Mulla on ollut tajuton köhä jo 3 viikkoa. Ensin ajattelin että se on normi yskä, sitten kun se jatkui ajattelin että se on keuhkoputkentulehdus. Kävin lääkärissä. Asuin vielä silloin ulkomailla, etelä-Euroopassa. Kai suht. pätevällä yksityislääkärillä kävin? Annettiin yskänlääkettä, otettiin röntgenit, niissä ei näkynyt mitään outoa.
Suurin lima kurkusta tuntui lähteneen sen lääkekuurin jälkeen. Nyt tosin tullut taas takaisin. Mutta samalla tuli kuiva tunne kurkkuun tai paremminkin keuhkoputkeen. Pari kertaa päivässä yskittää niin paljon että alan kakoa, kerran olen oksentanut sen vuoksi. Samalla yskän kanssa haukon happea, vedän vaan sitä syvälle keuhkoihin kun tuntuu että tukehdun. Joskus pahimpina aikoina myös happi loppui kesken lauseen, ihan parin sanan jälkeen, ja usein laukaisi kauhean yskänpuuskan. Muuten ei hengittämisen kanssa ongelmia, ainakaan enää ole. Tuntuu että lima tulee jostain todella syvältä eikä tuosta kurkunpään kohdilta miten tavallisesti kovassa yskässä.
Noin viikko sitten alkoi myös särky oikeassa kyljessä. Suurin piirtein keuhkojen kohdalla. Nyt siitäkin pahin on hellittänyt mutta silti välillä tuntuu hellänä sekin kohta.
Asuin juuri nuo viimeiset 3 viikkoa aika kosteassa asunnossa joten voi olla että sekin on vaikuttanut asiaan. Nyt palasin Suomeen ja yskä edelleen jatkuu. Kaikki kehottaa minua menemään lääkäriin mutta koska en tykkää käydä lääkärillä, elättelen vielä toivoa että tämä menee itsestään ohi? Kuuluuko ylipäätänsä kylkikipu keuhkoputkentulehdukseen? Mitä tämä on? :c Samanlaisia kokemuksia? Pelkään että tää on jotain vakavampaa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
enkä muuten polta. asuin kyllä kahden tupakoivan ihmisen kanssa.
Kuulostaa todella kurjalta vaivalta! Joskus ihan flunssatautien seurauksena jää pitkäksi aikaa päälle yskä. Tosin tuo 3 vkoa kyllä alkaa jo mielestäni olla sillä kipurajalla, että voitaisiin jo aidosti puhua pitkittyneestä yskästä. Röntgenit ja kuurit on syöty ja tarkastettu, joten mitään epäilyttävää ei tulehdustautien suhteen pitäisi olla. Voisiko olla astmaattista oireilua? Sinuna seuraisin vointia vielä vähän aikaa, mutta rohkeasti sitten lääkäriin jos ei ala helpottaa.
Paranemisia!