TUOTTAJAN OSUUS

Juuri valittu MTK:n toiminnanjohtaja Antti Sahi puuttuu ensitöikseen tärkeään asiaan. Hän esittää, että liiton on tuotava esiin tuottajan osuus ruoan hinnasta.

Tähän asti kuluttajan tietämys hinnan koostumuksesta on rajoittunut valtamedian ja poliittisen tahon antamaan värittyneeseen ja puutteelliseen tietoon. Maatalouden kustannustietous rajoittuu miljardiluokkaa oleviin lukuihin maatalouden tuesta. Näillä luvuilla ei taas ole mitään yhteyttä käytäntöön tavallisen maatilan arjessa.

Esim. suuret valtakunnan tason luvut katokorvauksista eivät realisoidu tilatasolla. Suurimmalla osalla suurikin tilakohtainen menetys ei ylitä korvauskynnystä omavastuun ja prosenttiosuuden vuoksi.

Suuret luvut investointirahoista eivät auta tilatasolla mitään kun kassavirta on olematon.

Kun kuluttaja tietäisi tarkalleen jokaisessa tuotteessa maanviljelijän osuuden, niin asennoituminen kotimaiseen tuotantoon olisi varmaankin myönteisempi. Kustannusrakenne voisi olla painettuna jokaisessa pakkauksessa, rasvaprosenttien ym. tapaan.

Tulisiko mokomakin kalliiksi, sillä sehän tulisi kuluttajan maksettavaksi ? Kuluttajathan ovat vaatineet maataloustukien ja -tuotannon läpinäkyvyyttä. Tällä sitä tulisi lisää, mutta mikään ei ole ilmaista. Tosin alkuperäinen ajatus kyllä oli , että tuottajan tulisi maksaa läpinäkyvyyden lisäyksen kustannukset.

8

767

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kun tukien

      julkaisusta on kyse ,on todella naurettavaa touhuu kaikki mikä majusseille menee on ilmasta maataloustoimiston palveluja myören,

      joku tuki lukujen julkituominen ei ole ilmasta ,tuntuu diktatuuri jylläävän kun tukieurojen todelliset omistajat joutuu makseleen omien tienaamiensa eurojen tuki listan julkistamisesta on todella naurettavaa puhetta ,tuet julki ja heti,,,,,,mieluummin pois,,,,

      • Hilpeä

        Käsittääkseni maataloustoimiston palvelut katetaan myel-maksuilla. Saathan sä itekin käydä kunnan virastoilla asioimassa vaikka et maksa penniäkää ylimäärästä.


    • ikinä suostu

      painamaan sellasta tekstiä leipäpussin kylkeen, jossa näkyy tuottajan osuus hinnasta..

      ttp://www.finfood.fi/finfood/ffom.nsf/0/4C178A964BE9FF43C225672200317C59?opendocument&lng=Suomi&sh=Kaikille&cat1=Ylli&cat2=Kauppa&cat3=Ostoksilla&cat4=Hinta&cat5=Leiv%E4n%20hinnanmuodostus

    • vastaa kysymyksiin itse

      Miten on mahdollista, että maamme älymystö on sijoittunut elämään jan harrastamaan maataloutta maaseudun synkkiin metsiin? Syntyykö ne oivallukset ja vastaa kysymyksiin itse. Ainakin riitoja ja vääriä näkemyksiä voi vältellä.

      Miksi yhteiskuntamme mitään tietämättömät päättäjät pääsääntöisesti eivät ole maatalouden harrastajia? Onko se todellinen syvä ja laaja tietous sittenkin muualla kuin maaseudulla?

      • Viestin sanoma ei ihan auennut, mutta eivät nuo ihailemasi älymystön saavutukset ole mitään huikeita menestystarinoita. Suomi on ajettu tytäryhtiötalouteen, jossa supistukset tehdään aina ensimmäisenä. On ostettu saksalaista ilmaa eikä mitenkään halavalla. Amerikkaan saatiin hakattua metsärahaa miljarditolkulla , olemme energiariippuvaisia Venäjästä ja Ruotsista jne...

        Jatka tätä älymystön menestystarinaa itse... huomaat, että tuo tietous ja tarina ei ole syvä vaan syvältä.


    • Mietiskelijä Möttönen

      Suomalaisessa maatalouskeskustelussa olennaista on tämä tukipainotteisuus, jossa nimenomaan syyllistetään maajusseja.

      Syynä on se poliittinen perintö, mitä kannamme, eli maatalpousvastaisuus on poliittisella toiminnalla luotu ilmiö ja mielipide.

      Mielestäni hyvä vertailukohde on Saksa, jossa oli kuluttajilta kysytty maataloustukien nostamista ja miten ne siihen suhtautuu.
      Ylivertainen enemmistö, eli yli 70 %:tia vastaajista, olisi hyväksynyt maataloustukien noston, jos olisi olemassa jokin menetelmä, miten taataan se, että se päätyy maajusseilla ja samalla varmitaa oman maan elintarviketuotantoa.
      Koska tälläistä menetelmää ei ole, eikä voi olla, niin enemmistö vastusti tukia, tosin niukasti, koska ne olettivat sen valuvan kaupan ja jalostusketjun eduksi, johon sitä ei ole alunperin tarkoitettu.

      Suomessahan kuluttaja ajattelee nimenomaan päinvastoin, maataloustukia vastustetaan koska kuvitellaan maajussin hyötyvän siitä.
      Saksalainen kulutaja ajattelee toisin, siellä ajatellaan että maajussin kuuluukin hyötyä tuista, ei muiden ketjun toimijoiden.

      Toisaalta, itse olen kyllä sitä mieltä, että tukien pitäisi olla nimenomaan suoria tukia itse tuotantoon ja toimintaan, eikä Suomessa niin suosittuja investointitukia, jotka valuvat aina laitetoimittajille ja kaupalle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      109
      6926
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      103
      4618
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      47
      3908
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      13
      3304
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      662
      1950
    6. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      1308
    7. teemu samuli

      käykäähän lukemassa uusin alibi lehti 3/26 mitä tämä ihmissaasta satuilee..
      Suomussalmi
      9
      1279
    8. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      202
      1275
    9. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      55
      1273
    10. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      48
      1240
    Aihe