kissan ihosairaudet

-auttakaa-

Jos jollain on tietämystä seuraavanlaisesta reaktiosta, niin kaikki tietämys on tervetullutta!

Meillä on 5 vuotias maatiaiskissa, joka saa kulkea vapaana maalla. On ollut tähän asti todella terve kissa tyttö.(rokotettu,madotettu,leikattu) Mutta huomasin noin kolme viikkoa sitten kissan päässä rupia, ja hieman karvanlähtöä. Molemmin puolin silmän ja korvan välissä. Naapurissamme on paljon kissoja joten, päättelin että kissa on tapellut, enkä ajatellut sitä vakavaksi.

Parin päivän jälkeen huomasin että kissalta lähtee joka päivä enemmän karvaa samalta kohdalta. En tiedä onko kissa raapinut näitä kohtia,mutta ajattelin näin, koska kohdassa oli selvästi rupia. Taas muutaman päivän jälkeen katselin ja näytti että kohdat ovat taas laajentuneet, ja siihen oli ilmestynyt lisää rupia,jotka märkivät.
Aloitin heti antamaan antiobioottia, sekä puhdistin 2kertaa päivässä betadinella. Tätä on nyt jatkunut lähes kaksi viikkoa.
Päivä päivältä kohdat laajentuvat ja märkivät enemmän. Ajattelin sitä vain sitkeäksi iho bakteeriksi.
Mitä luultavammin vien jo maanantaina kissan eläinlääkärille, sillä näyttävät todella pahoilta. (leviävät pian silmälle)
Jos jollakin hajua mistä on kyse, niin kertokaa.
Pitäisikö jatkaa antibioottia, ja odottaa että helpottaa?

Luin myös että kissan ihotaudit voivat jatkua kuukausia. Kiitos jo etukäteen vastauksista!

49

15416

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...

      pitkän kuurin eläinlääkäri määräsi? Antibioottikuuria ei koskaan saisi jättää kesken, vaikka oireet katoaisivatkin eli älä ominluvin lopeta kuuria. Tässä tapauksessa olisi syytä olla hoitavaan ell yhteydessä ja kysyä koska pitäisi nähdä oireiden helpottuvan vai pitääkö lääkitystä vaihtaa ja todennäköisesti viedä kissa paremmin tutkittavaksi.

      • -auttakaa-

        En siis käynyt kissan kanssa vielä lääkärillä, vaan aloitin heti antibiootin antamisen,kun huomasin että ruvet alkoivat märkiä. Antibiootti kuuria jatkan ja puhdistan 2x päivässä. Tuntuu että pahenee. Maanantaina varattu aika lääkärille. Jos vaikka jollain olisi ollut kokemusta tällaisesta tapauksesta, niin olisi voinut kertoa miten jatkaa.

      • siis..
        -auttakaa- kirjoitti:

        omatoimisesti aloittanut lääkityksen??

        Aika huoletonta touhua. Antibiootti ei ole mitään vitamiinia. Antibiootti tehoaa bakteereihin. Antibiootteja on monenlaisia ja bakteereita on monenlaisia. Yksi antibiootti tehoaa toiseen pöpöön ja toinen antibiootti toiseen pöpöön, siksi pitäisi aina tutkia, mistä pöpöstä on kyse, ettei käytetä turhaan vääränlaista lääkettä.

        Kissa ei kestä lääkityksiä kovin hyvin, joten siksikin tuo toiminta on typerää.

        Onneksi olette vihdoin menossa tutkimuksiin, syy kun kissan iho ongelmiin voi löytyä monesta.

    • samaa!

      Tosin ei ilmeisesti äitynyt vielä noin pahaksi. Kisullani on molempien silmien ja korvien välisellä alueella selvästi vähemmän karvaa. Luin kuitenkin jostain kissakirjasta sen olevan normaalia, joten en kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota.

      Kului noin puoli vuotta ja nyt kaljuuntuneet alueet ovat alkaneet näyttää raavituilta ja hieman punottavilta. Välillä vähän enemmän ja välillä vähemmän. Kissamme on nyt 1,5 vuotias. Kissa on alunperin jostain maatilata.

      Pitäisikö nyt huolestua ja soittaa eläinlääkärille?

    • EI niitä oireita ainakaan

      Käväsin Suomen Kissaliiton sivuilla ja siellä kissan sairauksista oireiden perusteilla olisi tuo sieni-infektiota.

      • -auttakaa-

        Kissa on rokotettu kissaruttoa vastaan.
        Kävin myöskin lukemassa kissaliiton sivuilta sieni-infektiosta, oireet ovat hieman samanlaiset. Mutta eikös se ole kuitenkin aika harvinaista? ja pitäisi kai antibiooteilla mennä ohi.
        Meillä myös kaksi koiraa (3v ja 11kk) 3v koira on myös jo pidemmän aikaa rapsutellut itseään, ja on ollut kohtia joissa ei välttämättä ollenkaan karvaa, joskus myös punoittavat.(eläinlääkäri ei osannut sanoa mikä vaivaa) Tämä sieni-infektiohan tarttuu muihinkin eläimiin.
        Joten mietin, että voisivatko olla yhteyessä toisiinsa.

        Se selvää ensi viikon aikana, jos eläinlääkäri saa selville mikä kissaa vaivaa. Saattaa että ottaa joitakin testejä yms. Kirjoittelen tänne sitten!

      • ei hoideta

        antibiooteilla..Siihen on ihan omat lääkkeensä..
        Ominpäin ei ikinä pidä alkaa kissalleen antibiotteja,särkylääkkeitä yms.tunkemaan kurkusta alas,vaan AINA täytyy ensin kysyä lääkäriltä neuvoa. Betadinella ¨tai vastaavalla voi naarmuja yms.putsailla,mutta antibioottien määräämiset on eläinlääkärien hommaa.. ;)
        Sieni-infektion toteamiseen tarvitaan viljely. Taudista eroon pääseminen on melkoisen hankalaa..Lääkitys pesut kaikille eläimille,asunnon siivous ja desinfiointi..

        http://www.clinivet.fi/artikkelit/kissa_artikkelit/artikkeli_9.html
        http://www.kissaliitto.fi/sieni.php

      • JÄRKYTTYNYT

        Joo siis mikä ihime käsitys sulla on antibiooteista??? Ne ei tosiaan ole mitään vitamiinejä, eikä niitä itse voi mennä tuosta vaan anteleen jos ja kun ei edes tiedä mitä antibioottia pitäisi mihinkin antaa! Niitä on tosiaan erilaisia ja eri bakteereihin. Järkyttävää, toivottavasti kissasi ei ole kärsinyt noin huolimattomasta lääkityksestä liijan pahasti!!!

    • frekki

      2 vuotiaalla kissalla joka myös kulkee vapaana.
      Meillä auttoi eläinlääkärin antama kortisooni
      sekä antibioottikuuri.Eläinlääkäri veikkasi
      allergiaa joten olen nyt tehnyt itse kissan ruuat
      ja jättänyt kalan pois,annan eläinlääkäriltä
      ostettua kuivamuonaa.
      Kissa on ainakin tällä hetkellä hyvässä kunnossa
      ja karvat ovat kasvaneet takaisin,vaikea sanoa
      johtuuko se lääkkeistä vai ruokavaliosta.

      • -auttakaa-

        Niinkuin kissaliitonkin sivuilla sanotaan niin, kissan ihosairaudet, yms muut infektiot yleensä hoidetaan antibiooteilla, lukuunottamatta sieni-infektiota. Antibiootit poistavat tulehdusta, eivät vahingoita kissaa sisäisesti. Jos kissalla ei olekaan tautia, johon antibiootti voisi vaikuttaa, ei tämä ole haitaksi sille. Ainut johon se voi vaikuttaa on vastustuskyky. Joka kissalla on erittäin hyvä, juuri sen takia ,koska se liikkuu paljon ulkona. Kissa haavat ovat jo paranemaan päin, mutta silti menemme varmuudeksi lääkärille.

        Mitä luultavimmin kissa on tapellut, jolloin saanut naarmuja päähänsä. Avoin haava altistaa kaikille bakteereille.
        Ja näin olisi käynyt,että bakteeri olisi päässyt elimistöön, ja tekee nyt tuollaista.
        Ja kyllä, omatoimisesti lähdin kissalle antamaan antibiootteja. Minusta ei mitenkään ajattelematonta, koska eivät antibiootit sitä kuitenkaan tapa. Lähes aina lääkäri määrää antibiootit iho ongelmiin. Antibiootteja ei ole erikseen jokaiseen eri tautiin, juuri sen takia annoinkin.

        Jokaisella omat tapansa. En lähde nyt moittimaan, mutta pyysin apua, en ihmistä joka haluaa etsiä vain moitittavia asioita.

      • Ja vielä

        kerran huoh.. Eri antibiootit tepsivät eri vaivoihin,ja siksi niitä annetaankin vain eläinlääkärin ohjeiden mukaan.Jos menet ominpäin syöttämään kissallesi lääkkeitä niin voit saada pahaakin vahinkoa aikaiseksi.Oletko esim.koskaan kuullut siitä että bakteerit voivat tulla niille lääkkeille vastustuskykyisiksi?Varmuuden vuoksi lääkkeiden antaminen vailla mitään tietoa on juurikin typeryyttä,ei muuta..

      • -auttakaa-
        Ja vielä kirjoitti:

        Antibioottien aiheuttama lääkkeille vastustuskykyisten uusien bakteerien syntyminen ei ole yhtä suuri ongelma eläimillä kuin ihmisillä.
        Eivätkä liian suuret antibioottimäärät ole varsinainen ongelma; niitä havaitaan varsin harvoin. Kissan antibiootteja ei ole tutkittu niin tarkasti kuin esim. koirien tai ihmisten, eikä niissä ole paljon vaihtoehtoja.
        En väitä etteikö kissoille olisi erilaisia lääkkeitä erilaisiin vaivoihin, mutta kissojen antibiootit eivät ole niin kehittyneet.

        Totta kai antibiootit tehoavat kissoihin eri tavoin. Oksenteluna, ripulina yms.
        Toinen vanhemistani on eläintenhoitaja ja sanoi sanansa tähän. Hänen mielestään kissalle voi antaa juuri nämä antibiootit. (koiralle ihotulehdukseen) Bakteeri ei tule vastustuskykyiseksi tälle lääkkeelle kahdessa viikossa, se vaatisi paljon enemmän sekä vahvempia lääkkeitä, pitkään käytettynä.

      • on..

        ammattilainen, hän varmaan olisi osannut vastata jo alunperin pitääkö kissa viedä sairaana lääkäriin vai ei.

      • sinä..
        Ja vielä kirjoitti:

        kerran huoh.. Eri antibiootit tepsivät eri vaivoihin,ja siksi niitä annetaankin vain eläinlääkärin ohjeiden mukaan.Jos menet ominpäin syöttämään kissallesi lääkkeitä niin voit saada pahaakin vahinkoa aikaiseksi.Oletko esim.koskaan kuullut siitä että bakteerit voivat tulla niille lääkkeille vastustuskykyisiksi?Varmuuden vuoksi lääkkeiden antaminen vailla mitään tietoa on juurikin typeryyttä,ei muuta..

        osasit kirjoittaa minun aiemmin kirjoittamani asian uudelleen ja niin kauniisti, ettei se loukkaa.. ;)

      • hmm..
        -auttakaa- kirjoitti:

        Antibioottien aiheuttama lääkkeille vastustuskykyisten uusien bakteerien syntyminen ei ole yhtä suuri ongelma eläimillä kuin ihmisillä.
        Eivätkä liian suuret antibioottimäärät ole varsinainen ongelma; niitä havaitaan varsin harvoin. Kissan antibiootteja ei ole tutkittu niin tarkasti kuin esim. koirien tai ihmisten, eikä niissä ole paljon vaihtoehtoja.
        En väitä etteikö kissoille olisi erilaisia lääkkeitä erilaisiin vaivoihin, mutta kissojen antibiootit eivät ole niin kehittyneet.

        Totta kai antibiootit tehoavat kissoihin eri tavoin. Oksenteluna, ripulina yms.
        Toinen vanhemistani on eläintenhoitaja ja sanoi sanansa tähän. Hänen mielestään kissalle voi antaa juuri nämä antibiootit. (koiralle ihotulehdukseen) Bakteeri ei tule vastustuskykyiseksi tälle lääkkeelle kahdessa viikossa, se vaatisi paljon enemmän sekä vahvempia lääkkeitä, pitkään käytettynä.

        "Antibioottien aiheuttama lääkkeille vastustuskykyisten uusien bakteerien syntyminen ei ole yhtä suuri ongelma eläimillä kuin ihmisillä. "
        Pitääkö niistä sitten tehdä eläimille samanlainen ongelma?

        "Kissan antibiootteja ei ole tutkittu niin tarkasti kuin esim. koirien tai ihmisten"
        Yksi hyvä syy lisää olla huvikseen lääkitsemättä.

        "Totta kai antibiootit tehoavat kissoihin eri tavoin. Oksenteluna, ripulina yms."
        Antibiootin tehosta ei sivuvaikutukset(oksentelu, ripuli) kerro mitään.

        "Bakteeri ei tule vastustuskykyiseksi tälle lääkkeelle kahdessa viikossa"
        Mutta kissan se voi laittaa siinä ajassa huonoon kuntoon.

        Toivottavasti kissasi kuntoutuu, kun on jo pitempään sairastanutkin.

      • Tiedä,et tiedä
        sinä.. kirjoitti:

        osasit kirjoittaa minun aiemmin kirjoittamani asian uudelleen ja niin kauniisti, ettei se loukkaa.. ;)

        Ensinnäkin ELÄINLÄÄKÄRI on ammattilainen lääkkeiden kanssa, mutta eläintenHOITAJA tietää pohjatiedot, eivät ole keskittyneet lääkkeisiin.
        Hänen mielestään lääkkeet sopivat kissalle ja lisäsi että jos ei parannu, on kissa vietävä lääkäriin.

        Antibiootit jotka kissalle annoin, on tarkoitettu yhteisesti kissoille sekä koirille, ja on juuri tätä varten. Turha siis takertua pikkuseikkoihin, ja yrittää saada minua naurunalaiseksi sen takia,koska yritän omatoimisesti kissaani saada parantumaan. Ja ehkäpä yritän kysellä saattaisiko muilla olla tietoa kyseisestä taudista.
        Pilkkaatte myös samalla ihmisiä, jotka OIKEASTI yrittävät auttaa ja hakevat apua täältä. Ei nähtävästi oikea paikka kysellä.

        Olen ihminen joka pystyy loukkaamatta keskustelemaan, enkä epäkypsä itsekäs ihminen joka hakee vain huomiota kirjoittaakseen tekstejä, jossa luulee tietävänsä kaiken.

        Jos kissasi olisi samassa tilanteessa kuin minun. Eläinlääkärillä ei olisi antaa aikaa kissallesi. Jättäisitkö asian siihen? Etkö yrittäisi parantaa sitä? Antamalla niitä antiobiootteja?
        Minua et naurunalaiseksi saa, vaikka luuletkin tietäväsi kaiken.

      • nohh
        Tiedä,et tiedä kirjoitti:

        ilmeisesti jokin oli kovin loukkaavaa, koska viesti oli poistettu. huomaa, että joku muu on ollut aivan samaa mieltä..

        naurunalaiseksi itseään ei voi tehdä, kuin ihminen itse.

        täällä on kirjoitettu faktaa asiasta, niistä asioista et ole lähtenyt keskustelemaan.

        alkuun et tiennyt mikä kissaa vaivaa ja mietit pitäisikö lääkäriin mennä, kun lääkkeet eivät tehoa.. nyt kirjoitit, että lääkkeet oli "juuri tätä varten"?

        huomasit vaivan jo kolme viikkoa sitten ja lääkäriin ei ole päässyt koko sinä aikana? joten sinun oli pakko alkaa lääkitä itse..

        tärkeästä asiasta keskustelu ja faktan kirjoittaminen ei ole pilkkaamista.

        tiedän sen mitä olet kirjoittanut.
        miksi pilkkaat minua "vaikka luuletkin tietäväsi kaiken"- jutuilla?

      • Sanon minä
        nohh kirjoitti:

        Tyhmä jatkaa, ja fiksu lopettaa. Ja minä lopetan tähän turhan päiväisen jaarittelun jolla ei ole mitään virkaa. Jatkossa kysyn asioista muilla foorumeilla. Kiitos ja Hei.

      • sanovat
        Sanon minä kirjoitti:

        Tyhmä jatkaa, ja fiksu lopettaa. Ja minä lopetan tähän turhan päiväisen jaarittelun jolla ei ole mitään virkaa. Jatkossa kysyn asioista muilla foorumeilla. Kiitos ja Hei.

        aina ne joilla ei ole mitään kykyä keskusteluun, mutta ei voi väärässäkään myöntää olevansa.

        Jos ei saa itseään miellyttävää vastausta, sitten mökötetään ja vielä jos ei kirjoiteta korulausein, niin johan on kamalia ihmisiä!!

      • tosiaan..
        sanovat kirjoitti:

        aina ne joilla ei ole mitään kykyä keskusteluun, mutta ei voi väärässäkään myöntää olevansa.

        Jos ei saa itseään miellyttävää vastausta, sitten mökötetään ja vielä jos ei kirjoiteta korulausein, niin johan on kamalia ihmisiä!!

        sitä mieltä, että sinun teksteistä on ollut apua kissalleni? Pyysin samanlaisia kokemuksia kissoista, enkä ihmisiä jotka neuvovat ja moittivat asioista. Yleensä ihmisille kirjoitetaan hienosti, jolloin toinen ei pahoita mieltään. Vaiko oliko tarkoituksesi olla tökerö? Kykyä on kyllä keskusteluun, jos toinen kunnioittaa.
        En itse halua kenellekkään olla töykeä, vaikka tekeekin ehkä väärin. Hienotunteisimminkin sen voi sanoa.

        En ehkä tehnyt oikein kun annoin antibiootit, mutta eläinlääkäri ei ainakaan sanonut siihen mitään.

      • mie vaan
        tosiaan.. kirjoitti:

        Heitän tässä kysymyksen kaikille..
        Onko tyhmää antaa eläimelle antibioottia, jos näkee että eläimellä voi olla tulehdus??
        Ei siinä lekuria aina sen havaitsemiseen tarvita..
        Jos sitä jo sattuu kaapissa olemaan, minkä takia eläimen olotilaa ei voitaisi yrittää parantaa..
        Eikä se eläinlääkärikään kaikkitietävä jumala ole..
        Virheitä nekin tekevät ja antavat turhia antibiootteja..
        Maalaisjärki käteen...
        Mitä kissoihin tulee...valitettavan paljon näkee kissoja pihoilla, joille kukaan ei annan loislääkettä, antibioottia ja aivan sairaita..
        Tyhmä ei ole se joka koittaa eläintä auttaa..
        vaan se joka jättää sen tekemättä..

      • Oikeassa!
        mie vaan kirjoitti:

        Edes yksi ihminen joka osaa ajatella tältä kannalta!
        Muutamia kymmeniä vuosia sitten ei edes kissoille annettu matolääkettä puhumattakaan rokotteesta. Ja nyt ollaan jo menossa pienimmistäkin asioista heti lääkärille, jotka voisi hoitaa kotikonstein.

        Taitaa nämä ihmiset olla kaupungista, eivätkä ikinä ole edes maalla käyneet.

    • kkkkkkk

      Minun kissalla samat oireet.Kissallasi taitaa o
      olla kirppuja. Apteekista saa lääkettä siihen. Meillä kisu parani ja karvakin kasvanut takaisin.

      • KisKis111

        Jos kerta on kotikonsteja omaavia osaajia, niin kertokaahan mulle mitä pitäis tehdä.. Kissani raapii yläselkäänsä. Se on raapinut sen ihan paljaaksi ja verille asti. Enään iho ei vuoda verta sillä se on paksuuntunut niin paljon ettei se mene rikki. :/ Käytin kissaa eläinlääkärillä mutta ei se sanonut juuta eikä jaata, tunki vain kortisoonia mukaan ja pyysi kamalan hinnan viiden minuutin pyörähtämisestä.
        En ole uskaltanut oikein kokeilla mitään, kun en tiedä mitä kissa kestää. Tämä on kaksi vuotias tapaus mutta mulla kultani on viipynyt vain vähän reilu kuukauden.
        Olen puhdistanut ihokohtaa vedellä ja oliiviöljyllä. :D Ja toki laittanut sitä kortisoonia mutta en usko sen oikein auttavan. Olen vaihtanut kissan kuivamuonaa ja lopettanut kaiken jääkaapista antamisen allergioiden varalta. Olen myös madottanut kissani..
        Märkäruoka ja kissan hiekka ei ole vaihtunut vanhastakodista. Eikä kissani suostu syömään mitään muuta kun Lazin pussiruokia, eli sen vaihtaminen olisi vähän ongelmallinen.

        Mitä siis voisin tehdä? Miten saisin hoidettua kissani ihon kuntoon, vai olisiko syytä viellä kerran mennä näyttään eläinlääkärille? Muutosta on toki tapahtunut viimekerrasta mutta, se muutos oli jo nähtävissä viimekäynnillä ja lääkäri kiinnitikin siihen jo huomionsa, mutta ei tulkinnut siitä sen enempää. En usko kysessä olvean allergia, sillä se on vain yksi tietty kohta joka kutiaa ja on alkanut kuivuun, kun kissa pesee sitä koko ajan. :/

      • kissanmama
        KisKis111 kirjoitti:

        Meillä tuli kirppuja kissoihin ja toinen raapi naamansa melkein verille. Nyt on iso luuta lakaissut ja kirput vähenemään päin. Onkohan nyt jotenkin runsas kirppusyksy? Onneksi on jo vähän pakkasta niin saa kaikki makuukset kylmäkäsittelyyn.

    • 1+9

      "Kirpun suosima paikka kissassa on keskilinjassa ristiselässä ja lantion alueella, vatsassa, takajaloissa ja joskus niskassa ja päässä. Näillä alueilla esiintyy ensin naarmuja, katkenneita karvoja, karvattomuutta sekä nk miliaaridermatiittia (mustaa pientä karstaa iholla, ei kuitenkaan tyypillistä vain kirpputartunnassa)."

      http://www.clinivet.fi/artikkelit/kissa_artikkelit/artikkeli_14.html

    • FoLiPr

      Vanha viesti mutta jos jollain sattuu olemaan sama ongelma...

      Omalla kissallani oli sama ongelma eikä lääkärit siihen löytäneet kuin hetkellisen avun. Sitten aloin antamaan kissalle aloe vera-mehua n. ruokalusikallisen päivässä sekä puhdistin länttejä aloe vera-suihkeella ja laitoin vielä aloegeeliä tai -voidetta ongelmakohtiin.
      Kissa parani nopeasti eikä vaiva ole uusiutunut nyt vuoteen. Toisen kissan vatsavaivat paranivat myös aloella. Molemmat syövät sitä edelleen päivittäin pussiruokaan sekoitettuna.

    • toivonen.hannele

      Mistä voi olla kyse, kun kissan leuan alla on leviävä musta kova ihottuma joka leviää.Antibioottikuurista ei ole ollut apua.

      • rivaljinga

        Lie talia. Väri muuttuu mustaksi "pilkkumaiseksi". Ne "mustat" irtoavat kun rapsuttaa, ja nousevat karvan myötä ylöspäin. Itse iho punoittaa..?
        pese rasvanpoistolla, esim groomer's goop tai tiskiaine fairyllä. Kuivaa hyvin. tarvittaessa päivän-pari jälkeen öljytöntä vauvantalkkia aluelle.
        Pese jos voit koko kissa, ensin kunnolla rasvanpoitoaineilla, päälle normishampoot.

    • dailaa

      Alkuperäiseen kysymykseen vastaus. Kissallasi saattaa olla sieni-infektio, esim sienen:microsporum canis. Vie kissasi lääkärille, jotka ottavat näytteet lähetettäväksi labraan tutkittavaksi asian varmistamiseksi. Jos näyte on postiivinen, vie aikaa ja tupakkaa saada vaiva hoidetuksi, mutta onnistuu. Kissaliiton sivulta löydät seikkaperäiset hoitoohjeet.

    • Neuvoja?

      Moikkamoi! :) Itellä on kolme vuotias leikattu kollikissa jolla on kans ilmenny rupia korvan juurelle,niskaan ja poskeen. Oikeestaan ne ilmesty jo viime kesänä,jollon kissa raapi pahasti ihonsa verille ja karvat lähti. Noh,vein eläinlääkäriin (joka on täällä paikkakunnalla melko kallis ja sanoo joka vaivaan,että taitaa olla syöpä) :D ,anto kuitenki antibioottipiikin ja jotain rasvaa kutinaan. Punkkeja yms ei kuulema ollu,enkä uskokkaan,sillä omistan kaksi kissaa,eikä toisella ole mitään tuollaisia oireita? Ruoka allegioitakaa ei pitäis olla,koska oon pennusta asti syöttäny samoja purkkiruokia eikä mitään haittaa ole ollu. Netistä luin jostain,että kannattaa omega rasvahappoja syöttää sisäkissoille,että auttaa justiin turkkiin ja karvanlähtöön. Niitä rupesin ruokaan sekottaa ja luulin,että siinä oli syy ongelmaan kun karvat kasvoi takasi ja samalla ruvetki hävis. MUTTA nyt taas kuukausi sitten ilmesty samoihin paikkoihin ruvet? :O En enää ymmärrä.. Pistin taas tötterön päähän,ettei mee yhtä pahaksi ku viime kesänä. En tiiä mistä nuo ruvet tulee,mutta toisella kissalla ei taaskaan mitään tuollasia oireita. Talvi meni hienosti ja heti ku kesä alko nii tuli takas? Ei viihtis eläinlääkäriin kiikuttaa,aattelin jos netistä löytys ja jos kotikonstein vois hoitaa,ku viimeksikki hävis ilman,että lääkäri mitään ihmetemppuja teki. Pelottaa vaan,että pian jotain vakavaakin,mutta oiskait se vaivannu talvellaki? Sitäkin mietin,että tuo jolla nuo oireet painaa on leikattu ja toista kissaa ei? Oisko mitään ideoita tai neuvoja,mistä tuo vois johtua? Muuten kissa on kyllä terve,leikkii ja syö normaalisti, kutiaa vaan pahasti ku raukka koittaa rapsutella tötterö päässä.Sen kyllä huomasin myös,että korvat on välillä aika punaset ja kuumat. :/

      • kattimuori

        Näillä kissoilla voi olla sairaus nimeltä eosynofiilinen granuloma. Se aiheuttaa punaisia karvattomia läiskiä päähän tai muualle ruumiiseen. Mikä sen aiheuttaa, ei oikein tiedetä, mutta puhutaan autoimmuunisairaudesta ja myös, että aiheuttaja on allergia jotakin kohtaan (esim. jotain ruoka-ainetta tai esim. eläinten kuivamuonassa olevaa pölyä kohtaan (!)).

        Ainoa apu on kortisoni pistoksena, tai mahdollisesti tablettina, sekä antibiootit.
        Kokenut eläinlääkäri osaa tehdä oikean diagnoosin ja pystyy hoitamaan sairautta.
        Jotkut sanovat että omega-3a sisältävät öljyt voisivat estää sairauden. Minun kissallani on tämä sairaus. Joutuu ottamaan kortisoni-antibioottilääkityksen n. 3 kertaa vuodessa.

    • lääkärille

      Ruoka-aineallergia on mahdollista vaikka olisi syöttänyt samaa ruokaa koko ajan. Oikeastaan juuri silloin se voi olla syy koska altistuminen on ollut pitkäaikaista. Elimistöhän reagoi oireilla kun allergeenin määrä elimistössä kasvaa kohtuuttoman suureksi.

      Ruokavalio kannattaa muuttaa, ensin tutkimalla mikä voisi käytetyssä ruoassa olla allergian aiheuttaja. Ostaa sellaista ruokaa jossa näitä aineita ei ole ja havainnoi miten kissan iho reagoi. Rasvahappovalmisteita kannattaa käyttää vaikkei olisi vaivaakaan, niistä ei ole haittaa, mutta vain omega-3. Jos tuotteessa on omega-6:sta sitä ei kannata antaa, se aiheuttaa tulehduksia. Yleensä ruokiin lisättynäkin noiden omegoiden suhteet on väärin päin, eli 6 on enemmän ja 3 vähemmän kun pitäisi olla päinvastoin.

      Lääkäri on joko antanut antibioottipiikin tai sitten kortisonipiikin ja kortisonivoidetta. Jos pelottaa, on oikea paikka lääkärin luona joka tutkii ja määrää oikean hoidon. Itsehoito on harvoin oikeaan osuvaa ja riittävän tehokasta. Kutina on kissalle kovin ikävä vaiva ja aiheuttaa stressin lisäksi ihon tulehtumista. Ihon kuuluu olla suoja, jos se suoja pettää ongelmia on tiedossa lisää.

    • Neuvoja?

      Nii justiin. Mut miten jos on ruoka allergia,niin se reagoi vaan hetken ja häipyy?
      Purkkiruuissa ei oo oikeen valinnanvaraa.. Kalaa en syötä ollenkaan.. Jos testais jättämällä jonku liharuuan pois,mut mietin,että eikö nuissa kaikissa purkeissa kuitenki oo samat raaka-aineet mihin ne tehään,vaikka jättäs esim lihan pois? Että jos ei pysty syöttään enään kaupan purkkiruokaa,nii mitäs sitte?

    • justiin niin

      Ei niissä purkeissakaan ole ihan samat raaka-aineet, pitää vaan lukea tuoteselosteita tarkkaan. Ikävä kyllä kaikissa purkeissa ei ole kunnollisia selosteita eli niistä ei sitten voi tietää mitä on.

      Ruoka-aineallergiat etsitään ns. eliminaatiodieetin kautta. Se tarkoittaa, että annetaan vain yhtä ruoka-ainetta jonkin aikaa. Jos se aiheuttaa oireita tai ei hävitä niitä, otetaan toinen ruoka-aine ja taas annetaan vain sitä. Se on pitkä ja hankala tie, mutta joskus ainoa keino selvittää aiheuttaja. Silloin ei edes juomaksi saa antaa muuta kuin vettä ja jos oikein tarkkoja ollaan, sekin pitäisi olla tislattua.

      Kissa voi olla myöskin allerginen muille aineille, jopa huonepölylle ja omistajansa ihohilseelle. Ihan samoille asioille kuin ihminenkin voi olla. Siihen taas ei auta kuin kodin puhtaana pito, ilmankostuttimen hankinta, ilmanpuhdistimen hankinta jne.

      Liha on harvemmin allergisoivaa ja varsinkin kana/kalkkuna on yleensä hyvin siedettyä. Lihoista nauta on eniten allergisoiva ja riista yleensä siedettyä. Kala on yksi eniten allergisoivista ja sitä laitetaan aika moneen purkkiruokaan lisukkeeksi, vaikka sitä ei tuotteen nimessä mainittaisikaan. Viljoista vehnä on eniten allergisoiva, muitakin viljoja kannattaa välttää jos on vehnäallergikko. Monissa purkkiruoissa on vehnää tai viljoja, joten selosteiden luku on tehtävä huolella.

      Mutta tosiaan kannattaa käydä lekurilla, jotakinhan kissalla ihossa on pielessä. Ei kissan kuulu kutista ja mennä ruvelle. Stressi on helposti oireita esille laukaiseva, sekin kannattaa miettiä jos iho reagoi ajoittain. Kasvien siitepöly voi laukaista allergian. Ei atoopikko ihmistenkään iho koko ajan ole huonona, jokin laukaiseva tekijä yleensä on mukana.

    • -

      Täytyypä kokeilla,kiitos! :)

    • kisumirri22

      Mutta kun täällä sanoo kaikki että "ei viittis eläinlääkärille viedä", nii aina sinne voi soittaa:) Hyvin sain apua kun soitin sinne, vaikkakin kyseessä oli hamsteri:D Mutta siellä kerrotaan, tarvitseeko viedä lääkäriin:)

    • :D

      Voi joo soittaa,mutta täällä eläinlääkäri ei anna puhelimessa mitn neuvoja yhtikäs mihinkään. :D Aina pitäis olla näyttämässä ja maksaa siitäki aika kalliisti. :/ Viime kesänä tosiaan käytin,mutta tuomioksi sanovat,että syöpä? Ilman mitään testejä.. Vielä tuo karvalaikku ainaki hengissä on. :D

      • taas näitä...

        Ei se eläinlääkärikään mikaan ennustajaeukko ole. Kyllä hänenkin on nähtävä eläin ja mahdollisesti otettava testejä jotta voi mitään diagnoosia antaa. Ilman näitä, mikään arvelu ei ole luotettava vaan vain arvailua. Jos lääkärisi on ottanut kunnon testit, hän kyllä pystyy kertomaan onko kissallasi oikeasti syöpä vai ei, joten taas on tyhmä provo liikkeellä. Eikä kaikki syöpätyypit tapa kuukaudessa, joissakin menee vuosikin, ihan ihmisilläkin....

        Tykkäisitkö itse, että soittaisit lääkärille joka puhelimessa arvelisi sinun sairautesi? Tuskinpa vaan, mutta se ei niin haittaa koska ihmisten lääkäripalvelut on pääsääntöisesti ilmaisia. Jos/kun ihmislääkäri esittää potilaalle jatkotutkimuksia jotka maksaa, useinkaan potilas ei niitä teetä koska ne maksaa. Siis rahastahan tässä kaikki kiikastaa, tähän on vaan se vanha neuvo "jos ei ole varaa maksaa, älä ota eläintä ollenkaan".

        Eikä lääkärin ole mikään tarvis antaakaan neuvoja puhelimitse jos hän ei ole varma asiasta. Jos omistaja on noin helvetin fiksu, miksi hänen tarvitsee edes soittaa lääkärille ja kysellä mitään neuvoja. Hoitaa vaan ihan itse ja kantaa itse vastuun, sehän on sitten ilmaista tai halpaa.

    • mkhn

      jos on paljon rahaa niin on helppo sanoa että :rahastahan tässä kaikki kiikastaa yms.. Niin se vaan menee niillä joilla sitä rahaa ei oikeasti ole. kissani pitäisi viedä juuri nyt lääkäriin, mutta kun tilillä on nolla euroa niin minkäs teet. jos lääkäristä saisi laskun niin veisin kissani heti lääkäriin ja saisin enmmän aikaa rahojen hankintaan. lasku vain pitää maksaa heti paikanpäällä. kissa voi muuten elää jopa 20 vuotiaaksi asti. tiedätkö sinä aivan satavarmasti tulosi sinne asti?? epäilenpä. älä ole niin naivi.

      • ja taas tät samaa

        Kukahan tässä nyt se naivi on? Jos elämäntilanne muuttuu niin, ettei sitä rahaa tilillä ole kuin 0 euroa. Miksi se kissa on pidettävä, eikö sille voisi etsiä paremman kodin jossa rahaa olisi hoitaa sairas eläin? Millä syöt jos ei ole tilillä rahaa? Millä maksat muut laskut jos rahaa ei ole? Miksi et ole pistänyt rahaa "sivuun" mahdollisia hätätilanteita varten? Koska kissa on ollut ilmainen ja ajattelet, ettei sille mitään vaivaa tule, niinkö? Jos sinulla on mahdollisuus hankkia laskua varten rahat, on sinulla mahdollisuus hankkia ne myös etukäteen. Laskuilla on maksuaikaa yleensä 7-14 vrk, jos et saa hankittua rahoja, jätätkö laskun vaan maksamatta?

        Sinun se vaan pitää tätäkin aihetta vedellä esille jatkuvasti uudestaan ja uudestaan. Tiedät kyllä vastaukset näihin rahattomuus-aiheisiin, mutta taitaa taas olla niin hiljaista palstalla, että pitää sohia jollakin jos saisi riitelyä aikaan.

        Kun sinulla on sairas eläin joka pitäisi viedä lääkäriin, etkä sitä tee, syyllistyt rikokseen.

    • kiti15

      Itselläkin kissa jo 15v. Eikä ole ollut suuret tulot kun olin töissä. Silloin laitoin vähän kerrallaan säästöön joka kk ihan kissan yllätys kuluja varten. Ja kun jouduin työttömäksi tulot vain pieneni mutta kissaa varten olleisiin rahoihin en koskenut. Sitten kissa sairastui ja oli vietävä päivystävään lääkäriin ja sehän maksoi yli 300€. En olisi mitenkään selvinnyt ilman säästöjä. Kannattaa olla kaukaa viisas. Nyt olen pikkuhiljaa laittanut takaisin säästöön tuon summan. Koskaan ei tiedä milloin kissa sairastuu.

    • tietääkö joku

      onko joku sairaus kyseessä kun kissalleni on pari viikkoa sitten ilmestynyt täällä kuvatunlaisia karvattomia laikkuja korvien ja silmien väliin, mutta iho on ihan ehjä eikä punoita? Laikut kasvavat koko ajan.
      Voikohan sei olla sieni tai vaikka joku allergia?
      Kissa on syönyt nyt 2 kuukautta s/d-ruokaa, jolla on liotettu virtsakiteitä. Nyt vaihdettiin eläinlääkärin neuvosta ylläpitoruokaan. Karvattomat laikut ilmestyivät vielä sen liuotusruoan aikana. Laikut eivät kutia, mutta muuten kissa kyllä nuolee turkkiaan enemmän kuin ennen, ei kuitenkaan mitenkään maanisesti.
      Lääkärin kommentti oli, että seurataan tilannetta.

    • HH

      Käytin tänään kissaa (1,5v)lääkärissä koska oli raapinut korvansa melkein puhki,korvapunkkeja.Laittoi rokotteen(DECTOMAX VET) ja laittoin ensimmäisen satsin lääkettä(OTIMECTIN) korviin mikä pitää uusia viikonpäästä ja sitten siitä vielä viikonpäästä.Nyt kissa ollut aamusta asti ihan apea ja nukkuu vaan,ei syö..kysyin lääkäriltä johtusko rokotteesta,tuli vastaus että "voi olla"???ihme lääkäri..ja kun netistä katsoin rokote on tarkoitettu sioille,lampaille ja muille..kun kysyin sivuvaikutuksia niin sanoi että pieni mahdollisuus myrkytys,ja että aivot turmeltuu!!Ja se selviää seuraavan 48 tunnin sisällä...eli tulee pari unetonta yötä..niin kissa myös kehrää todella kovasti ja ei ennen noin ole kehrännyt luin jostain että se voi myös merkitä kipua tms.jos kissa kehrää.

    • huh huh...

      HH
      Ei varmaan kannate jäädä katteleen tilanetta, vaan viedä kissa toiselle eläinlääkärille..

    • kukkupöö

      Hitto näitä viestejä täällä. Keskustelun pitäisi liittyä kissan iho-ongelmiin mutta keskustelu liittyy näköjään sen lisäksi ihmisten raha ongelmiin, provosointiin, tai sen arvioimiseen onko ihminen kykeneväinen pitämään kissaa, vaikka ko arvostelija ei ihmistä tunnekaan, eikä tiedä mitään siitä miten hän oikeasti eläimistään huolehtii... Juu ajattelin kysyä täällä jotan mutta jätän väliin. ja jos joku arvostelee minun kommenttiani, niin sanompahan vaan että yksi turha kommentti tähän sillisoppaan ei tilannetta pahenna ainakaan. Kiitos anteeksi nam.

    • Adoptoin noin vuoden ikäisen, leikatun kollikissan. Sillä oli jo silloin silmistä korviin, siis molemmin puolin hennompi karvoitusjuoste. Kisulla meni hyvin noin neljä kuukautta. Sitten huomasin oikealla puolella silmän ja korvan välissä, hennon karvoituksen reunassa verisen rupialueen, pyöreän, runsaan puoli senttiä halkaisijaltaan. Kissa raapi sitä. Ostin apteekista voidetta, jota he suosittelivat. Parin laittokerran jälkeen rupi lähti ja punoittava alue parani, mutta kissa ei pitänyt voiteesta sen voimakkaan hajun vuoksi.Nyt parin viikon kuluttua huomasin kolme vastaavanlaista rupea, yksi entisellä paikalla ja kaksi poskien alueella (yksi molemmilla puolilla). Kissa on sisäkissa, eikä ole kosketuksissa muiden eläimien kanssa. Yhdistin oireiden alkamisen siihen, kun ostin tonnikalaa ja vihanneksia sisältävää kuivamuonaa, joka pölisi ja haisi voimakkaasti. Kissa myös aivasteli ja hieman yski tuohon aikaan. Muut ruoat kissa hylkäsi ja oli perso vain tälle tonnikala-vihannes-kuivamuonalle. Käväisin eläinklinikalla ja juttelin asiasta. Hävitin tonnikala-kuivamuonan ja ostin tilalle mm Omegaa sisältävää, ravintoarvoiltaan parempilaatuista kuivamuonaa, joka ei sisällä kalaa. Kissa voi muuten ihan hyvin ja nenänpää on kostea, joten ei ole kuumetta. Nyt odottelen tuloksia. Eläinklinikalla epäiltiin allergiaa. Kissa on täysmusta, keltasilmäinen, sekarotuinen, mutta karvoitus, luusto, luonne ym kielivät Burman kissan perintögeeneihin. Kissan syntypaikkaa en tiedä, mutta juomatavat ovat oudot, ei suostu juomaan juomakiposta, juo vain vesinorosta, joka juoksee kylppärin lattialla lattiakaivoon ja toinen juomapaikka on tiskialtaassa oleva jokin astia, jossa on vettä ja kolmas on juomalasi tai kahvikuppi, jossa on vettä. Mistähän tämä kisu on kotoisin ja minkähänlainen lapsuus sillä on ollut?

      • lööpö

        Sihuhan se pitäis tietää mimmonen kisuli on.

    • Anonyymi

      Meillä on kolme kissaa. Kaikki löytöeläintalosta mutta nyt jo vuosia meillä olleita, rokotettuja ja leikattuja. Meillä on myös yksi koira. Kissat eivät käy ulkona mutta koira luonnollisesti käy. Olisikohan kenelläkään kokemusta tällaisesta: Narttukissallamme on alkanut tulla selkäkarvoihin sellaisia paksuja liuskoja, joita ihmistukasta sanottaisiin kai "rastoiksi". Iho niiden alla on täysin normaali, vaalea ja puhdas. Näyttää vähän kuin kissalla olisi harja. Kissa on kuitenkin aina ollut hyvin arka ja siksi omatoiminen tutkiminen tai karvojen leikkaaminen on täysin mahdotonta. Kissaa syö, nukkuu, leikkii ja ulostaa normaalisti eikä rapsuta tai nuole itseään epänormaalisti. Onko kenelläkään kokemusta?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      2910
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1686
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1557
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1391
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1384
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      400
      1307
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1089
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1037
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      874
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      855
    Aihe