Vaikea käsittää kuinka yksinäinen aina välillä on, ainakin viikonloppuisin. Mielestäni olen ihan hyvännäköinen ja on joku ulkonäköä kehunutkin. Minun on helppo puhua erilaisten ihmisten kanssa ja arkisin lukiossa tuleekin käytyä normaalia sosiaalista kanssakäymistä muiden kanssa. Mutta siihen se jääkin. Tuntuu, että kukaan ei halua olla minun kanssa tekemisissä vapaa-ajalla. Siksi tuleekin usein viikonloput yksin kotona oleskeltua.
Minulla saattaa olla paljon kavereita, mutta yhtään tosi ystävää en kyllä enää omista...nytkin henkilö, jota luulin ystäväksi on ottanut hirveästi etäisyyttä, vaikka olen yrittänyt estää sen :(
Mikä minussa on vikana? Olenko vain liian fiksu "normaalien" ihmisten seuraan...tältä ainakin joskus tuntuu...
Joskus aina tulee käytyä tuttujen kanssa pitämässä hauskaa, mutta tämäkin on niin harvinaista herkkua.
Minulla saattaa olla paljon kavereita, mutta yhtään tosi ystävää en kyllä enää omista...nytkin henkilö, jota luulin ystäväksi on ottanut hirveästi etäisyyttä, vaikka olen yrittänyt estää sen :(
Mikä minussa on vikana? Olenko vain liian fiksu "normaalien" ihmisten seuraan...tältä ainakin joskus tuntuu...
Joskus aina tulee käytyä tuttujen kanssa pitämässä hauskaa, mutta tämäkin on niin harvinaista herkkua.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minä pystyn tunnistamaan jotain samoja piirteitä itsessäni, mitä kirjoitit, joten ehkäpä sinulla voisi olla jotain samankaltaista ongelmaa kuin minulla.
Tulen - silloin kun ihmisten kanssa seurustelen - varsin hyvin "juttuun" kaikenlaisten ihmisten kanssa, joskus kouluaikoina vuosia sitten, olin niitä näkyvimpiä ihmisiä luokassani. Koulussa saatoin olla todella sosiaalinen, mutta en koskaan kyennyt pyytämään ketään ulos kanssani vapaa-ajalla. Eikä kukaan pyytänyt minua mukaansa minnekään vapaa-ajalla, joten lopulta jäin täysin yksin kun lopetin kouluni, ei sieltä yhtään ystävää jäänyt, vaikka monia todella kivan tuntuisia ihmisiä olikin.
Olen huomannut omalla kohdallani sen, että jos ei itse rohkene, uskalla, osaa pyytää muita vapaa-ajalla viettämään yhdessä aikaa, niin melko varmasti jää yksin, koska ei ne muutkaan pyydä minua. Oletko miettinyt, onko ongelmasi jotain tämän tapaista? Jos odotat, että joku toinen pyytää sinua mukaan vapaa-ajalla? Ja sitten petyt kun ei kukaan pyydäkään?
Ei kannata olla hirveän ylimielinen muita ihmisiä kohtaan ja pitää itseään fiksumpana kuin muut. Se saattaa alkaa näkyä päällekin päin ja ihmiset saattavat ihan sen takia alkaa karttaa sinua.
Noh, tässä jotain mietteitä omasta elämästäni, en tiedä pitääkö tämä sinun kannaltasi ollenkaan paikkansa, mutta kun jotkut asiat oli niin samankaltaisia minun elämässäni, niin ajattelin, että ehkä tämä saattaisi pitää paikkansa...
olen samaa mieltä auta sitä ihmistä mutta sinä uhraat elämäsi se todella kannattaa elämä on todella ihanaa ja upeeta se ei maallista.älä ole tekois IHMINEN VAAN TOIMI ja TEE TODELLA niin tiedät joitain ???????Risto
Kokemuksesi ovat olleet täsmälleen samat kuin minulla nyt. Ja mm. minäkin olen mielestäni melko näkyvä persoona koulussa.
Niin ja en todellakaan käyttäydy ylimielisesti muita ihmisiä kohtaan! Päinvastoin, minä aina pyrin kohtelemaan ihmisiä lämpimästi ja ystävällisesti. Vaikkakin pikku hiljaa tämä tilanne alkaa jo niin laittamaan vihaksi, että alkaa syyttämään toisten ihmisisten tyhmyyttä...liekö asenteeni sitten jo hiukan paistaa läpi...
Mutta kuitenkin optimistisesti pyrin jatkamaan eteenpäin, sillä jos lopetan yrittämisen saada uusia ystäviä, niin silloin niitä ei ainakaan saa.
Tekstisi on minullekin tuttua tunnetta.
Syy löytyi kohdallani vasta 15 vuotta myöhemmin:
Isäni ja äitini esittivät toisilleen liian
mitättömiä tunteita. Ja äiti kehtasi selittää
vielä ystävälleen, että isäni olisi syyllinen
kaikkeen. Kuulin sen salaa aikanaan..
TEE MITÄ MIELEEN JUOLAHTAA !!
Jos et uskalla vielä sitä TEHDÄ,
ota kynä käteesi ja KIRJOITA HALUSI PAPERILLE!
Saat uusia ajatuksia selventämään tilannetta.
Hatunnosto sinulle jo kysymyksestäsi.
No meidän perheessä ei kyllä paljon tunteista puhuta. Kai tällä on aika suurikin merkitys tilanteeseeni...
Käy katsomassa oheista nettisivua.
Jos et yhteyksiä löydä, käytä KYNÄÄ ja PAPERIA.
Kirjoita tunteesi ilman arvostelua.
http://www.mtkl.fi/jasenyhdistykset/tietoa_yhdistyksille/mielenterveysyhdistys/
myös joskus missä vika kun minua ei pyydellä seuraan. Ja jos itse pyydän, ihmisillä on jotain muuta. Minulla on kyllä kavereita joita näen harvoin. Ovat perheellisiä tai muuten pariutuneet. Ja vaikeammaksi asiani tekee sen, että kuulun seksuaalivähemmistöön. Ja vähemmistö kavereita itselläni ei ole. Eli meikäläisten baareihin ei tule lähdettyä yksin, eikä minun hetsku kaverit sinne halua tulla.
Oma "ongelma" on ehkä siinä, että olen luonteeltani todella rauhallinen asiakeskustelija. En ole spontaani keskustelija. Eli en varmaankaan ole mielenkiintoista seuraa... Ja seurassa tunnen usein itseni ulkopuoliseksi. Jos alan puhumaan, niin aina joku alkaa puhumaan päälle. Tai sanomistani ei muuten vaan kuulla. En ymmärrä.