Vanhentuminen ahdistaa

N20....T20

Mielessäni pyörii nykyään koko ajan ajatus vanhenemisesta. Pelkään ulkonäön menettämistä, pelkään nuoruuden hullutuksien menettämistä. Pelkään että kolmikymppisenä toivon olevani vielä parikymppinen ja olen ruma ja masentunut vanhus. Ahdistaa suunnattomasti kun huomaa tutuillaan olevan lapsia, vakituisia miehiä. Ei sillä että itse niitä haluaisin, ajatus lapsista ja perhe-elämästä ahdistaa. EI ole vielä sen aika. Ei ei ei... Ennen vain elin ja iloitsin ja surin silloin kun suretti. Nyt surettaa ajan kuluminen ja muutokset, mikään hyvä ei ole pysyvää, koko elämä on vain taistelua..

Asiaa on lohduttanut, että:
1. 20v voi hyvinkin olla vielä ihan "pentu"
2. kaikki vanhenevat, myös noilla ulkona leikkivillä lapsilla se tulee eteen, HÄHÄÄ!
3. vanhempana en luultavasti enää ajattele näin, vaan olen tyytyväinen elämääni.

Mutta silti joku murhe kalvaa mieltäni enkä oikein tiedä mikä se on, kun näin vanheneminen ahdistaa... Tarkkailen koko ajan kavereitani, että "hui, alkavat jo näyttämään aikuisilta"...

Tekisi mieli vaan elää niinkuin tällä hetkellä tuntuu parhaalta, mutta ajattelen että joskus tämä kuitenkin loppuu niin mitä väliä...

5

310

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -N24-

      Täytin juuri 24 ja nyt tuli jonkinmoinen "ikäkriisi", en halua vanheta.
      Mun kaverillakin on ollut samoja ajatuksia, että kai tämä on suht normaalia.
      Täytyy kai sit yrittää elää täysillä nämä nuoruusvuodet...

    • Nainen 52vee

      Mitä te nuoret valitatte! Itkekää sitten, kun on 50 lasissa. silloin on oikeasti ahdistavaa, kun elämä on mennyt jo mahdollisesti ohi puolivälin, kaikkeen on nykyajan mittapuun mukaan liian vanha ja oikestikin alkaa kehon krempat hyppimään silmille mitä yllättävimmissä käänteissä. Inhottaa, että vaikka on kuinka elänyt siivosti ja pitänyt kunnostaan huolta niin kaikesta huolimatta ei ole enää kuin kolmikymppisenä - jaa, no tietysti, jos tämä kolmikymppinen olisi huonokuntoinen niin kyllä semmoisen peittoaisin.

    • Time is ours

      Jos huolestuttaa vanheneminen, itseä ainakin, niin kannattaa pyrkiä edes elämään terveellistä elämää, ettei vanhene ennenaikaisesti. Mahdollisesti pysyy myös pidempään terveenä ja ikäistään nuoremman oloiselta.

      Kannattaa pitää myös mieli nuorena. Ei mennä sen virran mukana, että ihmisiltä odotetaan jotain tiettyä, kun ne on tietyssä iässä. Esimerkiksi pukeutuminen, perhe yms.

      Itse lopetin synttäreiden "juhlimiset" täyttäessäni 18v, siitä lähtien olen kieltänyt kaikkia ostamasta mitään, lähettämästä kortteja, tai onnittelemasta. Joku voi pitää tätä typeränä, mutta en halua olla sidoksissa tiettyyn ikään. Olen mitä olen, en ole numeroita. Nykyään olen ajokortin mukaan 31v, heh, tuntuu oudolta sanoa, sillä ajattelen itseni maksimissaan 21-vuotiaaksi. Olen 21-vuotias. En tule vanhemmaksi ;)

      Jokainen kuitenkin tavallansa, itse päädyin tälläiseen :)

    • skagnn

      Täytän kohta 47 ja elämä on illuusio eli täällä taapertaan kuin laput silmillä. Vanhuus on tervetullut ja opimme kulkiessamme. Samoin ikä on mielentila ja emme elä vain yhtä kertaa.

      • fkfkfkfkfk

        ikä on numeroita, mutta fyysisiä vaivoja harva pääsee pakoon.... minua hirvittää, että työelämässä pitäisi pärjätä vielä 25 vuotta ja kroppa on jo nyt saanut pahoja vauriota raskaasta työstä johtuen. ammattia pitäisi vauhtaa, mutta se ei ole helppoa kun ei tuota lukupäätä ole ollut.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      19
      4889
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      53
      3898
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      60
      3483
    4. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      94
      2858
    5. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      62
      2698
    6. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2648
    7. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      97
      2620
    8. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      135
      2381
    9. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      54
      2276
    10. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      58
      2084
    Aihe