Tuntuuko teistä koskaan siltä, kun olette ystävien kanssa vaikka ulkona että kaikki se on vain pinnallista paskaa ja vaikka elämässäsi on ihmisiä ympärilläsi tunnet itsesi kuitenkin yksinäistäkin yksinäisemmäksi...
Minusta usein tuntuu etten koskaan kuulu mihinkään, väkinäistä hymyilyä ja jutustelua iloisten ja onnellisten ihmisten kanssa, tunnen etten kuulu joukkoon. Ainut Asia josta olen äärimmäisen kiitollinen on minun oma kultani joka on varmaan ainut asia mikä auttaa jaksamaan ja tulevaisuus näyttä ihan mukavalta.
Kaikki muu on vaan paskaa ja teeskentelyä, eikä kukaan ihminen ympärilläni edes tiedä että ajattelen näin...
Minusta usein tuntuu etten koskaan kuulu mihinkään, väkinäistä hymyilyä ja jutustelua iloisten ja onnellisten ihmisten kanssa, tunnen etten kuulu joukkoon. Ainut Asia josta olen äärimmäisen kiitollinen on minun oma kultani joka on varmaan ainut asia mikä auttaa jaksamaan ja tulevaisuus näyttä ihan mukavalta.
Kaikki muu on vaan paskaa ja teeskentelyä, eikä kukaan ihminen ympärilläni edes tiedä että ajattelen näin...
Vastaukset 9
Vanhimmat
itse yli nelikymppinen ja kokenut samaa.olen puhunut monen muunkin kanssa tästä ja näin kokee aika moni muukin.no hätä siis.
Ylisosiaalista ja teennäistä. Esim. kun joku kyselee kuulumisia, huomaa ettei oikeasti kiinnosta. Suu hymyilee mutta silmät ei. Moni on olevinaan niin suvaitsevainen toisia ihmisiä kohtaan, mutta mutta...
väsynyt töistä tmv, jota tapahtuu aika usein. Erona vaan se että olen huono teeskentelemään, joten yleensä en sitä teekään ja tunnen siksi itseni toisinaan epäsosiaaliseksi mustaksi lampaaksi.
Ihanaa kun voi lukea että jostakin muustakin tuntuu ihan samalta. Tätä on nyt mulla kestänyt joku kaks vuotta. Nykyään jään vaan yleensä kotiin kun ei jaksa sitä pinnallista paskaa.
Luulen että et oo itsekään kauheen vanha? Itse olen nuori ja hyvännäköinen tyttö ja luulisi että olisi paljonkin kavereita, mutta ei. Itsellä kanssa poikaystävä suurin piirtein ainut joka oikeasti välittää.
Ja myös se sama mulla että ei kukaan edes tiedä ajatuksistani. Aina esitän että kaikki on hyvin. Mutta en edes halua kertoa ongelmistani jos joudun naurunalaiseksi tai ruikuttajaksi.
Olen miettinyt mitä pitäisi tehdä, voisin muuttaa muulle paikkakunnalle, mutta ei ole rahaa. Pää räjähtää ihan kohta..
Mikä voi olla ongelma? Nykyaikanahan on ainut tärkeä asia vain se, että on nuori ja kaunis. Kyllä nuori ja kaunis nainen vetää ihmisiä puoleensa magneetin lailla.
Eli sä tuntisit olosi vähemmän yksinäiseksi jos pinnallisen paskan sijasta jutut olisi syvällisempää paskaa? Vai miksi susta tuntuu että et kuulu porukkaan? Parisuhteetkaan ei nykypäivänä kestä mitään ikuisuuksia. Joten ei se sun "kultasikaan" varmaan loputtomiin jaksa takertuvaa tyttöystävää.
Musta on aina tuntunu siltä, etten kuulu joukkoon, mutta uskoisin, että vikaa on itsessäkin. Mielestäni oon tosi sopeutuvainen ja pärjään erilaisissa porukoissa, mutta aina se on sellaista teennäisen tuntuista. Etten kuulu sinne, koitan vaan olla jossain mukana etten jäisi ihan yksin. Silti jaksan haaveilla, että joku päivä löytyy ystävä, jonka kanssa ei tunnu pinnalliselta, mut enpä tiedä, olenko vaan liian vaativa...
kun muuta ei ole. Ei ole siis elämänkumppania, ja tämmöset pitkät illat kuten nyt, niin kaivelee ihan todella. Kavereiden kanssa hengaillessa ajatukset ei ole tässä paskassa. Eli jos niitä ei olis, niin empä tiedä mitä tekis. Ei ole ketään, kuka odottaisi kotona tai kuuntelisi. Onneks sentään välillä pääsee pois, nollaamaan päätään.. Vaikka sieltähän ne samat paskat tunteet tulee taas takasin. Tuntuu, että kaikki on pelkkää turhaa kulissia tai korviketta. Harrastuksetkin alkaa tuntua tylsältä toistolta.
Onhan tässä vielä aikaa löytää se kumppani, kun ikääkään ei ole vielä paljoa yli kahdenkymmenen, mutta kun ei enää jaksaisi olla yksin. Siis näennäisesti yksin, ympärillä on ihmisiä mutta ei ole ketään kenelle voisi osoittaa rakkautta tai saisi takaisin. Että semmosta, jos sitä huomenna taas ottamaan kuppia niin ei tarvihe tälläsiä miettiä..
ilman sitä kultaa...