Tilanne on tämä: Olen ollut terve jo pari vuotta. Tai siis terve ja terve, jokainen ex-bulimikko tietää mitä tarkoitan. Kuukausi sitten sain lapsen ja raskauden myötä jäi kiloja jonkin verran. Nyt olen huomannut taas merkkejä samasta itsekriittisyydestä, mitä harrastin vuosia sitten. Raskauden aikana olin ihan sinut kilojeni ja uuden ulkomuotoni kanssa, olihan siihen syy... Oma lapsi. Sitten tapahtui jotain ikävää, avopuolisoni ihastui toiseen naiseen raskauden puolivälin jälkeen ja minun itsetuntoni romahti. Asiat ovat nyt näennäisesti hyvin. Kriisistä päästiin yli ja olemme yhdessä. Päähän jäi kuitenkin taas pinttymä, että kiloni aiheuttivat tämän... En ollut tarpeeksi hyvä... Pelkään, että olen kovaa kyytiä syöksymässä samaan kuiluun, mistä olen jo kerran päässyt ylös.:( Raskauden aikana sain pidettyä pakkomielteiset ajatukset kurissa jotenkuten. Tilanne on kuitenkin muuttumassa, tai ainakin pelkään niin. Haaveilen puolen vuoden täysimetyksestä ja koska lapseni on minulle maailman tärkein, tiedän että siihen saakka pystyn olla ajattelematta kuinka olen muuttunut rumaksi pullukaksi. Ongelma onkin sen jälkeinen elämä... Entä sitten kun lapsen ravinto ei ole enää kiinni minun ravinnostani? Nyt minulla tosiaan on "armonaikaa" joitakin kuukausia, mutta pelottaa jo valmiiksi putoanko uudestaan. Avopuolisolleni en ikimaailmassa uskaltaisi kertoa, hän ei ymmärtäisi... Tai ainakin luulen niin..:(
Nyt haluaisinkin tietää, onko joku muu sairastunut uudelleen raskauden jälkeen? Miten toipuminen alkoi, vai alkoiko ollenkaan? Haluan taas muistaa bulimian pahat puolet ja haluan pysyä terveenä...
Kiitos jo valmiiksi =)
Nyt haluaisinkin tietää, onko joku muu sairastunut uudelleen raskauden jälkeen? Miten toipuminen alkoi, vai alkoiko ollenkaan? Haluan taas muistaa bulimian pahat puolet ja haluan pysyä terveenä...
Kiitos jo valmiiksi =)
Vastaukset 1
Vanhimmat
Takana lähes 10- vuoden sh-tausta. anoreksiaa ja bulimiaa ja kaikkea siltä väliltä. Raskausaikana annoin itselleni luvan syödä ensimmäistä kertaa vuosiin ja painoa tulikin sitten 30 kiloa ihan tavallisella ruualla. Olin varmaan laihduttanut pois kaiken lihasmassan ja vaikka olin hoikka, niin tavallinen ruoka jämähti ku olis vetänyt pelkkää roskaruokaa.
2 viikkoa synnytyksestä ja tajusin olevani valas. ennen alipainoinen, nyyt ylipainoinen. laihdutin kilot puolessa vuodessa lähinnä oksentamalla, hulluna liikkumalla ja imettämällä. huono omatunto soimasi jatkuvasti. en kertonut miehelle, en halunnt sen estävän. en antanut itselleni aikaam vaan kaikki piti tapahtua heti. tuloksena suuuuuurensuuri rasvaprosentti 35 ja painoindeksi vain 20,5. tervettä?
sitten se iski. halusin lihakset takaisin. En halunnut elää koko elämääni kituuttamalla, tai sitten ahmimalla ja oksentamalla. en halunnut tehdä sitä tytölleni. päätin. olin päättänyt ennenkin, mutta tämä päätös oli luja. Rupesin syömään. pikkuhiljaa. käytössäni on ollut kokoajan myös proteiinipirtelö, joka tasottaa nälän ja verensokerin spoiojaproteiinilla niin, ettei tule ahmittua. paino nousi ensin kilon tai kaksi. mutta sitten kun söin jo enemmän, tippui alle sen mitä olin ennen raskautta. 3 repsahdusta on tapahtunut 2 vuoden aikana. vain kolme. 2 kertaa oksentanut ja kerran ahminut ja oksentanut. mutta en aio luovuttaa. haluan olla terve ja syödä.
Voimia. Ajattele lastasi. En siis millään tavalla syyllistä, sairaus on sairaus, mutta itselleni lapsi on ollut paras motivaattori matkalla kohti parantumista.