synnytyspelko

Raskaus on aluillaan ja nyt jo pelkään synnytystä ihan hulluna. Toisaalta olen lukenut kauhukokemuksia myös sektiosta (tai siis huonosta paranemisesta), joten se ei houkuttele yhtään enempää.

Mikä tähän auttaisi? Kokemuksia mielelläni kuulisin heiltä, jotka ovat itse pelänneet ja sitten saaneet lapsen maailmaan: millaiseen ratkaisuun päädyitte ja miten meni?

Jotenkin tuntuu, että synnytyksessä on vain liian monta asiaa, jotka voi mennä pieleen... Eikä kukaan voi vaikuttaa tilanteeseen paljoa mitenkään...
482818
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 48

Vanhimmat

Elämä ei anna takuita, koskaan, eikä mihinkään. Takuita ei ole edes siihen että elät synnytykseen asti. Yksin tänne synnytään, ja yksin täältä lähdetään. Tiettävästi - keskimäärin, synnytyskivut kestävät vain yhden päivän ajan. Kun synnytyksesi alkaa, voit lohduttautua sillä että huomanna tähän samaan aikaan voit jo paljon paremmin!

Synnytys kun vain on sellainen elementti, jota ei etukäteen edes kannata koittaa suunnitella, koskapa ei se välttämättä kuitenkaan ole arvattavissa se kulku. (itsekkin ajattelin tämän kolmannen kohdalla, että koitan mahd. pitkään ilman epiduraalia, jotta pääsisin nopeimmin läpi. Ja perhe kävi synnytysvalmennuksessa,mies ja aikuinen tytär, LOPPUTULOS -> vauvapa syntyikin kiireisellä sektiolla kaksi kuukautta etuajassa, eikä kukaan muu kerennyt siihen synnytykseen mukaan.)

Sadat miljardit äidit ovat selvinneet synnytyksestä kerta kerran jälkeen. Monilla on useita lapsia, joten ei se niin karmeaa ole. Itsellänikin kolme. Ja olisi enemmänkin jos niistä vain sillä synnyttämisellä pääsis, mutta ei, siitä se vasta alkaa...

Tsemppiä sinne, ja onnea perheenlisäyksen odotteluun.

Äänestä

neuvolaan, ota asia puheeksi.sano, ettet suostu synnyttämään. Jos osaat vakuuttaa, että pelkäät liikaa, saat sektion. Minä aikanaan kerroin heti ensi käynnillä että pelkään ja paljon. silloin (10 v sitten) kukaan ei kiinnittänyt asiaan mitään huomiota. olin ihan paniikissa. noh, syntymä oli kyllä kamala sillä tavalla, kuin se lapselleni tapahtui, eli hätäsektio, kun istukka irtosi, mutta koin olevani onnekas, ettei tarvinnut synnyttää alakautta.
Onnea matkaan sinulle !

Äänestä
  • täällä ihmisille. Toivottavasti ap on riittävän järkevä ymmärtääkseen tämän.

    Äänestä

  • väkisinkin naurattaa, jos joku raskaana oleva tulee kertomaan, ettei suostu synnyttämään. Harva jaksaa vuottakaan olla kerrallaan raskaana.

    Äänestä

  • kätilöä kirjoitti:

    väkisinkin naurattaa, jos joku raskaana oleva tulee kertomaan, ettei suostu synnyttämään. Harva jaksaa vuottakaan olla kerrallaan raskaana.

    että kätilöä naurattaa. Todella ammattimaista käytöstä.

    Äänestä

  • neuvoja jaat kirjoitti:

    täällä ihmisille. Toivottavasti ap on riittävän järkevä ymmärtääkseen tämän.

    kuinka niin? Sanoin, että en suostu ja piste. onneksi ei tarvinnut. Olisin kyllä jostain etsinyt rahaa sen verran, että tehdään sektio. ei kai kenenkään tarvii repiä peräänsä ja ehkä vammautua synnytyksen takia pysyvästi? heh.

    Äänestä

  • Ap. kirjoitti ettei halua sektioonkaan. Molemmat pelottaa. Miten voit kirjoittaa siihen vastaukseksi että vaadi sektio :D

    Äänestä

Ajatteleppa, että useimmilla synnyttäneillä naisilla on enemmän kuin yksi lapsi. Jos synnytys olisi "liian" kauhea kokemus niin eihän silloin kukaan toista enää tekisi... ;) nykyään on kaikenmaailman kivunlievitykset yms, ennen synnytettiin ihan luomuna vaan jossain saunan lauteilla. Kyllä sinä selviät siitä hienosti! Ja luultavasti haluat vielä synnyttää toisenkin kerran :)

Äänestä

synnyttää sillä tavalla mikä tuntuu itsestään parhaalta. Tietty joskus alatiesynnytys on mahdoton, ja silloin tehdään sektio, kyseessähän on silloin molempien tai jommankumman henki.

Itse synnytin sektiolla synnytyspelon ja -inhon takia, ja kokemus oli todella hyvä. Seuraava syntyy samalla tavalla samasta syystä. Se on yhtä aito synnytys kuin se toinenkin, ja turvallinen Suomessa. Jotkun katkerat kanssasisaret tosin olivat muuta mieltä ja se tuntui olemaan heiltä jotenkin pois, etten päässyt pyllistelemään tuntikausiksi synnytyssaliin(niinkuin he) ja näin ollen saa "uhrautuvan äidin" titteliä. Mutta ne mielipiteet jätettiin mieheni kanssa ihan omaan arvoonsa ja ihana pikku perhe saatiin, vaikkakin "väärällä" synnytystavalla ja "väärästä" syystä ;)

Paraneminen riippuu ihan ihmisestä, kummastakin synnytyksestä voi parantua helposti ja nopeasti, tai vaikeasti ja hitaasti. Sitä ei oikein voi ennustaa.

Äänestä
  • Turha höpistä että naisella on oiekus synnyttää kuten haluaa - niin kauan kuin meikäläisten verovaroilla maksetaan sunkin leikkaussalihoito.

    Äänestä

  • kyllä ärsyttää kirjoitti:

    Turha höpistä että naisella on oiekus synnyttää kuten haluaa - niin kauan kuin meikäläisten verovaroilla maksetaan sunkin leikkaussalihoito.

    sain täysihoidon leikkauksineen päivineen verorahoilla, ajatella.. kerrankin saa rahoilleen vastinetta! :) :) Noh, saapahan Suomi yhden veronmaksajan lisää, toisin kuin monessa muussa kohteessa. Esim läskien ihmisten sairauksien hoidoissa ja lääkkeissä näin ei käy, päinvostoin.

    niistä verorahoista muuten maksetaan myös sinun epiduraalisi ym mukavusssyyt synnyksessä ja mahdolliset korjausleikkaukset myöhemmin. Nekin on ihan mukavuussyitä.

    Niin ja loisten eläminen ja juoppojen lasolit!!

    hahhhah, siinäpähän kiehut sitten. minä menen taas pian synnyttämään sektiolla, morjens siihen saakka! :D

    Äänestä

  • niinpä!! kirjoitti:

    peri äitinsä moukkamaisia mielipiteitä.
    Sellaisia ei tänne kaivattaisi enää yhtään enempää.

    Äänestä

  • lapsesi ei kirjoitti:

    mielipiteitä...? Noi on kyllä ihan faktaa mitä kirjoitin. Oletko itse läski tai yhteiskunnan loinen?

    Nää synnytyspalstan katkerat "toivottavasti lapsesi ei..."-jutut on kyllä hauskimpia! :D

    Varo nyt oikeesti ettei pääsi räjähdä mun sektioni takia!! :D

    Äänestä

  • ai että kirjoitti:

    että sait jotakin hauskaa luettavaa ahdistuksesi keskellä.

    Viestissäsi en huomannut juurikaan faktoja, vaan lähinnä ikäviä mielipiteitä.

    En tiedä, mitä tarkoitat yhteiskunnan loisella, mutta olen aina elättänyt itseni ja muutamia muitakin, ja veroja olen maksanut pitkään ja paljon ja maksan edelleenkin. Lapseni olen synnyttänyt normaalisti ilman kivunlievitystä. Kokemukset ovat olleet positiivisia.

    Kiitos varoituksesta. Voin melkein luvata, ettei pääni sinun sektiosi takia räjähdä. Itse tunnut olevan räjähdyspisteessä.

    Edelleenkin, älä siirrä lapsesi taakaksi tympeätä ajatusmaailmaasi ja epäkohteliasta käytöstäsi. Se pilaa hänen mahdollisuutensa ja riistää häneltä elämänilon. Senhän olet jo itse kokenut omalla kohdallasi.

    meillä lapset ihan onnellisia ja iloisia ole, vaikka äiti onkin sitä mieltä että naisella on oikeus vartaloonsa ja näin päättää mikä synnytystapa on itselleen mieluisin (ajatella!). Hyvä että itse olit omaasi tyytyväinen, se ei ole multa mitenkään pois. Ja anteeksi olisit saanut vaikka olisitkin kuluttanut verorahojani epiduraaliin sun muihin hömpötyksiin! :D

    Ikävä mielipide on siis se, että verorahoista maksetaan suuuuuret summat esim. läskien itseaiheuttamien sairauksien hoito? Summa on järkyttävä yhtä läskiä kohden jo kuukaudessa, entä vuodessa, ja vielä kun niitä on pilvin pimein Suomessa? Eikö sitten sua pitäisi ärsyttää läskit ihmisetkin, jos kerran sektiolla synnyttävät äidit ärsyttävät verorahojesi takia?

    Jos kerran synnytystapa ei ole naisen oma asia, kun se maksaa verorahoja, niin lihavan ihmisen syöminenkään ole sen oma asia. Itsehän ihminen itsensä läskiksi syö.

    Mulle on aivan yks ja sama, miten kukakin synnyttää tai minkä kokoiseksi itsensä lihottaa jne. Eipä ole verorahat mun päänsärky, sitä varten on päättäjiä. Mulla on oma onnellinen elämä, enkä ärsyynny toisten valinnoista, niinkuin sinä. Naurattaa vaan kun joku ärsyyntyy ja puuttuu toisen ihmisen henk.koht. asioihin, kuten esim sukuelimiin ja käyttääkö toinen niitä niinkuin "luonnollisesti" kuuluu jne jne.. heh! :D :D

    Äänestä

  • eiköhän kirjoitti:

    palstalla keskustellaan käsittääkseni synnytyksestä. "Läskikeskusteluja" varten on varmaankin omia palstoja. Sen verran kuitenkin, että kaikkien turhien toimenpiteiden kustannukset ovat poissa jostakin tarpeellisesta.
    Jos luet viestiketjun huolellisesti, huomaat varmaan, että en ole ottanut kantaa sinun synnytystapaasi vaan epämiellyttävään asenteeseesi. Tämä viimeisinkin viestisi heijastaa sitä.
    Synnytyspelko ei selvästikään ole ainoa ongelmasi. Yritä muuttaa asennettasi tai hae ammattiapua.

    Äänestä

  • lapsesi ei kirjoitti:

    että sait jotakin hauskaa luettavaa ahdistuksesi keskellä.

    Viestissäsi en huomannut juurikaan faktoja, vaan lähinnä ikäviä mielipiteitä.

    En tiedä, mitä tarkoitat yhteiskunnan loisella, mutta olen aina elättänyt itseni ja muutamia muitakin, ja veroja olen maksanut pitkään ja paljon ja maksan edelleenkin. Lapseni olen synnyttänyt normaalisti ilman kivunlievitystä. Kokemukset ovat olleet positiivisia.

    Kiitos varoituksesta. Voin melkein luvata, ettei pääni sinun sektiosi takia räjähdä. Itse tunnut olevan räjähdyspisteessä.

    Edelleenkin, älä siirrä lapsesi taakaksi tympeätä ajatusmaailmaasi ja epäkohteliasta käytöstäsi. Se pilaa hänen mahdollisuutensa ja riistää häneltä elämänilon. Senhän olet jo itse kokenut omalla kohdallasi.

    Ai että jos on synnyttänyt sektiolla niin elämänilo on riistetty?
    Olen minäkin saanut sektiolla kaikki 3 lastani 80- ja 90-luvulla, myöskin omasta pyynnöstä eli pelosta, vaikka silloin se ei vielä ollut näin "julkista". Oikein on hyviä lapsia tullut heistä.
    Olen samaa mieltä, että turha höpistä verorahoista tässä kohtaa kun saadaan vielä uusi veronmaksajakin lisää.
    Ehkäpä ensin pitäisi ottaa selvää mihin kaikkiin asioihin veroja käytetään, ja sitten päättää mitkä niistä asioista ärsyttävät sinua. Paljon menee turhiinkin asioihin, joista kukaan ei hyödy. Muutenkin pelkosektiot lienevät aika pieniä muiden menojen rinnalla. Ja maksaahan tavallinen synnytyskin. Ärsyttääkö nekin?

    Äänestä

  • lapsesi ei kirjoitti:

    palstalla keskustellaan käsittääkseni synnytyksestä. "Läskikeskusteluja" varten on varmaankin omia palstoja. Sen verran kuitenkin, että kaikkien turhien toimenpiteiden kustannukset ovat poissa jostakin tarpeellisesta.
    Jos luet viestiketjun huolellisesti, huomaat varmaan, että en ole ottanut kantaa sinun synnytystapaasi vaan epämiellyttävään asenteeseesi. Tämä viimeisinkin viestisi heijastaa sitä.
    Synnytyspelko ei selvästikään ole ainoa ongelmasi. Yritä muuttaa asennettasi tai hae ammattiapua.

    "Turha höpistä että naisella on oiekus synnyttää kuten haluaa - niin kauan kuin meikäläisten verovaroilla maksetaan sunkin leikkaussalihoito."

    "sunkin leikkaussalihoito"

    Eikös tossa just puututa MUN synnytystapaani?Miksi edes vastasit mulle, kun itse kirjoitin vastaukseni ap:lle, enkä katkerille kanssasisarille, joita just tällä palstalla pyörii jostain kumman syystä...

    Jos et ymmärtänyt, niin läskikeskustelut eivät mua muuten kiinnosta, otin läskeistä ja heidän valinnoistaan olla läskejä ja syödä epäterveellisesti vaan hyvän esimerkin.

    Mun mielestä taas sulla on epämiellyttävä asenne toisten valintoja ja elämää kohtaan. Eiköhän anneta toisten pyllistellä synnytyssalissa ja toisten olla leikeltävänä leikkaussalissa, ihan miten tykkää kukin tehdä ja parhaakseen näkee.

    Äänestä

  • ........... kirjoitti:

    ole kirjoittanut mitään tuollaista, mitä väität minun kirjoittaneen.
    Sinun kannattiasi lukea viestit hiukan tarkemmin, edes nimimerkin osalta.

    Äänestä

  • aikamoista tekstiä. kirjoitti:

    Ai että jos on synnyttänyt sektiolla niin elämänilo on riistetty?
    Olen minäkin saanut sektiolla kaikki 3 lastani 80- ja 90-luvulla, myöskin omasta pyynnöstä eli pelosta, vaikka silloin se ei vielä ollut näin "julkista". Oikein on hyviä lapsia tullut heistä.
    Olen samaa mieltä, että turha höpistä verorahoista tässä kohtaa kun saadaan vielä uusi veronmaksajakin lisää.
    Ehkäpä ensin pitäisi ottaa selvää mihin kaikkiin asioihin veroja käytetään, ja sitten päättää mitkä niistä asioista ärsyttävät sinua. Paljon menee turhiinkin asioihin, joista kukaan ei hyödy. Muutenkin pelkosektiot lienevät aika pieniä muiden menojen rinnalla. Ja maksaahan tavallinen synnytyskin. Ärsyttääkö nekin?

    viestini tarkemmin!
    Onko niin, että et todella ymmärrä, vai niin, että et halua ymmärtää, mitä kirjoitin?
    En tosiaankaan väittänyt, että sektio riistäisi kenenkään elämäniloa, vaan tympeä asenne.

    Äänestä

  • lapsesi ei kirjoitti:

    ole kirjoittanut mitään tuollaista, mitä väität minun kirjoittaneen.
    Sinun kannattiasi lukea viestit hiukan tarkemmin, edes nimimerkin osalta.

    höpsis pöpsis :D

    Äänestä

  • ............. kirjoitti:

    höpsis pöpsis :D

    tuli? Tarvitsetko apua?

    Äänestä

  • lapsesi ei kirjoitti:

    viestini tarkemmin!
    Onko niin, että et todella ymmärrä, vai niin, että et halua ymmärtää, mitä kirjoitin?
    En tosiaankaan väittänyt, että sektio riistäisi kenenkään elämäniloa, vaan tympeä asenne.

    Mikä tympeä asenne? Mitä kohtaan? Kerrotkos niin ehkä ymmärrän. Tekstistäsi saa kyllä ihan muun käsityksen, ethän edes osaa sanoa mikä sua noissa kirjoituksissa nyppii? "asenne" on vähän liian ympäripyöreä sana. Ärsyynnyit alunperin vain pelkosektion takia.
    Sanoit kirjoittajalla olevan mm. muitakin henkisiä ongelmia kuin synnytyspelko, ja käsket hakemaan ammattiapua. Millä peruisteilla sanot tämän? Siksikö kun hän ei halua synnyttää ja häntä ärsyttää kun siihen puuttuvat muut ihmiset, joille asia ei millään tavalla kuulu? Syy miksi vastaan, on että ymmärrän hyvin sellaista, koska kokemusta on.
    Oma synnytyspelkoni ei ainakaan minulle ole koskaan ollut ongelma, enkä ammattiapua ole tarvinnut, mutta ulkopuolisille näköjään kyllä se on ongelma.

    Äänestä

  • ---äiti kolmelle--- kirjoitti:

    viestiketju alusta asti, niin löydät ikäviä viittauksia mm. läskeihin, lasoliin ja yhteiskunnan loisiin. Toivon todella, että tämä äiti ei siirrä asenteitaan lapsilleen.

    Millä perusteella väität, että ärsyynnyin alunperin tai lainkaan pelkosektion takia? Väitteesi ei pidä paikkaansa.

    Aloittaja kertoi itse synnytyspelostaan, joka tietysti on apua vaativa ongelma. Mielestäni hän tarvitsee apua myös asenneongelmiinsa.

    löydä mitään epämiellyttävää asennetta, tottahan se on että verorahoista kustannetaan puliukkojen viinatkin ja näiden "loisten" eläminen! Se on kyllä epämiellyttävä tosiasia. Sitten kun joku vielä tulee valittamaan että verorahat menevät väärään paikkaan kun niillä kustannetaan näitä "pelkosektioita", niin tottavie ärsyttää. Ja "läskijuttukin" on tavallaan ihan totta, kyllä paljon tulee sairauksia ym oman lihavuuden ja elämäntapojen takia, ja sen maksaa myös veronmaksajat. Vaikka itse sanonkin hieman pyöreänä ihmisenä, vielä ei ole mitään mutta täytyy koputtaa puuta...

    Äänestä

  • ---äiti3lle--- kirjoitti:

    Synnyttäköön vaikka päällänsä! Te vaan tappelette keskenänne, tehkää nimimerkki(käyttäjätunnus) ja tulkaa sitten vittuilemaan lisää!

    Äänestä

  • ---äiti3lle--- kirjoitti:

    löydä mitään epämiellyttävää asennetta, tottahan se on että verorahoista kustannetaan puliukkojen viinatkin ja näiden "loisten" eläminen! Se on kyllä epämiellyttävä tosiasia. Sitten kun joku vielä tulee valittamaan että verorahat menevät väärään paikkaan kun niillä kustannetaan näitä "pelkosektioita", niin tottavie ärsyttää. Ja "läskijuttukin" on tavallaan ihan totta, kyllä paljon tulee sairauksia ym oman lihavuuden ja elämäntapojen takia, ja sen maksaa myös veronmaksajat. Vaikka itse sanonkin hieman pyöreänä ihmisenä, vielä ei ole mitään mutta täytyy koputtaa puuta...

    tuollaisia asenteita epämiellyttävinä. Se, että toisia ihmisiä nimitellään loisiksi, ei kuulu demokraattiseen yhteiskuntaan. Sellaisia asenteita en tosiaankaan haluaisi kenenkään äidin välittävän lapsilleen. Eikö ihmisvihan lietsomisen seurauksista ole jo saatu riittävästi ikäviä kokemuksia?
    Minä en ole valittanut pelkosektioiden kustannuksista. Sen tiedän, että vakava synnytyspelko on psyykkinen tila, joka vaatii hoitoa. Se on vakava asia, jolla ei pitäisi leikitellä.
    On myös ikävää, että joku ottaa asiakseen täällä synnytystä käsittelevällä palstalla nimitellä synnytystä pyllistelyksi. Sellaiseen epäasiallisuuteen olen puuttunut ja puutun jatkossakin harkintani mukana.

    vähän pipoasi ja kastelisit sitä huumorinkukkaa (jos sellainen löytyy..).

    Loinen on sellainen eliö, joka elää toisen eliön ravinnonhankinnan tuloksena, niitä on eläin- ja kasvikunnassa. Valitettavasti myös yhteiskunnassa. Toinen tekee työn ja hankkii elannon itselleen ja samalla toinen makaa kotona ja nauttii elantoaan toisen kustannuksella. Ei se mitään nimittelyä ole hölmö, se on ihan virallinen sana. Lue lisää wikipediasta.

    Ja pyllistelyähän se touhu on, et voi väittää muuta. ja aika hauskan lievästikin ilmaistu niinkin roisi tapahtuma :D Itse olen kuullut olleeni silvottavana kun sektiolla vauvan sain, eikä kyllä v-tuta yhtään se "nimittely", aivan sama mulle miksi kukakin sitä kutsuu.

    Synnytysinhoon on ratkaisuna sektio, niin simppeliä se on. Vakava psyykkinen tila haluttomuudesta synnyttää alakautta kuulostaa vähintääkin kornilta, jos psyyken asioista yhtään mitään tietää, heheh :D

    Äänestä

  • löysäisit kirjoitti:

    ......eli tarkoitin psyykkinen tila, joka vaatii hoitoa on aika kornin kuuloista, kun kyseessä on vain ihminen, joka ei halua synnyttää (eli on synnytyspelko).

    Ei siinä mitään vakavaa ole, ja onneksi sellaisetkin voivat saada lapsia nykyään kun lääketiede on kehittynyt ja sektio on mahdollista.

    Äänestä

  • löysäisit kirjoitti:

    vähän pipoasi ja kastelisit sitä huumorinkukkaa (jos sellainen löytyy..).

    Loinen on sellainen eliö, joka elää toisen eliön ravinnonhankinnan tuloksena, niitä on eläin- ja kasvikunnassa. Valitettavasti myös yhteiskunnassa. Toinen tekee työn ja hankkii elannon itselleen ja samalla toinen makaa kotona ja nauttii elantoaan toisen kustannuksella. Ei se mitään nimittelyä ole hölmö, se on ihan virallinen sana. Lue lisää wikipediasta.

    Ja pyllistelyähän se touhu on, et voi väittää muuta. ja aika hauskan lievästikin ilmaistu niinkin roisi tapahtuma :D Itse olen kuullut olleeni silvottavana kun sektiolla vauvan sain, eikä kyllä v-tuta yhtään se "nimittely", aivan sama mulle miksi kukakin sitä kutsuu.

    Synnytysinhoon on ratkaisuna sektio, niin simppeliä se on. Vakava psyykkinen tila haluttomuudesta synnyttää alakautta kuulostaa vähintääkin kornilta, jos psyyken asioista yhtään mitään tietää, heheh :D

    pipokortin esille. Muutahan et keksinyt.

    Tunnen mitä todennäköisimmin sanojen merkitykset paremmin kuin sinä. Juuri siksi pidän ihmisten nimittelemistä loisiksi täysin sopimattomana. Ihmisellä tietysti voi olla loinen, sinulla esimerkiksi lapamato, mutta ei se silti kantajaansa loiseksi tee.

    En juurikaan käytä lähteenäni Wikipediaa. Jos haluan käyttää sähköisiä lähteitä sanojen merkityksiä tutkiessani, turvaudun yleensä Kielitoimiston sanakirjan tai Ison suomen kieliopin verkkoversioon.

    Synnytys ei ole roisi tapahtuma, vaan tapa, jolla uudet ihmiset, sinäkin aikoinaisi, tulevat tähän maailmaan. Jotkut ihmiset eivät pysty synnyttämään luonnollisesti, vaan heitä on leikeltävä, saksittava, viillettävä, silvottava, miten vain. Onneksi lääketiede on kehittynyt tässäkin asiassa.

    Mutta jos vika on päässä, siihen ei vatsan avaaminen auta. Synnytyspelkoa hoidetaankin esimerkiksi terapialla. Jos lapsen henki ja terveys vaarantuu, voidaan tietysti sellaisessakin tapauksessa suorittaa keisarileikkaus. Ellei kysymyksessä ole vakava psyykkinen tila, ei tarvetta niin radikaaliin toimenpiteeseen tietenkään ole.

    kuivaa ja tosikkoa tekstiä. itse vedit jo ajat sitten "hae ammattiapua"-kortin esille, enkä jaksanut vaivautua valittamaan, vaikka se kertoikin jo, että et muuta enää keksinyt. ajattelin että se on sulle kuitekin niin kiusallista, kun vauhkoat niin tosissasi jostain toisten ihmisten peloista, sektioista ym turhanpäiväsistä asioista täällä, ettei viitsi huomauttaa moisesta kun toinen on niin vauhdissa jo. Ja meneepähän tää saikkaripäivä maatessa jalka paketissa näinkin, vaikkakin vähän ehkä sun kustannuksellasi...heh, sori.. :D

    No mutta, kun et juurikaan lähteenäsi käytä wikipediaa, turvauduhan nyt sitten siihen Ison suomen kieliopin verkkoversioon taikka kielitoimiston sanakirjaan ja etsi sitten vaikka sieltä itsellesi sopiva nimitys yhteiskunnan eläteille (=makaavat koko elämänsä laiskana kotonaan kun työ ei maistu ja sossustakin saa rahaa), joita minä sanon loisiksi, aivan sama mulle :D Pilkkua aletaan rakastelemaan näemmä, kun jutun pointtia ei ymmärretä...

    Äänestä

  • että on kirjoitti:

    sellaisia henkilöitä, joita kuvailet ja kutsut loisiksi. Tunnetko sinä? Oletko ehkä itse sellainen?

    Kustannukset tästä keskustelusta eivät mene ainakaan sinun piikkiisi. Oma piikkini kestää kyllä tämänkin valistussession. Sen sijaan yhteiskuntamme resurssit eivät kestä sitä, että vuosittain yli 50 000 äitiä, jotka säikähtävät täällä lietsottua synnytyshysteriaa, vaativat itselleen keisarileikkauksen.

    Kumpi on tyhmempi, minäpäs, minäpäs!!!

    Äänestä

  • RIITELEE!!!! kirjoitti:

    Kumpi on tyhmempi, minäpäs, minäpäs!!!

    Mutta ketä kiinnostaa?

    Äänestä

  • lapsesi ei kirjoitti:

    tuollaisia asenteita epämiellyttävinä. Se, että toisia ihmisiä nimitellään loisiksi, ei kuulu demokraattiseen yhteiskuntaan. Sellaisia asenteita en tosiaankaan haluaisi kenenkään äidin välittävän lapsilleen. Eikö ihmisvihan lietsomisen seurauksista ole jo saatu riittävästi ikäviä kokemuksia?
    Minä en ole valittanut pelkosektioiden kustannuksista. Sen tiedän, että vakava synnytyspelko on psyykkinen tila, joka vaatii hoitoa. Se on vakava asia, jolla ei pitäisi leikitellä.
    On myös ikävää, että joku ottaa asiakseen täällä synnytystä käsittelevällä palstalla nimitellä synnytystä pyllistelyksi. Sellaiseen epäasiallisuuteen olen puuttunut ja puutun jatkossakin harkintani mukana.

    vastutavan naisen oikeuksia vaikuttaa omaan synnytystapaansa, mutta ilomielin paapovan onnettomia juoppoja ja muita sosiaalitapauksia ja kustantavan heidän elämisensä?! jo on aikoihin eletty..

    Äänestä

  • -tätsä- kirjoitti:

    vastutavan naisen oikeuksia vaikuttaa omaan synnytystapaansa, mutta ilomielin paapovan onnettomia juoppoja ja muita sosiaalitapauksia ja kustantavan heidän elämisensä?! jo on aikoihin eletty..

    se ihminen mahtaa olla? Kysyn sitä, kun kerran minun viestiini tuollaisen vastauksen lähetit.

    Äänestä

  • niinpä!! kirjoitti:

    sain täysihoidon leikkauksineen päivineen verorahoilla, ajatella.. kerrankin saa rahoilleen vastinetta! :) :) Noh, saapahan Suomi yhden veronmaksajan lisää, toisin kuin monessa muussa kohteessa. Esim läskien ihmisten sairauksien hoidoissa ja lääkkeissä näin ei käy, päinvostoin.

    niistä verorahoista muuten maksetaan myös sinun epiduraalisi ym mukavusssyyt synnyksessä ja mahdolliset korjausleikkaukset myöhemmin. Nekin on ihan mukavuussyitä.

    Niin ja loisten eläminen ja juoppojen lasolit!!

    hahhhah, siinäpähän kiehut sitten. minä menen taas pian synnyttämään sektiolla, morjens siihen saakka! :D

    Pällistele sä vaan rauhas siel leikkaus pöydäl, ja kersku sit sillä miten oot kerranki saanut verorahoilles vastinetta. Huh huh.. Sehän se laiskaa on jos alatiesynnytykselle ei ole mitään estettä, niin siltikin oot niin itsekäs että aattelet vaan omaa römpötintäs ja sen takia valitset sektion. Itte en iki maailmas menis sektioon muulloin kun jos vauvan tai oma tila sitä vaatisi. Kiitos luojan että niitä tilanteita varten se sektio todellakin on olemassa! Mun pilluni on ennallaan tuon yhden alatiesynnytyksen jälkeen ja luomuna synnytin.
    Ja oisin kyl ittekki yhtä katkera jos oisin tuollaisen valinnan tehnyt, ja olisin erittäin katkera jos jostain syystä olisin joutunut sektioon, koska odotin niin kovasti sitä alatiesynnytystä, pystyisin ainakin myöntämään itse katkeruuteni jos joutuisin sektioon, paras kaverinikin sanoi että olisi niin toivonut alatiesynnytystä, mutta vauvan tila vaati sektiota. Ja kaikkihan vauvan parasta haluaa.. tai sitten ei.. No mut jokaisella omat mielipiteensä, mutta sun tuskin tarvii alkaa alatiesynnytyksestä mitään löpisee, "että sielläpäh pyllistelevät", kerran et alatiesynnytyksestä mitään tiedä, ja omapahan on valintas, niin älä sit valita ittekkää muiden tavasta synnyttää!

    Äänestä

  • lapsesi ei kirjoitti:

    pipokortin esille. Muutahan et keksinyt.

    Tunnen mitä todennäköisimmin sanojen merkitykset paremmin kuin sinä. Juuri siksi pidän ihmisten nimittelemistä loisiksi täysin sopimattomana. Ihmisellä tietysti voi olla loinen, sinulla esimerkiksi lapamato, mutta ei se silti kantajaansa loiseksi tee.

    En juurikaan käytä lähteenäni Wikipediaa. Jos haluan käyttää sähköisiä lähteitä sanojen merkityksiä tutkiessani, turvaudun yleensä Kielitoimiston sanakirjan tai Ison suomen kieliopin verkkoversioon.

    Synnytys ei ole roisi tapahtuma, vaan tapa, jolla uudet ihmiset, sinäkin aikoinaisi, tulevat tähän maailmaan. Jotkut ihmiset eivät pysty synnyttämään luonnollisesti, vaan heitä on leikeltävä, saksittava, viillettävä, silvottava, miten vain. Onneksi lääketiede on kehittynyt tässäkin asiassa.

    Mutta jos vika on päässä, siihen ei vatsan avaaminen auta. Synnytyspelkoa hoidetaankin esimerkiksi terapialla. Jos lapsen henki ja terveys vaarantuu, voidaan tietysti sellaisessakin tapauksessa suorittaa keisarileikkaus. Ellei kysymyksessä ole vakava psyykkinen tila, ei tarvetta niin radikaaliin toimenpiteeseen tietenkään ole.

    ketä kiinnostaa mitä "sähköistä lähdettä käytät sanojen merkityksiä tutkiessasi". Kuka on kysynyt?? Kuulostaa vaan niin tyhmältä toi sun mukaviisas teksti, oli pakko heittää tämmönen huomio...

    Äänestä

Kannattaa pelkopolille varata aika ja käydä kätilöiden ja lääkäreiden kanssa juttelemassa. Itsellä oli kanssa hirveä synnytyspelko kumpaakin synnytystapaa kohtaan mutta alatiesynnytykseen päädyin ja tyytyväinen olin :) Synnytys meni hyvin ja oli paljon helponpaa mitä kuvittelin.

Äänestä

Esikoisen odotuksen aikaan muistan etenkin raskauden puolenvälin tienoilla pelänneeni synnytystä. Kävin kerran pelkopolilla juttelemassa, sain tietoa kivunlievityksistä ja käytiin kattomassa synnytyssaliakin. Kätilö kirjoitti papereihini peloistani ja siitä että haluan kaikki mahdolliset kivunlievitykset. Pelko lievityi vähän jo siinä, tuli sellanen olo että kyllä tästä selvitään.

Kun raskaus eteni ja oli tosi kömpelö, tukala olo, ni synnytystä alkoi jo odottaa ja toivoa. Kaikki sujuikin sit ihan hyvin, sain ilokaasua ja epiduraalin, jotka molemmat toimivat hyvin.

Oman kokemukseni pohjalta suosittelisin alateitse synnyttämistä. Toivuin tosi nopeasti , vaikka pari pientä repeämää pitikin ommella. Nyt, 9 kk synnytyksestä, kaikki paikat on jo täysin palautunu. :)

Äänestä

Nykysuomessa synnytykset hoidetaan mallikkaasti tekniseltä osaltaan valtaosassa tapauksista. Niin minä olen käsittänyt ja ensimmäinen synnytyksenikin meni juuri niin. Teknisesti hyvin.
Itse näen oman kokemukseni pohjalta ongelmaksi kätilön asenteen, joka pilasi sen 1.synnytykseni lähes täysin ja jätti traumoja käsiteltäväksi pitkäksi aikaa.

Toista lasta odotan nyt viimeisilläni ja tuleva pelottaa ihan helkkaristi. Samassa supussa on monta asiaa, mutta suurimpana se, että kohdalleni osuu jälleen kerran kätilö, joka jättää minut tuskineni vähätellen "yksin".
Minun "ongelmani" kun on, että en ole koskaan luottanut keneenkään. Ja sen kerran kun luotin (1.synn.), niin minut petettiin kunnon rytinällä.
Edellinen kätilö kun unohti kertoa, mitä on kaikin keinoin käynnistetty synnytys (supistukset voimakkaampia) ja siinä kohtaa, kun palleani kramppasi ja luulin pyörtyväni, tämä seisoi salin pöytään nojaten kädet puuskassa ja mutisi "ei tuosta tule mitään". Minä odotin lähinnä apua siihen, että saisin käsistä karanneen hengitystahdin kiinni. Sen sijaan sain vain huokauksia ja tuhinaa.

Joten älä siis pelkää tulevan synnytyksen "teknistä sujumista", se menee tämän maan kätilöiden ammattitaidolla lähes varmasti putkeen. Valmistautuessasi synnytykseen mieti kuitenkin oma kivusietokykysi ja kerro ahimmat kokemasi kuukautiskivut sadalla ja mitä sen suhteen tehdään. Minä olisin aikoinaan tarvinnut jonkun, joka realistisesti olisi sanonut suoraan, että se tuska on yllättävän kovaa, eikä kaunistellut asiaa yhtään. En siis halua sinua pelotella, vaan olla realistinen ja kaunistelematon.
Minä suosittelen ottamaan vastaan ilolla kaikki lääkitykset ja kivun lievitykset, jos synnytystäsi joudutaan nopeuttamaan esim. kapseleilla, oksitosiini-tipalla ja/tai kalvojen puhkaisulla. Itselleni käytettiin kaikki kolme ja meno oli kamalaa.

Tämä aihe on sellainen, että jokainen ensisynnyttäjä menee kaikesta keräämästään tiedosta huolimatta "soitellen sotaan". Se on pelin henki ja sille ei voi mitään. Jokainen synnytys on oma tapahtumansa kulkuineen, kahta samanlaista ei ole olemassakaan. Älä vertaa itseäsi keneenkään, yhtenkään kokemukseen tai kenekenään muun kivunsietokykyä omaasi.

Jos sinä pystyt luottamaan itsesi kätilön käsiin avoimin mielin, niin tee se. Minäkin tein niin. Mutta minä en vain osannut varautua siihen, että kätilö voi olla vaikkapa täysi mulkku ja jättää minut vaille apua ja tukea kokonaan.
Neuvoni on siis, että luota kätilön ammattitaitoon mutta muista, että ihmisenä luonteineen kaikki eivät toisiaan kohtaa ja jotkut kätilöt vain ovat teknisestä osaamisesta huolimatta täysin väärällä alalla ihmiskäsittelytaitoineen.

Äänestä

olla jalat levällään vieraiden ihmisten käsittelyssä. kuinka minua tongittaisiin jne. jo pelkät eritteet, veri, virtsa ja kakka saavat minut voimaan pahoin. onneksi on olemassa toinenkin tapa saada lapsi: sektio.

Äänestä

Itse en tiedä haluanko koskaan lapsia.Minulla on siihen monta syytä, osa katsotaan varmasti lokeroituvan synnytspeloksi.

Tämän päivän naiset ovat myös hyvin tietoisia itsestään ja kropastaan. Ehkäpä olen itsekäs jonkun mielestä, jos pelkään ulkonäkö seikkoja sekä alapään löystymistä tai pahimmassa tapauksessa viottumista enemmän kuin ajattelisin odottavani ihanaa jälkikasvua.

Pidän lapsista ja rakastan kummilastani ylikaiken, mutta synnytys ajatuksena on itselleni peikko ja tuudittaudun aina ajatukseen että annan kaikki energiani kummilapselleni ja se sitten varmaan riittä..

Mitä enemän asioista lukee, se tuntuu ruokkivan omia pelkojani vaan enemän, siksi olisinkin paljon valmiimpi lapsen saantiin jos mieheni voisi käydä läpi raskauden ja synnytyksen;)

Mutta jos niin jokupäivä kävisi että raskaaksi pamahtaisin, niin en kyllä voisi(tällähetkellä ajateltuna) muuta kuin turvautua sektioon..
Vähemmän riskejä suunnitellusti tehtynä, kuin jos luonnollista kautta lähtee pukertamaan ja jokin menisi pieleen,niin hätäsektio pelottaa vielä enemän.

Ja koska oma äitini ja muutamat muutkin sukulaiset ovat kaikki käyneet läpi"tavallisesta vaikeamman synnytyksen" niin jotenkin kuvittelen sen olevan minun kohdallani samalla tavalla.

En nyt tarkoita lietsoa lisää pelkoja vaan raotin omia näkemyksiäni synnytyspelkoani kohtaan.

Olen loistava neuvvomaan muita jopa asioissa joita itse pelkään kohdata.Tiedän miten pitäisi asia kohdata, mutta se ei ole niin helppoa kuin luulisi.
Tässä kuitenkin muutama neuvvo, joita voisin ystävieni raskauksia/synnyts tarinoita sivusta seuranneenani kertoa:)

Kannattaa ottaa päivä kerrallaan ja rentoutuminen on varmasti yksi oleellisin asia.
Kroppa ja lapsi reagoi äidin tuntemuksiin kuin peili.
Eräs ystäväni oli alkanut nauraa(miten on mahdollista vain nauraa supistusten alettua,en tiedä?)hysteerisesti synnytys polttojen alettua ja siten ilmeisesti kaikki lihakset saanut puolvahingossa rentoutumaan. Ei tikin tikkiä.
Tämä tarina pitää minut vielä pienessä toivossa että ehkäpä minäkin joskus uskallan raskaaksi ja sitten todellakin harjottelen kivunlievitykseen joogaa ja naurua :DDDDD

Äänestä
  • Minä "sain" sektion jo raskausviikolla 15 kun kävin naistenklinikan pelkopoliklinikalla keskustelmassa kätilön ja lääkärin kanssa.Eikä ollut edes vaikeaa.Ei tänä päivänä ketään "pakoteta" synnyttämään alakautta,jos pelkää sitä kohtuuttoman paljon.Sinun ei todellakaan tarvitse luopua äidiksitulemisen onnesta synnytyspelon vuoksi!Ja nyt on sitten ihan turha tulla niitten katkerien ämmien jeesustelemaan YHTÄÄN MITÄÄN, joitten alapäät muistuttavat perunapeltoa alatiesynnytyksen jäljiltä!Jokainen synnyttää niinkuin itse haluaa, pääasia lienee kuitenkin, että jokaisella olisi positiivinen synnytyskokemus.Tärkeintä on kuitenkin se, että äiti pystyy kiintymään vastasyntyneeseen ja ainakin omalta kohdaltani voin todeta, että jos minut olisi pakotettu alatiesynnytykseen, niin tuskinpa pystyisin lapseeni kiintymään(ainakaan heti alussa), niin paljon kammoan "perinteistä" synnytystä.

    Äänestä

  • partus kirjoitti:

    Minä "sain" sektion jo raskausviikolla 15 kun kävin naistenklinikan pelkopoliklinikalla keskustelmassa kätilön ja lääkärin kanssa.Eikä ollut edes vaikeaa.Ei tänä päivänä ketään "pakoteta" synnyttämään alakautta,jos pelkää sitä kohtuuttoman paljon.Sinun ei todellakaan tarvitse luopua äidiksitulemisen onnesta synnytyspelon vuoksi!Ja nyt on sitten ihan turha tulla niitten katkerien ämmien jeesustelemaan YHTÄÄN MITÄÄN, joitten alapäät muistuttavat perunapeltoa alatiesynnytyksen jäljiltä!Jokainen synnyttää niinkuin itse haluaa, pääasia lienee kuitenkin, että jokaisella olisi positiivinen synnytyskokemus.Tärkeintä on kuitenkin se, että äiti pystyy kiintymään vastasyntyneeseen ja ainakin omalta kohdaltani voin todeta, että jos minut olisi pakotettu alatiesynnytykseen, niin tuskinpa pystyisin lapseeni kiintymään(ainakaan heti alussa), niin paljon kammoan "perinteistä" synnytystä.

    Miksi mun alapää ei näytä perunapellolta vaikka oon alateitse lapseni saanut? :( Oonkohan sit vähän jotenki kummallinen...

    NIIN JA NIIDEN JOILLA EI OLE KOKEMUSTA ALATIESYNNYTYKSESTÄ TUSKIN TARVITSEE ALKAA KATKERANA KERTOMAAN MINKÄLAINEN SE TAVARA ON ALATIESYNNYTYKSEN JÄLKEEN KUN EI KERRAN ASIASTA MITÄÄN TIEDÄ :D

    Äänestä

  • äiti07 kirjoitti:

    kyllä tiedetään tasan miltä se näyttää sen synnytyksen jälkeen ja mitä ongelmaa monellekin tulee kaikkien toimenpiteiden jälkeen eikä oo mitenkään ihana näky,että kyllä täällä tiedetään mistä puhutaan.

    Äänestä

Kaikki meni kuitenkin ihan hyvin ja rennosti.Tosiaan pahinta oli se pelkääminen.
Pelkoon minulla auttoi todella hyvin synnytä rentoutuneena cd, jota kuuntelin joka päivä jostain raskauden puolestavälistä alkaen.Kävin myös kerran juttelemassa pelkopolilla.Mistään hienoista filosofoinneista ei minulle ollut mitään hyötyä, vaan tosiaan rentoutus tehtävistä ja keskustelusta.Turhia pelotteluja ei kannata yhtään kuunnella.Tällähetkellä yritämme uutta raskautta ja haluaisin synnyttää alakautta koska viimeksi loppumetreillä jouduin kiireelliseen sektioon.Tosiaan sairaalassa niiiin asiantunteva porukka ettei ole mitään pelättävää.

Äänestä

Itse pelkäsin myös synnytystä ja hakeuduin viimeisillä viikoilla pelkopolille. Täällä keskemmällä Suomea se tarkoitti paria keskustelukertaa synnytyspelkokätilön kanssa. Koin nuo keskustelut todella hyödyllisiksi. Siinä käytiin läpi noita ahdistusta aiheuttavia asioita eli minulla jo pelkkä sairaalaympäristö, kaikki toimenpiteet yms.

Kätilön kanssa tehtiin ns. synnytyssuunnitelmaa eli mitä toiveita minulla on synnytyksen suhteen: asennot, kivunlievitys, kätilön toimintatavat jne. Kirjattiin ylös pelon aiheet, jotta hoitavat kätilöt sitten ovat perillä ja tietävät mitä tehdä. Eihän synnytystä voi tietenkään suunnitella valmiiksi, kun sen näkee vasta sitten miten kaikki sujuu, mutta toiveet ja pelot olivat nyt tiedossa ja ne huomioitaisiin niin pitkälti kuin mahdollista.

Minulla mieltä rauhoitti jo se, että pääsin noista peloista puhumaan kätilön kanssa ja saatiin sovittua toimintatapoja, joilla vähentää jännitystä. Kätilöltä saatu tieto synnytyksestä on myös paljon neutraalimpaa kuin netistä, televisiosta tai ystäviltä kuultu. Itse välttelin kuulemasta/katsomasta synnytysjuttuja, koska ne olisivat vain lisänneet pelkoani ja tämä oli minusta jälkikäteen ajatellenkin hyvä ratkaisu.

Vaikka pelkäsinkin synnytystä, en harkinnut sektiota vaihtoehtona, koska sekään ei ole riskitön ja siinä on itse avuton eikä voi vaikuttaa asioihin. Jotenkin tunsin pystyväni pärjäämään paremmin pelkojeni kanssa silloin, kun voisin itse vaikuttaa synnytyksen kulkuun kuin niin, että olisin vain toimenpiteiden kohde.

Minulle jäi lopulta tosi hyvät muistot synnytyksestä ja koko sairaala-ajasta. Jännitin todella paljon sairaalaan tullessa, mutta henkilökunta oli tutustunut papereihini ja minut otettiin vastaan tosi ystävällisesti, rauhallisesti ja pelot huomioiden. Synnytys eteni hyvin ilman sen kummempia eli rauhallista odottelua, kävelyä käytävillä ja lopulta salissa.

Kätilöksi sattui pitkään talossa ollut ihminen eli saatoin luottaa täysin hänen osaamiseensa. Lisäksi henkilökemiat kohtasivat eli hän oli tosi mukava, tyynen rauhallinen ja kannusti hienosti eteenpäin. Koska synnytys sujui normaalisti, hän huomioi toiveenikin hyvin.

Taisin olla valmistautunut pelkoineni pahimpaan ja kun kaikki sujuikin rauhallisesti ja hyvin, niin minulla olikin ihan tyyni olo. Tunsin hallitsevani itseäni ja kipuja eivätkä pelot ja kivut minua. Sattuihan se toki ja kovaa, mutta synnytyskipu ei ole pelottavaa; ponnistusvaiheessa oli tosi keskittynyt olo.

Kun vauva syntyi, niin sitä ihmetteli, että nytkö tämä onkin jo ohi, eihän tämä ollutkaan niin kauheaa. Olin tosi ylpeä itsestäni ja olen sitä vieläkin. Oman lapsen syntymä on niin hieno kokemus, ettei siitä vaihtaisi hetkeäkään pois. Jäi niin ihania muistoja, että suunniteltu sektio olisi minun kohdalla ollut kyllä virhevalinta. Kannatti todella käydä tuolla pelkopolilla juttelemassa ja vielä kun oli onnea matkassa eli kaikki meni hyvin =)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kokemuksia kaipaan kirjoitti:

Raskaus on aluillaan ja nyt jo pelkään synnytystä ihan hulluna. Toisaalta olen lukenut kauhukokemuksia myös sektiosta (tai siis huonosta paranemisesta), joten se ei houkuttele yhtään enempää.

Mikä tähän auttaisi? Kokemuksia mielelläni kuulisin heiltä, jotka ovat itse pelänneet ja sitten saaneet lapsen maailmaan: millaiseen ratkaisuun päädyitte ja miten meni?

Jotenkin tuntuu, että synnytyksessä on vain liian monta asiaa, jotka voi mennä pieleen... Eikä kukaan voi vaikuttaa tilanteeseen paljoa mitenkään...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu