariskunta.. Olen seitsemännellä kk:della raskaana ja seksiä suhteessa ei ole.. tosin se koskaan ole kovin loistavaa ollutkaan. Jatkuvaa kinastelua.. ei siis tulla enää toimeen, eikä meillä ole juuri mitään yhteistä. Yhteinen koti meillä on ja kihloissa ollaan, joten nopeaa ollaan edetty.
Onko tämä ihan tavallista raskausajan parisuhde ongelmaa? Olen tilanteeseen ihan turtunut.. En jaksa enää... en jaksa tapella.. Itkettää tämän pienen viattoman lapsen puolesta, et miten saan hänelle kunnollisen perhemallin, jos tämä jatkuu näin..
Vastaukset 7
Vanhimmat
tuollaisia asioita.
Pääset varmasti tuota menoa iloisten yh-äitien seuraan.
Kysyitkö aikoinaan mieheltäsi mitä mieltä hän olisi mahdollisesta perheenlisäyksestä?
Oletko yrittänyt muuttaa miehesi tekemisiä ja muita asioita tässä matkan varrella?
Siinä nyt muutama kysymys, jotka voit ensiksi esittää itsellesi ja päätellä niistä vastauksista, että johtuisko niistä.
taitaa tolla vastaajalla olla ittellään ollu se tilanne,siks noin marttyyrina heittää lokaaa naamalle.mutta aloittaja : minä oottasin sinuna et baby syntyy jne jne. onko mies töissä?? meillä nimittäin on ihan sama tilanne..seksii ei ollenkaan,(tosin maha iso mutta SILTI HALUISIN).. ja muutenkin aika tiuskimist puolin ja toisin mutta sitten kun ollaan päiväkin erossa,ikävä on aivan mahdoton molemminpuolin.eikä ikin erottas kyllä (nooh,en sano ikinä..) mutta en ainakaan haluis.meil on nyt kaikki mitä halutaan,ja myös suhdetta 2 v takana.raskaus 8 kk..eli aika samas pistees sunkans.. tsemppii ja voimia ja koita malttaa. ei niit ilman osaa ollakkaan.. :) aiemmin mulla oli tapan kerätä kaik seko luuserit ympärille,tää on eka kunnon kansalainen,jonka kans ei tartte pelätä eikä epäillä luottamusta tai muutakaan.. en vaihtas en ;)
raskausaikana monet asiat tahtoo kärjistyä, kiitos ihanien hormonien :) mutta täytyy myös muistaa, että et oo ainoo jolla on vaikeeta, myös miehen maailma muuttuu kovaa vauhtia ja "peruuttamattomasti". miehenkin mieli siis myllertää. ei kovin vahva yhdistelmä, mutta erittäin yleinen.
onhan teillä ainakin yksi yhteinen asia: lapsi! mutta valitettavasti sekään ei yksistään suhdetta pelasta..
mitäs jos istuisitte miehen kanssa alas ja keskustelisitte asioista? ja RAUHALLISESTI, ilman huutoa tai syyttelyitä. pohtikaa mitä tunnette toisianne kohtaan ja miten tästä jatkettaisiin. kannattaa joskus repiä mies mukaan neuvolaan ja aloittaa siellä keskustelu aiheesta, toimi ainakin meillä :)
itse huomasin myllerryksen keskellä, että sitä helposti tuijottaa vain omaan levenevään napaan ja unohtaa sen miehen. aloin tekemaan kompromisseja ja lopetin kaiken mikä viittaa nalkutukseen. puhdistin siis parisuhteen ilmaa. kun siihen vielä liitti hellyyden ja rakkauden osoitukset oli suhde aivan uudella tasolla. ja mikä tarkeintä, se kesti jopa vaikean alkuajan lapsen kanssa, kun olin niin väsynyt ja itkin kun voi loppui :D
Olette olleet yhdessä vasta todella vähän aikaa, ja nyt kun alkaa tulla arki suhteeseen, niin ei ihme että se muuttuu. Lisäksi raskaus tuo omat ongelmansa.
Ei varmaan pitäisi udella, mutta miksi päätitte hankkia lapsen noin nopeasti?
Tuo oli ihan kuin lukisi omaa tekstiä. Meillä asiat on vain menny jo niin pitkälle, että tammikuussa valmistuu oma asuntoni ja pääsen muuttamaan. Ei tästä tullutkaan sitten yhtikäs mitään. Ja 7. kuulla raskaana. Emme ole enää olleet avopari tässä asunnossa, vaan lähinnä kämppiksiä. Sellainen ilmapiiri on. Mies menee miten sattuu ja juo ihan liikaa ja on myös muitakin aineita tullut ilmi.. Väittää haluavansa olla minun ja lapsen kanssa, mutta teot ei viittaa siihen. Tulee puolen yön jälkeen kotiin, aamulla menee töihin ja kun tulee töistä käy vain vaihtaa vaatteet ja lähteekin taas.. Mitään intiimiä meillä ei ole ollut aikoihin. Edes halausta en ole saanut.
Meillä asuttu erikseen jo 3kk.. Vielä 1kk synnytykseen jos ei aikasemmin keksi tulla kaiken stressin takia..
Aikalailla samat syyt oli eroon, mies käyttää kylläkin pelkästään alkoholia. Eikä siinä mitään pahaa, jos se tosiaan olisi vain joskus (niinku miehen omasta mielestä on..) mutta kun se on joka viikonloppu.
Sillon tuntui, että muutto on ainut vaihtoehto jos haluaa, että pää kestää. Mies ei olisi halunnut, että lähden, mutta ei ne pelkät sanat riitä jos teot jää tekemättä. Monta kertaa olen katunut, varmasti olisi vielä voinut jotain tehdä.. ehkä. Hankala se vain on yksin yrittää jos toinen ei osaa edes keskustella ja selvittää ongelmia.
Silloin itkin joka päivä, nyt vain melkein joka päivä. Enkä ole koskaan ollut mitenkään herkkää tyyppiä.. Nyt tietysti vähän eri juttu niiden hormonien vuoksi. Koko ajan on ikävä ja pelkkä halaus tuntuis auttavan paljon. Mutta enpä sitä uskalla pyytää, kun ei se mies ole tehnyt minkäänlaista elettä, että sitä haluaisi. Eikä ole kiva tulla taas torjutuksi.
Vähän ehkä helpottaa lukea muiden kokemuksia ja huomata, ettei olekaan ainut, vaikka ei tietenkään toivo kenellekään tämmöstä. Mutta enpä ole oikein halunnut tutuille puhua meidän asioista, tulee vain tunne, että puhuu toisesta pahaa selän takana kun kuitenkin rakastaa enemmän kuin ketään koskaan ennen. Hyvä mies se on kaikesta huolimatta, tilanne vain on mennyt tähän kun ei osata itse välejämme selvittää.
ei kyllä pane katteeks ollenkaan. miten ne muuttuu tuollasiksi..luulis että tajuavat ettei naisella ole helppoa olla kun hormikset hyppii ja muutenkin välillä hankala olla. sitte viel ukko tollanen..pahinta on just tuo meneminen ja yöl palaaminen,ja se ettei koske ees toiseen. yökkö. meillä oli ongelmia alussa,mutta sitkeesti ootin ja annoin ajan kulua,nyt kun oon raskaana ni mies o muuttun ihanemmaks vaan kokoajan.
onneks en luovuttanu vaikka alku olikin hankalaa.. en tosin syytä tiedä vieläkään,mutta olkoot niin.
toivottavasti saat vauvan kanssa apua ystäviltä ja tutuilta. se auttaa paljon. onko sinulla kavereita??kelle voit puhua?ei niit kyllä liikoja ole ikin sillon kun tartteis..etenkään raskaana.mulla ainakin kamut katos kun en enää niien kans päässy liikenteeseen niiku ennnen.