Apua eron jälkeiseen elämään

Omat vanhempani erosivat ollessani 6-vuotias.
Itse en kokenut sitä mitenkään hirveänä asiana, kävin lomilla äidin luona ja muuten asustelin isän kanssa.

Yhteiset hetket auttavat varmasti ja, jos pojallasi ei käsitykseni mukaan paljoa niitä kavereita ollut, hän voisi aloittaa uuden harrastuksen.
Jos ei liikunnasta pidä niin niitähän on vaikka kuinka paljon muitakin harrastuksia, harrastusten myötä saa varmasti uusia kavereita.

Tietysti, jos teillä on varaa hankkia pojallenne asunto Jyväskylästä, se voisi olla ihan hyväkin asia.
Kyllähän sinä poikaasi voit käydä siellä kattomassa. :)

Olen 14-vuotias tyttönen, vanhempani ovat asumiserossa, ja kevään myötä eroavat. Koko asiaan liittyy niin paljon petkutusta ja valehtelua äitini puolelta, että vihaan häntä.

Asun kaksistaan vanhassa kodissani isäni kanssa. Meillä on tiukkaa, mutta pärjäämme. Minulla tekee todella pahaa asua tässä talossa, vaikka olen asunut täällä koko ikäni, niin on äitinikin minun ja isän kanssa. Haluaisin vaihtaa maisemaa, unohtaa kaiken mitä äiti minulle teki, olen edelleen henkisesti pirstaleina, samoin isäni, mutta hetki hetkeltä näyttää paremmalta, kyllä se feniks lintukin tuhkasta nousee.

Äitini oli minulle kaikki kaikessa, minulla on vain yksi ystävä, ja hänkin vain koulun kautta, äitini oli ystäväni, muttei enää. Eniten toivoisin samaa kuin poikasi, että kaikki palaisi ennalleen. Ja vielä enemmän haluaisin, että äitini välittäisi minusta, eikä uudesta miehestään. Kysyin häneltä, että haluaako hän pitää minut, vai poikaystävänsä. Kuulemma hän joutuisi kuitenkin luopumaan minusta kun aikuistun, eikä hän mitenkään voi jättää uutta miestänsä. Perheemme ei ollut varakas, mutta uudella miehellä on mammonaa, ja retosteli äidin paljastuessa (minä otin asiasta selvää, pettääkö hän, miksi en pääse äidilleni, tai miksi hänellä on niin hirveästi ylitöitä, tai miksi hän on aina "ystävättärellään") sillä että hänellä on ostaa vaikka kerrostalo äidilleni, eikä hänen tarvitse meidän köyhään torppaan asumaan. Äitini on muuten herkkä ihminen, ja helposti manipuloitavissa (aina miehen luona ollessaan on kylmä kuin kivi isälleni, taas kun on töissä, niin kuulemma kaipaa meitä).

Osaan sanoa vain kysymyksiisi, että itse tunnen kuin pala puuttuisi minusta, sitä vain jankkaa itselleen, mitä olisi voinut tehdä, että minun äitini ei olisi tehnyt niin minulle ja isälleni(vaikka nyt on kyse isästä teidän tapauksessa). Kodin tunnun ainakin minulle tuovat arkiset asiat, että saa jotenkin palattua rutiineihin, ja tehdä jotain hauskaa ja piristävää, että edes hetkeksi unohtaa kaikki pahat asiat. Lisäksi suosittelisin ihan perhe terapiaa, minä en ole sellaisessa käynnyt, koska suollan kaiken siskolleni (äitini edellisestä avioliitosta) ja osittain isälleni. Toivoin teille kaikkea hyvää, ja yrittäkää kestää..

(anteeksi tämä vuodatus asioistani)