kaupoista, mistä oli edellä pitkä viestiketju.
Ajattelin laitta vielä oman mielipiteeni.
Koko pitkää viestiketjua lukiessani sain kuvan, että 90 prosenttia kirjoittajista kuvittelee, että ovat jotenkin "paremmassa" asemassa muihin ihmisiin, kun ovat "saaneet" kantaasiakaskortin?
On syntynyt erilaisia ostajakuntia, Prisman kanta-asiakkaita, Cittarin ja Euromarketin.
Eli ihmiset keskittävät lähes kaikki ostoksensa
tiettyyn ketjuun. Ketjut taas ruokkivat asiakkaitaan siten, että mitä enemmän ostetaan yhdeltä kauppaketjulta saadaan aina enemmän bonuksia ja jo maksetun rahan palautusta.
Ettekö nyt vieläkään käsitä, että ketjut maksavat teille ostosmäärien suhteessa jo kertaalleen maksamaanne rahaa takaisin, joko etuseteleinä saman kaupan ketjuihin tai selvänä rahana.
Tempauksilla joilla korotetaan viellä tiettyinä kuukausina tätä bonusprosenttia saadaan ahneet kuluttajat ostamaan normaalia enemmän tuotteita ketjuista.
Saako kuluttaja tällä todellista etua?
Kuluttajien hintatietoisuus hämärtyy ja tiettyjen tuotteiden hintoja on vaikea vertailla, koska loppuhinta määräytyy ostetusta määrästä!
Onko se taas oikein, että eri ihmisillä on eri hinnat ostetuista kulutustavaroista?
Tällähän saadaan kuluttajat eriarvoiseen asemaan, mikä minusta on väärin, koska enemmän rahaa omaavalla on halvemmat hinnat, jos hän myös haluaa ostaa enemmän.
Kaupan täytyisi kohdella tasapuolisesti kaikkia asiakkaita ja kaikkien asiakkaiden täytyisi olla tasaarvoisessa asemassa!!!
Lopulta nämä hinnan alennukset ovat kuitenkin hyvin minimaalisia ja kaupat eivät varsinkaan elintarvikkeissa tarjoa kovinkaan suuria etuja.
Kaupat jotka eivät käytä bonus järjestelmää taas toimivat tasapuolisesti, koska niissä ovat kuluttajat yhdenvertaisia ja hinnat jo valmiiksi alennettuja. Täten kuluttaja pystyy myös vertaamaan tuotteen todellista hintaa ja voi kilpailuttaa kauppiaita.
Lidil, Bick N Bay, Hong Kong, Halpahalli, Talousmarkka, Hintakaari ja lukuinen joukko pieniä yrittäjiä toimivat mielestäni oikein.
Monissa näistä kaupoissa ovat hinnat myös paljon halvempia, kuin suurissa bonusta tarjoavissa kauppaketjuissa.
Elintarvikkeiden kirjo ei tietenkään ole niin mahtava, koska menekki ei kuluttajien ostotottumusten takia ole niin suurta, mutta varmasti näitä kauppoja käyttämällä kukaan ei kuole nälkää ja saa vielä syödä aivan riittävän monipuolisesti.
Lisäksi kaupoista saa työkalut ja muut vempaimet paljon halvemmalla, kuin suurista ketjuista.
Palvelu on ystävällistä ja tietävää apua saa tarvittaessa.
Tälläistä tasapuolista ja vapaata kaupankäyntiä suosin itse ja toivoisin, että muutkin kuluttajat
heräisivät bonusunistaan.
Mammonaa teen aivan muulla tavalla, kuin juoksemalla bonusten perässä ja uskon, että olen tehnyt sitä enemmän kuin nuo 90% kirjoittaneista!
ps. Olen muuten keskustellut tästä asiasta henkilön kanssa, joka on ollut luomassa aikoinaan tätä bonusjärjestelmää ja kovin onnistuneen tuntuinen järjestelmä hänenkin mielestään on ollut.
Kehui itse Prisman järjestelmää paremmaksi ja Keskon järjestelmää huonommaksi, ehkä vähän huvittuneenakin, koska ihmiset toimivat aivan kuten oli suunniteltu.
No ei ollut korkeakouluopinnot menneet häneltäkään hukkaan, kiitos kuluttajien.

Vastaukset 29
Vanhimmat
viestillä, jolla jo vastasit pitkään viestiketjuun, onko kysymys narsismista, vai dementiasta? Sillä olisihan äänesi kuulunut jo tuolla alempanakin, mutta ei kun pidit pitkää itseriittoista puhettasi niin hyvänä päätit aloittaa ihan oikeen OMAN ketjun sillä.
Mitään sotia on käydä. Koska mielipiteitä on niin paljon kuin ihmisiäkin ;)
Jokainen käykööt missä kaupassa haluaa ja kerryttäkööt bonuksensa mihin tykkää.
Itse asioin suurimmaksi osaksi osuuskaupoissa ja saan ihan kivat bonukset.
Asioin myös k-kaupoissa esim: anttilasta saa usein plussakortilla muksujen vaatteita ihaan kivaan hintaan.
Onhan prismassakin välillä, että kanta-asiakas kortilla saa 15% alennusta.
Euromarketissa ei tule kyllä käytyä, mutta siwassa ja valintatalossa kyllä.
Mikä milloinkin.
Häpeäkseni voin sanoa, etten ole edes vielä käynyt uudessa cittarissa, vanhasta jäi niin paska mielikuva kun siellä oli aina järjettömän pitkät ja hitaat kassat. No ehkä joskus poikkean sielläkin.
minäkin ensin, etten uuteen cittariin mene kun vanhassa ei todellakaann pelannut ne kassajutut. No nyt on kyllä todettava, että hyvä kun menin, uudessa toimii kassat, kauppa on miellyttävä, ilmapiiri on hyvä, myyjät ystävällisiä ja pikkubutiikit tuovat hyvän lisän murkkuikäisten tyttärien kanssa asioimiselle. Me maalaiset kun käymme harvemmin siellä isossa maailmassa, niin olen ihan tyytyväinen, ettei tarvitse enää tulla keskustaan pyörimään liikenneympyröihin ja tvistaamaan yksisuuntaisia katuja, eikä väistelemään kummallisesti tielle hyppiviä mummoja. Subway safkakin on paljon parempaa kuin hesemössö, jos nälkä yllättää kesken shoppailun.
käymättä että on mielikuva vanhasta cittarista, ei näitä voi verrata, uusi on parempi ja erilainen kuin vanha.
"pitkät ja hitaat kassat."
SELVENNÄ -VAI SYYLLISTÄTKÖ HENKILÖKUNTAA.
Pitäisköhän sun antaa palaute kyseiseen liikkeeseen.
Tuskin ongelmat paranee.
pitäiskö kassahenkilö ottaa työhön kellotuksen perusteella,mitä nopeempi on sitä enempi palkkaa,siis urakkapalkka.
vaikeaa käsittää kanta-asiakkuuden todellista tarkoitusta.
Tuntuu, kuin ihmiset olisivat jakautuneet tiettyjen ketjujen "jengiläisiksi", jotka haukkuvat toisiaan ja kehuvat omiaan?
Naurettavaa touhua.
Se on varmaa, että kanta-asiakkuus luotiin aikoinaan palvelemaan kauppaketjuja, eikä kuluttajia.
Niin tyhmä ei saa olla, ettei käsitä sitä, että kaupassa pyritään aina mahdollisimman suureen voittoon, joko myymällä yksittäin kalliilla tai myyntimäärään perustuen.
Nämä suuret kauppaketjut käyttävät molempia tapoja, eli jotkin tuotteet ovat sikakalliita ja jotkin hieman halvempia.
Monilla on viellä sisäänheittotuotteita, joita mainostetaan "kalliisti" lehdissä.
Niillä viedään sitten "tiettyjä" ihmisiä, kuin aaseja narussa kaupan portista sisään.
Huvittavinta oli tuo Citymarketinkin aamupala.
Sai kyllä nauraa oikein mahan täydeltä, kun kuuli siitä ja niitä hömpäytettyjä oli kuulemma tosi paljon.
Kait nyt tyhmempikin tajuaa, ettei ruokaa myyvän SUUREN kauppaketjun kuulu tarjota ruokaa ilmaiseksi? Eli tällä tempauksella oli aivan toinen tarkoitus, kuin hyväntekeväisyys!!!
HAH,HAH,ja nyt melkein rupeaa itkettämään, koska joskus tämäkin porukka joutuu ottamaan vastuun Suomessa ja tuolla älykkyydelläkö, kun sen tekevät ei eläkeläisten kannata enää nauraa!!!
VIELÄ 3 PÄIVÄÄ!!!
Kertokaa, nyt ihmeessä tyhmemmälle, että mitä on olla Satakunnan Osuuskaupan ASIAKKUUSOMISTAJA.
Se maksaa 100 euroa, mutta omistanko mitään!
Ai niin muovikortin, millä saan 50 euron ostoksista 2% alennusta eli 1 euron 200 eurosta 6 euroa jn.
Kunnes 1500 euron ostoksista 10% eli 150 euroa.(norm. 75 euroa)
On hienoa olla täysin mitään omistamaton ASIAKKUUSOMISTAJA.
Muuten nuo bonukset ovat vain Marraskuulle, eli Suomessa myyvin kuukausi Joulukuu on vain puolet noista prosenteista eli max.5%.
Olette kyllä aika "veijari" asiakkuusomistajia, tekin S-ryhmän pellet. Lasken näihin mukaan kaikkien muidenkin ketjujen pellehermannit.
On ollut niin kivaa palauttaa teitä sieltä ymmärtämättömyyden tyhjöstä, että olen poikkeuksellisesti kirjoitellut tosi paljon.
Normaalisti en viitsi ja ei ole aikaa, koska töitäkin "saa" tehdä ja tosi paljon.
eroat. Eli ei se ole maksanut mitään.
ja sen jälkeen ole hiljaa. Mitä sitten????????
Senkin TYHJÄNVALITTAJA, JOTA ASIA EI EDES KOSKE suuressa viisaudessasi. ARGGH!
Ja KANTA-ASIAKAS KIRJOITETAAN YHDYSVIIVALLA.
suuttui?
Käy Prismassa hakemassa tutti.
heh.
korttini ovat olleet ilmaisia, mihin mahtaa perustua se, että s-etukortti maksaa 100 euroa? Joku varmaan pian viisastelee,että sen rahan saa kyllä takaisin, jos luovuttaa kortin pois. Minuun ei tuo osuuskauppa-aate kyllä iske, siellä ei ole yhtään yrittäjää, joka selkänahastaan repii hommaa eteenpäin, koko osuuskaupanväki on palkollista ja leikkivät sekä johtajaa, että s-kortti/tiliasiakkaiden rahoilla. Eikös sille Elannolle, vai mikä se nyt oli, vai missä se nyt oli käynyt melko hassusti aikoinaan, siellähän johtajat pelasivat säästökassarahat ja asiakkaat menettivät säästönsä, jos, siis jos olisin osuuskaupan asiakas ja minulla olisi tilillä säästöjä, nostaisin ne tässä maailmanmarkkinatilanteessa sentti sentiltä pois. Osuukauppa myös ja varsinkin satakunnan osuuskauppa on tehnyt niin mittavia investointeja viimeaikoina, että on aiheellista pelätä säästöjensä puolesta. Plussa- ja ykkösbonus asiakkaat sen sijaan saavat nukkua yönsä rauhallisin mielin, sillä niiden asiakkaat eivät ole joutuneet tallettamaan etujaan "firman tilille", vaan ykkösbonuslaiset saavat lahjakorttinsa ja plussat tulevat joko seteleinä, tai suoraan omalle pankkitilille. Eiköhän tässäkin yksi näkökulma reiluun ja ei niin reiluun kanta-asiakas / korttiviidakkoon.
ilmaiseksi Mikkolan Cittarista ja lisäksi konvehtirasian.
Ainoa kortti mikä on ilmainen, on ykkösbonus kortti.(en tiedä onko enää)
Kyllä plussakin normaalisti maksaa.
Vai sait oikein konvehtirasian, sepäs vallan mukavaa =P
Kun kirjoituksista päätellen täällä on heti raivo pystyssä, niin miksi näistä asioista jauhetaan?
Ihan vertailun vuoksi:
Asioin kaikissa saman verran, (cittarin aamupalalle en päässyt, olin nimittäin töissä, tuskin silti kuitenkaan olisin edes mennyt.)
prismassa ja eurossa tasapuolisesti ja vuoden ajalta kertynyt määrä jota näihin kauppoihin kulutan on suurin verroin sama.
Esim: prismasta tuli bonuksia yli 300e, eurosta vain 125e. tietääkö joku mitä saa jos cittarista ostaa 4500e/vuosi?
Ja aion käyttää sitä lähinnä hetietuun ja plussatarjouksiin kaikissa niissä toimipisteissä joihin käy.
Lisäksi mulle kertyy pisteitä mut se on vaan hyvä lisä.
jengiläiset kuin kiihkouskovaiset,jos vähänki arvostelee ,ne antaa jo melkeen henkensä aatteen puolesta.Ja kauppiaat rauraa ja laskee tilejänsä.
kivan jengitappelun...kyllä on elämässä huonosti asiat kun tollasista täytyy tapella
ainakin on ollut ilmainen, siitähän nyt on aikaa..., tuota 4500e vuosi en osaa sanoo, mutta 1500e kuukaudessa antaa 70 euroo plussaa ja just kävin kattoos, että vuoden kertymällä haen 50" taulu tv:n itselleni joululahjaksi.
Tyhmiä!
Maksatte ensin tuotteista ylihintaa ja saatte murto-osan takisin bonuksina.
Voiko noin idiootteja olla olemassa, ikävää, että on!!!
Teitä todella vähä-älyisiä kusetetaan koko ajan, niin , etette itse edes huomaa.
Kasvatatte lapsenne viellä yhtä tyhmiksi.
Menkää peilin eteen ja katsokaa itseänne!
Itku pääsee!!!!!!!
peraukisia paviaaneja, jotka ostatte luottokortilla, kun hilloa ei ole tilillä.
Minä toimin toisin ja HILLOA on!!!
afrikkaan, koska sielläkin on viisaampia "eliöitä".
Vaikka ovat kylläkin lukutaidottomia, mutta omaavat aivot!!!
toivo!
Mutta minä toivon! Kiitos.
hilloajat menkööt hilloamaan, me muut keräillään bonusta, pisteitä tai mitä vaan, ja sillä siisti
Oi jos olisin tämän kaiken tiennyt niin en olisi ikinä hankkinut mitään korttia mihinkään liikkeeseen!
Eivätköhän kuluttajat mieti vain omia kulutuksiaan ja etujaan sen sijaan, että järjestäisivät jotain jengisotia keskenään...
sitä käy?
On ihan faktaa, että esim.cittarissa maito on kalliimpaa kuin prismassa, mutta prismassa ruisleipä on kalliimpaa kuin cittarissa jne.. kyllä ne hinnat toisensa tasaa mennen tullen. Riippuu mitä ostaa, eli millainen "ruokakori" on.
Itse olen kyllä niin saatanan laiska, etten juokse tarjousten perässä vaan ostan kaikki samasta paikasta. Jos menen prismaan ja kahvi maksaa siellä 3,25 ja cittarissa se on tarjouksessa 1,99. En mene sitä kahviani siltikään sieltä ostamaan. Sen takia taidankin olla aina pa. On aivan sama missä asioin, pääasia, että saan ostokseni tehtyä mahdollisimman nopeasti ja vaivattomasti.
Kierrän mahdollisimman kaukaa myös nämä ilmaiset kahvitarjoilut. Vähemmällä pääsee kun keittää kotona ne kahvit ja juo ihan rauhassa.
Yksi tuttuni on kaupassa töissä ja kertoi, kun näitä kahvitarjoiluja on, että toiset ihmiset käy seitsemänkin kertaa kahvilla, kun ilmaiseksi saa.
Yhden kerran kun oli ollut kakkutarjoilu, eräs äijä oli alkanut melttoomaan kun akka oli saanut isomman kakkupalan kuin hän.
Kyllä helvetti ahneus on kamalaa.
Suorittaa vaikka hintavertailua,katsokaa vaikka hyllynreunasta normaalihinta ja sitten tänne.
Joka kauppassa on tarjouksia,se ei nyt anna oikeaa kuvaa siitä missä on edullisinta.
Tarjouksissa on ainakin mulle paljon sellaista jota en edes osta.
Tuskimpa kannattaa ihan jonkun kahvipaketin takia ajaa turhia kilometrejä.
Mikkolassa maksaa esim. Satamaidon maitolitra ihan saman 75 senttiä sekä Prismassa että Citymarketissa. ;) Mutta totta on, että keskiarvoltaan hinnat tasaa toisiaan.
Tuosta ilmaisesta kakusta vielä, yksi mummo oli joskus valittanut, että ompas rumaa kakkua... vaikka ilman sai. Että ne on!
99 senttiä =P
Eläkeläiset ne törkeimpiä tuolla "ilmaisissa" kahvi jonoissa on.
Heh..Yksi vanha mummeli joskus kuori valkosipulin ennen punnitsemista, voi taivas, niinkuin se kuori jotain painaisi =DDD
Tämä tapahtui keskustan s-marketissa. Eikä ostanut edes koko valkosipulia. Siihen se parkkeers rullaattorinsa ja alkoi nyppimään sitä valkosipulia =D
cittarista, plussa alennusta tuli 600 euroo heti kassalla ja pisteet sitten vielä päälle ;))))