Oikeastaan tarvitsisin kaksi tyttöystävää, että homma olisi tasapainossa. Nykyinen tyttöystäväni on suhteessamme se "heikompi", joka tarvitsee enemmän lohdutusta ja jatkuvaa huomiointia ja hellittelyä. Minä annan kaikkea tuota todella mielelläni, saan siitä itsekin, mutta selkeesti se menee niin että minä olen se antava ja huolehtija. Joo, olen luonteeltani aina ollut sellainen ja homma toimii. Mutta välillä haluaisin itse olla se pieni joka käpertyy toisen syliin ja saa lohdutusta, mutta en vain hänen kanssaan osaa, eikä se tulisi luontevasti.
Miten muilla nämä tällaiset roolit menee, vai ootteko ihan tasapainossa? Onko suhteessa aina toinen kumminkin se "mies" ja toinen niin sanotusti siinä heikomman naisen roolissa? Voiko edes kaksi yhtä vahvaa olla suhteessa?
Miten muilla nämä tällaiset roolit menee, vai ootteko ihan tasapainossa? Onko suhteessa aina toinen kumminkin se "mies" ja toinen niin sanotusti siinä heikomman naisen roolissa? Voiko edes kaksi yhtä vahvaa olla suhteessa?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Voi, mutta ei ilman kolareita.
"Voiko edes kaksi yhtä vahvaa olla suhteessa?"
Varmaan voi... jos jaksaa tutustua toiseen. Mutta ikävä kyllä olen joutunut toteamaan, että voi mistä ... mistä, mistä... löytäisin sen yhtä vahvan persoonan? Ei ole löytynyt.
Kun joillekin jo eri mieltä oleminen on uhkaavaa... siinä sitten joudut sovittelemaan sanoja, sanomisen tyyliä, että menee ihan "ammatillisuuden" puolelle, rentoudu nyt siinä sitten....
Mutta en kyllä missään tapauksessa ole koskaan kokenut olevani "mies" vaan top. jos nyt pitää määritellä..
Ei herkkyys katoa vahvuuden myötä jos jaksaa olla itselleen rehellinen. Minäkin kaipaan kainaloon.. eikä mikään ei ole niin mieltähivelevää kuin vahva nainen joka uskaltaa käpertyä juuri sinun kainaloosi.
Voisin ottaa kaksi tyttöystävää,toisen henkiseen ja toisen fyysisiin tarpeisiin:)
aja samaan hintaan ystäväkii?
"Voiko edes kaksi yhtä vahvaa olla suhteessa? "
Voi, mutta pirusti joutuu kyllä tekemään hommia ja aaaina kolisee!
Sovinnot on aikas mukavia.
Ja kyllä minusta vahva nainenkin saa käpertyä toisen kainaloon kun maailma murjoo tai muutenkin.Ikäkin tekee tehtävänsä ja ei ole enään niin hirveätä kasvonmenetyksen paikkaa kun itkettää ja tarvitsee lohtua vahvasta ihmisestä.
Parasta on se kun tietää että toinen pystyy olemaan yhtä vahvana rintamana toisen puolesta tai rinnalla.
Suorastaan tarvitsen vahvan naisen rinnalleni.
kauan että mun tyttis joskus näyttäis olevansa "heikko".Tarkoitan että hän oli aina se sylittelijä silittelijä,olisin tahtonut että hänkin hyppis mun syliin ja hakis lohtupusuja.Sitten vaan kerran tuli tilanne kun istuin hänen luonaan sohvalla tuijottamassa telkkua,että hän tuli ja käpertyi mun syliin ja vuodatti kyyneleen.Sen jälkeen hän jotenki avautui ja minäkin saan olla hänen tuki ja turva sylin muodossakin.Vaikee sanoo mistä johtuen hän oli ajatellut että hänen pitäis olla se "jätkä" meidän suhteessa?
Mun mielestä se on toooosi hellyttävää kun suhteessa se poikamaisempi osapuoli osoittaa olevansa herkkä ja lutuinen.Ja voin väittää että näyttää muistakin aika ihanalta kun pidän "jätkääni" sylissäni:)
Mut ei se kyllä niin mene että lesbo-suhteessa aina toinen on "mies" niinku hetskut sortuu ajattelemaan.
Mut kyllä kaks vahvaa voi olla suhteessa,niinku jo tuolla sanottiin ni voi kyllä vähän kolista mutta silti.
Mietin vaan voiko kaks heikkoa olla???Voi olla,mutta tunteeko silloin jompikumpi että toisen olisi oltava vahvempi.Että tuleeko toiselle taas vastaavasti tunne että voi kun tuo olisi se joka olkapää ja mä voisin olla vaan "heikko"?
Mielestäni tämä on todella mielenkiintoinen keskustelunaihe, koska olen pohtinut näitä asioita jo pitkään. Suhteessa täytyy mielestäni aina vallita tietynlainen tasapaino, mutta sen saavuttaminen ei ole aina yksinkertaista - jos mahdollistakaan.
En usko heteroiden yleistyksiin lesbosuhteesta, jossa toinen on maskuliininen ja toinen feminiininen. Jos tarkastellaan heterosuhteita, myös niissä perinteiset "roolit" voivat olla toisinpäin. Uskon kuitenkin tietynlaisen balanssin tarpeeseen suhteessa, jotta kumpikin osapuoli voisi saada suhteelta haluamansa.
Itse olen ailahdellut suhteissani voimakkaasti sekä feminiinisellä että maskuliinisella puolella. Ehkä siksi, että luonteessani on voimakkaasti molemmat puolet. Kovin herkästi minusta nousevat esiin ne ominaisuudet, jotka vastaavat toisen ominaisuuksiin.
Koska "esiinnyn" ulkonäköni puolesta useimmiten maskuliinisena, tuntuu siltä, että ihmiset olettavat minun olevan myös muutoin hyvin maskuliininen. Analyyttisuuttani en pysty kätkemään, mutta muutoin kenties itsekin pidän esillä mieluiten tätä puolta itsestäni. Herkkyyden esiintuominen ei ole minulle aina helppoa, vaikka olen melko tunteellinen ihminen, eikä siinä ole mielestäni mitään pahaa tai hävettävää.
Tapaillessa ja seurustellessa olen huomannut, että feminiinisten naisten kanssa asetun aina itsestäänselvästi kovin maskuliiniseen rooliin. Ehkä se johtuu yksinkertaisesti suojelunhalun heräämisestä. Jos nainen on vahva luonteeltaan, pystyn minäkin kuitenkin tuomaan jossain määrin esille herkempää puoltani. Maskuliinisten naisten kanssa herkempi puoleni nousee puolestaan esiin todella voimakkaasti. Minulla on kuitenkin aina tarve tietynlaiseen tasapainoon omien puolieni kanssa. Jos minusta tuntuu, että nainen haluaa minulta ainoastaan maskuliinisuutta tai feminiinisyyttä, ahdistun niin kovasti että lopetan suhteen.
Ehkäpä parin viime vuoden elämänkouluni on liittynyt nimenomaan omaan itseeni ja tasapainoiluun omien puolieni kanssa. Olen oppinut, että sitä mitä on, ei voi koskaan todella piilottaa tai unohtaa. Ensimmäiseksi täytyy ymmärtää mitä itse on, ja vasta sitten etsiä nainen, joka on itselle sopiva.
Mielenkiintoista on se, että aikaisemmin etsin aina hyvin naisellisia naisia. Nautin omasta maskuliinisuudestani ja suojelunhalustani. Halusin oman prinsessan, jota silitellä ja suojella. Muutaman vuoden sisällä olen kuitenkin huomannut, että on mukava olla myös itse siliteltävänä. Nykyään en enää huolisi rinnalleni naista, joka ei ole riittävän vahva. Nuoruusiän naisihanteeni on oikeastaan muuttunut kovasti.
Nykyisen naiseni kanssa suhteemme on mielenkiintoinen. Tässä suhteessa meitä on kaksi melko tasavahvaa ja maskuliinista naista, tosin minä olen meistä huomattavasti herkempi. Molempien vahvuus on toisaalta ehkä kovemmin kuin koskaan aikaisemmin tuonut tunteen pystyvästä kumppanuudesta. Me olemme hyvin toimiva yksikkö, jos näin voi asian ilmaista. Toisaalta kaksi vahvaa ja periaatteellista ihmistä hioo välillä toistensa kulmia melko railakkaastikin. Ja sopiessa kipinöitä todellakin sinkoilee. ;D Alusta saakka on tuntunut, että tässä suhteessa "pelataan" kovilla panoksilla. Suhde on erilainen kuin mikään aikaisemmista suhteistani, ja hyvin mielenkiintoinen. Aika näyttää, miten meille käy.
Minäkin asetun siihen maskuliiniseen rooliin vaikka ulkonäöltäni olen feminiininen. Asetuin siihen jo entisessä elämässäni heterosuhteissa,
ja todella kärsin siitä että jouduin olemaan se "mies" suhteessa.
...olen se "heikompi" joka hakee tyttikseltä turvaa ja tukea, ja oma kulta ymmärtää sen, ja sanoo, että minusta on kiva huolehtia :) Eikä meidän suhteestamme mitään tulisi, jos minun pitäisi sitä vetää eteenpäin, sillä olen liian... mitenkähän sen ilmaisisi oikein.. arka? En uskalla aloittaa fyysisen kontaktin ottoa jne.. mutta hän ymmärtää sen, ja tekeekin aina aloitteen. Välistä pelkään olevani hänelle riesa, kun en mitään pysty tekemään, vaikka häntä rakastanikin paljon, mutta olisi myös kiva löytää kovan ulkokuoren alta rutosti herkkyyttä ;) Varmaan kaikki me sylikissat haluaisimme nähdä rakkaamme joskus herkkänä.
ettet pärjäisi "herkemmän" kanssa, koska olet tottunut tuohon rooliin luonteesi takia. et tietäis miten olla ja mitä tehdä. kai sä sentään osaat mielipiteesi sanoa kysymättä? :)
tyttöystävä on varmaan hirmu söpö kun on noin ujo ja arka, mutta kyllä voisin sanoa että siihen se myös voi tulla kaatumaan.En sitä tietenkään toivo, mutta kyllä alkaa ärsyttää pitemmän päälle se ettei toinen ajattele omilla aivoillaan. Voit olla vielä nuori, mutta ajattele itseäsi aikuisena ja tuollaisena, hyvin hyvin turn off! Ei tyttöystäväsi voi koskaan näyttää omaa herkkyyttään jos olet aina vain ottava osapuoli suhteessa.
vastuuta voi kantaa tai turvaa antaa toista "invalidisoivalla" tavalla. tai auttamalla toista vahvistumaan ja ottamaan voimakkaampaa roolia suhteessa. se vahvempi osapuoli. jos on aidosti vahva.
toisenkin? :(
sinut pidän kainalossani nyt ja aina.
mä sekä että.tykkään kun toinen ottaa kainaloon pötköttään mutta toisaalta sekin on ihanaa että toinen käpertyy kainaloon.
ja olen jotain väliltä poikamainen/androgyyni/tyttömäinen.en oikein tiedä mikä suhteessa olisin..joku sekotus noita edellisiä :)
Itse olen usein miettiny näitä hommia. Exällä ja mulla oli semmoinen jako, että minä(poikamainen) olin se ns poika ja hän se tyttö. Minä suojelin kun häntä pelotti, otin syliin jos häntä itketti. Hän taas tarjosi minulle fyysistä läheisyyttä, esim yllätys haleja ja semmosta yleistä kimpussa räpeltämistä(itse kun en ole kovin aloitteellinen). Tuntui itseasiassa hölmöltä jos minä olisin se osapuoli joka istuu toisen sylissä, en ole sujut itteni kanssa, joten se tuntui naiselliselta. Tottakai niinä harvoina kertoina kun itkin hänen nähden, hän lohdutti(kai), mutta ainakin loppu vaiheessa jos kysyin että voisinko minä tulla hänen lähelleen ja hän silittelisi minua, vastaus oli: eiks se ole vähän ku tytön homma olla silitettävänä. Siitä tuli jotenki inhottava olo, että ollaan niin kiinni sukupuolirooleissa..koska onhan herkkiä poikiakin olemassa(itseni luokittelisin sellaiseksi jollain tavalla).
Itse olen juuri sellainen, että tytön täytyy täydentää minua, eli olen poikamainen, hänen täytyy olla tyttömäinen. Pidän herkistä tytöistä(sopivassa määrin), sillä haluan olla se lohduttava osapuoli ja se tuki ja turva. Mutta jos itse joskus harvoin näytän "tyttö" tunteita, toivon sen olevan vain positiivista tytölle, eikä mikään omituisuus. Ja nyt en tarkoita mitään naisellista kiljuntaa jota en harrasta, vaan esim että jos yksinkertaisesti itkee joskus harvoin. Exälle en enää loppu vaiheessa kehdannut edes näyttää kyyneltäkään, kun tiesin ettei lohdutusta ole saatavissa. Katsoi vaan ku outoa eikä tuntunu reagoivan mitenkään. Oikeastaan hänestä tuli tosi kylmä tunteellisesti. Sellaista tyttöä en halua enää. Muutenkin kohteli paskasti, häpesi ja pompotteli. Ei arvostanu semmosena kuin olen vaan olisi pitänyt olla oikea poika. Mitä mielelläni tietty olisin, mutta kun en ole. Mutta että semmonen fyysisesti lämmin ja henkisesti lämmin ihminen tänne.